keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kuinka sä aina jaksat?

Image courtesy of Luigi Diamante/FreeDigitalPhotos.net
Minulta kysytään usein kuinka minä jaksan  tehdä niin paljon erilaisia asioita ja mistä saan virtaa? Työterveyshoitaja kysyi huolestuneesti nukunko tarpeeksi, kun päivääni mahtuu niin paljon erilaista tekemistä? Kerroin että nukkuminen on minulle lahja. Olen perinyt äitini tavan nukkua missä ja milloin vain, myös silloin jos minua ei väsytä, olen turhautunut tai haluan jostain syystä paeta todellisuutta. Lisäksi nukun todella paljon, mielelläni ainakin yhdeksän tuntia yössä jos minulla on mahdollisuus. Harvoin on, koska olen iltaa kohti innostuva yökukkuilija. Työnteko on minulle energisoivaa, koska saan tehdä töitä joista pidän, ihmisten kanssa jotka ovat innostuneita elämästään, kuten itsekin olen.

Luin kerran vapaaehtoistoiminnan tutkimusta jossa kerrottiin, että ihmiset jotka antavat aikaansa hyvään tuntevat heillä olevan enemmän tunteja kuin muilla ihmisillä. Luulen että tällainen aikakokemus syntyy hyväntekemisestä, siitä että tapahtuma jää lämmittämään mieltä.Mitä enemmän omassa elämässä on kokemuksia siitä että antanut maailmalle parastaan, sitä enemmän on mistä olla kiitollinen ja mitä muistaa myöhemmin. Logoterapiassa ajatellaan että elämässä ei ole niinkään merkityksellistä mitä meille anneaan, vaan mitä me annamme ulospäin, toisillemme, aatteille, asioille, maailmalle.

Olen kokemusnappailija ja uteliaskin. Olen valtavan kiinnostunut ihmisistä ja heidän auttamisestaan vaikeiden asioiden, mutta myös tavoitteidensa kanssa. Saan siitä kaunista palautetta, joka kannustaa minua oppimaan ja suoriutumaan yhä paremmin. Parhaimmillaan vuorovaikutus ryhmän tai yksilön kanssa on virtaavaa flowtilaa josta lähden sen päättyessä pois voimaantuneena yhteisestä oppimuskokemuksesta. Kun unohdan itseni ja antaudun toisen ihmisen käyttöön kokemuksineni tunnen syvää tyydytystä. Hetkessä tietoisesti läsnä oleminen tekee prosessista hedelmällisen ja on myös oiva työkalu siirtyessäni omaan elämääni tapaamisen loputtua.

Haluatko saada siis enemmän aikaa? Rupea tekemään enemmän hyvää, myös itsellesi. Tiedät mitä tehdä, kun löydät elämällesi tarkoituksen. Jos et vielä tiedä kuka olet ja mistä pidät, niin olisi varmaan tullut aika pohtia asiaa.Kun tiedät mistä nautit, tiedät todennäköisesti myös missä olet hyvä ja mitä voit antaa maailmalle ja pian aiemmin näkymättömät tunnit muuttuvat merkistykselliseksi, näkyväksi ajaksi.

1 kommentti:

  1. Hei

    Löysin blogiisi HSP:n kautta.Olen hyvin samantyyppinen työskentelijä ja kiinnostuja...Iltaisin saatan innostua. Onneksi olen myös saanut vanhemmiltani hyvät unenlahjat.

    Tuo hyväntekeminen itselle on ehdottomasti voimavara, joka vie ketä tahansa eteenpäin. Tällä hetkellä oma työni ei ole energisoivaa ja odotankin nykyinen määräaikaisen työsuhteeni loppumista kuin kuuta nousevaa. Niin helpottava tietää, että se loppuu kyllä. Toisaalta olen hakenut energisoivia asioita muuten, kuten nyt ymmärtämällä ja yrittämällä ymmärtää yhä paremmin itseäni ja omaa jaksamistani. Oma jaksaminen on tullut yhä suurempaan rooliin kun jouduin hakeutumaan viime syksynä työterveyteen uupumisen vuoksi. Surullista on myös, että olen varsin nuori henkilö eli 25 vuotias. Yksitoikkoisuus perustyössä ja 'tylsistyminen' ajoi itseni heikkoon tilaan. Ikävä kyllä muutosta työhöni en ole saanut tai tule saamaan "tässä markkinatilanteessa" kuten on tullut kuultua. Pakko vain avata uusi ovi ja se tuntuu kaikella tapaa hyvältä ja vapauttavalta ratkaisulta. Mielenkiinnolla luen muutkin kirjoituksesi.

    VastaaPoista