torstai 20. marraskuuta 2014

Kuka sinä haluat olla?

 
Mietelauseissa se on sanottu monin eri tavoin, mutta idea on aina sama: Jos haluat olla jotakin, rupea olemaan. Be the light you want to see. Kun haluat uuden ominaisuuden, ala toimia kuin sinulla jo olisi se hallussasi. Aivotutkijat sanovat ettei ihmisen mieli tunnista futuuria, parhaat tulokset syntyvät kun antautuu näkemään unelmansa kuin ne olisivat jo nyt tässä. Älä siis sano itsellesi: Ensi vuonna aion elää haluamallani tavalla. Vaan: Elän haluamallani tavalla.

Muutos edellyttää aina vanhasta toimintatavasta luopumista, vastaamista elämän asettamaan kysymykseen: Voisitko olla oman potentiaalisi arvoinen? Perustelemme muutoshaluttomuuttamme monin tavoin, usein esteenä on toinen ihminen, raha tai elämäntilanne. Syyt itsemme ulkopuolella, ulottumattomissamme, siellä minne emme pysty vaikuttamaan. Kuitenkin tärkein ja vahvin apumme päästäksemme  alkuun on ajattelutavan muutos ja se edellyttää ennen kaikkea pelosta luopumista tai tekemistä toisin pelosta huolimatta. Onko rohkea se joka tekee vaikka pelkää vai se joka ei pelkää?

Pohdi hetki: Kuka sinä olet? Kuka sinä haluaisit olla? Voisitko olla se, jota kaipaat? Voisitko kohdella itseäsi hellästi rakastaen? Tunnistatko haaveitasi? Voisitko alkaa toteuttaa omia toiveitasi?

Itävaltalaisen Viktor Franklin luoman logoterapian ydinajatus on että ihminen tarvitsee tarkoituksen elämälleen. Tarkoitukseton elämä on tyhjää ja ajaa ihmisen mielettömyyteen, maisemaan jossa ihminen on keskellä autiota hedelmätöntä maata ilman merkitystä. Logoterapiassa on puhuttu tarkoituksesta pian sadan vuoden ajan, yhtä pitkään logoterapeutit ovat nähneet tarkoituksen puutteen yhtenä tärkeimmistä syistä masennukselle ja tyhjyyden kokemuksille, jotka johtavat helposti itsetuhoisuuteen ja passiivisuuteen. Turhautuminen, tarkoituksettomuus ei ole aikamme sairaus, se on yksi ihmisen osista, jos emme ota vastuuta omasta ja läheistemme hyvinvoinnista ja se jälleen vaatii sitä että haluamme tutustua itseemme ja muihin paremmin. Aaro Hellakoski on kirjoittanut: "Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itseäsi, löydät muut.” Logoterapiassa kehotetaan antamaan maailmalla  parhaintaan, suuntautumaan ulospäin. Antamaan anteeksi, olemaan kiitollinen.  Kohtaamaan muut ja saamaan näin myös merkitystä omaan elämään. Logoterapian mukaan onni ei ole milloinkaan noukittavissa mukaan, vaan se on aina sivutuote joka tulee luoksemme, kun toimimme arvojemme mukaisesti omaan tarkoitustamme toteuttaen.



Inspiraatioksi itsen etsimiseen

Derek Walcot: Love after love

Sama suomeksi:

Tulee aika, jolloin innoissasi tervehdit itseäsi
saapumassa kotiovellesi.

Omassa peilissäsi kumpikin hymyilee toisen tervetulotoivotuksille ja
sanoo, käy istumaan. Syö. Rakastat uudelleen
muukalaista, joka oli oma minäsi.

Tarjoa viiniä. Tarjoa leipää. Tarjoa sydämesi takaisin itselleen,
muukalaiselle, joka on sinua rakastanut koko
elämäsi, jota laiminlöit toisen vuoksi ja joka
tuntee sisimpäsi.

Ota rakkauskirjeet pois
kirjahyllystä, valokuvat ja epätoivoiset viestit,
kuori pois peilistä oma kuvasi. Käy istumaan. Juhli
elämälläsi.

2 kommenttia: