Tilaus toimitettu

Lupasin tammikuun ensimmäisenä päivänä kertoa kuinka kahden kuukauden tavoiteenasetteluni toimi. Kerroin asiasta silloin tekstissäni "Mihin suuntaan kompassisi näyttää?" ja kannustin tekemään oman tavoitekartan.

Omalle kartalleni tuli selkeitä elintapaparannustavoitteita, liikuntaa, painonhallintaa ja hemmotteluakin, mutta kirkkaimmaksi tähdeksi taivaalleni nousi uuden työpaikan löytäminen, jonka myös kaikista tarkemmin speksasin. Seitsemäntoistavuoden kansanterveystyön jälkeen kaipasin uudeksi ammatilliseksi kotipesäkseni järjestöä, jossa voisin työskennellä lapsiperheiden, mielellään myös eroperheiden kanssa. Työn jossa voisin yhdistää kouluttamisen, viestinnän ja ihmisten voimauttavan kohtaamisen. Näiden visioiden jälkeen kirjoitin Valon päivän kohdalle helmikuun alkuun kalenteriini: Duuni. Ajattelin, että se olisi hyvä päivä saada vahvistus tai aloittaa uudessa tehtävässäni.

Olen työskennellyt vuosia tavoitteiden kanssa ja valmentanut muutokseen ihmisiä, monet kerrat olen kannustanut ihmisiä kirjaamaan haaveita, jopa päivämäärälleen itselleen ylös kalenteriin tai olemme kirjoittaneet kirjeitä tulevaisuuteen. Se ei ole magiaa vaan oman sisäisen kompassin käyttämistä. Eikä se toimi, jos ei kulje kompassin osoittamaan suuntaan.

Helmikuun koittaessa olin toiveikas, olinhan saanut jo tammikuun puolella kutsun unelmien työpaikan haastatteluun. Valon päivänä en juuri päästänyt puhelinta silmistäni, ennen kuin illalla jouduin pettymykseni toteamaan ettei odottamaani puhelua tullut, minulle. Se saapui tyttärelleni, joka sai kutsun unelmakevääseen Eurooppaan. Nauratti, työpaikka toimitettiin kyllä oikeaan osoitteeseen mutta eri henkilölle kuin olin ajatellut. Minun vuoroni tuli seuraavana päivänä kun oma tilaukseni saapui perille ja sain tiedon valinnastani uuteen työpaikkaani Nyt saan laajentaa intohimoni myös päivätyön puolelle.Mikä makeinta, vuosien jälkeen saan tehdä työtä myös lasten kanssa, upea asia naiselle, jonka omat lapset ovat juuri aikuistuneet.

Ihmiset, unelmoikaa, visioikaa ja uskaltakaa toivoa. Työ voidaan valita, mutta kutsumus valitsee ihmisen. Jos hurmioidut jostain erityisestä, anna sille sydämesi. Koen, että kaksitoista vuotta sitten alkanut tieni eronneiden ihmisten auttamiseksi oli samalla myös askel kohti ensi maanantaita, ensimmäistä työpäivääni Pienperheyhdistyksessä, järjestössä, jonka Helsingin ensikodissa asuneet äidit perustivat vuonna 1968 edunvalvonnan ja yhdessäolon tueksi.

Ask. Believe.Receive.

Parisuhdeko elämän tarkoitus?

FreeDigitalPictures

Moniarvoistuva maailmamme tarjoaa yhä erilaisempia tapoja elää ja toteuttaa tarkoitustaan. Logoterapiassa ajattelemme, että ihminen tarvitsee tarkoituksen elämälleen voidakseen elää mielekkäästi. Jollekin ihmisille parisuhde tai kumppani voi olla elämän tarkoitus. Mutta kumppanin löytäminen ei ole kaikille se elämän tärkein asia. Väestöliiton aktiivisesti kantaa ottava  parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen varoitteli maraskuussa sinkkuja eristäytymisestä ja lanseerasi samalla nolla-ajan käsitteen. Nolla-ajalla Vaaranen kuvaa sitä aikaa, jolloin sinkulla ei ole edes mahdollisuutta tavata mahdollista kumppania. Tällaisia tilanteita ovat mm mökkilomat vanhempien kanssa tai ajan viettäminen yksinään. Vaaranen kuvailee kuinka suurkaupungeissa elää valtavasti ihmisiä, jotka eivät enää siedä läheisyyttä ja kuinka tärkeää on, ettei ihminen lähde torjumaan sitä tunnetta, että ihminen on sosiaalinen olento, joka haluaa ja kaipaa kuulua yhteisöön.Vaaranen muistuttaa että tavatakseen ihmisiä pitää mennä maailmaan, paikkoihin jossa on mahdollisuus tavata muita.

