maanantai 21. heinäkuuta 2014

Miksi eroseminaari toimii?

www.suomalaineneroseminaari.fi

Olen vetänyt eroryhmiä yhdentoista vuoden ajan. Lähdin vetäjäkoulutukseen käytyäni oman eroseminaarini Niina Vaarasen ryhmässä vuonna 1998 tapahtuneen, elämäni totaalisesti mullistaneen avioeroni jälkeen. Ryhmässä koin vahvasti, että tässä olisi malli, jota haluan levittää myös muille. Oivallus oman itsen suhteen tärkeydestä oli minulle järisyttävä. Sain luvan rakastaa itseäni. Fisherin avulla opin tekemään sen aidosti, ehkä ensi kerran.

Monesti minulta kysytään, kuinka jaksan päätoimeni ohella antaa iltaisin aikaani vuodesta toiseen työlle, joka kaikesta päätellen on raskasta ja vaativaa. Vastaus on, että eroseminaareissa koetut kohtaamiset ja kasvutarinat koskettavat minua joka kerta syvältä ja avaavat maailmaani suuremmaksi. Koen saavani valtavasti hyvää, oivalluksia ja ajatuksia. Lisäksi saan todistaa sitä kauneutta, joka syntyy kun ihmiset kohtaavat toisensa tärkeimpien asioiden äärellä.

Eroseminaarivetäjän rooli on antaa ja antamalla saa valtavan paljon. Bruce Fisherin kehittämä malli on kasvusuuntautunut ja omaan itseen tutustumiseen tähtäävä. Siksi sinne ei hakeudukaan ihmisiä, joille oman elämän vastoinkäymisten syy löytyy aina itsen ulkopuolelta, omien tekojen ja ajatusten tavoittamattomista. Eroryhmät vetävät puoleensa siis henkilöitä, jotka ovat valmiita tutkimaan omaa menneisyyttään, itseään, motiivejaan ja käytöstään. Fokuksessa on oma itse eikä eksän haukkuminen ja yksipuolinen vastuuttaminen erosta. Tarkoitus ei ole etsiä syyllistä, vaan oppia ymmärtämään sitä dynamiikkaa, joka johti parin yhteen ja lopulta eroon toisistaan. Usein vastaus löytyy samasta lähteestä.

On uskomattoman hienoa päästä todistamaan kymmenen viikon ajan eroseminaarin osallistujien kasvua. Jokainen ryhmä on ollut omanlaisensa ja yhteinen henki on syntynyt pian, yleensä jo toisen kerran aikana osallistujien välille. Rakkaussuhteen päättyminen tai sen lopettamisen harkitseminen on niin ravisteleva kokemus että sen jakaminen ennestään tuntemattomien henkilöiden kanssa tekee helpoksi myös muista asioista puhumisen ja usein niistä, aiemmin ehkä merkityksettömistä asioista löytyy vastauksia myös eron syihin. Jos yksittäisten syiden etsiminen yleensäkään on  tärkeää. Ei ihmissuhteen päättymiseen koskaan ole vain yhtä tai kahta syytä, vaan se on monimuotoinen prosessi.

Eroryhmiini on osallistunut ihmisiä jotka vasta pohtivat mahdollista eroaan tai ovat eronneet viikkoa aiemmin. Joidenkin erosta on kulunut jo vuosia. Jokin on jäänyt kalvamaan, seurannut ehkä uusiin suhteisiin. Osa juuri eronneista saa ryhmästä kriisiinsä vahvistusta ja voimaantuu nopeasti, mutta on myös niitä, joille varhainen alku ei sovi, asiaa ei voi kuitenkaan tietää ennalta, siksi eroryhmään voi osallistua uudelleen samaan hintaan, jos ei koe edistystä tunnekäsittelyssään tapahtuneen. Tällaisia henkilöitä ryhmissäni on ollut vuosien aikana neljä. Kun ottaa huomioon että ryhmiini on osallistunut noin 300 henkilöä, on määrä hyvin pieni. Oleellista on kuitenkin se, että hekin ovat olleet palautteiden perusteella tyytyväisiä struktuuriin ja työskentelytapaan. Aika vain on ollut väärä. On myös heitä, jotka ovat osallistuneet eroseminaareihin uudelleen uuden suhteen päättymisen jälkeen omasta halustaan ja aiempien hyvien kokemusten saattelemana, harvinaista se tosin on. Hyvässä ryhmässä on mukana eri-ikäisiä ihmisiä eri elämäntilanteista. Miehet ovat ryhmässä vähemmistönä valitettavasti, mutta yksikään ei ole tietääkseni katunut mukaantuloaan. Pelkissä naisryhmissäkin on voimaa, ehkä enemmän jopa irrotteluakin.
Rakkaus on elämässäni keskiössä, koen vahvana kutsumuksena sen, että haluan jakaa sitä eteenpäin. Rakkaus on minulle hyvän tekemistä ja tahtomista. Ryhmissäni minulle on tärkeää että voin viedä rakkauden viestiä eteenpäin. Sitä, että sitä voi kokea myös yksin. Joskus se on suorastaan tarpeellista oppia ennen uuden suhteen aloittamista.

Erityisherkkänä ihmisenä osaan ottaa myös tämän erityisryhmän tarpeet huomioon ryhmissäni. Kun väestössä on keskimäärin erityisherkkiä noin 20-30%, on heitä eroseminaarilaisista kokemukseni mukaan noin 40-70%.  
Jos rakkaussuhteesi on päättynyt, suosittelen lämpimästi eroseminaaria. Niitä järjestetään ympäri Suomea. Suomalainen eroseminaari on päivitetty muoto Fisherin 70-luvulla lanseeraamasta ryhmämallista. Löydät kaikki malliin koulutetut vetäjät ja uudet alkavat ryhmät osoitteesta www.suomalaineneroseminaari.fi

Uudet ryhmäni löydät Uuden elämän värit -sivultani tai Facebookista.


Niin ja eroryhmissä kyllä itketäänkin, mutta nauru vahvistuu ja kasvaa loppua kohden ja joka kerta sitä on ollut enemmän..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti