Asiat, jotka olisin tehnyt toisin ja ne jotka tein juuri oikein

Joskus vuonna yksi, uuden ajan alussa.

Seitsemäntoista vuotta sitten erosin lasteni isästä ja minusta tuli kaksivuotiaan pojan ja kolmevuotiaan tyttären lähivanhempi. Olin kaksikymmentäkahdeksanvuotias, jätetty, epävarma ja pelokas nuori nainen, jolla oli pätkätyö, kallis vuokra-asunto, suuri suru ja väritön tulevaisuus. Ensimmäisenä yksinäisenä yönä en halunnut nukkua yksin suuressa parivuoteessa, vaan asetuin makuulle olohuoneen matolle ja suljin silmäni.Unessa en ollut kuitenkaan yksin. Kanssani oli lämmin iso valohahmo, joka säteili minuun rakkautta ja toivoa. Vaikkei hahmo puhunut, tunsin kuinka hän välitti minuun vahvistavaa lohtua. Läpi vuosien unen muisto on kannatellut minua vaikeiden hetkien yli. Uskon sen avulla myös löytäneeni elämälleni uuden tarkoituksen suhteellisen pian pelon keskeltä, kun suuntauduin eronneiden auttamiseen. Halusin auttaa muita kulkemaan tietä, jonka jo tunsin joiltain osin ennalta. Kutsumus valaisi polkuani.

Kun lapseni ovat nyt yllättäen täysi-ikäisiä, olen pohtinut paljon mitä olisin voinut tehdä toisin, jos minulla olisi ollut kaikki kuluneiden vuosien aikana erovanhemmuudesta kertynyt tieto ja mitä taas tein intuitiivisesti juuri oikein.

Mitä tekisin nyt toisin

1. Pyytäisin helpommin apua tarvittaessa
2. Sanoisin rohkeammin oman mielipiteeni, jos se eroaa auktoriteettien mielipiteistä (lasten opettajat)
3. Pelkäisin vähemman heittäytymistä uusiin haasteisiin, sivutoiminen yrittäjyys olisi kannattanut aloittaa jo vuosia aiemmin.
4. Perustaisin laajennetun perheen tai yhteisön toisen yksinhuoltajan/yksinhuoltajien kanssa. Jaettu talous ja arki olisi varmasti ollut minulle mitä mainioin ratkaisu moneenkin arjen haasteeseen. Lisäksi se olisi varmasti ollut hauskaa sopivassa kodissa ja sopivien ihmisten kanssa. (Ehkä unelmaa, mutta uskon, että aivan mahdollista).

Mitä tekisin aivan samoin

1. Rakentaisin luottamuksellista suhdetta lasteni isään. Eroperhe voi olla kokonainen, vaikkei vanhempien rakkaussuhde jatkukaan.
2.  Pitäisin huolta että äidillä on oikeus omiin salattuihin elämiin ja aikuisaikaan (kiitos eksän)
3. Luotaisin perhettäni omalla luovalla ja uniikilla tavallani vertailematta sitä toisiin perheisiin.
4. Luottaisin asenteen, myönteisyyden ja ajan hoitavaan voimaan ja pitäisin kiinni rakkaussuhteesta itseeni, koska itseään rakastava ja eronsa selvittänyt erovanhempi jaksaa iloita arjessa ja luo toivon ilmapiiriä.

Ero on myös uusi mahdollisuus

Logoterapiassa ajatellaan, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisen on mahdollista löytää itsessään oleva potentiaali kestää lähes mitä tahansa elämässä vastaantulevaa. Ihmisellä ei ole aina vapautta valita eikä muuttaa olosuhteitaan, mutta hänellä on aina vapaus valita suhtautumisensa niihin. Ihminen on myös aina vapaa tekemään valintoja, joista hän on vastuussa. Logoterapiassa usein käytetty voimalause onkin: ”Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä”.

Eroryhmissäni pohditaan paljon uuden, eron muuttaneen elämän tarkoitusta. Moni kokee elämäntarkoituksensa kadonneen, osa saaneensa sen takaisin. Jos on elänyt omaa elämäänsä vain toisen ihmisen kautta, voi oman elämän tarkoitus olla pitkään hukassa eron jälkeen ennen kuin sen löytää uudelleen. Mikään suhde toiseen ihmiseen ei tulisi olla niin kaiken kattava, että se täyttää merkityksellään koko oman elämän.

Logoterapiassa puhutaan menneisyyden sänkipelloista ja vilja-aitoista. Sillä kuvataan sitä että menneisyydessä tapahtuneet asiat eivät katoa milloinkaan. Ne eivät ole tyhjiä ja ankeita sänkipeltoja, vaan aika, jonka sato on korjattu talteen vilja-aittoihin. Näissä aitoissa ovat rakkaussuhteennekin kaikki hetket tallessa. Vaikka suhteen loppunäytökset sisältävät usein paljon vaikeita tunteita, ei niiden pitäisi kadottaa sitä hyvää mitä välillänne kerran on jaettu. Niitä aikoja ei kukaan pysty sinulta milloinkaan ottamaan pois. Jos olet irtautunut tuhoavasta ihmissuhteesta, voi olla että koet vilja-aittasi olevan tyhjiä. Silloin vastuullasi on kylvää uudet siemenet ja hyödyntää maaperän käyttämätön potentiaali nyt. Aurata pelto hengen uhmavoimin niin, että siinä on hyvä uuden viljan kukoistaa. Työssäsi sinua auttaa kaikki aiemmassa suhteessasi oppimat asiat. Kuten Soren Kierkegaard sanoo: “Elämää voi elää eteenpäin ja ymmärtää taaksepäin.”

Voit myös auttaa itseäsi löytämään uuden tarkoituksen elämällesi, varaa aikaa itsellesi koko päivä jos suinkin voit tai ota hetki lasten mentyä nukkumaan. Anna tunteiden tulla ja anna niiden mennä. Kirjoita kirje jossa sanot hyvästit entiselle rakkaussuhteellesi. Tee se niin rakkaudellisesti kuin kykenet. Jäähyväiskirje voi sisältää eron lisäksi ajatuksen: ”Jää hyvästi. Jää niin, että voit olla onnellinen yhteisestä ajastamme, jää niin että voit oppia siitä tulevaa rakkaussuhdettasi varten, jää niin hyvin että sinulla on hyvä olla itsessäsi, koska lopulta se on tärkein suhde, joka sinulla elämäsi aikana on.”

Jos sinusta tuntuu että vihaa tai surua on yhä liikaa tehtävän suorittamista varten, lykkää tehtävää myöhemmäksi. Voit halutessasi myös osoittaa kirjeen itsellesi. Kertoa kuinka paljon merkitset itsellesi, mitä lupaat nyt kun sinulla on kaikki päättyneen suhteen antama kokemus käytössäsi tulevaisuuttasi varten. Kerro itsellesi miksi pidät itsestäsi. Ihminen joka on itsensä paras ystävä ei jää silloinkaan yksin, jos toinen ihminen hylkää. Logoterapian viitekehyksestä voisi ehkä tulkita sitä niin, että itsensä rakastaminen on oman henkisen puolensa vahvistamista. Kun vahvistut rakkaudessa, voit liittyä jonakin päivänä toiseen kokonaisempana ihmisenä. Toinen ei ole enää se joka antaa sinulle rakkauden tai elämän merkityksen vaan hän on ihminen, joka rikastaa sinua ja jonka kanssa voit kasvaa, oppia ja kokea rakkautta.

Tie uuteen toivoon -Logoterapeuttinen verkkokurssi eronneille alkaa 20.4. Lisätietoa löydät Uuden elämän värit -sivuilta.

Miehen tie ja naisen taival?

Kuva: Ensi ja turvakotien liitto

Viime vuosina on yhä enemmän tuotu esiin miehen ja naisen samankaltaisuutta kuin erilaisuutta. Ilmiö on tuttu erityisesti kasvatuksellisissa yhteyksissä. Näkökulmat ovat laajentuneet työelämään ja perhepolitiikkaan. Ruotsalaisen päiväkodinjohtajan Kajsa Wahlströmin mukaan tasa-arvoa voidaan edistää varhaiskasvatuksella, joka ei kannusta perinteisiin sukupuolirooleihin. Wahlströmin mukaan sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa kyse ei ole tyttöjen ja poikien roolien vaihtamisesta keskenään, vaan siitä, että sekä tytöille ja pojille mahdollistetaan uudenlaisia esikuvia ja toimintatapoja lapsen yksilöllisen kiinnostuksen pohjalta. Sukupuolisensitiivista päiväkotimallia on ainakin kokeiltu myös Suomesta. Osittain asiaan liittyy se kuinka lapsia rohkaistaan ottamaan mahdollisuuksia haltuun ja löytämään vahvuuksiaan. Yhä usein nousee esiin se että pojat saavat tyttöjä enemmän rohkaisua ryhtymään asioihin.

Mutta kuinka on tunnekäsittelyn laita? Eroryhmissä pohditaan paljon sitä kuinka miehen ja naisen tunnemaailma mahdollisesti eroaa ja eroaako se? Bruce Fisherin mallissa korostetaan että samat asiat askarrattuvat molempia sukupuolia ja tämän asian näkyväksi tekeminen on oleellinen osa eroseminaarityöskentelyä, ainakin  silloin kun ryhmässä on mukana miehiä, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Asia kiinnostaa niin ammattilaisia kuin maallikkojakin, se on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Jyväskylän perheneuvolan perheneuvoja Pekka Puukko tuo esiin City-lehden haastattelussa ajatuksensa siitä että keskustelu itsearvona on saanut liikaa painoarvoa:

 ”Toivoisin, että avioliitosta löytyisi muitakin puolia kuin keskustelu ja selvittely. Mitä muuta parisuhde voisi olla kuin jatkuvaa kommunikaatiota? Toisen tukemista, taloudellisen vastuun jakamista, lasten kasvatusta, sitoutumista perheeseen, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea vaan olemista!”

