Uusperheen käsikirja vahvistaa uusperhetaitoja

Tarja Törmäsen kanssa kirjoittamani Uusperheen käsikirja ilmestyy pian Otavalta. Kirja on opas taitavampaan uusperhe-elämään, se tarjoaa tietoa, vertaistukea ja harjoituksia. Tässä pieni siivu kirjan sivulta.

"Kyseenalaista tavoitteesi perheonnen suhteen. Mikä riittäisi, jotta olisit tyytyväinen? Pessimismiin ei kannata sortua, mutta herättele itsesi pohtimaan, voisitko olla onnellinen jo nyt. Perhe ei ole milloinkaan valmis kasvussaan. Tärkeää on keskittyä tässä ja nyt olevaan arkeen, kuluvaan päivään ja kallisarvoisiin hetkiin, joita jaatte yhdessä. Kysy rehellisesti itseltäsi, rakennatko perhettäsi yleisölle vai itsellesi? Kaipaatko vakuutusta sille, että olette maailman edessä kokonainen? Mikä on tuo maailma? Onko se hahmoton yleisö vai koostuuko se sukulaisista, eksistä ja naapureista? 

Jos huomaat rakentavasi näyteikkunaa, pysähdy ja kysy itseltäsi: kenen elämää elän? Ihmisiä kiinnostaa yllättävän vähän muiden asiat, enemmän me ihmettelemme, mitä muut ajattelevat meistä. Jos jotakuta kovin kiinnostaa teidän elämänne, hänen oma elämänsä lienee kovin ohutta. Voi olla, että unelmiesi kaltainen uusperhe ei koskaan toteudu. Voi olla, että puolisosi lapset pysyvät etäisinä, tai et ehkä koskaan tule pitämään heistä. Tunnet ehkä olosi vieraaksi kumppanisi sukujuhlissa. Perheillalliset eivät suju kuten ha luaisit. Kumppanisi eksä kohtelee sinua happamasti vuosi vuoden jälkeen. Uusperheenne on joka tapauksessa kokonainen, niin ehjä kuin mahdollista. Ja kuukausi kuukaudelta se muuttaa muotoaan. Kun huomaat pieniä edistymisiä, kuten perheenjäsenten keskinäisiä lähentymisiä, perhesääntöjen parempaa noudattamista, yllättävää ystävällisyyttä odottamattomalta taholta, älä kätke tyytyväisyyttäsi sydämeesi, vaan sanoita se. Kauniisti annetulla palautteella voi olla vahva merkitys sen vastaanottajalle. Muista, että asenteen voima on melkoinen ja esimerkkiä voi aina näyttää. 

Kun tunteet alkavat vyöryä, ja sinun on vaikeaa olla rakentava, ota käyttöön aikalisä, se säästää usein pahoilta törmäyksiltä. Aikalisä tarkoittaa sananmukaisesti sitä, että pidättäydyt toimimasta tunteen viemänä ja otat aikaa tilanteen pohtimiselle. Aikalisää voi käyttää silloinkin, jos perheessä pitäisi tehdä useita ihmisiä koskeva päätöksiä, eikä yksimielisyyttä löydy. Ehkä aikalisä ei aina auta löytämään yhteistä tahtotilaa, mutta ainakin se voi muokata suotuisampaa ilmapiiriä kompromissien syntymiselle."

Seuraa kirjan Facebook -sivua, jaamme siellä myös kirjan ulkopuolisia juttuja ja harjoituksia.

Rakastuminen on huono syy naimisiinmenolle

Bruce Fisher kehitti 70-luvulla Yhdysvalloissa eroseminaarimallin , jossa kymmenen viikon ajan vertaisryhmässä pohditaan eron johtaneita asioita, erityisesti suhdetta omaan itseen,  sopeuttavan käyttäytymisen muotoja, rakkauden olemusta, vuorovaikutusta, avoimuutta ja läheisyyden merkitystä. Nykyään Fisherin eroseminaari tunnetaan nimellä Suomalainen eroseminaari ja ryhmiä järjestetään ympäri Suomen. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat päässeet eteenpäin seminaarin avulla.

