Mitä kertoisin 20-vuotiaalle itselleni?

Monet valmentajat ja terapeutit (minäkin), antavat asiakkailleen tehtäväksi miettiä, mitä he kertoisivat nuoremmalle minälleen ja mitä kerrottavaa heidän tulevaisuudessa elävällä itsellään olisi heille nyt?  Harjoitus on hyvä, koska se auttaa samalla oivaltamaan sen, että olemme jatkuvassa nykyhetkessä, ikuisia itsejämme, matkalla omalla radallamme. Se myös vahvistaa meitä intuitiossamme siinä, että meissä on paljon piilossa olevaa viisautta, joka kutsuttaessa on valmis astumaan esiin.  Tällainen kohtaaminen voi olla vaikeaa, koska se edellyttää myös kasvamista. Suostumista kivulle ja muutokselle. Mutta myös kasvulle ja helpotukselle.

Kun tänään pohdin kaksikymmenvuotiasta Marikaa, olen tunnistavani itseni, mutta miettiessäni tarkemmin kuinka reagoin sen aikaisiin ihmissuhteisiin ja tapahtumiin, minun täytyy myöntää että olen muuttunut valtavasti. Niin suhteessani muihin ihmisiin, elämässä tapahtuviin haasteisiin, kuin itseeni. On vaikea sanoa johtuuko muutos eniten terapiassa käydyistä keskusteluista, kirjallisuudesta, opiskeluistani, ihmisistä, joita olen tavannut vai tapahtumista, joita olen kohdannut? Olisinko erilainen lapsettomana kuin nyt, kahden, aikuisen lapsen äitinä? Millainen olisin, jos olisimme yhä naimisissa Jukan kanssa tai entä jos en olisi koskaan vielä seurustellut?  Kun mietin elämäni vaikeimpia asioita: läheisteni sairastumisia, parisuhteideni ja ystävyyssuhteitteni päättymisiä, kipuja joita olen kantanut ystävieni ja omaisteni vaikeuksien takia, omia yksityisiä kasvuuni liittyviä  kipujani, niin huomaan, että vaikeimmat asiat ovat lopulta koituneet suurimmiksi siunauksiksi elämässäni. Useilla niistä on ollut myös henkiselle kasvulleni tärkeä, vaikka monesti vaikeasti vastaanotettava sanoma.

Mitä kertoisin 20-vuotiaalle Marikalle?

• Elämän onnellisuus ei ole kiinni ihmissuhteistasi, se on kiinni suhteestasi itseesi.
• Rakkaus on sinussa. Se ei ole riippuvainen ihmissuhteistasi.
• Usko itseäsi ja vaistoasi. Sydämessä syntyneillä toiveilla on taipumus toteutua.
• Sinä et ole vastuussa toisen ihmisen selviytymisestä,  voit kuitenkin olla vierellä tukena.
• Jos et luota ihmiseen, hän ei ole todennäköisesti luottamuksesi arvoinen.
• Kun tarina päättyy, se on täyttänyt tehtävänsä. Oli sitten kyseessä ystävä tai rakastettu.
• Kuuntele ihmistä, opit itsestäsi.
• Olet todennäköisesti  hyvä siinä, minkä tekemiseen tunnet vetoa. Älä emmi vaan tee.
• Asenne ratkaisee
• Asioilla on tapana järjestyä.

Mitä 70-vuotias Marika kertoisi 45-vuotiaalle Marikalle?

• Usko unelmiisi, niin näet niiden toteutuvan.
• Olet vielä nuori, pidä huolta kehostasi ja mielestäsi.
• Kyllä, elämälle on sinulle vielä paljon annettavaa.
• Kaikki se mikä sinulla on nyt, vahvistuu. Anna herkkyyden johdattaa.
• Asioilla on tapana järjestyä (sic).
• On hyvä että uskallat nyt, koska siitä ei ole varmuutta kohtaammeko tällä puolen elämää.

