keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Mikä on sinun intohimosi?

Pääsin eilen upean keväisen auringonvalon loisteessa tutustumaan Minna Marshiin, rohkeaan ja lumoavaan mentaalivalmentajaan, jolla on kutsumuksena saada ihmiset tunnistamaan oma intohimonsa. Tein tilausjuttua tulevaan Tunne&Mieli -lehteen, jota olen avustanut muutaman vuoden ajan. Istuimme kauniin Svenska Teaternin kahviossa ja keskustelimme. Helposti, kuin kaverit, jotka tapaavat pitkä tauon jälkeen.

Artikkelia varten sain materiaalia kyllikseni, mutta aika tuntui kuitenkin loppuvan kesken. Niin moni asia tuntui yhdistävän elämänpolkujamme ja kiinnostuksemme kohteita: Seksuaalisuus, ihmisen kasvu, yksinhuoltajuus, äitiys, pettymyksistä versonut sisu, toivo, ihmisten valmentaminen ja kiinnostus logoterapiaan. En mene tarkempaan nyt eiliseen keskusteluumme, se löytyy pian ilmestyvästä lehdestä, mutta muutamia ajatuksia jaan jo nyt kanssanne Minnasta ja Minnan kolmannesta teoksesta.

Luin Intohimo-kirjan Nizzan lennoillani viime viikonloppuna ja palasin huippukohtiin vielä monta kertaa jälkeenpäin. Minua ilahdutti erityisen paljon kuvaukset intohimosta energiana, oman potentiaalinsa haltuunottoon liittyvät kappaleet, asenteen merkitys elämällemme, sekä seksuaalisuutta ja pelkoa koskevat luvut. Pelko on Minnan mukaan suurin kaikista esteistä meidän ja intohimoisen elämän välillä. Tähän ajatukseen lienee useimpien meistä on helppo liittyä?

"Tästä kaikesta seuraa jotain todella hyvää." on Minna Marshin motto. Hän uskoo, että vain vastoinkäymisten kautta hioudumme parhaimmiksi versioiksi. Marshin mukaan meillä kaikilla on täällä tehtävä, jota toteuttaa. Jos aiomme kukoistaa itsenämme ja kulkea oma polkuamme pitkin, tulisi meidän olla uskollisia itsellemme. Siihen kuuluu Marshin mukaan myös se, että luopuu kritiikin pelosta. Kaikkia ei voi miellyttää. Mieti siis, mikä miellyttää sinua ja luovu muiden tulkitsemisesta, hän kehottaa meitä.

Konfliktinpelkoisena ihmisenä Minna Marshin sanat ovat päälleni satavaa mannaa. Jos tuo upea nainen uskaltaa olla oma itsensä, niin voisinko minäkin uskaltaa? Ehkäpä voisin luovuttaa suorittamisesta ja kiitoksen kalastelusta? Ehkäpä rehellisyys tekisi minusta  onnellisemman ja paremman läheisen vierelläni kulkijoille?

Olen miettinyt jo ennen Minnan kirjan lukemistakin paljon avoimuuden merkitystä. Ajassamme on näkyvissä se, ettei meidän tarvitse enää hautoa salaisuuksia tai hakeutua välttämättä ammattiterapeutille, kun jokin haluaa meistä ulos. Uskallamme kertoa ääneen ja se tekee meille kaikille hyvää. Esimerkkejä on paljon, myös Minnan kirjassa.

Seksuaalisuus on yksi kirjan pääteemoista, mutta kirja on paljon muutakin. Tärkeä ajatus on, että seksuaalienergia vaikuttaa kaikessa, ei vain ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Marsh kannustaa kirjassaan meitä pohtimaan seksuaalihistoriaamme ja peilaamaan sitä muihin elämämme tapahtumiin, myös henkiseen kasvuumme.

Minua kosketti kirjassa erityisen paljon viesti sitä, että meillä on aina mahdollisuus muutokseen, mutta meidän pitää kulkea tietoisena sitä kohti. Lohduttavaa, innostavaa, rauhoittavaa ja samalla niin intohimoista! Luulenpa, että luen pian myös Minnan aiemmat kirjat ja suosittelen sitä myös sinulle.

Mina Marshin blogi >>


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pitääkö asiantuntijan elää, kuten opettaa?


Minulta kysytään usein deittineuvoja ja vinkkejä uuden parisuhteen löytämiseen.  Jos olen kuormittunut asiakkaitteni erotarinoista, vastaan: Olen ero- , en parisuhdeasiantuntija. Koska kyllä, välillä on niitäkin päiviä, jolloin minun on vaikea uskoa parisuhteisiin. Nuo hetket ovat kuitenkin paljon harvinaisempia kuin ne, jolloin usko parisuhderakkauteen johdattaa kutsumustani. Ja kyllä, olen saanut olla amorina aika useassakin rakkaustarinassa, joka on joka kerta ollut yhtä kiitollinen ja kannustava tehtävä.

Eroista ei voi puhua ilman, että puhuu parisuhteesta: surusta ei voi puhua ilman ilon näkyä. Parisuhteen pettymyksistä ei ilman niissä olleita odotuksia.Eroseminaarissakin puhutaan enemmän onnistuneen parisuhteen avaimista kuin märehditään menneessä. Neljätoista vuotta eroasiantuntijana ovat siis opettaneet minulle ennen kaikkea parisuhteesta ja siitä, että jokainen rakkaustarina on omanlaisensa, kuten niiden päättyminenkin. Omat parisuhteeni ja eroni ovat olleet minulle parhaita opettajiani työssäni. Kuinka voisin auttaa asiassa, jota en olisi itse elänyt läpi?

Arvostan kovin asiantuntijoita, jotka tulevat esiin myös oman tarinansa kanssa. Kesäkuussa 2016 Hesarin artikkelissa Heidi Valasti, viidesti eronnut pariterapeutti kertoi rohkeasti omasta elämästään ja heti oli lauma räksyttäjiä kintereillä huutelemassa, kuinka ihmeessä tällainen henkilö osaa auttaa pareja? Minä ajattelin, että tietenkin, hän jos joku tietää, mitä on avautua, heittäytyä ja mitä on omistaa rohkeus lähteä silloin, kun täytyy.

Mia Halonen, räväkkä rakkausvalmentaja, on vuosia kertonut avoimesti haastatteluissaan ja jutuissaan siitä, kuinka hankalaa on löytää parisuhde aikuisella iällä. Hän ei ole arastellut puhua yksinäisyydestä, deittailuistaan tai ihmissuhteiden hankaluudesta, vaan on rohkeasti valmentanut ihmisiä löytämään parisuhteita, itse siinä aina onnistumatta. Tietenkin! Hän tietää, mitä on etsiä rakkautta ja missä sitä kannattaa tehdä. Tällä viikolla Mia aloitti Eevan blogistina, saamme lukea hänen tarinoitaan uuden elämän alkulehdiltä eteenpäin. Mia avioitui hiljattain vain vuoden päivät tuntemansa kanadalaisen Tim Poustien kanssa. Siinä meillä näköala oman elämänsä valtiattareen.

Minna Marsh, jonka kirjan Intohimo (Gummerus 2017) luin viikonloppuna loppuun, kertoo teoksessaan siitäkin, kuinka haastavaa on ollut oppia olemaan välittämättä ilkeistä arvostelijoista. Jos aiot kulkea omaa polkuasi, sinun pitää hyväksyä se, etteivät kaikki voi sinua hyväksyä. Marsh kannustaa ja sanoo, että valinta kuitenkin kannattaa, jos haluaa elää täyttä ja intohimoista elämää. Näin hän itsekin on tehnyt; kirja on täynnä intiimejä ja vilpittömiä tarinoita Marshin elämän varrelta. Minnan kirjasta lisää ensi viikolla blogissani

Kaikki naiset tuovat esiin saman asian: Epäonnistumista ja muiden kritiikkiä ei kannata pelätä, jos haluaa elää rohkean elämän. Koska mikään ei ole varmaa, on kaikki mahdollista.

