Hyvää uutta vuotta!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää uutta vuotta! Ensi vuonna jatkan blogissani tunteiden ja vuorovaikutuksen ihmeellisten kysymysten parissa. Luvassa on aiempaa enemmän seksuaalisuutta ja läheisyyttä käsitteleviä teemoja.

Sinulle lukijani toivon läsnäoloa, avoimuutta ja hyviä kohtaamisia. Ole itsellesi kiltti ja kulje omaa kutsumustasi kohti. Jos se ei ole vielä sinulle auennut, niin lähde matkalle ottamaan selvää.  Älä jää yksin huolinesi, mutta älä myöskään ilojesi kanssa. Jaettu harmi puolittuu siinä kuin riemu tuplaantuu ja jos niin ei käy, olet väärässä seurassa. Muista, maailmassa on hyviä ihmisiä, sinun tarvitsee vain ottaa askel heitä kohti. Rauhaa ja rakkautta!

Vaiheita

Aloin kirjoittaa tätä blogia 1470  päivää sitten. Päätös syntyi silloisen seurustelusuhteeni päättymisen raunioilla. Halusin uutta merkitystä elämääni, halusin oppia tutustumaan itseeni ja samalla jakaa oppimaani. Koin, että bloggaaminen on mainio tapa tehdä työtäni näkyväksi heille, jotka pohtivat ajan varaamista vastaanotoltani.  En silloin neljä vuotta sitten kuitenkaan osannut arvata, kuinka moneen ihmiseen tekstini tulisivat vaikuttamaan ja mikä merkitys niillä tulisi olemaan.

Eniten tekstejäni olen tagannut tunteet- ja muutos-merkinnällä, suurimmassa osassa teksteistä olen käsitellyt eroa ja vuorovaikutusta ihmissuhteissa. Yhä enemmän viimeisen vuoden aikana olen käsitellyt myös omaa elämääni, pidän itsekin siitä, että asiantuntija tulee ihmisenä esiin roolinsa takaa. Suhteellista ja suhteetonta -blogin lisäksi kirjoitan Hidasta elämää -tiimissä, jossa olen ollut mukana tammikuusta 2014, olen iloinen yhteisöstä, joka on laajentanut maailmankuvaani ja avannut mahdollisuuksia elämässäni.

Auttajan työssä on antoisaa, että siinä yleensä pääsee lähelle ihmistä ja väistämättä usein myös oppii asiakkailtaan. Pidän siitä, että joudun haastamaan ajatuksiani ja perustelemaan ne. Joskus keskustelut johtavat myös siihen, että rupean ajattelemaan toisin. Kasvan ihmisenä ja ammatissani suuntiin, joita en aina ole osannut ennalta odottaa. Kuten nyt, kun eroasiantuntijuuden lisäksi alan olla enemmän tekemisessä erojen ennaltaehkäisyn kanssa.

Esa Saarinen pohtii juuri ilmestyneessä Helsingin Sanomien haastattelussa (tilaajille), ihmisyyttä ja ihmissuhteita. Hän sanoo:

”Esimerkiksi parisuhde vaatii erilaisia vaiheita rikastuakseen ja jotta kaari voi syntyä. On siedettävä tunnetiloja, joita muuten ei haluaisi kokea, mutta jotka palvelevat kokonaisuutta. Kaikki kunnolliset prosessit sisältävät tummia vaiheita.”

Lainaus sisältää järisyttävän tärkeä ajatuksen: Parisuhteen onnellisuuden tae ei ole jatkuva tyytyväisyys, vaan kyky kestää myös vaikeita vaiheita, joiden jälkeen osaa arvostaa paremmin kokonaisuutta ja yhteistä elämää. Se, kuinka kestämme ahdistusta ja epätietoisuutta vaihtelee, mutta hyvä uutinen on, että sitä voi oppia. Varsinkin silloin, jos taustalla on haasteellinen ja turvaton  lapsuus, voivat menneisyyden varjot rasittaa uskoa pysyvään suhteeseen. Ihminen voi alkaa sabotoida omaa parisuhdettaan. Tulemalla tietoiseksi menneisyydestään, voi myös löytää uusia tapoja kohdata vaikeuksia ihmissuhteissa. Ylen artikkeli käsittelee tätä mielenkiintoisesti käymällä läpi lapsuusiän kiintymyssuhteiden merkitystä myöhemmille ihmissuhteille.

