Joskus ystävyyssuhteet loppuvat kun henkilöt ovat kasvaneet
tarpeeksi kauan toistensa valossa. He ikään kuin yhteyttävät toisensa loppuun. Erilleen lähteminen on silloin luonnollinen
seuraus. Joskus taas käy niin, että toinen lipuu kauemmaksi tietoisesti toisen
todistaessa surullisena ja ihmeissään etääntymistä. Voi myös olla että toisen käytös muuttuu,
tuttua tuiketta ei näy enää katseessa. Tällaisissa tilanteissa voi olla vaikea
avata keskustelua tilanteesta. Tiedän sen, koska jouduin keräämään rohkeutta pitkään
ennen kuin itse uskalsin. Näin on käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana neljä
kertaa. Kahdesti otin yhteyttä sähköpostitse,
avasin sydämeni ja pyysin vastausta. Kahdesti kysyin asiaa kasvotusten.
Kaikkien kanssa avoimuus ei kuitenkaan toiminut, kipeintä teki kun sai
vastaukseksi kysymykseen asian, jonka
tiesi olevan paikkaansa pitämätön. Joku on joskus sanonut, etteivät ihmiset
hätäpäissään seinää vasten koskaan puhu totta ensimmäisellä kerralla. Oli niin
tai näin, päätin olla kysymättä toista kertaa: se mistä ei voi puhua, täytyy
vaieta.
Nykyään jos lähimmäinen kääntyy pois, annan hänen kääntyä,
alan ymmärtää senkin olevan rakkautta että osaa antaa toisen irrottaa kun sen
hetki on. Jos tunnistan toisen katseessa jotain josta en pidä, en syytä siitä
itseäni, vaan pyrin osoittamaan että olen avoin kuuntelemaan. Ja jos joku kertoo
minulle selvän valheen, ymmärrän että hän suojelee sillä kipua, jonka
näyttäminen olisi vielä satuttavampaa kuin nöyryytys jonka valheelle itselleen
valitsee. Yritän opetella myös kuuntelemaan mitä vastaamatta jättäminen kätkee
sisälleen, liikaa kuitenkaan tulkitsematta tai siitä loukkaantumatta.
Marika Rosenborg bloggaa ihmissuhteista,erosta selviytymisestä, seksuaalisuudesta, erityisherkkyydestä, muutoksen merkityksestä ja tunteiden värikkäästä maailmasta.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Se mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta
Ludwig Wittgensteinin pääteoksesta tuttu lause
on puhutellut minua usein. Varsinkin sellaisissa kohtaa elämää, kun en ole
saanut vastauksia kysymyksiini. Ja se
ettei minulle vastata kun kysyn, tapahtuupa se sähköpostissa tai kasvokkain, on
asia, joka arkipäiväisyydessään ärsyttää minua paljon. Silloin jos kysymyksessä on jokin
merkityksetön asia, en jaksa kauaa asiaa kantaa, mutta jos kyseessä on vaikka ystävän
yllättävä käyttäytymisen muutos johon pyydän vastausta tai vaikka ehdotus, jonka olen esittänyt töissä kehittääkseni jotain asiaa, voi tilanne
kirpaista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voiko olla myös niin että välillä on hyvä olla "tauolla"? jos Ystävä on Oikea niin se omalla ajalla avautuu ja lähestyy taas ja taas hänen silmissä näkee "kaipaan sinua"
VastaaPoistaKyllä ja minun mielestäni ystävyys kestää myös sen. Eilen juuri puhuttiin avoimuudesta ryhmän kanssa, ei ole ihmissuhdetta jossa avoimuuden tila ei vaihtelisi, joidenkin kanssa vain lanka säilyy.
VastaaPoista