tiistai 23. toukokuuta 2017

Kun ystävä torjuu sinut



Rakkaussuhteen päättyminen koskee, mutta niin sattuu myös ystävän kääntyminen pois luotasi. Molempien asioiden prosessoinnissa on paljon samoja piirteitä, eikä ihme, koska onhan kyseessä kummassakin tapauksessa hylkääminen. Tiedetään, että hylätyksi tuleminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin kipu. Tarvitsemme läheisyyttä, hätäännymme kun se otetaan meiltä pois. Myös silloin hylkääminen ahdistaa, kun tietää, ettei yhdessä jatkamiselle ole edellytyksiä.

Aina hylkääminen ei ole konkreettista pois lähtemistä. Ihmisen voi torjua monella lailla: mitätöimällä (kommentoimalla väheksyvästi sinulle tapahtuneita hyviä asioita, jota joissain tapauksissa myös kateudeksi kutsutaan), ohittamalla toisen tarpeet toistuvasti, jättämällä vastaamatta viesteihin (on epäkohteliasta ja toisinaan myös passiivisagressiivista jättää vastaamatta mihin tahansa viesteihin) tai liittoutumalla toista vastaan muussa seurassa (usein ihmisten kanssa joista sinä et pidä). Myös tyly käytös ja kommunikoinnin jättäminen minimiin kertoo toisen eristämisestä.

Minulle on käynyt ystävyys- ja sukulaissuhteissa näin muutamia kertoa. Erityisen vahvasti muistan itseni syyllistämisen noissa tilanteissa ja pitkään jatkuneen pettymyksen. Tuntuu pahalta, jos ei saa selitystä sille, että toinen kääntää selkänsä. Nykyään osaan onneksi suhtautua asiaan toisin. Kun huomaan, että ihmissuhteeseeni tulee jotain hämärää väliin, pyrin kysymään varhaisessa vaiheessa toiselta onko kaikki hyvin ja jopa itse pitämään viestintää yllä aktiivisemmin, jos toinen perääntyy. Mutta olen myös päättänyt, etten anna sen jatkua kauaa. Jos toinen on luolassa kommentoimatta tilannetta tai kieltämällä sen, ymmärrän etteivät ydinarvomme ole samat. Miksi tarvitsisin sellaisen ihmisen lähelleni? Enää en halua olla rakkauden kerjäläinen. Eniten se johtuu siitä, että olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni.

On ikävää, jos toinen ei halua seuraani, mutta voin kunnioittaa hänen valintaansa. En halua elämääni ihmisiä, jotka eivät halua olla minun kanssani ja sen oivaltaminen on ollut hyvin vapauttavaa. Samalla olen huomannut, että maailma on täynnä hyvin kiinnostavia  ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutus virtaa. On upeaa huomata, että myös aikuisena voi saada uusia ystäviä. Heidän luokseen kyllä löytää, kun on aloitteellinen ja samalla avoin muiden lähestymiselle.

Jos siis toinen jatkuvasti tuottaa sinulle pahaa mieltä, pohdi, voisitko oman asenteesi kautta vaikuttaa suhteeseenne? Johtuuko tunteesi siitä, että odotatte suhteeltanne eri asioita vai siitä, että toinen kohtelee sinua huonosti? Muista, että sinullakin on oikeus valita, kenen seurassa vietät aikaasi. Tarvitsetko ystävää, joka saa sinut voimaan pahoin?

Kun ystävä hylkää, hänellä on siihen aina syynsä. Sen olen oppinut, että syy on harvoin se ensimmäiseksi  mieleen tuleva. Ihmissuhteet ovat herkkiä, tarvitsemme eri tavoin lähellä olemista ja palautetta. Kaikki eivät kaipaa parasta kaveria tai tiivistä yhteydenpitoa. Aidoille ystävyyssuhteille on kuitenkin ominaista, että ne ovat vastavuoroisia ja läheisiä koska kestävät avoimuutta ja rehellisyyttä. Samoin kuin parisuhteessa, myös ystävyyssuhteessa kunnioitetaan toisen rajoja.

1 kommentti:

  1. Oi! Tämä postaus sai minut ymmärtämään asioita! Minun hyvä ystäväni vain käänsi selkäni minulle ilman syytä, mutta nyt ymmärrän että se ei ole minun arvoistani. Miksi minun pitäisi olla sellaisen ihmisen ystävä. Kiitos ❤️

    VastaaPoista