Kohtaamisen kauneus

Kuva: Hidasta elämää

Pysähdyn ja pohdin kulunutta vuottani. Se on ollut täynnä tunteita. Olen joskus sanonut olevani kävelevä tuntoaisti. Siksikin olin ihmeissäni kun uusi ystäväni kuvasi minua järjen ääneksi. Mietin, mikä on ero tunteen ja järjen välillä?

Elämäni aikana  olen kovissa paikoissa huomannut, että siirryn eräänlaiselle automaattiohjaukselle, tilaan, joka auttaa minua selviytymään eteenpäin samalla, kun maailma romahtaa ympärilläni. Se on opittu defenssi, lapsuudestani saakka minulla ollut selviytymiskeino, mutta uskon siinä olevan jotain synnynnäistäkin alttiutta. Olen vahva, pystynhän kannattelemaan myös muita hädässä. Toimin järkevästi ja minusta todella tuntuu, että minä hallitsen tilanteen. Varmasti toisen asemaan asettumisen kykyni on auttanut minua myös työssäni. Vuodet ovat opettaneet minut olemaan taidosta kiitollinen, mutta olen tutustunut myös sen hintaan, joka on ollut yksin jääminen omien hankalien tunteideni kanssa. Tämän tiedostaminen on johdattanut minut  parempaan itsetuntemukseen ja sitä kautta uusiin toimintatapoihin omassa elämässäni. ja kun tuntee itsensä paremmin, tuntee samalla hieman paremmin myös muut.

Parhainta mitä voimme toisille antaa on aito kohtaaminen. Aina ei ole helppoa olla auki ja joskus läsnäolon taika pääsee yllättämään. Minun parhaat hetkeni kuluvana vuonna ovat liittyneet ihmissuhteisiin, niin myös vaikeimmat. Useista ystävistä on tullut minulle läheisempiä ja ne henkilöt, joiden kohtaaminen on satuttanut tavalla, jossa ei ole ollut mitään rakentavaa, olen rajannut pois elämästäni.

Haluan olla uskollinen tunteilleni ja itselleni. Olen oppinut, että parhaat hetket jaan ihmisten kanssa, joilla on sama arvopohja ja ihmiskäsitys kuin minulla. Arvostan avoimuutta, herkkyyttä, aitoutta  ja hyvää tahtoa. Parhaisiin hetkiin sisältyy myös useita ammatillisia kohtaamisia, mikään ei ole työssä palkitsevampaa kuin saada aito kiitos. Se tuntuu hyvältä myös antaa.

Olen jostain lukenut, että useimmat päätökset teemme tunteella, mutta meillä on tarve  perustella ne järjellä. Järkipäätös perustuu siis tunteisiin, mutta suhtautumisemme niihin riippuu paljon herkkyydestämme.

Katsele Claes Andersson ajatukset siitä, mikä on tärkeää elämässä >>

Ajatuksia menneestä ja katsaus tulevaan

Kulunut vuosi on ollut täysi. Minulla on tapani innostua lujaa vetovoimaisista asioista ja usein kahmin kiinnostavia töitä ja tehtäviä. Se on välillä haastavaa, koska en halua perua lupauksiani tiukassakaan paikassa ja pyrin löytämään mielelläni asiakkaalleni ajan myös silloin, kun se on aikataulullisesti haastavaa. Päivät voivat venyä pitkiksi, mutta hassua kyllä, unesta harvoin tingin, ja se, että nukun niin hyvin, todennäköisesti antaa minulle virtaa jaksamiseen.

Tänä vuonna olen saanut paljon uusia asiakkaita ja kiinnostavia töitä. Joistain olen joutunut kieltäytymään, vaikka ne ovat olleet kovin houkuttavia. Eroseminaarit ovat yhä lempilapseni, ryhmä joka toimii kerrasta toiseen uskomattomalla tavalla. Eroryhmät myyvät nykyään nopeasti loppuun, olen iloinen, että menetelmä tunnetaan. Tammikuun ryhmä on jo kauan ollut täynnä, maaliskuun ryhmään mahtuu vielä.

Ensi vuonna ilmestyy ensimmäinen kirjani, joka on, ei niin yllättäen, erosta selviytymisen opas. Kiitos teille asiakkailleni, jotka olette antaneet tarinanne kirjan sivuille jaettavaksi. Hieman kirjaani ennen julkaistaan antologia äitiydestä ja lapsista. Kirjassa on kaksi tekstiäni minulle ajankohtaisesta pesästä lentoon -vaiheesta. 

