Kun kumppani haluaa vapauden

Mitä tapahtui viidenkympin villitykselle? Muistan kuinka sana huvitti minua lapsena. Aikuisten tarinoiden kautta se avautui tilana, johon henkilö (yleensä mies) joutui vasten tahtoaan, mutta lopulta hurmalle antautuen. Koska lauseiden loput eivät kuuluneet tai avautuneet lapsen maailmalle, jäi siitä päällimmäiseksi ajatukseksi hilpeä hullaannus, sekavuustila, josta onneksi oli mahdollisuus parantua.

Maailma on muuttunut neljässäkymmenessä vuodessa, elämme terveempinä pidempään ja neli-viisikymppisinä tehdään täysiä duunia ja suoritetaan elämää. Vaikka puoliso voi jäädä sivuraiteelle, voi arkeen olla mahdotonta mahduttaa villityksiäkään. Olen pohtinutkin viime aikona, onko viidenkympin villityksestä kehittynyt 2010-luvulla kuudenkympin kukistus, niin moni asiakkaistani havahtuu eläkeiän kynnyksellä siihen, että puoliso ilmoittaa haluavansa vapauden tapailla uusia ihmisiä, jos ei avioliitossa, niin ottamalla avioeron.

Eläkkeelle siirtyminen, lasten kotoa muutto ja mahdollinen yhteiselämä kahden kesken voi avautua pelottavana maisema, sitä ahdistavampana mitä kauemmaksi puolisosta on erkaannuttu.Kun välissä ei ole enää arjen vaatimuksia eikä loputonta tehtävälistaa on toinen äkkiä lähellä. Kiusaus nähdä puoliso silloin esteenä itsenä toteuttamiselle voi olla suuri. Kuitenkin, jos päätös erota perustuu aidan takana häämöttäville vihreämmille maisemille, voi paluu todellisuus olla rankka, kun uudesta kumppanista kuoriutuu ensihehkun jälkeen ihminen, jolla on omat haasteensa. Kumppania voi aina vaihtaa, mutta itsemme kanssa elämme joka hetki.

Tunteet tulevat ja menevät, emmekä voi niihin täysin vaikuttaa. Jokainen on vastuussa kuitenkin omista teoistaan, vaikka usein jälkeenpäin itseään voi ollakin vaikea ymmärtää. Ahdistus parisuhteessa on aina kysymys, joka kaipaa vastausta, silloin arvostavinta olisi ottaa kumppani keskusteluun mukaan, jotta olisi ainakin mahdollisuus pohtia tilannetta yhdessä. Jos eroon kuitenkin päädytään, voit kuitenkin silloin sanoa itsellesi tehneesi parhaasi suhteenne eteen.

Villityksiä, joissa puoliso voi jäädä sivuun elämässä voi tulla vastaan muissakin elämänvaiheissa, eikä niihin aina liity sivusuhteita. Tällaisia tilanteita voivat olla lapsen syntymä, ideologiaan ihastuminen, uusi kaveripiiri tai harrastus. Elämme perheen lisäksi myös omaa elämäämme. Jotta etääntyminen ei johtaisi eroon, on tärkeää pitää kanavat auki puolisoon. Olla tietoinen, mitä sinulle, minulle ja meille kuuluu?

Vain avoimuus voi auttaa meidät toistemme lähelle

Kävin kirjoittamissa avoimuudesta hidasta elämää -blogissa.

"Epäilen hetken, voinko kirjoittaa otsikon noin ehdottomaan muotoon? Tieto nousee kehostani ja tiedän, kyllä voin. Tämä on minulle totta, ja samalla niin vaikeaa. Kuten monille meistä. Elämme kaikki omassa maailmassamme ja vaikka kuinka kurottelemme kohti totuutta, suurin osa keräämästämme tiedosta perustuu tulkintaan.Onneksi tulkinta taas perustuu usein kokemukseen ja tietoon, intuition herkkyyteen."

Lue koko juttu täältä >>

Olen vahvistanut rajojani

Kipu kertoo, mitä meillä on opittavaa. Se kutsuu kasvamaan. Mitä suurempi kipu, sitä suurempi läksy. On tavattoman helppoa antaa neuvoja ja ymmärtää asioita niin kauan kuin ne ovat käsivarren mitan päästä itsestä. Vaan jokainen ihmisten kanssa töitä tekevä tietää, että lähelle on vaikea nähdä. Kompuroin pitkään läheisessä ihmissuhteessa sivuuttaen selvät merkit siitä, etten ole toiselle hänen arvoisensa. Pyrin ymmärtämään käytöksen hänen kauttaan, oikeuttamaan sivuuttamisen ja ilkeydet. Antamaan aikaa ja karaisemaan itseni. Kuinka naurettavaa, voiko tunteitaan huijata. Kirjoitan näitä sanoja kuitenkin lempeästi, kuluneet kuukaudet ovat olleet minulle tärkeä opettaja, kuten tämä ihminenkin. Hän näytti minulle, kuinka tärkeää on olla itselle uskollinen.

Annan itselleni kiitosta että uskalsin kertoa hänelle viimein, että minusta tuntuu pahalta ja annan hänelle kiitosta, että hän rehellisesti kertoi ajatuksistaan ja tunteistaan minua kohtaan. Nyt tiedän, ettei meillä voi olla yhteistä tulevaisuutta ystävinä, koska arvopohjamme ja ihmiskäsityksemme ovat niin erilaiset. Kuinka riemullista onkaan huomata, että voin vapauttaa itseni. Samalla voi sanoa aidosti ja avoimesti, että ihmisen kaunein ominaisuus on minun mielestäni hyväntahtoisuus. Onneksi se yhdistää kaikkia lähellä olevia ihmisiäni.

Suurimman kipuni keskellä itkiessäni, sain parhaimman palautteen pojaltani, Hän kysyi, kuinka ihmeessä minä, joka olen ihmissuhdeammattilainen, voin olla niin sokea siinä, kuinka annan itseäni kohdella? Muodostaessani kömpelöä ja harhailevaa vastausta, hän jatkoi hymyillen ja kertoi, että maailman parhaat jalkapallovalmentajat ovat surkeita pelaamaan futista. En unohda keskusteluamme ikinä.

Rajojen laittamisella tarkoitan tässä tekstissä sitä, ettei päästä toista itsen sisään tekemään vahinkoa. Ihmissuhteissa väistämättä kohtaamme erimielisyyksiä ja tulee riitoja, mutta jos toinen toistuvasti saa sinut tuntemaan olosi surkeaksi alentamalla, mitätöimällä tai puhumalla rumasti, on sinun tarpeen olla itsesi puolella. Kaikista asioista voi puhua rakentavasti ja yhteistä hyvää kehittäen. Aina yhteistä kieltä ei vain löydy, silloin tarvitaan rakkautta itseä kohtaan ja rohkeutta irrottautua suhteesta, joka ei tee enää hyvää. Erityisen vaikeaa se voi olla, jos historiassa on ollut hyviä hetkiä. Menneisyyden varaan ei voi kuitenkaan rakentaa, jos nykyhetki ei tarjoa tarpeeksi luottamusta ja turvaa olla suhteessa oma itsensä. Tämä koskee kaikkia ihmissuhteita. Ole rohkea, ole itsesi puolella ja pääset eteenpäin kyllä.