 

 

Kaksikymmenvuotishääpäivän ajatuksia

Tasan kaksikymmentä vuotta sitten astuin alttarille Kallion kirkossa lasteni isän Jukan kanssa. Olin kaksikymmentäneljävuotias, hermostunut ja onnellinen. Ilma oli yhtä kaunis kuin tänään. Espoon Gammelgårdissa sijaitseva nuorisoseurantalo oli koristeltu kesäkukin ja ilmapalloin. Seurustelua oli takana kaksi vuotta. Kihloihin olimme menneet Portugalissa vuotta aiemmin. Vieraita oli kutsuttu 130. Hääalbumia selatessani huomasin että suurin osa vieraista on yhä osa elämääni, se lämmitti. Myös Jukka on yhä osa elämääni, vaikka tasan viisi vuotta häitä myöhemmin avioeromme sai lainvoiman, erilleen olimme ehtineet asua puoli vuotta.

Vanhenemisessa on upeaa se, että saa käyttöönsä koko ajan enemmän elämänkokemusta. Oppii nauttimaan elämästä vahvemmin. Näkemään sävyjä, ylistämään hetkeä. Mikä arvokkainta, huomaa että omalla asenteellaan voi vaikuttaa omaan kokemukseensa ja myös siihen mitä elämä tarjoaa. En olisi uskonut erottuamme että meille voisi koskaan enää syntyä ystävyyttä välillemme. Niin kuitenkin tapahtui, se sai kasvaa hiljakseen vuosien ajan molemminpuolisen arvostuksen hengessä ja ajan armahtamana. Tärkein lisäarvo erovanhempien ystävyydelle on se, että lapset saavat kasvaa hyvässä ilmapiirissä ilman että heidän tarvitsee varoa sanojaan tai tunteitaan. Tällainen tilanne toki vaatii molemminpuolista yrittämistä ja välillä myös toisen asemaan asettumista. On ihan mahdollista yksinkin tuhota ihmissuhde. Niin avioliitossa, kuin ystävyydessä. Mahdollista ei myöskään ole jatkaa avioliiton jälkeistä suhdetta jos siihen on liittynyt tuhoavia elementtejä. Ihmisellä on oikeus suojella itseään.


Eilen näpräsin vessapaperihuntua kiinni hiuksiini ja sivelin alkuperäistä häähuulipunaani huulilleni, korvakorut ja kengätkin olivat tallessa. Onnekseni exäni on myös huumorintajuinen ja toteutti pyyntöni. Näin saimme otettua rekonstruktio-kuvat kiitoskorttikuvistamme. Lastemme, nyt jo nuorten aikuisten naureskellessa vieressä. Sen jälkeen söimme pronssihääillallisen yhdessä.


Kuinka rakentaa ystävyyttä avioliiton jälkeen?

• Käsittele vaikeat tunteesi jonkun muun kuin entisen puolisosi tai lastesi kanssa, esimerkiksi terapeutin kanssa tai eroryhmässä, muista että erosta selviytymiseen menee ainakin vuosi.
• Muista että kaikilla tunteilla on sinulle tärkeä viesti, älä työnnä niitä kauemmaksi, vaan hyväksy ne, niin ne kyllä työnsä tehtyään poistuvatkin.
• Erotunteet ovat vaikeita molemmille, toisen kärsimys ei välttämättä näy sinulle. Älä tunkeile ja prässää.
• Älä puhu pahaa exästäsi lastesi kuullen, entinen puolisosi on heille joka tapauksessa oma vanhempi, johon he myös samaistuvat. Myös tapa jolla puhut ihmissuhteista ja muista ihmisistä jää vaikuttamaan lastesi ajatuksiin.
• Keskity omaan elämääsi, mieti mitä mahdollisuuksia uusi tilanne sinulle avaa. Varmin merkki irrottautumisesta on kun huomaat olevasi kiinnostuneempi omastasi kuin exäsi tekemisistä.
• Jousta kun exäsi pyytää apua, näin sinullakin on apua käytössäsi jonakin päivänä.
• Osoita exällesi sanoin ja teoin että haluat rakentaa siltaa. Ystävyys ei ole parisuhteen jatko vaan uuden ihmissuhteen alku.
• Muista, että eron jälkeinen ystävyys pääsee kasvamaan vasta kun molemmat ovat käsitelleet eroon liittyvät tunteet tahoillaan.
• Ystävyys ei tarkoita välttämättä sitä että pitää tiivistä yhteyttä, vaan sitä, että voi luottaa siihen, että toinen on sinua kohtaan hyväntahtoinen ja tarvittaessa apunasi.

Miksi eroseminaari toimii?

Olen vetänyt eroryhmiä yhdentoista vuoden ajan. Lähdin vetäjäkoulutukseen käytyäni oman eroseminaarini Niina Vaarasen ryhmässä vuonna 1998 tapahtuneen, elämäni totaalisesti mullistaneen avioeroni jälkeen. Ryhmässä koin vahvasti, että tässä olisi malli, jota haluan levittää myös muille. Oivallus oman itsen suhteen tärkeydestä oli minulle järisyttävä. Sain luvan rakastaa itseäni. Fisherin avulla opin tekemään sen aidosti, ehkä ensi kerran.

Monesti minulta kysytään, kuinka jaksan päätoimeni ohella antaa iltaisin aikaani vuodesta toiseen työlle, joka kaikesta päätellen on raskasta ja vaativaa. Vastaus on, että eroseminaareissa koetut kohtaamiset ja kasvutarinat koskettavat minua joka kerta syvältä ja avaavat maailmaani suuremmaksi. Koen saavani valtavasti hyvää, oivalluksia ja ajatuksia. Lisäksi saan todistaa sitä kauneutta, joka syntyy kun ihmiset kohtaavat toisensa tärkeimpien asioiden äärellä.

Eroseminaarivetäjän rooli on antaa ja antamalla saa valtavan paljon. Bruce Fisherin kehittämä malli on kasvusuuntautunut ja omaan itseen tutustumiseen tähtäävä. Siksi sinne ei hakeudukaan ihmisiä, joille oman elämän vastoinkäymisten syy löytyy aina itsen ulkopuolelta, omien tekojen ja ajatusten tavoittamattomista. Eroryhmät vetävät puoleensa siis henkilöitä, jotka ovat valmiita tutkimaan omaa menneisyyttään, itseään, motiivejaan ja käytöstään. Fokuksessa on oma itse eikä eksän haukkuminen ja yksipuolinen vastuuttaminen erosta. Tarkoitus ei ole etsiä syyllistä, vaan oppia ymmärtämään sitä dynamiikkaa, joka johti parin yhteen ja lopulta eroon toisistaan. Usein vastaus löytyy samasta lähteestä.

On uskomattoman hienoa päästä todistamaan kymmenen viikon ajan eroseminaarin osallistujien kasvua. Jokainen ryhmä on ollut omanlaisensa ja yhteinen henki on syntynyt pian, yleensä jo toisen kerran aikana osallistujien välille. Rakkaussuhteen päättyminen tai sen lopettamisen harkitseminen on niin ravisteleva kokemus että sen jakaminen ennestään tuntemattomien henkilöiden kanssa tekee helpoksi myös muista asioista puhumisen ja usein niistä, aiemmin ehkä merkityksettömistä asioista löytyy vastauksia myös eron syihin. Jos yksittäisten syiden etsiminen yleensäkään on  tärkeää. Ei ihmissuhteen päättymiseen koskaan ole vain yhtä tai kahta syytä, vaan se on monimuotoinen prosessi.

Eroryhmiini on osallistunut ihmisiä jotka vasta pohtivat mahdollista eroaan tai ovat eronneet viikkoa aiemmin. Joidenkin erosta on kulunut jo vuosia. Jokin on jäänyt kalvamaan, seurannut ehkä uusiin suhteisiin. Osa juuri eronneista saa ryhmästä kriisiinsä vahvistusta ja voimaantuu nopeasti, mutta on myös niitä, joille varhainen alku ei sovi, asiaa ei voi kuitenkaan tietää ennalta, siksi eroryhmään voi osallistua uudelleen samaan hintaan, jos ei koe edistystä tunnekäsittelyssään tapahtuneen. Tällaisia henkilöitä ryhmissäni on ollut vuosien aikana neljä. Kun ottaa huomioon että ryhmiini on osallistunut noin 300 henkilöä, on määrä hyvin pieni. Oleellista on kuitenkin se, että hekin ovat olleet palautteiden perusteella tyytyväisiä struktuuriin ja työskentelytapaan. Aika vain on ollut väärä. On myös heitä, jotka ovat osallistuneet eroseminaareihin uudelleen uuden suhteen päättymisen jälkeen omasta halustaan ja aiempien hyvien kokemusten saattelemana, harvinaista se tosin on. Hyvässä ryhmässä on mukana eri-ikäisiä ihmisiä eri elämäntilanteista. Miehet ovat ryhmässä vähemmistönä valitettavasti, mutta yksikään ei ole tietääkseni katunut mukaantuloaan. Pelkissä naisryhmissäkin on voimaa, ehkä enemmän jopa irrotteluakin.