Uusi luottamustehtäväni, HSP Suomen Erityisherkät ry:n hallituksen jäsenyys, odottaa minua vuoden alussa. Upeaa, että saan työskennellä inspiroivien ammattilaisten kanssa tärkeän teeman ääressä. Erityisherkkyys tunnetaan nykyään kohtuullisen hyvin, mutta yhä siihen liittyy myös paljon väärinymmärrystä ja ennakkoluuloja. Ennen kaikkea, erityisherkkyyden tunnistaminen itsessään  on monelle herkälle huima kokemus, joka avaa maisemat parempaan itsetuntemukseen.

Tulevaisuudessa teen enemmän vastaanottotyötä. Todennäköisesti joudun sen tähden vähentämään hieman eroseminaareja. Kaikkea ei voi vain saada, vaikka kuinka haluaisi. Tähtäimeni on valmistua seksuaaliterapeutiksi vuonna 2019. Kutsumus kantaa siis uusiin, mutta aiempaa koulutustani hienosti täydentäviin maisemiin, olen kiitollinen, että saan olla tässä ammatissa.


Kuvassa vastaanottotilani Helsingin Arabianrannassa.

Uuden elämän värit

Eroasiantuntijan identiteettikriisi?

Otsikko ottaa kantaa työhistoriaani. Olen viidentoista vuoden ajan tehnyt eroauttamista ja -neuvontaa. Lähdin ammatilliselle polulle oman eroni kautta, niin usein käy. Haavoittuneesta tulee paranemiskokemuksen jälkeen auttaja. Minulle oli huikea kasvukokemus tulla jätetyksi 19 vuotta sitten neljän avioliittovuoden jälkeen. En toki sitä mieheni lähtiessä ymmärtänyt. Silloin näin vain lohduttoman tulevaisuuden ja tunsin surua, vihaa  ja häpeää. Pian aloin vahvistua ja erityisesti rakkaus alkoi näyttäytyä minulle uudella tavoin. Alkoi, koska olin siihen valmis. 

Seuraava kasvun paikka oli, kun huomasin, ettei sitä toista herra oikeaa ehkä tulekaan. Todellinen läpimurto oli päivä, jolloin totesin: Vaikken koskaan enää rakastuisi uudelleen, voin kokea rakkautta ja olla onnellinen. En ole riippuvainen siitä, että toinen ihminen sitä minulle osoittaa. Rakkaus on, riippumatta siitä olenko parisuhteessa tai en.

Hakeuduin keväällä Parisuhdekeskus Katajan Solmuja parisuhteessa -parineuvojakoulutukseen. Halusin saada haltuuni menetelmän, jonka avulla voi auttaa pareja ymmärtämään itseään paremmin ja tekemään kestävämpiä ratkaisuja. Kasvamaan yhdessä. Viehätyin Solmusta, koska siinä on tietty struktuuri, kuten eroseminaarissakin. Tapaamiset eivät ole tyhjää lätinää, vaan meillä on tavoite jota kohti kulkea yhdessä. Kuitenkin tähän hetkeen keskittyen.

Nyt kun olen saanut toimia Solmuneuvojana puolen vuoden ajan, huomaan kuinka suuri etu minulle on kaikista niistä vuosista, joiden aikana olen auttanut eronneita selviytymään. Löytämään uuden tarkoituksen elämälleen. Eihän se ihme ole, ei eroa voi prosessoida analysoimatta päättynyttä suhdetta. Ei toimivasta parisuhteesta puhua tietämättä siitä, mikä ei ainakaan toimi. Olen onnellinen, että olen päätynyt parineuvojaksi toista reittiä kuin yleensä.

Pohdin kaikkia näitä tunteita, joita minulla herää liittyen parineuvontaan ja eroauttamiseen ja olen iloinen, että huomaan roolien täydentävän toisiaan. Lopulta kyse on molemmissa rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta. Voin nähdä eron uuden elämän mahdollisuutena, mutta voin huomata mahdollisuuksia nyt myös siellä, jossa en ehkä niitä olisi aiemmin kyennyt näkemään.

Lähisuhdeväkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa

Väkivalta on vallankäyttöä. Se on aggressiivista rajojen ylitystä, puuttumista toisen ihmisen maailman tavalla, joka aiheuttaa tuhoa. Väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa silloinkin, kun se on läsnä omassa suhteessa. Ihminen pelkää niin paljon yksin jäämistä tai on ahdistettu niin pelokkaaksi nurkkaansa, että valitsee mieluummin itsensä pienentämisen ja joka tapauksessa parempaan huomiseen uskomisen kuin lähtemisen. Voi olla vaikea ymmärtää, että henkilö, jota kokee rakastavansa niin paljon, tahtookin sinulle pahaa. Voi myös olla, että väkivallan kohteena oleva ihminen kokee itse olevansa huonon kohtelun arvoinen. Molemmissa tilanteissa on aika hakea apua. Väkivalta ei ole milloinkaan oikeutettua tai perusteltavissa.