Viimeisten parin vuoden aikana moni auttaja, terapeutti ja valmentaja on tullut esiin oman tarinansa kanssa. Se on aina haastavaa, koska itsensä asettaminen alttiiksi arvioinnille vaati paljon. Kokemukseni mukaan asiakkaat kuitenkin arvostavat tätä ja tältä pohjalta teen myös omaa työtäni. Olen kirjoittanut eroistani ja elämästäni paljon ja eroryhmissäni ja kursseillani kerron aina, että minulta saa kysyä omista kokemuksistani.


Valmistun kesäkuussa 2017 Solmuja parisuhteessa -menetelmän vetäjäksi ja otan jo nyt varauksia vastaan kesäkuun kalenteriin. Työskentelymalli on pariskunnille, jotka haluavat parantaa suhdettaan ja se sopii menetelmäksi niin akuutissa kriisissä kuin parisuhteen parantamisessakin. Tapaamisia on yhteensä kahdeksan ja ne kestävät kerrallaan puolestatoista kahteen tuntiin. Kokonaishinta 900,00 (sis 24% alv.) Ota yhteyttä: marika.rosenborg@gmail.com.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kun himo herättää keskellä vaihdevuosien yksinäisyyttä

Hämmentävää, kiehtovaa, nautinnollista ja pelottavaa. Puoleensavetävää, puistattavaa, himottavaa ja kaunista. Seksuaalisuus  aiheuttaa meissä kaikissa tunteita ja jokaisella on oma ainutlaatuinen seksuaali-identiteettinsä. Tapa ilmaista haluaan, tai olla ilmaisematta. Keinot kokea, olla läsnä, mennä lähemmäs tai kauemmaksi.

Ikääntyminen tuo kehoon uudenlaisia tuntemuksia, eivätkä ne välttämättä ole negatiivisia. Vuosien karttuessa myös itsetuntemus lisääntyy ja joskus myös rohkeus sen myötä vahvistuu. Olemme seksuaalisia olentoja läpi elämämme. Keho on osa meitä ja meillä kaikilla on siihen myös oma suhde, riippumatta siitä, olemmeko sitä tietoisia tai emme.

Kaksi upeaa naista: Heli Heino ja Minna Marsh keskustelevat Aamu-televisiossa seksistä toimittajan kanssa: suoraan, ujostelematta. Molemmat ovat julkaisseet kirjan aiheesta. Siitä, miltä tuntuu herätä halukkuuteen keski-iässä. Havahtua katseille ja oman kehon kuiskeelle. Miltä tuntuu sanoa kyllä mahdollisuuksille, seurata kehon kutsua ja katsoa elämää rohkeasti silmiin.

Tuijotan ruutua ihastuneena puurolautaseni yli, olen lumoutunut siitä, että seksuaalisuudesta voidaan puhua näin avoimesti, suoraan ja kauniisti tavallisena arkipäivänä. Päätän hankkia molemmat kirjat arvioitavakseni.

"Ei enää ikinä seksiä."

Toinen naisista, Heli Heino, on kirjoittanut kirjan seurustelunsa ensimmäisestä vuodesta. Kirjassa kuvataan riemukkaasti, tarkasti ja välillä piinallisenkin yksityiskohtaisesti parin yhteisiä seksikokemuksia: kohtaamisia ja yhteisiä kokeiluja. Pimppi-ja peniskuvauksia, saunasessioita ja kosteita metsämatkoja riittää. Päähuomion saa kuitenkin sivu sivulta vahvistuva läheisyys, tunnusteleva luottamus ja heräävä rakkaus.

Vaikean ja kylmän avioliiton jälkeen Venuksen vuoden päähenkilö Liina ajattelee, ettei seksi ole häntä varten ja elämä voi olla kyllin hyvää ilmankin. Vaihdevuodet tuovat kuitenkin yllättäen esiin uudenlaisia tuntemuksia kehossa ja samalla kaipuun miehen lähelle. Pian Liina tapaakin ystävänsä järjestämillä sokkotreffeillä komean Leon.  Kotimatkalla parin askelten yhteinen rytmi jo ennustaa hyvää, vaikka Liina hieman arastelee heittäytyä mukaan.

Molemminpuolinen vetovoima, mutkaton avoimuus ja rohkeus asettua alttiiksi toisen katseelle vievät parin kuitenkin yhä lähemmäs toisiaan. Vaikka kirjassa (ja kirjasta mediassa julkaistuissa  artikeleissa) seksi näyttää olevan pääosassa, nousee mielestäni tarinassa ainakin yhtä tärkeäksi kuvaus kahden aikuisen ihmisen arvostavasta ja tiedostavasta kulkemisesta toisiaan kohti. Epävarmuuden  ja ahdistusten tunteiden kanssa painiva Liina tekee rohkeaa matkaa itseensä kyseenalaistamalla omia uskomuksiaan ja puhumalla niistä avoimesti Leolle. Erityisesti hylkäämisen pelosta nousevat tunteet haastavat Liinan kerta toisensa jälkeen kohtaamaan itsensä, mutta sinnikkäästi hän prosessoi tunteitaan välillä Leon kanssa, ja toisinaan, tilanteen vaatiessa, yksin. Hän huomaa myös pian, ettei kaikkia hankalia asioita voi puhua läpi, vaan ne täytyy neuvotella itsensä kesken valmiiksi. Joskus on hyvä antaa asioiden vain olla ja kehittyä.

Häkellyttävän avoin tapa avata ikkuna omaan seksuaaliseen heräämiseen aiheuttaa minussa liikutusta ja ihailua. Tämä kirja voi olla käänteentekevä matka monelle sellaiselle naiselle, jolla ei ole ollut sanoja seksuaalisille tuntemuksilleen. Ehkä se jopa voi kannustaa ihmisiä rohkeammin etsimään itselleen kumppania. Kirjan vaaleanpunainen kansi ja naisiin vetoava nimi voivat turhaankin säikäyttää miehet pois kirjan ääreltä. Se on sääli, koska tämä kirja toimii rakkauskertomuksen lisäksi myös mainiona seksitekniikan oppaana molemmille sukupuolille.

Heli Heino kertoo kirjan Facebook-sivulla teoksen syntyneen yhteistyönä kumppaninsa Ali kanssa. Teos on siis kirjoitettu yhteisessä näyssä molempien toiveita kunnioittaen. Varmaan kirjoitusprosessi jo itsessään on tehnyt parista vielä tyytyväisemmän suhteeseensa?

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kun eropäätös ehkä olikin väärä

Asiakkaani lähetti minulle toiveen, että kertoisin blogissani ajatuksistani siitä, kuinka toimia entisen puolison kanssa silloin, kun hän ei pääsekään elämässään eteenpäin toivomallaan tavalla vaan katkeroituu ja heittäytyy yhteistyökyvyttömäksi myös yhteisten lasten suhteen. Kysymyksen teki kiinnostavaksi erityisesti se, että katkeroituja oli tässä eropäätöksen tehnyt "jättäjä".

On totta, että katkeruudesta varoitellaan erityisesti jätetyksi joutuneita. Ajatellaan, että hylätyksi tuleminen vaarantaa ihmisen samalla myös itsensä hylkäämiselle ja tilaan, jossa entinen puoliso vastuutetaan oman tulevaisuuden sabotaasista. Samalla tavalla identiteettikriisiään suhteesta lähtemällä ratkaiseva "jättäjä" ajattelee myös jättämästään henkilöstä vielä liitossa ollessaan.

Ero ei toimi lääkkeenä omaan identiteettikriisiin. Vaikka lähtöpäätöksen jälkeen ahdistus useinkin huomattavasti helpottuu jättäjällä, on eron prosessointi joka tapauksessa jonakin päivänä edessä. Mitä tein? Miksi tein? Mikä oli lopputulos? Muuttuiko elämä paremmaksi?

