torstai 31. lokakuuta 2019

Miksi esiinnyn, vaikka pelottaa?

Useimpia ihmisiä jännittää esiintyä yleisölle. Näitä tilanteita meillä on arjessa vastassa pienessä mittakaavassa usein, mutta moni joutuu esiintymään myös osana työtään, vaikka ei edes haluaisi. Huomion kohteena voi olla epämukavaa, mutta tunteen kanssa voi myös opetella olemaan. Esiintymistilanne on ylivirittävää usein myös heille, jotka tekevät sitä omasta valinnastaan ja halustaan. Onneksi tilanne yleensä helpottuu kun esitys pääsee alkamaan.

Vierailin tällä viikolla Naistenkartanon vieraana Tampereen Metso-kirjastossa puhumassa Tunteista ja erityisherkkyydestä. Olen tottunut puhuja, työhöni ovat kuuluneet esiintymiset kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta miltei joka kerta käyn läpi aikamoisen tunneskaalan, ennen kuin hetki koittaa ja pitää antautua yleisölle.

Lue koko juttu Hidasta elämää -blogista >>

Tapahtuma tallennettiin ja jaettiin suorana Aamulehden sivulla, jossa se on yhä euron rekisteröitymismaksulla nähtävissä täällä >>

lauantai 28. syyskuuta 2019

Kiireellä ei tule parhainta valmista, mutta päätöksen hetkellä ei kannata jähmettyä

Kuva: Samuel Glassar
On monta tapaa tutkia omaa menneisyyttä ja ymmärtää näin paremmin nykyminää. Yksi niistä on tarkastella elämää muuttoihin liittyvien tapahtumien kautta. Muistomme kiinnittyvät ihmisiin, koteihin ja alueisiin. Mielenkarttaan piirtyvät tapahtumat kotikulmien maisemista ja kokemuksista.  Lapsuuskoti, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus päivittävät ydintarpeitamme, eikä se minä, joka lähti 17 vuotiaana kohti opiskelupaikkakuntaa haaveile enää samoista asioista kuin kolmekymmentä vuotta vanhempi, elämän moneen kertaan päivittämä versio.

Emme voi läheskään aina vaikuttaa siihen, minne elämä meitä johdattaa. Muutoksiin liittyy kriisejä: eroja, aikakausien päättymisiä, kohtaamisia, luopumisia ja uudelleen aloittamisia. Mitä pitempään ja helpommalla on päässyt omassa elämässään ilman suurempia tuskia, sitä hankalampaa todennäköisesti on, kun elämä yllättäen haastaa. Vaikeuksia on edessä todennäköisesti heillekin, jotka ovat väistäneet elämän isot haasteet lähtemällä karkuun tai turvautumalla tuhoaviin kivunkarkottimiin. Elämä kutsuu usein ihmistä kertauskierrokselle, jos oppimiskokemus edelliseltä kierrokselta on jäänyt vajaaksi.

Vaikka muutos on elämässämme väistämätöntä, liittyy päällepäin arkisiltakin näyttäviin tilanteisiin helposti kipua. Emme haluaisi luopua vanhasta oikein silloinkaan, vaikka kaikki uuden elämän merkit näyttävät ihastuttavilta ja puoleensavetäviltä. Lähteminen edellyttää aina jonkin jättämistä taakse, ja se tekee kipeää. Pidämme kiinni tutusta ja turvallisesta. Kuitenkin uudelle pitää tehdä tilaa, eikä se oikein onnistu luopumatta entisestä. Sanotaan, että ihminen perustelee suuria ratkaisuja järjellä, mutta tekee lopulta tärkeät päätökset aina tunteella. Eipä noiden kahden suuren johdattajan edes tarvitse sulkea toisiaan pois pelistä ratkaisun hetkellä. Itse asiassa, niiden saumattomasta yhteentoimivuudesta syntyy intuition ääni: sisäinen viisaus.