Väkivalta ilmenee monissa muodoissa. Se voi olla fyysistä väkivaltaa, eli konkreettista pahoinpitelyä. Taloudellista valtaa, jolla kumppanisi säätelee rahojesi käyttöä. Parisuhteen ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden säätelyä eli puuttumista siihen keiden kanssa saat pitää yhteyttä.  Seksuaalista väkivaltaa, johon liittyy kehollinen väkivalta, mutta myös painostaminen seksiin. Väkivaltaiseen käytökseen liittyy myös henkinen väkivalta, johon lasketaan uhkailu, alentuva ja mitätöivä asenne, haukkuminen, huutaminen, alistaminen, painostaminen, pelottelu tai ilkeämielinen vihjailu.  Vastuu väkivallasta on aina väkivallan tekijällä. Jos huomaat selitteleväsi puolisosi käytöstä, kannattaa havahtua.

Hae apua, jos pelkäät. Suomessa kuolee vuosittain 20-30 naista lähisuhdeväkivallan seurauksena. Tutkimuksen mukaan henkirikokset tapahtuvat useimmin silloin, kun naiset ovat eronneet tai eroamassa puolisostaan. Myös miehet kokevat suhteissaan väkivaltaa, mutta heillä voi olla suurempi kynnys hakea apua.  Älä viivyttele, jos pelkäät. Väkivallasta voi selviytyä. Jos olet väkivallan tekijä, on myös sinun mahdollista saada apua tilanteeseen. Parisuhteeseen ei kuulu toisen satuttaminen, eikä oman kipeän kokemuksen ohittaminen milloinkaan.

Jos havaitset naapurissasi väkivaltaa, soita numeroon 112.

Lue lisää Naisten Linjalta >>

Miesten kokema väkivalta >>

Lue vanhemman konstaapelin Timo Härkösen Facebook-päivitys viime vuoden joululta >>

Amnestyn vetoomus >>
Parisuhdeväkivallan uhrina Suomessa kuolee vuosittain 20–30 naista. Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat useimmiten silloin, kun naiset ovat eronneet, tai eroamassa puolisostaan.
Parisuhdeväkivallan uhrina Suomessa kuolee vuosittain 20–30 naista. Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat useimmiten silloin, kun naiset ovat eronneet, tai eroamassa puolisostaan.
Parisuhdeväkivallan uhrina Suomessa kuolee vuosittain 20–30 naista. Tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat henkirikokset tapahtuvat useimmiten silloin, kun naiset ovat eronneet, tai eroamassa puolisostaan.

Ensimmäinen joulu eron jälkeen on kipua, mutta myös portti uuteen elämään

Ensimmäinen joulu eron jälkeen on monelle vaikea. Kaikki on toisin. Joskus se voi olla helpotus, joskus suuri tuska. Vaikka eron uhka olisi ollut jo pitkään tiedossa, voivat omat reaktiot yllättää.  

Siirtyminen parisuhteesta eronneeksi ei kulje ilman tunnetyöskentelyä, mutta joskus ihminen voi tarvita työkaluja ajatustensa selvittämiseen. Silloin avuksi voi tulla ystävä, kirja, musiikki, eroseminaari tai terapeutti. Lue koko juttu Hidasta elämää sivulta >>

Voiko onnellisen parisuhteen tunnistaa?

Olen usein väittänyt, ettei pariskunnan onnellisuutta voi arvioida ulkoapäin, vaan pitäisi päästä kärpäsenä kattoon arvioimaan tilannetta kun ovi sulkeutuu maailmalta ja henkilöt jäävät kaksin. Tämä väitteeni toki perustuu lukemattomiin tarinoihin, joita olen kuullut eron keskellä olevilta henkilöiltä ja perustuu se monelta osin myös kokemuksiini omassa elämässäni. Mutta kuitenkin, viimeaikaisten kokemusteni perusteella, tarkistaisin omaa mielipidettäni.