Seminaarissa käsiteltäviä tärkeitä kysymyksiä ovat ”Miksi valitsin juuri hänet?” ”Kenen elämää elin?”, ”Millaisia ihmisiä kohtaan tunnen vetovoimaa ja miksi?” sekä ”Millaisia sopeuttavan käyttäytymisen muotoja toin mukanani suhteeseen?”. Työskenneltyäni kuudentoista vuoden eroseminaarivetäjänä olen huomannut, että näihin kysymyksiin vastaamalla pääsee jo hyvin pitkälle itsetuntemuksessa ja sitä kautta itsensä rakastamisessa, parisuhteen vuorovaikutuksen ymmärtämisessä ja anteeksiantamisessa. Moni eroseminaariin osallistunut eroa harkitseva on näitä pohtimalla päätynyt myös jäämään suhteeseensa.
Alkuperäisessä Fisherin mallissa korostettiin paljon erilaisten vahvistuslauseiden ja tulevaisuususkon merkitystä, joka on hyvä asia. Itse olen korostanut ryhmilleni myös hyväksymis- ja omistautumisterapian näkökulmaa: sinun ei tarvitse pinnistellä ja pyrkiä olemaan valoisa jos sille ei ole vielä aika.

Itsemyötätunto ja hyväksyvä ote omaan elämään vahvistaa eron keskellä rämpivää. Aina ei voi porskuttaa asenteella eteenpäin, vaikka sillekin on aikansa. Osalle ihmisistä on luontaisempaa taistella kohti uutta elämää, osa tarvitsee turvallisuutta ja hoivaa enemmän selviytyäkseen. Olennaista on, että osaat kuunnella itseäsi ja tarpeitasi sekä myös antaa itsellesi hyviä asioita.

Suomalainen eroseminaari on nykyään yksitoistaviikkoinen. Tapaamisten rakenne muodostuu yhteisistä osuuksista ja pienryhmäkeskusteluista, lisäksi kotiin annetaan tehtäviä. Vertaistuen voima on valtavan hoitava ja siitä myös annetaan parhaat palautteet ryhmien jälkeen, Ei ihme, että monet solmivat seminaarissa tapaamisensa ihmisten kanssa pitkäaikaisia ystävyyssuhteita.

Parisuhde ei ole aina välttämättä rakkaussuhde. Ihmisillä on lukemattomia syitä mennä yhteen, eikä niistä olla aina rehellisiä edes omalle itselle. Bruce Fisherin kirjoitti, että rakastuminen on huono syy mennä naimisiin, jos se on ainoa syy. Rakastuminen kestää aina aikansa, ja sen hälvettyä on aika kohdata kumppani ilman hormonihuuruisia laseja. Osa pareista siirtyy rakastamisesta rakastamiseen helposti, osalle paljastuu ikävä totuus siitä, ettei kumppani ollutkaan sellainen ihminen, jonka toivoi olevan. Silloinkin on vielä mahdollisuus valita haluaako kehittää suhdetta. Onko valmis hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on? Ja voisitko ehkä itse muuttaa omaa asennettasi? Tärkeä kysymys on: Rakastanko sinua silloinkin, kun en saa sinulta minulta haluan?

Jos pohdit pitäisikö sinun erota, vastaa ensin näihin kysymyksiin

1. Koenko tulevani rakastetuksi, millä tavoin kumppanini osoittaa rakkautta minulle?
2. Koenko itse rakkautta kumppaniani kohtaan, miten osoitan sen
3. Saanko olla suhteessamme koko potentiaalini kokoinen?
4. Odotanko vai pelkäänkö yhteisiä viikonloppuja ja lomia?
5. Joudunko varomaan sanoja ja tekojani, ettei toinen hermostuisi?
6. Tulevatko tärkeimmät tarpeeni täytetyksi suhteessamme?