Linnuntiellä tarkoitetaan matkaa, joka on lyhyin reitti kartalla kahden paikan välillä. Se ei kuitenkaan läheskään aina ennusta välin kulkemiseen menevää aikaa. Tilanteeseen vaikuttavat maasto, kulkuvälineet, ja motivaatiokin. Linnuntie ei siis ole välttämättä nopein reitti perille. Mikä tärkeintä: se ei myöskään ole aina antoisin. Jotta voisi tietää, missä mieli toteuttaa tarkoitustaan seuraavassa elämänvaiheessa, tulisi edellinen elää ensin täydeksi. Omaksi itsekseen päätyy kasvun kautta, tietäminen ei siihen ainoastaan riitä. Tiedostaminen on elämän pituinen matka; se on itsekseen tulemista, oman reittinsä kartoittamista. Linnuntie on lintua varten, mutta elämällä on sinua varten oma polkunsa.

Joskus päätös voi jäädä jumittamaan, vaikka kaikki olisi lähtöä varten valmista. Pelko voi hämärtää intuition ja ahdistus vallata mielen. Kuinka tietää, mikä on oikea ratkaisu? Mitä jos kadun myöhemmin? Silloin kannattaa ottaa aikalisä. Muistathan kuitenkin, että päätös jäädä paikoilleen on myös valinta, ei vain liikkeelle lähteminen ja muutos.

Onneksi harva asia on peruuttamaton tai yksiselitteisesti oikea tai väärä. Askeleiden ottamatta jättäminen pelkoon perustuen johtaa kuitenkin todennäköisesti yhä kapenevaan elämäpiiriin, jossa yhä pienemmistä muutoksista tulee yhä uhkaavampia. Ei ihme, että helposti pelkoonsa jumiin jäävälle henkilölle tarjotaan  terapiaksi pelkonsa kohtaamista. Se on vaativa, mutta tehokas keino saada pelko hallintaan. Palkinto on kuitenkin sen arvoinen: Mitä vähemmän pelkäät, sen selkeämpi on myös luontainen vaistosi.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Kuinka tiedän, sopiiko eroseminaarityöskentely minulle?

Erosin vuonna 1998 ja osallistuin omaan eroseminaariini vuonna 1999 Niina Vaarasen ryhmässä. Kokemus oli voimakas. Tiesin pian haluvani itse ryhmänohjaajaksi. Olen vetänyt eroseminaareja vuodesta 2003 alkaen, jolloin suoritin mallin Suomeen tuoneen psykologi Karia Kiianmaan ryhmässä eroseminaarivetäjäkoulutuksen. Myöhemmin olen päivittänyt osaamiseni Marianna Stolbown Suomalainen eroseminaari -menetelmäkoulutuksessa.

Asiakkaani kysyvät usein, sopiiko työskentely heille? Eroseminaarityöskentely sopii eronneelle tai eroa harkitsevalle henkilölle, joka ymmärtää, että kyseessä on ryhmäprosessi, joka onnistuakseen vaatii sitoutumista, kotitehtävien tekemistä ja antautumista tunteiden käsittelylle ja omalle sisäiselle prosessille. Ryhmäläisten tulee myös sitoutua vaitiolovelvollisuuteen ja keskinäiseen arvostavaan kohtaamiseen.

Eroseminaari kestää 11 viikkoa, kolme tuntia kerrallaan. On hyvä tietää, että seminaarin illat koostuvat pääsääntöisesti kuulumiskierroksesta, lyhyestä alustuksesta ja kahdesta noin 40 minuutin pienryhmätyöskentelystä. Valmiutta keskustella henkilökohtaisista asioista tulee löytyä. Kotitehtävien tekeminen ja lukukappaleiden lukeminen on tärkeä osa seminaaria, jotta prosessointi jatkuisi myös tapaamisten ulkopuolella. Illan aikana on lyhyt tauko. Tarjolla on kahvia, teetä ja pientä syötävää.

Seminaarissa tehdään muutamia toiminnallisia tehtäviä sekä käytetään erilaisia voimauttavia kortteja. Mukana kulkee myös eri kirjoittajien tekstejä vaihtuvista näkökulmista.