Tavallaan ymmärrän tämän näkökulman.Useimmat ihmiset kaipaavat vierelleen toista henkilöä,  olemme sosiaalisia eläimiä. Läheisyys lämmittää, antaa hyvää oloa, turvaa ja monenlaisia, mukavia kokemuksia Kuitenkin olen tavannut paljon ihmisiä, jotka elävät vallan mainiota sinkkuelämää ilman ensisijaista toivetta parisuhteesta. Sen merkitystä ei kielletä, mutta sitä ei myös priorisoida ykköseksi. Osalle syynä on elämäntilanne, osalla on takana liian monta tapahtunutta pettymystä joiden myötä on löytynyt oivallus siitä että yksin voi olla oikein hyvä, ihan vapaaehtoisesti. Usein erityisherkät ihmiset kuuluvat tähän joukkoon.  On tärkeää että läheisyyspeloista keskustellaan ja pyritään löytämään keinoja joilla parisuhdetta kaipaavat voivat löytää paremmin toistensa luokse, mutta oletus siitä että parisuhde on kaikkien unelma ei saa varauksetonta hyväksyntääni. Osa meistä vain viihtyy mainiosti parisuhteettomuudessaan. Nostankin nyt nolla-ajan rinnalle toisen lanseerauksen: alkulukujen ajan. Alkulukuhan on lukua 1 suurempi luonnollinen luku, joka ei ole jaollinen muilla positiivisilla kokonaisluvuilla kuin yhdellä ja itsellään. Alkulukujen aikaa elävä ihminen ei elä ensisijaisesti parisuhteen toivossa vaan hurmaantuu elämästä itsestään niin kovin että mahdollinen elämäkumppani osuessaan kohdalle on loistava lisäarvo, ei elämän tarkoitus.Jos koet kuitenkin parisuhteettomuutesi ongelmaksi, niin lue Jevgeni Särjen loistavat vinkit kuinka voit olla stressaamatta jos parisuhdetta ei löydy ja samalla rakentaa vetovoimaasi.

Eroryhmä toimii vertaistukena ja tulevan valaisijana

Eroryhmä antaa tukea yksinäisyyteen

Suurin osa ihmisistä kokee elämänsä aikana sydänsuruja. Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa niihin erityistä tukea. Jotkut haluavat käsitellä tunteensa yksin, osa vaihtaa lennossa uuteen eikä halua spekuloida menneitä. Suurin osa eronneista käsittelee eroaan ystäviensä kanssa, mutta heidänkin kestävyydellään on rajansa. Monelle eronneelle ovat tuttuja lauseet: Menisit jo eteenpäin. Vieläkö sä suret? Jatkaisit elämääsi ja lopettaisit veivaamisen. Tässä vaiheessa moni löytää parantavan yhteisön eroryhmästä. Vertaistuen ihmeellinen voima yhdistää eikä kukaan väsy eroon liittyvistä asioista keskusteluun.

Fisherin eroseminaari tuli Suomeen parikymmentä vuotta sitten psykologi Kari Kiianmaan tuliaisina. Kiianmaa myös tunsi Fisherin henkilökohtaisesti. Miehiä yhdisti lisäksi se, että molemmat olivat kokeneet avioeron. Kari Kiianmaa on sittemmin vetänyt lukuisia seminaareja ja kouluttanut suuren määrän eroseminaarivetäjiä. Kaksi vuotta sitten Kiianmaan työ eroseminaarin kehittäjänä ja vetäjäkouluttajana siirtyi Marianna Stolbowlle, joka kehitti mallista päivitetyn version Suomalaisen Eroseminaarin.