Olen saanut seurata useita riipaisevia tarinoita, joissa reippaasti uuden kutsua kohti kulkeva oman elämänsä päivittäjä ei olekaan löytänyt polun päästä kuin aution maan. Todella, se mitä vihreämmästä ruohosta puhutaan, näyttää oleva monessa erotarinassa totta, mutta huom. erityisesti silloin, kun erosta haetaan apua omin kasvukipuihin. Toki, aina ei ole helppoa tunnistaa, onko parisuhteen kukoistus tullut  loppuun vai onko kyseessä talvehtiminen ennen mahdollista uutta kasvukautta.

Piirrän usein eroryhmissäni taululle jätetyn ja jättäjän selviytymiskäyrät. Siinä havainnollistuu, kuinka lähtijä joutuu useissa tapauksissa käsittelemään vaikeat asiat suhteessa itseensä ja päätökseensä vasta siinä vaiheessa, kun jätetty alkaa olla jaloillaan. Entisen puolison selviytyminen ja ilo voi herättää monenlaisia vaikeita tunteita eropäätöksen tehneessä puolisossa, jotka voivat ilmentyä mm. katkeruuden ilmauksina tai muuna hankalana käytöksenä.

Niin, kuinka tulla siis toimeen katkeroituneen eksän kanssa? Sanoisin, että olemalla samastumatta tunteisiin, pysymällä tosiasioissa, olemalla uhriutumatta ja niin, antamalla myötätuntoa ja rohkaisua, vaikka katkera ihminen ei mielellään ota niitä vastaan. On hyvä muistaa myös, että aivan samoin kuin parisuhteessa, myös eron jälkeen asiat saadaan toimimaan vain yhteistyössä ja molempien tahdolla.

Jos olet jättäjä, joka katuu eropäätöstään, voi tilanteesi olla hyvin tukala. Muista, että sinun tulisi auttaa itseäsi tunteiden käsittelyssä. Todennäköisesti varsinkin viha on sinulle vaikea tunne kohdata. Se on samalla myös tunne, joka piiloon painettuna tekee hedelmällisen pesän katkeruuden myrkyttämälle elämälle. Voi olla hyvin vaikeaa huomata, että on tehnyt suuren virheen, mutta muista, että  sinulla  mahdollisuus kääntää tilanne oppimiskokemukseksi. Sinulla on mahdollisuus myös halutessasi päivittää suhde kaveruudeksi entisen puolisosi kanssa, jos parisuhteeseen ei ole paluuta. Perheissä, joissa on lapsia, toimiva eron jälkeinen kumppanuus on erityisen tärkeä asia arjessa.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Rakkaussuhde on aina ensisijaisesti suhde ihmiseen

Pride 2014
Hetero ja homo alkavat olla määritelminä so last season. Tämä ei tarkoita sitä, ettei osa meistä olisi pataheteroita tai antaumuksellisia lesboja, vaan se haastaa meidät pohtimaan, onko määrittely aina tarpeellista tai edes olennaista? Vähän niin kuin introvertti ja ekstroverttikin, johon on olennaisesti nojannut pitkään työelämässä käytetty persoonallisuustestinä suosittu Myers-Briggs indikaattori MBTI. Menetelmä on saanut huutia jo kauan. Ihminen alkaakin näyttäytyä tutkijoille ja itselleenkin maailman sävyjen heijastamana monitahokkaana. Emme ole enää joko-tai oikeastaan minkään suhteen.Tai mihin laittaisit itsesi esimerkiksi seuraavilla janoilla (sallit, että hieman haastan) :
    Yksiavioinen-moniavioinen (niin, määritelläänkö kuitenkin alkuun parisuhde?)
  • Liberaali-konservatiivi (juu juu, ensin pitää määritellä minkä suhteen)
  • Hetero-bi-homo (puhutaanko juridiikasta, rakkaudesta vai päiväunista?)
  • Feministi-öömikäonvaihtoehto? (mtä määrittelet, kun määrittelet feminismin?)
  • Neitsyt-huora? (ohhoh, aika äärirajoilla mennään, mahtuuko ihminen raamiin?)

Ryhmissäni ja yksityisvastaanotollani käy erilaisia ihmisiä. Eroryhmissäni on jo vuosien ajan ollut enenevästi myös sateenkaariväkeä. Koen antoisana, että ryhmät eivät ole itsestäänselvän heteronormatiivisia. Ajattelen,  että rakkaussuhde on rakkaussuhde. Eroseminaarissa tai Seisake-vastaanotolla ei ole merkitystä sillä, oletko eronnut samaa sukupuolta olevasta henkilöstä.  Olennaista on se, että haluaa käsitellä suhdetta rakkauteen, parisuhteeseen, läheisyyteen ja ennen kaikkea: suhdetta omaan itseensä.

Seksuaalisuutemme resonoi monin sävyin arjessamme ja juhlassamme. Joskus se myös yllättää meidät ja läheisemme. Seksuaalinen identiteettimme saa uusia sävyjä eletyn elämän myötä. Avoimin mielin siihen suhtautuessamme voimme tehdä isoja harppauksia eteenpäin omassa itsetuntemuksessamme ja elämässämme.

Panda on transseksuaali >>
Kirjoitin vuosi sitten jutun Peetusta Tunne &Mieli lehteen >>

torstai 2. maaliskuuta 2017

Mitä kaipaat, kun haluat entisen elämäsi takaisin?


Ihminen ei haluaisi luopua oikeastaan mistään saavutetusta edustaan. Silloinkaan, kun ei ole varma sen arvosta. Luopuminen on vaikeaa, tarraudumme tuttuun ja näennäisen turvalliseen, vaikka se estäisi meitä elämästä elämäämme täydemmin.

Jätetyksi tullut henkilö haikailee moneen otteeseen entistä elämäänsä takaisin,  ihmissuhteesta luopumisen tuska värittää menneisyyden nostalgisin värein, joista voi olla vaikea erottaa tosiasioita ja haaveita. Kysynkin usein asiakkailtani: Mitä kaipaat, kun kaipaat entistä elämääsi? Mistä haaveilet, kun  toivot eksäsi palaavan takaisin elämääsi?

Jos henkilö on valmis kohtaamaan todellisuuden ja katsomaan entistä elämäänsä niin kuin se oli, hän huomaa useimmiten, ettei elämä ollut sellaista, ainakaan viimeisinä yhteisinä aikoina , kuin haaveissa haluaisi nähdä. Ihminen siis kaipaa johonkin, jota ei koskaan ollutkaan. Ja kuinka moni meistä elääkään haave-elämää nykyisessä suhteessaan? Toivoessaan muutosta päivästä toiseen, mutta kykenemättä lähtemään, vaikka parannusta tilanteeseen ei tapahdu?

Erilaisissa parisuhderakkauden tutkimuksissa tulee toistuvasti ilmi, että rakkaus koetaan vahvana kumppanuutena ja arkipäivän yhteistyönä, joka ei sujuisi ilman toimivaa läheisyyttä. Läheisyyttä taas ei ole ilman avoimuutta ja vain itsensä tunteva ihminen pystyy olemaan avoinna toiselle.

Puhuin tänään eroryhmälleni Sternbergin kolmiosta, jonka kärjissä ovat läheisyys, intohimo ja sitoutuminen. Kolme niin painavaa sanaa, ettei niiden viereen paljon muuta enää parisuhderakkaudesta puhuttaessa mahdu. Kuitenkin se, mitä ne merkitsevät kullekin ihmiselle ja parille, vaihtelee. Tärkeintä on todennäköisesti, että molempien odotukset täyttyisivät. Olen aika harvoin varma mistään asiasta,  mutta sen olen huomannut, että jos kolmion kärkien teemoihin liittyvät odotukset ovat hyvin erilaiset parisuhteessa, on yhteistä flowta haasteellista löytää.



lauantai 25. helmikuuta 2017

Miksi petämme?

Toimittajat Sanna Raita-aho ja Tuija Sorjanen keräsivät viime vuoden tarinoita uskottomuudesta. Jaoin tarinapyynnön myös Uuden elämän värit -Facebook -sivullani. Uskottomuus on aihe, joka koskettaa monia asiakkaitani.

Haastatteluiden perusteella syntyi kirja: Toisen kanssa - Tarinoita kolmiodraamoista (Into 2017). Odotin kirjaa suurella mielenkiinnolla ja hiihtoloma kuluikin aihetta pohtien.

Tutkimuksista tiedetään, että joka kolmas pettää puolisoaan. Luku on suuri, mutta lohdutuksena kauhistelijoille voidaan todeta sen olevan kuitenkin vain kolmasosa, suurin osa siis ainakin pyrkii olemaan uskollinen. Kirjassa haastateltu historoitsija Pasi Saarimäki toteaa, että "Mikään ei todista ihmisen olevan yksiavioinen, mutta mikään ei todista ihmisen olevan myöskään moniavioinen." Tiedeyhteisö ei ole saavuttanut asiassa yksimielisyyttä. Myös terminä yksiavioisuus on haasteellinen ja populaarikulttuuri hämmentää soppaa vielä lisää.

Uskottomuus on sitä, että pettää puolison luottamuksen, annetun lupauksen. Aina suhteissa ei kuitenkaan edes käydä keskustelua siitä, mitkä ovat odotukset uskollisuudesta. Missä menee pettämisen raja? Voisi ajatellakin, olisiko ihmisten syytä keskustella enemmän omista tarpeistaan suhteen alussa ja aikana? Mitä haluan? Mitä odotan? Mihin kykenen? Avoimuus myös toisi parille lisää läheisyyttä ja jakamalla tunteita, myös uskottomuuden uhka voisi väistyä.

"Ei voi sanoa, että ihmiset eroavat uskottomuuden takia, vaan uskottomuuteen kytkeytyy asioita, jotka tukevat eropäätöstä." Osmo Kontula, tutkimusprofessori, Väestöliitto

Uskottomuus on usein järkytys myös uskottomalle, ei vain petetylle. Jos pari haluaa uskottomuuden tultua julki vielä jatkaa yhdessä, on edessä usein pitkä toipumisprosessi, johon usein tarvitaan ammattilaista avuksi. Aina sekään ei riitä. Osa kirjan petetyistä oli kuitenkin valmis yrittämään yhdessä isojenkin loukkausten jälkeen, eikä rakkaus aina vaikuttanut olleen suurin motiivi tälle päätökselle.

"Valitsin perheen hyvinvoinnin. Olemme edelleen yhdessä, mutta tunteeni häntä kohtaan eivät ole enää samanlaisia kuin ennen." Jasper

Kirjan tarinoita ei yhdistä juuri muu kuin uskottomuus ja sen aiheuttamat tunteet sekä halu päästä jakamaan oma kokemuksensa.  Ääneen pääsevät niin miehet kuin naiset, pettäjät ja pettyneet. Joillakin on kokemusta molemmista rooleista. Nuoren miehen tuska ei juuri eroa elämää kokeneen ajatuksista. Suhdetarinat eroavat toisistaan kuitenkin paljonkin ja se tekee kirjasta kiehtovan.

Tunteista häpeä saa paljon kirjassa tilaa. Useimmille on vaikeaa kertoa elävänsä sivusuhteessa tai olevansa sellaisessa osallinen. Tilanne on voinut yllättää, harva suunnittelee toisen naisen tai miehen osaa itselleen. Kirjan tärkein anti onkin juuri tässä, se haastaa lukijan kohtaamaan omat ajatuksensa uskollisuudesta samalla kun se tekee näkyväksi sen, ettei ole olemassa standardisivusuhdetta tai tyypillistä pettämistarinaa, vaikka keltainen lehdistö meille niitä tarjoileekin.