Sain haastatella jokin aika sitten erästä pariskuntaa, joka on viettänyt koko elämänsä yhdessä. Eikä vain siviilissä, vaan myös työtä yhdessä tehden. Huomioni kiinnittyi kiireettömään läsnäoloon ja katseisiin: varsinkin niihin, jotka havaitsin puolisalaa, ohimennen. Hetkinä, jolloin toinen katsoo toista, tietämättä kenenkään näkevän. Kokemus oli minulle kaunis, sain lämmitellä heidän rakkautensa energiassa.

Lähipiirissäni on noin kymmenkunta paria, joita kutsun tässä yhteydessä onnellisuusoletetuiksi. Olen miettinyt pitkään, miksi näin koen. Suhteet eivät välttämättä edusta sitä, mikä on yleinen arvio toimivasta tai normaalista suhteesta tai mitä itse kaipaan parisuhteelta, mutta tiettyjä yhteisiä piirteitä pareista löydän. Alla listaukseni huomioistani.

-Kyky kertoa miltä tuntuu ja mitä toivoo siihen liittyen
-Kyky antaa toisen toteuttaa omassa elämässään tärkeitä asioita, vaikka ne eivät itseä kiinnostaisi
-Kyky antaa positiivista palautetta, myös silloin, kun sitä vähiten odottaa
-Kyky jakaa kotityöt tasaisesti
-Kyky nähdä toinen erillisenä ihmisenä
-Kyky antaa toiselle tilaa
-Kyky kunnioittaa toisen persoonaa
-Kyky toivoa tulevaisuudelta samoja asioita
-Kyky käsitellä seksuaalisuuteen liittyviä asioita silloinkin, kun halut eivät kohtaa
-Kyky haluta rakastaa ja osoittaa rakkautta
-Kyky kohdata vaikeuksia yhdessä
-Kyky antaa anteeksi

Parisuhderakkaus, kuinka se poikkeaa muusta rakkaudesta? Varmasti ainakin niin, että suurin osa ihmisistä toivoo siihen kuuluvan seksuaalista jännitettä, halua. Meille on myös luontaista hoitaa aiemmassa elämässä kokemiamme haavoja kumppanimme seurassa. Tätä kutsutaan korjaavasi kokemukseksi. Onneksi rakkauteen kuuluu myös mystinen puoli ja selittämättömyys. Kaikki ei ole aina sanallistettavissa.

Tärkeä ja hieman ikävällä tavalla haastava lause kaikille parisuhteessa eläville on: Rakastanko sinua silloinkin, kun en saa sinulta mitä haluan? Se sopii mainiosti myös vähemmän arvostettuun, mutta yhtä tärkeään ystävyysrakkauteen. Kysymys kutsuu sen äärelle, mitä rakkaus minulle tarkoittaa, onko se halua antaa, halua saada, halua yhdistyä, halua parantua vai halua kasvaa?

Lisää onnellisen parisuhteen reseptejä Paula Tiessalon kirjoittamassa Ylen artikkelissa >>

Tämä rauha ja kauneus

Kuvassa on äitini äiti Elsa, jonka mies Kalle kaatui jatkosodan viimemetreillä. Elsa jäi pieneen mökkiin yksinhuoltajaksi neljän tyttären kanssa. Mökissä oli huone ja keittiö. Pihalla pieni aittarakennus ja sauna. Talossa oli kantovesi ja navetassakin monta hoidettavaa. Ei ollut pyykkikonetta, kauppa kaukana kilometrien päässä, vesi lämmitettiin joka kerta erikseen. Työt tehtiin oltiin terveinä tai ei.

Elsalla oli suhde saman kylän mieheen, joka eli asumuserossa vaimostaan ja äitini syntyi sen seurauksena syksyllä 1949. Vaikka muut lapset olivat jo isoja, täytyi olla rankkaa vastata yksin 43-vuotiaana koko perheestä. Tarina nimittäin kertoo, että Elsa ei huolinut miestä elämäänsä ja miehen vaimo palasi takaisin kotiinsa kuultuaan suhteesta.

Sain viettää kaikki lapsuus- ja monet nuoruuskesänikin tuossa  äitini kotitalossa Toppilassa.  Se on värittänyt monella tavoin persoonaani: koen olevani hybridi, osa sielustani on lujaa Kainuun korpimetsien ja vaarojen luona, osa kaipaa aina  kaupungin karuun kylkeen.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä lähemmäksi tulee sukuni tarina. Kun katson Elsaa, monenlaiset tunteet kulkevat lävitseni. Elsa oli oman aikansa yksinhuoltaja, maailmassa, joka oli hyvin erilainen. Ajassa. jossa rakennettiin perusta kaikelle tälle, josta saamme nyt nauttia. Elsa kuoli itsenäisyyspäivänä 1970, olin silloin vuoden vanha. Onneksi sain tavata hänet kerran. Vaikka en tapahtumasta mitään muista, sillä on minulle suuri merkitys. Tänään, itsenäisyyspäivänä koen vahvaa kiitollisuutta, ja niin minä tunnen aivan kaikkina muinakin päivinä, aina ajatellessani häntä ja aikalaisiaan.