Kävin vetäjäkoulutuksen vuonna 2003 osallistuttuani sitä ennen omaan eroseminaariin. Tunsin oppimiseen ja tehtäviin perustuvan mallin heti omakseni ja ryhmästä tulikin minulle käänteentekevä kokemus. Ryhmänvetäjäkoulutuksessa näkyni vahvistui, tiesin että tätä haluan tehdä. Ylivastuullinen ja läheisriippuvainen nuori nainen aloitti matkan joka on nyt kestänyt kaksitoista vuotta. Minulta kysytään usein kuinka jaksan vetää vuodesta toiseen ryhmiä. Vastaus on yksinkertainen: Saan niistä itselleni hyvin paljon. Nautin myös sen seuraamisesta kuinka ryhmäläiset voimistuvat viikko viikolta ja antavat siitä koskettavaa palautetta. Moni eroryhmäläinen kertoo terveisiään vielä vuosien jälkeen sähköpostitse tai Facebookissa. Muutama pariskuntakin on ryhmissäni syntynyt. Eroseminaariin hakeutuu ihmisiä jotka haluavat tutkia itseään, ottaa vastuuta ja ymmärtää mitä tapahtui. Jokainen ryhmä luo omin uniikein värein oman tunnelmansa ja dynamiikkansa. Prosessi on kaunis kokemus, useimmat ryhmät jatkavat yhteydenpitoa myös yhdentoista viikon jälkeenkin.

Vertaistuki on vahva menetelmä. Se toimii tavalla, jota ei pysty täysin edes sanoittamaan. Kun ryhmä pysähtyy kerran viikossa kolmeksi tunniksi toistensa ääreen jättäen maailman huoneen ulkopuolelle voi energian tuntea ihollaan. Ryhmässä peilataan tunteita ja ajatuksia, etsitään yhdessä vastauksia, vahvistutaan, itketään ja nauretaan. Moni kokee ryhmän päätyttyä että ero näyttäytyykin mahdollisuutena, jonka kautta saa uuden alun, kestävämmällä pohjalla.

Eroseminaarini pidetään Arabianrannassa. Nyt tarjolla myös hyvin edullinen verkkokurssi omatoimiseen opiskeluun. Otan ryhmiini korkeintaan 12 henkilöä. Lisätietoa www.uudenelamanvarit.fi

Onko rakentavasti riiteleminen mahdollista?

Puukko ja pari suhdetta on uusi Radio Jyväskylän  perjantaiohjelma, jossa Jyväskylän seurakunnan perheasiain neuvontakeskuksen perheneuvoja Pekka Puukko ja toimittaja Pertti Perämäki keskustelevat parisuhdeasioista. Nauhoitus on kuultavissa suoran lähetyksen jälkeen radion verkkosivuilla.

– Perheneuvontatyössä näen, miten pariskuntia usein helpottaa kuulla siitä että muillakin on välillä hankalaa, ja että asioihin voi vaikuttaa. Olen tyytyväinen, jos ohjelma herättää miettimään omaa elämää ja parisuhdetta ja ehkä tekemään arjessa jonkun asian toisin, Pekka Puukko kertoo Jyväskylän seurakunnan sivuilla.

Viime perjantaisessa keskustelussa oli aiheena rakentava riiteleminen. Sanapari kuulostaa hullulta ihmisestä, joka kammoaa yhteenottoja ja vastakkainasettelua. Moni sanookin karttavansa riitelyä viimeiseen saakka, jopa oman hyvinvointinsa uhalla. Joissakin suhteissa riitely voi olla osa parisuhteen dynamiikkaa.

Kasvatus, kotityöt , raha-asiat ja seksi aiheuttavat tutkimusten mukaan eniten riitoja parisuhteissa. Puukko kuvaa riitelyä vuorovaikutusongelmaksi. Kun siitä tulee jumittava tapa joka ei johda mihinkään hedelmälliseen tai riitelyyn liittyy väkivaltaa tai väkivallan uhkaa täytyy hakea apua, Pekka korostaa. -Väkivalta on väkivaltaa, se ei kuulu riitelyyn.

