tiistai 31. toukokuuta 2016

Valot päälle ja maailmaan

Uusin Hidasta elämää -kirjoitukseni käsittelee onnistunutta deittailua, pelkoa läheisyyttä kohtaan, uusien ihmisten pariin menemistä ja deittailun hyviä käytöstapoja.

Haluatko onnistua deittimaailmassa? Muista ainakin nämä.

 

1.  Muista että tapaat mielikuvitusolentosi
Uusi ihminen on aina pitkälti mielikuvituksesi tuote (erityisesti jos olet rakentanut mielikuvaa kirjoittelemalla netissä ennakkoon) , kehenkään ei pysty tutustumaan sukeltamalla pää edellä täysiä sisään, anna ihmiselle aikaa tulla näkyväksi. Ihmiseen tutustuu ajan kautta ja se ottaa yleensä enemmän kuin yhdet treffit.

2. Käytöstavat pelastavat
Ole kohtelias, käytöstavat pelastavat meidät monista hankalista tilanteista ja alun jähmeydestä. Älä mene liian nopeaan henkilökohtaisiin asioihin.

3. Kunnioita tunnetta
Jos koet toisen läsnäolon hankalaksi, hän kokee todennäköisesti samoin. Älä sopeuta väkisin tilanteesta toimivaa jos tutustuminen ei etene luontevasti.

4. Ole aito oma itsesi
Tunteet ja kiinnostuksen saa näyttää. Voi olla, että se pelästyttää toisen, mutta no, etsitkö lopulta pelaajaa?

5. Vapaus jäädä tai lähteä
Ihminen saa muuttaa mieltään aina, sinulla on oikeus tehdä muutoksia myös aiemmin tehtyihin lupauksiin .Sinulla on vastuu itsestäsi, kuten deitilläsikin.

6.  Hyväksy tosiasiat
Jos et saa vastakaikua tunteillesi, tai et kykene vastaamaan toisen kiinnostukseen, ei se tarkoita sitä että sinussa tai toisessa olisi jotain vikaa. On vain harvinaista että molemmilla syttyisi yhtä aikaa lamppu palamaan tai että molemmat antaisivat sen näkyä. Treffeistä voi nauttia satunnaisena kohtaamisena, uuden ihmisen ja itsensä ihmettelynä.

7. Muista hyvä jälkihoito
Hyvin hoidettu jälkihoito tekee treffeistä ja deittikumppanista ikimuistoisen. Kiteytettynä kyse on siitä, että treffeistä kiitetään treffien jälkeen, mielellään persoonallisella ja lämpimällä otteella, oli se sitten somessa, tekstarilla, puhelulla tai postikortilla. Huom. Myös silloin, vaikkei jatkoa tulisi. Kohteliasta on myös kertoa jatkotoiveistaan tai siitä ettei niitä ole, eikä vain feidata takavasemmalle nihkeilemään. Se on toisen ihmisen arvostamista. Näistä deittikumppaneista puhutaan kauniiseen sävyyn myös silloin, kun ekat treffit jäivät viimeisiksi.

8. Jos sinua satutetaan
Jos käy niin, että deittisi käyttäytyy tökerösti ja loukkaa sinua sanoin tai katoamalla selittelemättä elämästäsi, muista että sinä et ole vastuussa toisen huonosta käytöksestä. Älä myöskään kosta tapahtunutta itsellesi menemällä luolaan piiloon ihmisiltä. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Se, että luotit toiseen, ei tee sinusta huonoa. Luota rakkauteen, se kyllä kantaa.


Voit lukea koko jutun täältä >>

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, sinkkumaailma on herkälle kova, vaatii paljon pokkaa mennä vieraiden ihmisten eteen arvioitavaksi. Torjunta ja hylkääminen vievät maton alta jokaiselta, joko hetkeksi tai pidemmäksi, teflonkerroksen paksuudesta riippuen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä, hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista. Hylkääminen koskee jokaiseen, vaikka kivun kokeminen on yksilöllistä ja liittyy tietenkin myös menetyksen suuruuteen.Mitä merkityksellisempi ihminen tai tilanne, sitä kovempaa reagoimme. Ihmissuhteisiin liittyy aina hankaliakin tunteita, vaikka varmaan suurin osa meistä ne haluaisi välttää. Kannustan kuitenkin menemään ihmisten pariin ja muistamaan, että kaikki me joudumme toistemme arvioitaviksi, tavalla tai toisella. Rohkeutta kesäänne!

    VastaaPoista