tiistai 29. joulukuuta 2015

Haluatko olla oman elämäsi muutospilotti?

Vuodenvaihteeseen liittyy erilaisia rituaaleja ja lupauksia. Keskustelin ystäväni kanssa siitä, mitä hän aikoo luvata uuden vuoden kunniaksi? Sain kuulla, ettei kuulemma mitään, koska lupaukset ovat ärsyttäviä. Mietin itsekseni että johtuukohan se siitä, että hän osaa jo monet sellaiset asiat hyvin, jotka ovat monelle vaikeita: säännöllisen urheilun, painonhallinnan ja maltillisen alkoholinkäytön? Yleisimmät lupaukset kun tuppaavat liittyä elintapamuutoksiin. Minäkin olen jälleen tiputtamassa painoani ja ottamassa salikortin hyllyltä aktiivikäyttöön. Lisäksi minulla on muutama muu tavoite hihassani, jotka ehkä ovat jopa vaikeampia, mutta todentuessaan saisivat minut kukoistamaan, uskon, paremmin.

Olen vuosien aikana miettinyt usein, missä menee sparraavan kurin ja lämpimän armeliaisuuden raja, molempia olen kovasti tarvinnut erilaisissa tiukoissa muutosprosesseissa itseni ja asiakkaideni kanssa.Vaikeinta on joka kerta liikkeelle lähteminen, tai ehkä päätös on kaikkein vaikein. Sen jälkeen otetaan alkumatkavauhtia, jossa kitka on usein suurimmillaan, mutta liikkeellä ollessa on jo hetki hetkeltä helpompaa.Tavoitteet ovat minulle rakkaita, niiden avulla olen saanut aikaan suurimmat saavutukseni elämässäni ja siksi niitä auliisti tarjoilen myös muille. Tärkeintä ihmisen muutosprosessissa tukena olemiselle onkin tunnustella missä hänen oma motivaationsa lähde on? Toisaalta mikään muutos ei ole mahdollinen, jos ihminen ei ole valmis muuttamaan tapaansa toimia. Halu muutokseen ei riitä.

Elämä on jatkuvaa muutosta, siksi siitä puhuminen voi kuulostaa myös saivartelulta. On kuitenkin tärkeätä huomata. että muutos on meneillään jatkuvasti, vaikutat siihen tai et. Muutosta ei pääse piiloon, mutta voit vaikuttaa siihen mihin suuntaan muutut ja se on tärkeää. Päätös jäädä huonoon parisuhteeseen on päätös siinä kuin siitä lähteminenkin. Itsensä hylkääminen laiminlyömällä fyysinen aktiivisuutensa on samanlainen päätös kuin liikkeelle lähteminenkin. Päätös olla ottamatta vastuu omasta elämästään on päätös siinä kuin itsensä rakkaudellinen huomioiminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti