sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Pitääkö asiantuntijan elää, kuten opettaa?


Minulta kysytään usein deittineuvoja ja vinkkejä uuden parisuhteen löytämiseen.  Jos olen kuormittunut asiakkaitteni erotarinoista, vastaan: Olen ero- , en parisuhdeasiantuntija. Koska kyllä, välillä on niitäkin päiviä, jolloin minun on vaikea uskoa parisuhteisiin. Nuo hetket ovat kuitenkin paljon harvinaisempia kuin ne, jolloin usko parisuhderakkauteen johdattaa kutsumustani. Ja kyllä, olen saanut olla amorina aika useassakin rakkaustarinassa, joka on joka kerta ollut yhtä kiitollinen ja kannustava tehtävä.

Eroista ei voi puhua ilman, että puhuu parisuhteesta: surusta ei voi puhua ilman ilon näkyä. Parisuhteen pettymyksistä ei ilman niissä olleita odotuksia.Eroseminaarissakin puhutaan enemmän onnistuneen parisuhteen avaimista kuin märehditään menneessä. Neljätoista vuotta eroasiantuntijana ovat siis opettaneet minulle ennen kaikkea parisuhteesta ja siitä, että jokainen rakkaustarina on omanlaisensa, kuten niiden päättyminenkin. Omat parisuhteeni ja eroni ovat olleet minulle parhaita opettajiani työssäni. Kuinka voisin auttaa asiassa, jota en olisi itse elänyt läpi?

Arvostan kovin asiantuntijoita, jotka tulevat esiin myös oman tarinansa kanssa. Kesäkuussa 2016 Hesarin artikkelissa Heidi Valasti, viidesti eronnut pariterapeutti kertoi rohkeasti omasta elämästään ja heti oli lauma räksyttäjiä kintereillä huutelemassa, kuinka ihmeessä tällainen henkilö osaa auttaa pareja? Minä ajattelin, että tietenkin, hän jos joku tietää, mitä on avautua, heittäytyä ja mitä on omistaa rohkeus lähteä silloin, kun täytyy.

Mia Halonen, räväkkä rakkausvalmentaja, on vuosia kertonut avoimesti haastatteluissaan ja jutuissaan siitä, kuinka hankalaa on löytää parisuhde aikuisella iällä. Hän ei ole arastellut puhua yksinäisyydestä, deittailuistaan tai ihmissuhteiden hankaluudesta, vaan on rohkeasti valmentanut ihmisiä löytämään parisuhteita, itse siinä aina onnistumatta. Tietenkin! Hän tietää, mitä on etsiä rakkautta ja missä sitä kannattaa tehdä. Tällä viikolla Mia aloitti Eevan blogistina, saamme lukea hänen tarinoitaan uuden elämän alkulehdiltä eteenpäin. Mia avioitui hiljattain vain vuoden päivät tuntemansa kanadalaisen Tim Poustien kanssa. Siinä meillä näköala oman elämänsä valtiattareen.

Minna Marsh, jonka kirjan Intohimo (Gummerus 2017) luin viikonloppuna loppuun, kertoo teoksessaan siitäkin, kuinka haastavaa on ollut oppia olemaan välittämättä ilkeistä arvostelijoista. Jos aiot kulkea omaa polkuasi, sinun pitää hyväksyä se, etteivät kaikki voi sinua hyväksyä. Marsh kannustaa ja sanoo, että valinta kuitenkin kannattaa, jos haluaa elää täyttä ja intohimoista elämää. Näin hän itsekin on tehnyt; kirja on täynnä intiimejä ja vilpittömiä tarinoita Marshin elämän varrelta. Minnan kirjasta lisää ensi viikolla blogissani

Kaikki naiset tuovat esiin saman asian: Epäonnistumista ja muiden kritiikkiä ei kannata pelätä, jos haluaa elää rohkean elämän. Koska mikään ei ole varmaa, on kaikki mahdollista.

Viimeisten parin vuoden aikana moni auttaja, terapeutti ja valmentaja on tullut esiin oman tarinansa kanssa. Se on aina haastavaa, koska itsensä asettaminen alttiiksi arvioinnille vaati paljon. Kokemukseni mukaan asiakkaat kuitenkin arvostavat tätä ja tältä pohjalta teen myös omaa työtäni. Olen kirjoittanut eroistani ja elämästäni paljon ja eroryhmissäni ja kursseillani kerron aina, että minulta saa kysyä omista kokemuksistani.
Valmistun kesäkuussa 2017 Solmuja parisuhteessa -menetelmän vetäjäksi ja otan jo nyt varauksia vastaan kesäkuun kalenteriin. Työskentelymalli on pariskunnille, jotka haluavat parantaa suhdettaan ja se sopii menetelmäksi niin akuutissa kriisissä kuin parisuhteen parantamisessakin. Tapaamisia on yhteensä kahdeksan ja ne kestävät kerrallaan puolestatoista kahteen tuntiin. Ota yhteyttä, jos koet menetelmän kiinnostavaksi: marika.rosenborg@gmail.com.

1 kommentti:

  1. OIEN YLITTÄVÄ RAPORTTIIN, JOTA OMA HUSBAND TULOSTA MINUN
    Hei, nimeni on Angelica Vukovic, olen Irlannista. Haluan kertoa teille kaikille, että on oikeinkirjoitus ja todellinen oikeinkirjoitin. En ole koskaan uskonut mihinkään näistä asioista, mutta kun menetin mieheni Vladimir Magasin, tarvitsin apua ja jotkut, jotka kääntyisivät huonosti. Tulin kohta Isikolon loitsupet temppelin ja tilasin LOVE SPELLin. 2 päivää myöhemmin, kun loitsu on tehty puhelimellani Vladimir oli hänen vanha itsensä ja halusi tulla takaisin minulle! Ei vain tullut takaisin, tämä oikeinkirjoitusveturi avasi hänet siihen kuinka paljon rakastin ja tarvitsi häntä. Spell Casting ei ole aivopesua, mutta he avasivat silmänsä siihen, kuinka paljon meidän on jaettava yhdessä. Suosittelen ketään, joka on vanha tilanne kokeilla sitä. Se tuo sinulle ihania yllätyksiä sekä rakastajanne tulee takaisin sinulle. Näin asiat olisivat olleet, voit ottaa yhteyttä oikeinkirjoittajan osoitteeseen: drisikolosolutionhome.webnode.com YHTEYSTIEDOT EMAIL OSOITE
    IS isikolosolutionhome@gmail.com whatsapp on +2348133261196.

    VastaaPoista