Rakkaus on elämässäni keskiössä, koen vahvana kutsumuksena sen, että haluan jakaa sitä eteenpäin. Rakkaus on minulle hyvän tekemistä ja tahtomista. Ryhmissäni minulle on tärkeää että voin viedä rakkauden viestiä eteenpäin. Sitä, että sitä voi kokea myös yksin. Joskus se on suorastaan tarpeellista oppia ennen uuden suhteen aloittamista.

Erityisherkkänä ihmisenä osaan ottaa myös tämän erityisryhmän tarpeet huomioon ryhmissäni. Kun väestössä on keskimäärin erityisherkkiä noin 20-30%, on heitä eroseminaarilaisista kokemukseni mukaan noin 40-70%.  

Jos rakkaussuhteesi on päättynyt, suosittelen lämpimästi eroseminaaria. Niitä järjestetään ympäri Suomea. Suomalainen eroseminaari on päivitetty muoto Fisherin 70-luvulla lanseeraamasta ryhmämallista. Löydät kaikki malliin koulutetut vetäjät ja uudet alkavat ryhmät osoitteesta www.suomalaineneroseminaari.fi

Uudet ryhmäni löydät Uuden elämän värit -sivultani tai Facebookista.


Niin ja eroryhmissä kyllä itketäänkin, mutta nauru vahvistuu ja kasvaa loppua kohden ja joka kerta sitä on ollut enemmän..

Se mikä on totta, on olemassa

Free Digital Photos Scotthan

Puhumattomuudella emme pysty kieltämään tosiasioita. Vaikeuksien, laiminlyöntien, sairauksien, persoonallisuushäiriöiden, valehtelun, ilkeilyn, hyväksikäyttämisen, uskottomuuden, satuttamisen, addiktioiden ja muiden häpeää aiheuttavien asioiden ja tapahtumien työntäminen piiloon ei estä niiden olemassaoloa tai saa niitä tekemättömäksi.Tapahtumat jättävät jälkensä, aiheuttavat lisää ongelmia ja kertautuvat jälleen seuraaville sukupolville. Kipu pysyy, ennen kuin se paranee tai saa muulla tavoin rauhan.

Perhesalaisuuksia vaalitaan myös niin, että joku perheenjäsen vannottaa muita tai toista olemaan kertomatta häpeää tuottavasta asiasta kenellekään muulle tai perheen ulkopuolisille ihmisille. Näin lupausta käytetään eräänlaisena kiristyksellä hankittuna panttina, jolla arvotetaan perheenjäsenten solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Eniten tällainen surullinen tapa kertoo siitä, kuinka paljon lupauksen vaatija pelkää asian käsittelemistä itsensä kanssa ja samalla haluaa riistää myös läheiseltään mahdollisuuden työstää tunteitaan.

Jokin aika sitten päätin, että aion jättää lapsilleni perinnöksi luurangoista vapaat kaapit. Asia selkeni minulle pohdittuani pitkään sitä kuinka paljon käytämme energiaa peittelyyn ja hämäykseen silloin kun haluamme peitellä totuutta.  Usein haemme sillä myös itsellemme helpotusta, emme halua sanoa ääneen asioita, jotka tuntuvat pahalta. Kuitenkin avoimuuden kaunis puoli on siinä että se vapauttaa. Totuutta ei yksikään ihminen pysty kieltämään. Ääneen lausuttu häpeää synnyttävä tapahtuma tai kauan varjeltu perheen sisäinen tabu menettää maagisen tehonsa tultua julkiseksi ja näkyväksi. Silloin ehkä myös niillä henkilöillä, jota asia eniten koskee, voi tulla mahdollisuus alkaa käsitellä asiaa, joka on varjostanut elämää.