Riita aiheuttaa jo sanana voimakkaita tunteita. aivan kuten vihakin. Kumpaakin voi kuitenkin lähestyä tietoisesti ja rakentavasti. Riidan perustana on aina erimielisyys, johon parhaimmillaan voidaan löytää yhteinen ratkaisu. Jos riitelytaidot ovat hallussa, voi riitelytilanteista muodostua neuvottelutilanteita. Siihen tarvitaan kuitenkin molempien hyvää tahtoa ja yrittämistä.Vuonna 2013 vuoden papiksi valitun Pekka Puukon neuvot ovat tässä avuksi.

Pekan neljän koon lista rakentavaan riitelyyn

Kohteliaisuus Kuinka lähdet liikkeelle keskustelussa?
Kuunteleminen.  Ainoa tie kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen on että molemmat tulevat kuulluksi.
Kuittaaminen. Kerro omin sanoin mitä kuulit tai nyökkää vaikka että ymmärsit.
K18. Vanhempien riidat ei ole tarkoitettu lasten korville, suojelkaa lasta riidoiltanne.

(Kuva: Sari Muhonen)

Sivusuhteet, tabu keskuudessamme

Pettäminen ei ole niin yleistä parisuhteessa kuin sensaatiolehtien uutisoinnista joskus voisi päätellä. Se ei kuitenkaan ole harvinaistakaan, noin kolmekymmentä prosenttia (34% miehistä ja 30 % naisista Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan tutkimus  vuodelta 2001) parisuhteessa elävistä pettää suhteen aikana puolisoaan. Tyypillinen sivusuhde on yhden illan seikkailu, joka keveästä nimestä huolimatta voi aiheuttaa isoa kipua useille asianosaisille. Pitkäkestoiset rinnakkaissuhteet ovat harvinaisia. Uskottomuutta tutkineen Kaisa Strandenin mukaan noin 5-10 prosenttia avioliiton aikana syntyneistä sivusuhteista  muuttuu seurustelun kaltaiseksi rinnakkaissuhteeksi. Todellisuudessa määrä on todennäköisesti suurempi, ihmiset ovat taipuvaisia salaamaan yleisesti tuomittavat teot. Nuoret ihmiset suhtautuvat uskottomuuteen kielteisemmin. Miehillä rinnakkaissuhteet yleistyvät viidenkympin korvilla, naisilla muutamaa vuotta aiemmin. Rinnakkaissuhteista tai pettämisestä ei kuitenkaan mielellään kerrota edes läheisille ystäville, ne ovat siis yksi keskeisistä elämäämme liittyvistä tabuista.

Toinen nainen on jo käsitteenä mielenkiintoinen olento. On erikoista ettei kielemme tunne edes ilmausta toinen mies vaikka heitä on aivan samalla tavoin keskuudessamme. Naiseuteen kohdistuu värittyneempää latausta, joka näkyy myös julkisuudessa, josta tunnemme useita naispuolisia (entisiä) salarakkaita, miehiä vähemmän. Toinen nainen ei kuitenkaan aina ole stereotyyppinen nuori kuuma seksinnälkäinen pakkaus vaan parisuhteessa tahollaan oleva omaan liittoonsa pettynyt tai yllättäen toiseen mieheen hullaantunut tai jopa rakastunut nainen.

Aviopuolisoaan pettävät naiset pitivät Kontulan ja Haavio-Mannilan tutkimuksessa itseään poikkeustapauksina, valtaosa uskottomista miehistä sen sijaan koki kuuluvansa enemmistöön. Kuitenkin  tilastojen perusteella molemmat erehtyvät tulkinnassaan. Pettäminen ei ole sukupuolisidonnaista.

Pettäminen on pettämistä kun rikkoo toisen luottamuksen. Sallitut sivusuhteet ovat osa avointa parisuhdetta. Joillekin anteeksianto on helppoa. Jollekin suhde on taas kerrasta poikki. Niin ajattelin itsekin nuorena naisena, kunnes kohtasin uskottomuutta, mutta huomasin, että elämä jatkuu sen jälkeenkin jos niin valitsen. Anteeksiantamiseen meni kauan, mutta lopulta tein sen niin perusteellisesti että annoin myös toiselle naiselle anteeksi, meistä kasvoi jopa ystävät. Tosin jo parisuhteeni päättymisen jälkeen.

Olen kohdannut vuosien aikana useita toisia naisia ja miehiä. Osa heistä on ollut ystäviäni, osa asiakkaitani. Harva heistä on tietoisesti valinnut osansa. Eroryhmissä heitä ei  juuri käy, koska syyllisyys on raskas kantaa ja pelko petettyjen kohtaamisesta on suuri. Kuitenkin hekin surevat päättynyttä suhdettaan. Joutuvat käsittelemään vahvoja tunteita, surua, vihaa, nöyryytystä, anteeksiantoa. Tutustumaan itseensä, tutkimaan motiivejaan, löytämään ja oppimaan.

Jutussa käytetty lähteenä Arja Mäkisen kirjaa Vaiettu rakkaus, elämää toisena naisena, Kirjapaja 2013

Hyvä opettaja antaa oppilaansa loistaa

Kun ihminen haluaa kehittyä hän etsii usein opettajan, valmentajan tai mentorin. Dialogin kautta syntyy enemmän kuin yksin tutkimalla ja kun pääsee jakamaan ajatuksiaan kunnioittamansa henkilön kanssa on kiitollisuus vahvaa. Aina idolista ei ole opettajaksi. Se että ihailee henkilön tuotoksia, esiintymistä tai taitoja ei välttämättä ole todiste ihailun kohteen kyvystä tai halusta siirtää tietoa eteenpäin. Upea taiteilija tai asiantuntija ei välttämättä ole helppo ihminen. On vaikea paikka kun ihailemansa henkilön persoonallisuus ei vastaa odotuksia. Kun samaan aikaan pitää luopua vahvasti värittyneestä positiivisesta mielikuvasta, mutta säilyttää yhteys ihailemiinsa tuotoksiin ja teoksiin.

Hyvällä opettajalla täytyy olla halu opettaa, vimma saada oppilastaan paras irti. Tällainen opettaja haluaa nähdä oppilaansa kasvavan potentiaalinsa kokoiseksi. Hän saa tyydytystä siitä että toinen kehittyy ja löytyy oman ilmaisutapansa. Hän antaa palautetta ja kannustaa eteenpäin. Valitettavasti toisenlaisiakin  opettajia ja esimiehiä on olemassa, ihmisiä, joiden kutsumus perustuu voitonriemuiseen asiantuntijavaltaan ja oman aseman säilyttämiseen. Jos joudut tällaisen kouluttajan tai vaikkapa esimiehen valtapiiriin on mahdollista että kompastut tunteeseen, ettet ole riittävän lahjakas. Tällaisessa tilanteessa on vaara syyttää itseä kykenemättömyydestä, vaikka selityksenä saattaa olla yksinkertaisesti se ettei esikuva halua antaa sinun kasvaa ohitseen. Usein tällainen ihminen on kykenemätön tunnistamaan itsessään ikävää piirrettä.  Jos siis törmäät persoonaasi tai osaamiseesi kohdistuvaan torjuntaan, joka herättää sinussa kysymyksiä joihin et saa järkeviä vastauksia, niin etsi toinen mielipide, mieluummin kaksi. Negatiivisen ja mitätöivän ihmisen armoilla oleminen on väkivallan kohteena olemista. Sinulla on oikeus saada kannustusta ja hyväksyntää, silloinkin jos et onnistu.