Välikädessä - Kirja siitä, mitä nuoret ajattelevat vanhempiensa erosta

Lasten ja nuorten kokemuksia vanhempien erosta ei ole montaa kertaa kerätty kansien väliin ainakaan niin että se olisi pääteemana. Mieleen tulee vain Päivi Lipposen ja Pirjo Wesaniemen vuonna 2005 julkaisema Lapsi ja ero -kirja, joka oli jatkoa Nainen ja ero ja Mies ja ero -kirjoille. Siinä kertomukset oli kerätty aikuisilta, joilla oli kokemus vanhempiensa erosta lapsuudessa tai nuoruudessa.

Suomen Kasperin tällä viikolla julkaisema Välikädessä -kirjassa ääneen pääsevät nuoret, joille vanhempien ero on ajankohtainen asia. Se ei tarkoita sitä, että se olisi tapahtunut juuri hiljattain, vaan sitä, että prosessi on yhä käynnissä tai loppusuoralla. Tämä tekee teoksesta erityisen kiinnostavan. Kirjan toimittajat Miia Lehtonen ja Minna Jaakkola ovat keränneet kirjaan ajatuksia yli sadalta 11-20 -vuotiaalta lapselta. Lopputulos on liikuttava ja vahva. Nuoret kannustavat puhumaan tunteistaan ja näkemään myös myönteisiä asioita erossa.

Tutkimuksista tiedetään, että lapset tarvitsevat tiedon siitä vanhemmiltaan ,ettei syy ole teidän. Asia on tärkeä ja vanhempien on se syytä muistaa.

"Kun vanhemmat kertoivat erosta, koko perhe eli isi, äiti, pikkusisko, isoveli ja minä istuttiin vanhempien sängylle. Siinä he kertoivat, että eroavat. Olimme pikkusiskomme kanssa varmoja, että syy oli meidän, vaikka äiti sanoi, ettei ero liittynyt mitenkään meihin lapsiin."

Lapsen maailma tulee kirjassa näkyväksi koskettavalla tavalla. Kirjassa on selviytymisen tunnelma ja siinä on mukana myös vahvistavia harjoituksia eron keskellä oleville lapsille ja nuorille.

"Kun vanhemmat erosivat niin tosi paljon helpotti se tieto, että mulla oli silloin kavereita samassa tilanteessa. Erosta ei tullut mitään noloa möykkyä, että siitä ei olisi voinut kavereiden kanssa puhua. Ajattelin silloin, että okei, en ole ainakaan epänormaali tai että mulla olisi jotenkin huonompi perhe kuin muilla, kun vanhemmat eivät pysyneetkään yhdessä. Monella muulla oli just sama tilanne silloin omassa perheessä."

Toivottavasti tämä kirja löytää kohderyhmänsä ja sen kanssa työskentelevät aikuiset. Olisi upeaa, että myös eron keskellä olevat vanhemmat voisivat tutustua tarinoihin, omilta lapsilta ei saa aina suoria vastauksia, koska he voivat suojella vanhempiaan omilta murheiltaan. Vaikka lapsi ei puhuisi, kannattaa keskustelu avata uudelleen ja kannustaa lasta kertomaan ajatuksistaan.

"Vanhemmat on nykyään hyvissä väleissä ja isällä on uusi naisystävä. Isällä on vähän huono tapa puhua äidistä tietyissä asioissa rumaan sävyyn, mutta näin vanhempana osaan ne sivuuttaa tai huomauttaa, ettei se ole oikein."

Koko kirjan läpi välittyy toivo: Sinä selviät, tämä on vaihe elämääsi. On ilahduttavaa, että kirja rohkaisee tunnekäsittelyyn ja vertaistukeen.

"Toivon, että elämä menee hyvin. Toivon, että oma perheeni ja parisuhde olisi toisi hyvä, eikä nämä vanhempien jutut vaikuta negatiivisesti meihin Ja että rakkaus olisi sitten myös ikuinen."

Nostot kirjasta Välikädessä -  Kirja nuorelle vanhempien erosta, Miia Lehtonen, Minna Jaakkola, Kasper - Kasvatus- ja perheneuvonta ry