lauantai 28. syyskuuta 2019

Kiireellä ei tule parhainta valmista, mutta päätöksen hetkellä ei kannata jähmettyä

Kuva: Samuel Glassar
On monta tapaa tutkia omaa menneisyyttä ja ymmärtää näin paremmin nykyminää. Yksi niistä on tarkastella elämää muuttoihin liittyvien tapahtumien kautta. Muistomme kiinnittyvät ihmisiin, koteihin ja alueisiin. Mielenkarttaan piirtyvät tapahtumat kotikulmien maisemista ja kokemuksista.  Lapsuuskoti, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus päivittävät ydintarpeitamme, eikä se minä, joka lähti 17 vuotiaana kohti opiskelupaikkakuntaa haaveile enää samoista asioista kuin kolmekymmentä vuotta vanhempi, elämän moneen kertaan päivittämä versio.

Emme voi läheskään aina vaikuttaa siihen, minne elämä meitä johdattaa. Muutoksiin liittyy kriisejä: eroja, aikakausien päättymisiä, kohtaamisia, luopumisia ja uudelleen aloittamisia. Mitä pitempään ja helpommalla on päässyt omassa elämässään ilman suurempia tuskia, sitä hankalampaa todennäköisesti on, kun elämä yllättäen haastaa. Vaikeuksia on edessä todennäköisesti heillekin, jotka ovat väistäneet elämän isot haasteet lähtemällä karkuun tai turvautumalla tuhoaviin kivunkarkottimiin. Elämä kutsuu usein ihmistä kertauskierrokselle, jos oppimiskokemus edelliseltä kierrokselta on jäänyt vajaaksi.

Vaikka muutos on elämässämme väistämätöntä, liittyy päällepäin arkisiltakin näyttäviin tilanteisiin helposti kipua. Emme haluaisi luopua vanhasta oikein silloinkaan, vaikka kaikki uuden elämän merkit näyttävät ihastuttavilta ja puoleensavetäviltä. Lähteminen edellyttää aina jonkin jättämistä taakse, ja se tekee kipeää. Pidämme kiinni tutusta ja turvallisesta. Kuitenkin uudelle pitää tehdä tilaa, eikä se oikein onnistu luopumatta entisestä. Sanotaan, että ihminen perustelee suuria ratkaisuja järjellä, mutta tekee lopulta tärkeät päätökset aina tunteella. Eipä noiden kahden suuren johdattajan edes tarvitse sulkea toisiaan pois pelistä ratkaisun hetkellä. Itse asiassa, niiden saumattomasta yhteentoimivuudesta syntyy intuition ääni: sisäinen viisaus.

Linnuntiellä tarkoitetaan matkaa, joka on lyhyin reitti kartalla kahden paikan välillä. Se ei kuitenkaan läheskään aina ennusta välin kulkemiseen menevää aikaa. Tilanteeseen vaikuttavat maasto, kulkuvälineet, ja motivaatiokin. Linnuntie ei siis ole välttämättä nopein reitti perille. Mikä tärkeintä: se ei myöskään ole aina antoisin. Jotta voisi tietää, missä mieli toteuttaa tarkoitustaan seuraavassa elämänvaiheessa, tulisi edellinen elää ensin täydeksi. Omaksi itsekseen päätyy kasvun kautta, tietäminen ei siihen ainoastaan riitä. Tiedostaminen on elämän pituinen matka; se on itsekseen tulemista, oman reittinsä kartoittamista. Linnuntie on lintua varten, mutta elämällä on sinua varten oma polkunsa.

Joskus päätös voi jäädä jumittamaan, vaikka kaikki olisi lähtöä varten valmista. Pelko voi hämärtää intuition ja ahdistus vallata mielen. Kuinka tietää, mikä on oikea ratkaisu? Mitä jos kadun myöhemmin? Silloin kannattaa ottaa aikalisä. Muistathan kuitenkin, että päätös jäädä paikoilleen on myös valinta, ei vain liikkeelle lähteminen ja muutos.

Onneksi harva asia on peruuttamaton tai yksiselitteisesti oikea tai väärä. Askeleiden ottamatta jättäminen pelkoon perustuen johtaa kuitenkin todennäköisesti yhä kapenevaan elämäpiiriin, jossa yhä pienemmistä muutoksista tulee yhä uhkaavampia. Ei ihme, että helposti pelkoonsa jumiin jäävälle henkilölle tarjotaan  terapiaksi pelkonsa kohtaamista. Se on vaativa, mutta tehokas keino saada pelko hallintaan. Palkinto on kuitenkin sen arvoinen: Mitä vähemmän pelkäät, sen selkeämpi on myös luontainen vaistosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti