Kuinka sä aina jaksat?

Image courtesy of Luigi Diamante/FreeDigitalPhotos.net

Minulta kysytään usein kuinka minä jaksan  tehdä niin paljon erilaisia asioita ja mistä saan virtaa? Työterveyshoitaja kysyi huolestuneesti nukunko tarpeeksi, kun päivääni mahtuu niin paljon erilaista tekemistä? Kerroin että nukkuminen on minulle lahja. Olen perinyt äitini tavan nukkua missä ja milloin vain, myös silloin jos minua ei väsytä, olen turhautunut tai haluan jostain syystä paeta todellisuutta. Lisäksi nukun todella paljon, mielelläni ainakin yhdeksän tuntia yössä jos minulla on mahdollisuus. Harvoin on, koska olen iltaa kohti innostuva yökukkuilija. Työnteko on minulle energisoivaa, koska saan tehdä töitä joista pidän, ihmisten kanssa jotka ovat innostuneita elämästään, kuten itsekin olen.

Luin kerran vapaaehtoistoiminnan tutkimusta jossa kerrottiin, että ihmiset jotka antavat aikaansa hyvään tuntevat heillä olevan enemmän tunteja kuin muilla ihmisillä. Luulen että tällainen aikakokemus syntyy hyväntekemisestä, siitä että tapahtuma jää lämmittämään mieltä.Mitä enemmän omassa elämässä on kokemuksia siitä että antanut maailmalle parastaan, sitä enemmän on mistä olla kiitollinen ja mitä muistaa myöhemmin. Logoterapiassa ajatellaan että elämässä ei ole niinkään merkityksellistä mitä meille anneaan, vaan mitä me annamme ulospäin, toisillemme, aatteille, asioille, maailmalle.

Olen kokemusnappailija ja uteliaskin. Olen valtavan kiinnostunut ihmisistä ja heidän auttamisestaan vaikeiden asioiden, mutta myös tavoitteidensa kanssa. Saan siitä kaunista palautetta, joka kannustaa minua oppimaan ja suoriutumaan yhä paremmin. Parhaimmillaan vuorovaikutus ryhmän tai yksilön kanssa on virtaavaa flowtilaa josta lähden sen päättyessä pois voimaantuneena yhteisestä oppimuskokemuksesta. Kun unohdan itseni ja antaudun toisen ihmisen käyttöön kokemuksineni tunnen syvää tyydytystä. Hetkessä tietoisesti läsnä oleminen tekee prosessista hedelmällisen ja on myös oiva työkalu siirtyessäni omaan elämääni tapaamisen loputtua.

Haluatko saada siis enemmän aikaa? Rupea tekemään enemmän hyvää, myös itsellesi. Tiedät mitä tehdä, kun löydät elämällesi tarkoituksen. Jos et vielä tiedä kuka olet ja mistä pidät, niin olisi varmaan tullut aika pohtia asiaa.Kun tiedät mistä nautit, tiedät todennäköisesti myös missä olet hyvä ja mitä voit antaa maailmalle ja pian aiemmin näkymättömät tunnit muuttuvat merkistykselliseksi, näkyväksi ajaksi.

Muutos on myös luopumista

Image courtesy of Feelart/FreeDigitalPhotos.net

Elämänmuutos on outo sana. Se sisältää oletuksen siitä että tapahtuu jotain poikkeuksellista. Kuitenkin elämä on jatkuvaa muutosta, eikä huominen ole koskaan vain uusi eilinen.Ei ainakaan pitäisi olla, koska silloin on eksynyt pois suuren lahjan, oman elämänsä ääreltä.

Muutos on vaikeaa, koska siihen liittyy luopuminen. Jotta jotain uutta voisi tulla tilalle, täytyy sille tehdä tilaa. Vaikeinta onkin usein siirtyminen uutta kohti, koska muutos ei tapahdu hetkessä, ainakaan useimmissa tapauksissa. Ihminen on malttamaton, haluaisimme asioiden tapahtuvan nopeasti ja suorittaa myös kasvun vaiheet. Kasvulla on aina oma kautensa, jota on vaikea nopeuttaa. Sinä muutut joka hetki, kehosi ja mielesi käy vuorovaikutusta maailman kanssa. Olet olento, joka reagoi elämänsä säänmuutoksiin ja kohtaamisiin muiden olentojen kanssa. Synnyt, kasvat, vanhenet ja kuolet. Olet osa maailmankaikkeutta riippumatta siitä mihin uskot tai uskotko mihinkään.

Ihminen löytää aina halutessaan perusteluja sille miksi ei ole mahdollista päästä haluamaansa päämäärään. Tällainen ajatus on samalla myös itseään toteuttava ennuste. Suurimmat selitykset muutoksen mahdottomuudelle löytyvät yleensä itsen ulkopuolelta, muista ihmisistä, yhteiskunnasta, rahasta, lähimmäisistä. Näin ei tarvitse ottaa vastuuta itsestä,  kokeilla omia siipiään. Kuinka ne vahvistuisivat jos ei anna niille harjoitusta? Jos kuitenkin aiot vastata elämälle kyllä, niin muista seuraavat asiat.

• Olet itsesi paras sparraaja kun alat kohdella itseäsi kauniisti ja kannustaen.
• Älä odota ihmettä hetkessä, vaan anna ajan olla liittolaisesi.
• Tavoitteet ovat parhaita kumppaneitasi, ne ovat kuin haltijakummeja, jotka odottavat tuntemattoman tien päässä valmiina kurpitsavaunujen kanssa.

Rakkauden talossa

Image courtesy of anankkml / FreeDigitalPhotos.net

Eroryhmissä toistuu usein kysymys: Kuinka voisin luottaa enää milloinkaan keneenkään, kun hän, johon luotin ja jota eniten rakastin petti luottamukseni? Onneksi kysymykseen löytyy yksinkertainen vastaus, se johon koko eroseminaarin rakenne perustuu: Rakasta itseäsi niin, ettei sinun tarvitsesi etsiä rakkautta itsesi ulkopuolelta. Niin että jokainen ihmissuhde rikastaa sinua, eikä ole sinulle napanuora elämäntarkoituksen tankkaamiselle. Niin, että voit olla itsesi puolella rakastavasti myös silloin, kun elämä haastaa sinut seuraavan kerran. Koska kaikki me olemme täällä suurimman osan aikaa itsemme seurassa ja toivottavasti myös rakastavan itsemme turvassa. Eikä kukaan voi tietää mitä elämä seuraavaksi antaa, lähteekö rakastaja, pettääkö puoliso vai tapahtuuko niin ettet itse ehkä haluakaan jatkaa yhdessä eteenpäin. Takeita ei ole, mutta uskaltaa pitäisi. Olla hetkessä hellästi kiinni. Antautua kuluvan ajan keinuteltavaksi.

Valitsemalla yksinäisyys pelon tähden, rakkautta, kohtaamisia  ja uusia pettymyksiä peläten on elämän ohittamista. Ei yhden tai useamman ihmissuhteen epäonnistumisen pitäisi värittää loppuelämää tummin värein. Jos tarvitset ihmissuhteen, antaudu elämälle ja pidä valot päällä, jotta et jää varjoihin. Yksin eläminen voi kuitenkin olla tietoinen valinta:  Eilen televisiossa esitetyssä dokumentissa Lindesnesin majakan vartija Rolf sanoo: "Yksinäisyys ei ole juuri koskaan tuntunut raskaalta, pikemminkin valtavan vapauttavalta." Minulle siinä puhuu ihminen, joka ei ole ihmisiä ja kohtaamisia piilossa, vaan valintansa vapaasti tehnyt. Ihminen, joka on pohtinut ja kokenut rakkautta ja elänyt sitä itsessään voi valita sen kokemisen myös yksin, se ei ole yksinäisyyttä sanan varsinaisessa mielessä. Tietoisesti valittu yksineläminen voi olla hyvin vapauttavaa, koska se ei ole ole piiloutumista, vaan itselleen ja elämälleen näkyvänä olemista. Sen ei myöskään tarvitse olla elämänpituinen sitoumus, vaan vaihe, joka kestää aikansa. Jos siis haluat takeet rakkauden pysyvyydestä, rakenna rakkaudesta ensin oma talosi, huomaat, ettei yksikään vieras vie seiniä lähtiessään mukaansa.

Antaisitko luvan kantaa taakkaasi?

Se kuinka suhtaudun vastoinkäymisiini, paljastaa minusta paljon asioita. Mitä puolustusmekanismeja eli defenssejä käytän kun kohtaan vaikeuksia? Osaanko nauraa vai hyökkäänkö elämää vastaan? Otanko opikseni vai käperrynkö katkeruuteen? Näenkö syyt elämäni hankaluuksiin aina muualla ja muissa? Me kaikki kohtaamme elämässämme haasteita, suurimmat kipumme pidämme usein salassa ja ajattelemme, ettei kellään muulla voisi olla samanlaista. Tähän asiaan on olemassa monia ajatelmia, kuten: "Älä kadehdi lähimmäisesi onnea, koska et tunne hänen salaista suruaan" tai "Suurimmat taistelut ihminen käy itsensä kanssa piilossa".

Pahimmillaan salaisuus pitää mieltä yksityisessä, salatussa otteessaan silloin kun asia on uusi: sairaus, menetys, häpeä tai epäonnistuminen. Kun aika kuluu ja pääsemme pahimman myräkän yli, mieli selkenee ja uskallemme ehkä sanoa ääneen toiselle ihmisille mitä on tapahtunut, millaista kipua olen yksin kantanut. Ainakin se kannattaisi, koska siinä hetkessä tapahtuu ihme. Jakaminen ja avoimuus silittävät sielua, verho tipahtaa ja ihmisten kohtaamisesta syntyy elämää kannattelevaa vahvuutta. Jos sinulla ei ole ketään jolle puhua, ota rohkeasti yhteys johonkin järjestöön, joka tarjoaa sinulle sopivaa vertaisapua. Huumorintaju on yksi voimakkaimmista mielen suojaajista, parhaat naurut vastoinkäymisille nauretaan saman kokeneiden kanssa, siinäkin vertaistuen mystinen  taika muuttuu näkyväksi lihaksi ja vereksi. Älä kulje siis tuskasi kanssa yksin, jakamalla kipu ei ehkä puolitu tai vastoinkäyminen häviä, mutta saat matkakumppanin, joka auttaa katsomaan asiaa toiselta puolelta. Samalla saat myös tilaisuuden auttaa häntä kysymyksissään. Koska siellä missä kaksi ihmistä kohtaa sydän ja mieli avoinna, on aina enemmän kuin nämä kaksi ihmistä. Olla joku jollekin, on ihmisen syvimpiä tarpeita. Olemme täällä ennen kaikkea toisiamme varten.

Mihin elämä kutsuu sinua?

Sanotaan että ihminen sinnittelee vaikeassa elämäntilanteessa siksi niin pitkään, että mahdollinen tuntematon muutos on pelottavampi kuin ennalta tuttu kipu. Pelko ruokkii jämähtämistä ja veivaamista, työntää päätöstä kauemmaksi tulevaisuuteen. Jotkut keräävät rohkeutta ja käyvät nuuhkaisemassa ilmaa oven ulkopuolella mutta palaavat nopeasta takaisin, koska maisema on tuntematon. Tommy Hellsten kirjoittaa tästä "tutun tunkion" -nimellä, hän kuvaa kuinka ihminen mieluummin kaivautuu tuttuun ummehtuneeseen, mutta niin kotoiseen läjäänsä, koska sen hajut ovat tuttuja ja lämpö lohduttavaa. Ulkomaailma on liian uhkaava, liikaa ilmaa, liian paljon mahdollisuuksia. Eikä mitään takeita, että lopputulos olisi yhtään parempi.

Hidasta elämää -sivuston perustaja ja ylläpitäjä, monien taiteilijoiden kanssa työskennellyt Pequ Nieminen kirjoitti kerran:

En usko että karisma tulee sattumalta syntymähetkellä. Pidän karismaa synteesinä, joka muodostuu kovasta työnteosta yhdistettynä oman elämäntehtävän toteuttamiseen. Tekemisestä huokuu rauha ja ilo, se saattaa näyttää jopa helpolta mutta on todellisuudessa seurausta äärimmäisestä sitoutumisesta omaan tekemiseen ja visioon. Tekeminen ohjautuu syvemmältä kuin vain mielen pintakerroksista, se lähtee intuitiosta ja lopulta sydämestä.

Pequ kiteyttää hienosti omat ajatukseni samasta asiasta. Heittäytyminen omien lahjojensa valtaan on aina rohkeutta eikä rohkeutta ole pelottomuus vaan se, että tekee vaikka pelkää. Milloinkaan ei ole myöhäistä ottaa omia vahvuuksiaan käyttöön tai lähteä etsimään niitä. Sydämestä nouseva tekemisen iloa kiittää tekijäänsä. Tekemisen ei tarvitse olla välttämättä elannon ansaitsemista, vaikka joskus harrastuksesta voikin tulla työ. Myös vapaaehtoistoiminta ja kaikenlainen luominen antaa mahdollisuuden oman intuition kuuntelemiseen, sydämellä tuntemiseen ja karisman kasvattamiseen.

Logoterapiassa kysytään: Mitä elämä kysyy minulta? Jos jätät vastaamatta tuohon kysymykseen uudelleen ja uudelleen siksi että pelkäät, voit ohittaa monia kauniita mahdollisuuksia, joita elämä on suunnitellut juuri sinua varten. Pequ puhui tekstissään tästä ihmisen elämäntehtävänä. Ihminen tuntee vetovoimaa sellaisiin asioihin, joissa hän on hyvä, joilla on hänelle tärkeä viesti. Kun kuuntelet mihin elämä sinua kutsuu, kuulet kyllä itsestäsi nousevan vastauksen.

Mitä enemmän kiitän, sitä enemmän minulle annetaan

Juhlaliputa elämäsi

Kun katson maailmaani, katson samalla itseäni. Huomaan ympärilläni asiat, jotka koskettavat sisintäni, annan aikaani tapahtumille, jotka koen tärkeäksi. Mitä enemmän annan, sitä enemmän saan ja kiittämällä annan palautetta elämälleni. Useat asiat joista olen ollut kiitollinen, eivät olleet alunperin kiitoksen arvoisia. Kipeät elämäntilanteet ovat olleet kuin hiekanjyvä simpukassa, kasvattaen piilossa helmiä, joiden arvon olen saanut jakaa myöhemmässä elämässä muiden saman kokeneiden kanssa.

Viime päiviä on ollut useita kirjoituksia siitä kuinka asenteen korostaminen elämänlaadun ylläpitävänä voimana on myötätunnon puutetta heikkoja kohtaan. Naminami-filosofia ja positiivisuuspsykologia ovat saaneet kritiikkiä osakseen. Minulla on kokemusta monenlaisesta. Nuorena naisena kävin kaksivuotisen psykoterapian läpi, luin samoihin aikoihin paljon kirjoja  myös ratkaisukeskeisestä psykologiasta ja pääsin keskustelemaan aiheesta Ben Furmanin kanssa useampaan otteeseen. Minulla on kokemuksia mielialalääkkeistä ja liikunnan positiivisesta vaikutuksesta. Olen lukenut hyllymetreittäin oma-apukirjallisuutta. Istunut vertaistukiryhmissä ja psykiatreilla. Kerran olin myös esirukousillassa, johon kyllä jouduin vahingossa. Mitä siis olen loppujen lopuksi kaikesta oppinut? Että aika auttaa useimmissa vaikeissa asioissa, tunteet tulevat ja menevät (se mikä menee ylös, sen täytyy tulla alas), joskus lääkkeistä on korvaamatonta apua (eikä lääkitykseen turvaaminen ole tappio) ja tärkein suhteeni elämässäni on suhde omaan itseeni.

Mitä enemmän huolehdin itsestäni, sitä paremmin huolehdin läheisistäni ja sitä enemmän minulle annetaan. Kiitollisuus ruokkii sydäntä ja hoitaa sielua. Se kasvattaa näkemään kauneutta siellä, mistä sitä aiemmin ei löytänyt. Kiitollisuus on elämälle antautumista ja sen ainutlaatuisuuden tunnustamista. Itsestäänselvyyksistä luopumista, oman vastuun ottamista hyvinvoinnista ja elämän lahjojen näkemistä. En voi valita tunteitani, mutta ajatuksiini voin vaikuttaa. Minulla on aina mahdollisuus kiittää. Joka hetki saan kokea olemisen kauneuden. Koen kiitollisuuden henkilökohtaisena valintana, jolla suhtaudun elämääni kohtaan.Se on voima, josta ammennan myötätuntoa. Ja vaikka se jollekin voi kuulostaa jonkin sortin positiivisuuspotaskalta, en aio luopua siitä puhumisesta.

.

Vihan avulla raivaat vesakot uuden elämän tieltä

Viha kuten surukin on irrottautumisen väline ihmissuhteissa. Onpa kyseessä parisuhteen tai ystävyyden loppuminen, tunteiden käsittelyä ei pääse karkuun. Yhteiskunnassamme vihaan liittyy paljon uhkaavia mielikuvia, siksi vihan tuntemista ja käsittelyä pelätään. Viha voidaan jopa lohkoa irti itsestä: en tunne vihaa, en ole vihainen ihminen. Monelle on suuri oivallus että vihan käsittelyn ei tarvitse tarkoittaa rajatonta raivoamista tai väkivaltaisuuteen tempautumista.  Kun keskustelujen kautta hahmottuu, että negatiivisten tunteiden ajattelu, mielikuvissa tapahtuvat tarinat ja toisen mitätöinti esimerkiksi luotettavalle kaverille ovat myös vihankäsittelyä, tapahtuu usein valtava vapautuminen. Viha ei enää ole pelottava nielu, vaan kasvattava kaveri. Sen avulla voi oppia ymmärtämään mielen prosesseja ja raivata vesakkoa uuden elämän tieltä.

Rakentavia vihan ilmaisutapoja ovat mm. musiikin huudattaminen, liikunta, kirjoittaminen ja fantasiat. Moni on saanut helpotuksen huutamalla vihansa ulos autossa tai sullomalla eksän tavarat jätesäkkiin ulko-oven taakse. Viha voi ilmetä myös monina muina tunteita, lähinnä vihaa lienee tunteena suru, itkemälläkin ilmaistaan vihaa. Syvä masennus voi myös olla itseen kohdistuvaa vihaa, joka ei ole päässyt ulos. Viha voi myös katkeroittaa ja näyttäytyä ulospäin muiden mitätöintinä: "Kun minä en saanut mitä tarvitsin, voin viedä muiltakin heidän arvonsa". Jesuiittamunkki Anthony de Mello on sanonut että kaikki tunteet nousevat kahdesta peruslähteestä: rakkaudesta ja pelosta. Ajatus on kiehtova. Mitä tunteita sinun lähteistäsi nousee, annatko niille tilaa, pystytkö irrottautumaan niistä kun on aika?

Elämä on tässä, sinä pystyt kyllä

Helsinki Rugby Clubin kalenterin maaliskuu 2014

Minusta tuntui usein lapsena ja pitkälle varhaiseen aikuisuuteen saakka siltä, että olen auttamattomasti myöhässä  jotta voisin oppia, kehittyä, uskaltaa tai lähteä johonkin uuteen. Että aika meni jo. Olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten.  Ehkä se johtui isästäni, joka jokaisena syntymäpäivänään on muistuttanut että on jo niin vanha, että tässähän elämä jo oli (isäni on minua 19 vuotta vanhempi) tai sitten se johtui siitä, että ympärilläni oli nuoruudessani paljon kunnianhimoisia lahjakkaita ihmisiä, jotka fokusoivat kaiken energiansa itsensä kehittämiseen tavalla jonka en sopinut itselleni sopivaksi. Lisäksi osasin poimia taitavasti nujertavat viestit heidän puheestaan: kirjoittaa ei pysty jos ei osaa kielioppia pilkulleen, älä puhu ruotsia jos et puhu sitä soljuen (tai nauran sinulle), sinustako näyttelijä? (ethän uskalla edes laulaa ääneen). Vaikka useimpien tarkoituksena ei ollutkaan satuttaa, kuten olen aikuisena ymmärtänyt, ne jättivät jäljet siihen hetkeen ja sen valintoihin.

Avioeroni vuonna 1998 oli tähän käännekohta. Kun tulevaisuus sellaisena kuin olin sen visioinut peruuntui ja jäljelle jäin vain kulottunut maa, joka piti kylvää uudelleen tulevaisuutta varten ymmärsin ettemme koskaan valmistu tai ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen. Oppia, ymmärtää, kääntää kelkkaansa tai tutustua itseensä. Jopa luoda, ajatella itsensä uudenlaiseksi. Niinpä kirjoitin elämäni ensimmäisen romaanin, otin kuntoilun osaksi elämäntapaani ja aloin opiskella uusia asioita. Katsoin itseäni ja kysyin mitä minä haluan? Voisi sanoa että psyykkinen syntymiseni aikuiseksi tapahtui noina vuosina. Näitä merkityksellisiä pysäkkejä on myöhemminkin tullut lisää, merkittävimpinä itseni havahduttajina ovat olleet ystäväni kuolema, ihmissuhteiden aiheuttamat kivut, Erityisherkkien yhteisön löytäminen sekä oma sairastumiseni kipuoireyhtymään seurauksena itseni ohittamisesta, sen ymmärtäminen ja siitä hitaasti toipuminen.

Jos siis sinusta tuntuu, että et pysty johonkin, niin usko minua: Pystyt kyllä! Tärkeintä on olla itselleen ja omille tunteilleen uskollinen. Älä kuuntele nujertamista, älä piiloviestejä tai vahingossa ilmaan heitettyjä lauseita. Olet arvokas ihminen. Ainutlaatuinen ja kaunis.  Pystyminen ei ole muiden hyväksymisen hakua, vaan oman arvonsa tuntemista omassa sydämessään. Ei sinun tarvitse kenellekään todistella hyvyyttäsi tai taitojasi. Itsensä ilmaisemisen paras lahja on siinä että se tuottaa sinulle hyvinvointia.

 Helsinki Rugby Clubin loput kalenterikuvat löydät linkistä.