Kyseessä ei ole ryhmäterapia, vaikka kokemus onkin monelle terapeuttinen. Osallistujilta odotetaan halukkuutta jakaa ajatuksiaan, kunnioittaa toistensa yksityisyyttä sekä valmiutta kohdata myös omasta maailmankatsomuksesta poikkeavia mielipiteitä. Bruce Fisher on sanonut, että eroseminaari perustuu rakkaudelle. Tärkeitä kysymyksiä työskentelyn aikana ovat: Miksi valitsin juuri hänet? Kenen elämää elän? Mistä erotarinamme syntyi? Osaanko rakastaa itseäni? Keskeistä toipumisen kannalta on vertaistuki ja rehellisyys kohdata oma itsensä työskentelyn aikana.

Eroseminaarin keskeyttämisprosentti on hyvin alhainen, kuudentoista vuoden aikana ryhmistäni on keskeyttänyt alle kymmenen ihmistä, osallistujia on ollut yli tuhat.

Vaikea elämäntilanne saa ihmisen helposti eristäytymään. Yksin koettuna tilanne näyttää kuitenkin toivottomammalta kuin se on. Ajatusten jakaminen auttaa suhteuttamaan kriisiä tuomalla siihen uusia näkökulmia.

Jos sinulla on akuutti kriisi tai vakavia mielenterveysongelmia, eroseminaari ei todennäköisesti ole sinulle sopiva paikka, vaan sinun olisi syytä hakea apua terveydenhoidon puolelta.

Jos et pääse osallistumaan eroseminaariin, lue kirjani Sinä selviät kyllä - Erovuoden matkaopas, Bruce Fisherin Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy tai Marianna Stolbown Erosta eteenpäin itseksesi ja tee niissä olevia tehtäviä. Voit myös hakea tukihenkilön avuksesi, löydät heitä vaikka Eroneuvo-keskuksen kautta.

Lue täältä asiakaspalautteita >>

Alkavat ryhmät >>




torstai 8. elokuuta 2019

Jos haluat rahoillesi vastinetta terapiassa, muista puhua totta

Kaikessa terapeuttisessa työskentelyssä on tärkeää puhua totta, jotta voidaan saada tuloksia. Onkin hämmentävää, kuinka helposti kaunistelemme terapeutille asioita tai jätämme kertomatta olennaista tietoa, jolla olisi merkitystä prosessin kannalta. Syyt tähän ovat monet: häpeä,vaikeiden tunteiden välttely, vastuunkantamattomuus tai syyn vierittäminen puolison harteille, jos kyseessä on pariterapia.

Toden puhuminen on siinäkin mielessä vaativaa, että meillä kaikilla on oma totuutemme ja asiat näyttäytyvät erilaisina katsojasta riippuen. Kokemus on aina totta kuitenkin  henkilölle itselleen, vaikka kumppani olisikin toista mieltä. Tässä kohtaa terapeutti tai parisuhdevalmentaja voi tulla avuksi kysymyksillä, jotka voivat avata uusia näköaloja toisen ymmärtämiseen ja parempaan vuorovaikutukseen.

Terapeutin tehtävä on auttaa asiakasta kirkastamaan omia ajatuksiaan. Terapeutilla voi olla oma näkemys siitä, kuinka asiakkaan pitäisi elää, mutta sen esilletuominen ei ole terapeutin tehtävä. Eroa pohtivalle parillekin tärkein anti pariterapiassa on se, että he löytävät oman ratkaisun tilanteeseen. Sen, joka nousee aidosti heidän sisältään. Kukaan ei voi tehdä eropäätöstä toisen puolesta. Kuten ei mitään muutakaan valintaa. Ihmisellä on itsestään vastuu ja vaikka se on raskas välillä kantaa, on päätösten syytä olla omia. Silloin ei jää mahdollisuutta myöskään syyttää ulkopuolisia omasta valinnastaan. Toki terapiassakin on hetkiä, jolloin vastuullinen terapeutti uskaltaa puhua erosta ensisijaisena vaihtoehtona. Näitä asioita olen käsitellyt esimerkiksi tässä haastattelussa. Ei ole mitenkään harvinaista, että eroharkinta voi venyä vuosiksi vaikka kaikki merkit näyttävät, ettei enää kannata jatkaa yhdessä.