Kuva (Wallpaperswide.com)

Ylivastuullinen pelkää perheen puolesta, mutta särkyy itse

Pääsin hyppäämään suoraan tunnemyrskyn ytimeen, kun nuorena naisena tulin jätetyksi avioliitossani. Vaikka merkit olivat olleet ilmassa jo kahden vuoden ajan, oli lopullinen ilmoitus kuitenkin raju kriisi. Äkkiä seisoin keskellä autiota maata yksin eikä ketään ollut huutomatkan päässä, ja vaikka olisi ollutkin, en olisi jaksanut huutaa. Näin jälkikäteen ajatellen asiassa oli kuitenkin hyvänä puolena se, että minulla oli selkeä rooli; olin jätetty nainen. Hylkääminen sattui, se oli karua ja kamalaa, mutta minulla oli suru hoitajana ja hylätyn naisen identiteetti. Minun ei tarvinnut arpoa olinko  tehnyt oikein kuten heidän, jotka joutuvat tekemään itse päätöksen lähtemisestä.

Eroryhmiin hakeutuu vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka haluavat tutkia omaa osuuttaan erossa. Suuri joukko ryhmään tulijoista on heitä, jotka ovat vuosia pohtineet lähteä vai jäädä ja vaikka asiaa on käännelty mielessä satoja kertoja, on mielessä yhä kysymys: olisinko voinut tehdä jotain enemmän tai paremmin? Osa tulee ryhmään pohtimaan lopullista eropäätöstä, toiset käsittelemään tunteita, joita päätös on nostanut esiin.

Ylivastuullisuus on sopeutumiskeino, joka otetaan käyttöön usein jo varhaisella iällä. Osalla ihmisistä on siihen luontainen temperamenttialtistus, kuten erityisherkillä. Ylivastuullinen tekee kaikkensa ettei perhe särkyisi, usein hän kantaa molempia suhteen osapuolia uupumuksen äärirajoille saakka. Hän ajattelee että kyllä tämä tästä kun hän hetken vielä jaksaa, jos ei itsensä niin perheen takia. Kun hän yrittää vain tarpeeksi, niin toinenkin havahtuu toimimaan. Tulevaisuuden, talouden, kodin ja lasten vuoksi hän haluaa jaksaa. Ylivastuullisen puoliso voi olla alivastuullinen tai sitten hän on masentunut tai elämäänsä vain kyllästynyt. Hän ei jaksa yrittää mutta ei myöskään kykene ottamaan vastuuta suhteesta. Molemmat kärsivät. Pahimmillaan vuorovaikutus jähmettyy kokonaan ja perheessä on kaksi surullista suolapatsasta. Täydellinen kasvualusta katkeruuden kukoistukselle.

Tärkeimpiä työstettäviä asioita rakkaussuhteen loppuessa ovat suhteen rehellinen tarkasteleminen niin että käsittää siinä molempien roolit, kaikkien tunteiden hyväksyvä läpikäyminen rakentavalla tavalla sekä katkeroitumisen välttäminen, joka voidaan ilmasta myös anteeksi antamisena. Anteeksi on tärkeätä  antaa niin toiselle kuin itsellekin. Paras merkki huomata irrottautumisen edenneen on se, etteivät ajatukset täyty enää entisen kumppanin tai suhteen ajattelemisella vaan omalla uudella elämällä. Vaikka suhde entiseen kumppaniin jatkuisikin esimerkiksi jaetun vanhemmuuden myötä, on tärkeää että ero ja siihen liittyneet asiat saadaan käsiteltyä. Eroseminaarissa sanotaan hyvästi suhteelle, ei välttämättä ihmisille. Parisuhteesta ei hypätä kuitenkaan ystävyyteen ennen kuin erotunteet on käyty läpi. Tähän tarvitaan aikaa. On aivan mahdollista kasvaa entisen kumppaninsa ystäväksi, mutta se edellyttää molempien tahtoa, aivan kuten toimiva parisuhdekin.


 "Tutkimusten mukaan anteeksi antaminen vähentää vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta, masennusta ja stressiä sekä johtaa lisääntyneisiin toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteisiin. Tärkeätä on kuitenkin muistaa, ettei se tarkoita vääryyden hyväksymistä vaan ihmisen vajavuuden tunnustamista." (Onnentaidot, Mattila, Aarninsalo, Duodecim).