maanantai 20. kesäkuuta 2016

Keveän kesän askelmerkit

Me ihmissuhdetyöläiset ja suhteista kirjoittajat emme pääse muita ihmisiä helpommalla omissa ihmissuhteissamme.  Tervehdin ilolla valmentaja Jevgeni Särkeä, sinkkubloggaaja Henriikka Rönkköstä ja rakkausvalmentaja Mia Halosta heidän rohkeudestaan pitää esillä omaa elämäänsä ja kokemuksiaan kirjoituksissaan ja haastatteluissaan. Samoin logoterapeutti ja toimittaja Elina Tanskanen, terapeutti Kaija Maria Junkkari, psykologi Ilona Rauhala ja psykologi Tony Dunderfelt ovat kertoneet usein kirjoissaan ja heistä tehdyissä haastatteluissaan omista suhdekiemuroistaan avoimesti. Se liikuttaa aina lukijaa, kun asiantuntija näkyy myös ihmisenä, ei vain puhuvana päänä. Minäkin olen käsitellyt omia erojani ja suhteitani kirjoituksissani. Usein se vaatii vähän lisähapen ottoa ja heittäytymistä, joka kerta jakaminen on kannattanut. Joskus tuon harkitusti omia kokemuksiani myös asiakastilanteisiin ja se on tehnyt joka kerta työskentelystä hedelmällisempää.

Avoimuus synnyttää avoimuutta. Päästäkseen toisen lähelle pitää olla itse auki. Kuitenkin, kohtaamiseen tarvitaan molempien kulkemista toistaan kohti ja lisäksi siihen tarvitaan roima annos rohkeutta kohdata itsensä ja omat tunteensa. Ehkä mainitsemani asiantuntijat nauttivat juuri tämän takia lukijoidensa luottamusta? Heissä on rohkeutta olla näkyvinä itsenään ja voidakseen paljastaa itsensä aidosti, tulee tuntea itsensä. Kuinka sitten tutustua itseensä? Ainakin keskustelemalla muiden ihmisten kanssa, kyseenalaistamalla ajatuksiaan ja uskomuksiaan, kirjoittamalla. Suosittelen myös läsnäolotreffejä omassa seurassa omia ajatuksiaan ihmetellen, mielellään pidempään kuin hetken, ehkä jopa viikonlopun tai viikon? Kokeile toki, se kannattaa.

En ole pitänyt kunnon lomaa kahteen vuoteen, nyt laitan luukut kiinni ja poistun meren ääreen. Se tarkoittaa taukoa myös bloggaamiseen ja somepäivittelyyn, mutta lupaan olla kuvioissa jälleen elokuun puolivälistä alkaen. Tervetuloa silloin lukemaan kesän lämmittämiä ajatuksiani. Keveän kesän askelmerkit ovat varmaan jokaiselle omannäköiset. Minä lupaan itselleni rauhaa ja läsnäoloa, uskallusta hymyillä tuntemattomille ja herkkyyttä sekä sinnikkyyttäkin pysytellä tärkeiden asioiden äärellä niitä kohdatessani.

2 kommenttia:

  1. Minäkin peukutan avoimuutta. Se antaa puolin ja toisin niin paljon enemmän kuin asioiden umpioiminen.

    Ihanaa kesälomaa sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, kiitos ja paljon paljon lämpöisiä kesäajatuksia sinulle blogipilveen!

      Poista