Jos saat itsesi kiinni jatkuvasta todellisuuden kaunistelusta tai jopa valheista terapiaprosessissasi, kannattaa asia ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Mikä on motiivi käytöksellesi? Minkä palkinnon siitä saat itsellesi? Jos taas huomaat, ettet kykene puhumaan totta, vaikka haluaisitkin, kannattaa ehkä miettiä, kuinka hyvin rahasi silloin käytät ja kenen vuoksi terapiaan osallistut.

Välillä pariterapiassa tapaa ihmisiä, jotka selvästi ovat tulleet mukaan lähinnä syyllisyydestä tai toisen miellyttämisestä. Toinen osapuoli aidosti ajattelee samaan aikaan  toisen haluavan rakentaa yhteisestä tulevaisuutta, vaikka toinen on jo luovuttanut, mutta ei saa sitä kerrottua. Totuus tekee meidät kuitenkin vapaaksi silloinkin, kun se ei tunnu hyvältä. Tunteitamme emme valitse, mutta siitä mitä me teemme niiden kanssa, me olemme vastuussa.


perjantai 19. heinäkuuta 2019

Arvokkaan ihmissuhteen mittareita

Kuva: Samuel Glassar
Olen kuvassa Tarja Törmäsen kanssa. Kirjoitimme yhdessä keväällä Otavalta ilmestyneen kirjan uusperheen mahdollisuuksista. Motiivi  teoksen luomiselle nousi menneisyydestämme ensimmäisenä ja toisena naisena. Yksi elämäni merkityksellisimmistä ihmissuhteista muuten, tunnustan. Todella, tänään vihaamasi ihminen voi olla huomenna sinulle rakas ja toisinpäin. Me emme vain sitä aina tiedä.

Jokin aika sitten pohdin eräälle ystävälleni sitä, kuinka olin joutunut lopettamaan erään läheisen ihmissuhteen, koska ihminen oli loukannut minua tarkoituksella kipeällä tavalla. Kävin läpi päättynyttä suhdettamme ja jäin miettimään, olisiko minun vielä pitänyt antaa yksi mahdollisuus. Ystäväni totesi, että kertomani perusteella olin antanut mahdollisuuksia jo huomattavan paljon, eli enkö jo voisi tunnustaa, että suhteen päättyminen oli oikea ratkaisu minun kannaltani. Ajatus oli helpottava ja tosi. Olin kuitenkin tarvinnut siihen ulkopuolisen näkökulman.

Ikääntyminen tekee elämän rajallisuuden näkyvämmäksi, ehkä siksi moni käy läpi keski-ikäisenä jonkinlaisen identiteettikriisin. Mitä olen tehnyt? Mitä halua saada vielä aikaan? Minkä tähden haluan tehdä asioita? Minne kutsumus johdattaa? Elänkö elämää itseni vai muiden odotusten vuoksi? Minne kuljen seuraavaksi? Haluanko tai pitääkö minun elää elämääni näiden ihmisten kanssa, jotka kuuluvat nyt lähipiiriini? Voi olla, että joudut samaan aikaan oman elämäsi tarkoituspohdinnan kanssa käymään läpi parisuhdekriisiä, hoitaa sairaita vanhempia, vääntää teinien kanssa ja pyrkiä hoitamaan työsi hyvin. Kuulostaa armottomalta. Ja vaikka kuinka haluaisit paeta paikalta, on velvollisuus ja ehkä myötätuntokin toista mieltä.

Sanotaan että veri on vettä sakeampaa ja sukulaisuus yhdistää tiukan paikan tullen myös riitapukarit. Ihminen on laumaeläin ja tarvitsee lähiturvaa. Kaikkea ei voi kuitenkaan oikeuttaa perhesiteillä, vaikka niillä helposti pystytään ihmisiä syyllistämään. jokaisella on oikeus ja velvollisuus pitää huolta itsestään, se mahdollistaa myös oman jaksamisen muiden hoivaamisessa.

Se mitä ja kuinka nopeasti voin antaa anteeksi itselleni tai toiselle riippuu omista arvoistani.  Minua satuttaa ihmissuhteissani erityisen paljon ilkeys, mykkäkoulu ja passiivisaggressiivisuus. Kun nyt mietin Tarjan ja minun yli 20 vuotta kestänyttä suhdetta, huomaan, ettei hän ole koskaan ollut minulle ilkeä tai alentuva. Vihasin häntä siksi, että hän sai jotain, jonka ajattelin kuuluvan itselleni. Olin kateellinen hänen kauneudestaan ja kyvystään saada haluamansa. Halveksin hänen ikävää positiivisuuttaan. Inhosin hänen jääräpäisiä lähentymisyrityksiään. Mutta koskaan, ikinä, hän ei ollut minulle ilkeä. Vaikka minä sitä hänelle olinkin. Siksi arvostan ja kunnioitan häntä tänään ja iloitsen ystävyydestämme, joka jatkuu parempana kuin milloinkaan.



tiistai 9. heinäkuuta 2019

Vertaistuen parantava voima auttaa kriisin keskellä


Olen koko aikuisikäni ollut vertaistukiuskovainen. Elämän kovimmissa käänteissä paras apu on aina ollut läheinen, joka on kokenut saman asian kanssani. Siksipä mielelläni tarjoan Suomalaista eroseminaariakin avuksi ihmisille, jotka haluavat päästä eroharkinnassaan eteenpäin tai käsitellä jo tapahtunutta eroa. Sen lisäksi, että eroseminaarin rakenne on loistava, se on myös hyvin kustannustehokas tapa saada apua, Neljän yksityisterapiakäynnin hinnalla saat 33 tuntia aikaa tärkeän asian käsittelylle, ammattilaisen ohjauksen, sekä ryhmän tuen.
Myös vetämissäni erityisherkkyysryhmissä vertaisuus on voimaa. Kun pääsee reflektoimaan omaa elämäntarinaansa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa, oivaltaa itsestä suuria asioita ja voimaantuu elämässään.

YTT Irja Mikkonen on suomalainen vertaistuen asiantuntija, joka on tehnyt pitkän uran sosiaali- ja terveysalalla.  Yhdessä YTT  Anja Saarisen kanssa kirjoittamassaan kirjassa Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla hän vetää yhteen kokemuksia ja tutkimuksia vertaistuen merkityksellisyydestä. Ääneen pääsevät myös ihmiset, jotka ovat hyötyneet vertaistuesta omassa elämässään. Kirja on mainio tietoteos vertaistuen parissa toimiville ihmisille, mutta siitä löytyy kiinnostavia asioita myös henkilöille, jotka pohtivat vertaistukiryhmään mukaan lähtemistä.

Vertaistukiryhmät tarjoavat nimen mukaisesti tukea ihmisille, jotka jakavat jonkun saman raskaan tai yllättävän elämänkokemuksen. Tällainen voi olla esimerkiksi oma tai läheisen sairaus, läheisen kuolema, avioero, addiktio tai lapsettomuus. Suomessa vertaistukea tarjoavat ja koordinoivat järjestöt, sairaalat ja erilaiset terapiakeskukset.

Hyvässä vertaistukiryhmässä on asiansa osaava vetäjä, selkeä struktuuri ja säännöt, joihin ryhmäläiset sitoutuvat. Jotkut vertaisryhmät ovat avoimia eli niihin voi osallistua aikataulujensa mukaan, osa on suljettuja, eikä uusia jäseniä oteta ennen kuin ryhmä päättyy.  Hyvä ryhmänohjaaja on myötätuntoinen asiantuntija, joka on kaikkien puolella ja puuttuu rohkeasti myös vaikeisiin tilanteisiin. Olennaista kaikille ryhmille on keskinäinen tuki ja ehdoton luottamus osallistujien kesken.  Muita tärkeitä vertaistukiryhmän sääntöjä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

  • Tasa-arvoisuus
  • Oikeus puhua tai olla hiljaa
  • Muiden kunnioittaminen
  • Oikeus kysyä ja olla vastaamatta
  • Oikeus osallistua toiminnallisiin tehtäviin tai olla osallistumatta
  • Puhuminen vain omista tunteista ja kokemuksista
  • Ymmärrys olla neuvomatta muita
  • Aikataulussa pysyminen

Vertaistuen tarpeet ovat yksilöllisiä, eikä ihminen aina ole edes tietoinen siitä, voisiko vertaistuki häntä auttaa. Kirjassa esitellään syitä, miksi vertaistukeen ei osata tai haluta hakeutua. Näitä ovat heikko sosiaalinen pääoma, pelko leimaantumisesta, ennakkoluulot, epäluulot ja sosiaalisten suhteiden vierastaminen. Minäkin muistan usean eroseminaariini osallistujan kuvauksen sitä, kuin he epäilivät viimeiseen saakka osallistumisen mielekkyyttä, mutta kokivat ryhmän alettua sen olevan parasta, jota heille on tapahtunut pitkään aikaan. Itse asiassa monet ihmiset pitävät yhteyttä toisiinsa jopa vuosien ajan ryhmän loppumisen jälkeen.


Kirjassa kuvataan, kuinka Innovaatiojärjestö Nestan raportissa Peer Support: What is it and does it work? kerrotaan tuhannen tutkimuksen yhteenvedon perusteella, että vertaistuki ehkäisee yksinäisyyttä, lisää tyytyväisyyttä, parantaa itseluottamusta sekä tekee ihmisen tietoisemmaksi itsestään ja ympäristöstään. Siinäpä syitä kerrakseen hakeutua vertaistuen pariin kun vaikea elämäntilanne tulee omalla kohdalla vastaan elämässä.

Irja Mikkonen ja Anja Saarinen
Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla
Tietosanoma 2018

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Yksinäinen juhannuksena

Olen pitkään seurannut yksinäisyystutkimusta ja siitä keskustelua. Professori Juho Saaren mietelmät yksinäisyydestä kansantautina ovat koskettaneet, Niina Junttilan ajatukset herättäneet monenlaisia tunteita.  Pitkä oma kokemukseni kansanterveysjärjestön viestintätiimin jäsenenä on vahvistanut tietoani siitä, että yksinäisyys on todellinen riski terveydellemme, Niin psyykkisesti, kuin fyysisestikin, Vaikka tänä päivänä tällainen jako suoraan sanoen  alkaa tuntua jo todella vanhentuneelta: olemme kokonaisuuksia.

Kun aloitin eroseminaarien vetämisen vuonna 2003, yksinäisyys vilahteli ryhmiin osallistujien puheissa jonkin verran. Vuosien varrella aloin kiinnittää huomiota siihen, kuinka lapsettomien ja lapsellisten eroajien kokemukset yksinäisyydestä erosivat toisistaan. Tunsin myötätuntoa eronneita kohtaan, joille ei jäänyt edes lapsia lähipiiriin. Omasta kokemuksestani tiesin, että yksinäisyys pysyi loitolla vahvemmin kun tiesi, että kaikki viikot eivät olisi yksinäisiä. Yksinäisyys saa yhä enemmän tilaa eroryhmissäni aiheena. On tosiasia, että mitä enemmän meillä on kaupungistumisen myötä valinnanvaraa, sitä valikoivampia meistä tulee parisuhdemarkkinoilla. Emme malta pysähtyä kiinnostavan ihmisen vierelle, vaan tähyämme jo kulman taakse. Kun vain malttaisimme pysähtyä, silloin meillä olisi myös tilaisuus tehdä tilaa läheisyydelle.

Ajattelen, että me tarvitsisimme monta termiä suomenkielessä yksinisyydelle, koska on ongelmallista, että termi ei merkitse meille kaikille samaa. Minullekin tulee mieleen useita näkökulmia yksinäisyyteen liittyen, eivätkä ne kaikki ole negatiivisia.

Tänään tein Juhannus-päivityksen Suomen Erityisherkkien sivulle, jossa toivotin hyvää juhannusta hallituksen puolesta sivun seuraajille. Oli koskettavaa, kuinka moni reagoi yksinäisyydestä käsin aiheeseen. Monelle meistä yksinäisyys merkitsee monenlaisia tunteita, vahvistavia ja vaikeita,  onneksi ajatusten jakaminen helpottaa.