Kuinka arvotamme saamaamme apua?

Elämä on muutosta. Jokainen hetki meissä tapahtuu asioita monella tasolla: mielessämme, kehossamme, tunteissamme ja ajatuksissamme. Lisäksi tulee kaikki se, joka tapahtuu meille elämän kautta: muiden ihmisten ja tapahtumien välityksellä. Osan kanssa pärjäämme hyvin, mutta mitä isompien asioiden kanssa kampailemme, sitä varmemmin kaipaamme peilaajaa: kanssakulkijaa, joka auttaa suhteuttamaan, ottamaan etäisyyttä, välillä läheisyyttäkin ja joskus vain olemaan paikalla, jakamaan hetken, joka on liian raskas yksin kantaa.

Näitä ihmisiä on monenlaisia ammattikunnissa: terapeutteina, pappeina, valmentajina, mentoreina, lääkäreinä ja sielunhoitajina. Itse uskon erityisen paljon vertaistukeen, nimitänkin itseäni vertaistukiuskovaiseksi. Ajattelen, ettei mistään asiasta elämässä voi oikeasti tietää, ennen kuin se tapahtuu itselle, voimme kuitenkin eläytyä ja osoittaa empatiaa. Meillä on aina välillä mahdollisuus  valmistautua tuleviin asioihin, mutta vasta niiden konkretisoituessa tiedämme kuinka ne meissä resonoivat ja muuttavat mielemme järjestystä ja millaisia liikahduksia ne meidän kehossamme luovat.

Minulla on kokemusta kaikista edellä mainituista auttamisenmuodoista omassa elämässäni. Olen onnellinen, että olen osannut hakea apua sitä tarvitessani. Minulla on myös ystävinä ihmisiä, jotka toimivat kaikilla näillä aloilla. Olen huomannut, että avun saaminen usein lähettää ihmisen polulle, joka vie auttajaksi. Näin minullekin kävi.Vertaisryhmien vetäjästä kasvoin eroasiantuntijaksi ja parisuhdeneuvojaksi. Näillä näkymin seuraava etappini on valmistua seksuaaliterapeutiksi. Saan elää vahvaa kutsumusta todeksi.

Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, että mielenterveyden alalla on liikaa tarjolla uskomushoitoista  puoskarointia. Olen samaa mieltä siitä, että on tärkeää valvoa alaa, Valviralla on paikkansa ja moni järjestö seuraa tarkasti oman toimialansa tekijöitä. Valitettavasti kaikki ammattilaisetkaan eivät kuitenkaan ole tutkinnosta huolimatta sopivia tekemäänsä työhön. Tästä ei toki seuraa se, että kuka tahansa pystyisi vaativaan hoito- ja terapiatehtävään. Niin se ei vain toimi. Toivoisin kuitenkin enemmän dialogia eri näkökulmien edustajien välille, ilman vihaa ja tuomitsemista. Uskon, että avoimuudella ja jakamisella pääsemme paljon parempiin tuloksiin, kuin tölvimällä.Työskennellessäni vuosien ajan ison kansanterveysjärjestön viestinnässä sain todistaa usein, kuinka kuraa osataan heitellä ihan mallikkaasti molemmilla, niin tiede- kuin "huuhaa"-puolellakin. Se ei edistä mitään hyvää.

Työssäni muutosvalmentajana ja eroasiantuntija perustan työni ja toimintatapani aina tutkittuun tietoon, mutta se ei tarkoita, etten olisi avoin myös asioille joita en osaa selittää, mutta jotka olen elänyt todeksi. Koen  tärkeäksi kertoa asiakkailleni aina erikseen, etteivät palveluni ole terapiaa, vaan valmennusta ja konsultointia. Siksikin, ettei niiden ero ole kaikille asiakkaille selvä. En tarjoa palveluja henkilöille, jotka tarvitsevat sairauteensa hoitoa, vaan ohjaan heidät muualle.

Tiesitkö tämä terapiasta?

Liinan blogi täydentävistä hoidoista.