Ihminen ei ole kuitenkaan vasten tahtoaan uskoton ja pettämiselle on tilaa siellä, missä etäisyys puolisoiden välillä on kasvanut. Siksi se haastaa aina molemmat osapuolet pohtimaan suhteen tilaa. Miksi kolmas mahtui väliimme?

" Vaimoni ei vieläkään tiedä, että olen pettänyt. Pääsyy pettämiselle oli seksi. Jotenkin tuntuu, että parisuhteestani puuttui jotain. Kaipaan siihen tunnetta, avoimuutta fetisseihin ja fanrasioihin. Vaimoni ei esimerkiksi suutele minua seksin aikana. Nämä kaksi naista ovat olleet innokkaita suutelemaan." Lauri

Jos oma suhde on ollut seksitön pitkään siksi, ettei itseä haluta, onko oikein vaatia sitä myös puolisolta, joka olisi halukas? Jos kumppani elää vain työlleen, kykenemättä läheisyyteen parisuhteessa, onko väärin hakea huomiota muualta? Jos pettää salaa puolisoaan jatkuvasti, olisi ehkä rehellisempää myös sallia puolisolleen sivusuhteet tai lopettaa liitto? Tai voisimmeko sopia avoimesta suhteesta, jota seksibloggaaja Melissa Mäntylä tarjoaa yhdeksi vaihtoehdoksi. Mäntylä on sitä mieltä, että liki kaikki suhdeongelmat johtuvat yksiavioisuuteen pakottautumisesta.

"Usein ongelmat liittyvät seksiin. On haluttomuutta ja epäsopivuutta. Voisin sanoa näille ihmisille, että relax. Käykää panemassa muita."

Luin kirja yhdeltä istumalta ja kaipasin lisää tarinoita luettavaksi. Riemuitsen siitä, että tärkeästä asiasta kirjoitetaan, koska uskottomuus ei häviä häivyttämällä. Tarvitsemme keskustelua ja avoimuutta, jotta kriisin kohdanneet voivat kokea, etteivät ole yksin.  Uskon, että avoimuus tekee meidät vapaammaksi ja se edellyttää aina ajatusten jakamista.

Pettäminen on lupauksen rikkomista. Kysymys kuuluu, mitä olen luvannut toiselle ja kuinka elän lupauksen rikkomisen jälkeen? Kuinka se muuttaa suhdettamme ja kuinka se muuttaa suhdettani itseeni? Ammattiauttajatkin jakautuvat useampaan leiriin siinä, pitäisikö satunnaisesta pettämisestä kertoa puolisolle. Minä uskon, että se on ennen kaikkea sydämen asia, johon ei voi toista henkilöä ohjeistaa.  Kuitenkin, jos joudut uskottomuuden kohteeksi, muista, että uskottomuus ei vie sinun arvoasi. Uskottomuudesta voi selvitä, uskottomuus voi opettaa suhteestanne, eikä uskottomuus ole välttämättä merkki siitä, että rakkaus olisi päättynyt, vaan se voi auttaa paremman suhteen alkuun.

Kirja oli toimitettu hyvin ja asiantuntijat valittu laaja-alaisesti eri puolilta aihetta. Toivottavaa olisi ollut kuitenkin, että tarinoiden henkilöillä olisi voinut olla jokaisella omat nimensä, nyt kahdessa ensimmäisessä tarinassa on Juha-niminen mies, vaikka nimet oli varta vasten keksitty anonymiteetin takia. Osalla haastatelluista oli tarinoissa tarkka ikä, osalle ikä oli tuotu esille muulla tavoin, kuten "keski-ikäinen", yhtenäinen linja olisi ollut lukijan kannalta selkeämpi.  Suosittelen kirjaa kaikille ihmissuhdetyöläisille avartamaan näköalaa ihmisen mieleen.

Lue myös: Sivusuhteet, tabu keskuudessamme