Vaikka miesten tunnekäsittely ja puhumattomuus usein yhdistetään toisiinsa, ei keskustelu siis välttämättä ole toimiva keino löytää tunneyhteyttä toiseen. Vuorovaikutuksessa sanoilla on tilanteesta riippuen vain 7-30% merkitys. Puukko ei näe että miehet olisivat huonoja avaamaan tunteistaan, he tekevät sen vain eri lailla kuin naiset.

Suomen Kuvalehdessa julkaistiin tällä viikolla dramaattinen tarina (mukana mm. kuva parisängystä, jossa nainen ilmoitti miehelle jättävänsä hänet) eron kohdanneesta miehestä ja sitä seuranneesta syöksykierteestä. Tarinan tarkoituksena oli lienee avata miesten heikompaa asemaa eronhetkellä liittyen juuri tunnekäsittelytaitoihin. Olen tavannut vuosien aikana satoja erokriisiä läpikäyviä ihmisiä, vaikeaa on niin naisilla kuin miehillä. Sitä vaikeampaa mitä merkityksellisempi, yllättävämpi ja kipeämpi (puoliso vaihtaa lennossa toiseen, huoltajuuskiistat) tapahtuma oli. On miehiä jotka porskuttavat eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut (vaikka koko  maailma on uusi) ja naisia, jotka romahtavat kuiluun pitkiksi ajoiksi, ja toisinpäin. Merkitystä on silläkin onko ns. jättäjä vai jätetty. Jätetty kipuilee nopeampaan, eroon liittyvät tunteet haastavat jättäjän usein vasta kun jätetty alkaa vahvistua. Molemmat tarvitsevat tukea.  Ei naiseus tai taito puhua tee erokokemuksesta helpompaa. Naiset kuitenkin osaavat etsiä paremmin apua. Artikkelin mies on katkera ettei yhteiskunta auta pudonnutta enempää. Olisi loistavaa jos hyvinvointivaltiomme voisikin taata kansalaisille ilmaiset palvelut erilaisiin kriiseihin, se ei kuitenkaan ole mahdollista. Onneksi on myös ilmainen Eroneuvo (tukihenkilöt ja ryhmät), edulliset eroseminaarit (keskimäärin 10 € tunti) ja nyt miehille tuunattu oma ilmainen eroverkkokurssi, joka löytyy Väestöliiton sivuilta.

Jutut päättyy toiveikkaasti siihen että mies saa tuntemattomalta naiselta viestin ja aurinko alkaa jälleen paistaa. Minusta se ei ollut onnellinen loppu. Olisin toivonut miehen ottavan aikaa itseensä tutustumiseen, sen miettimiseen, miksi näin kävi? Miksi ero oli "puun takaa", miksi se vei koko elämän tarkoituksen ja mitä hän voisi oppia tapahtuneesta ennen uuden suhteen alkua. Koska ihminen joka ei ole läpikäynyt eroaan on purkamaton pommi. Hän vie uuteen suhteeseen kahta enemmän odotuksia. Jos tällainen suhde sitten päättyy, on edessä vieläkin rankempi rämpiminen.

Kaikki me rämmimme rakkaudessa

Kuva: MTV

Alkukevään kohusarja Ensitreffit alttarilla päättyi eilen. Sarja kiinnosti minua monestakin syystä. Kari Kiianmaa on kouluttanut minut vuonna 2003 eroryhmävetäjäksi. Maaret Kallion taitavaa kynänjälkeä ja asiantuntijuutta olen seurannut pitkään ja hyödyntänyt työssäni eronneiden ja eroa tekevien kanssa. Pappi Kari Kanalan ja folkloristi Mari Hatakan ajatukset toivat sarjaan myös toisenlaista ulottuvuutta. Eilen minua ilahdutti pastorin mietteet, jotka olivat hyvin logoterapeuttisia. Kanala pohti kuinka kaikki menneessä tapahtuneet hetket pysyvät aina aarteinamme. Ja näinhän se on, kun parisuhde loppuu, tulee yksi tarina päätökseen. Ei sen tarvitse olla epäonnistuminen. Ei hyvän parisuhteen mitta ole sen pituus vaan ne asiat, joita olemme saaneet siitä sydämeemme, oppineet itsestämme, tavastamme olla yhteydessä toisiin ja toiseen. Näitä asioita Ensitreffit alttarille toi hienovaraisen vahvasti esiin jakso jaksolta. Se haastoi sarjan henkilöt, mutta myös rakkautta etsivät katsojat tutkimaan ennen kaikkea itseään, haastamaan omat odotukset ja luopumaan itseään toteuttavista ennustuksista.

Tosi-teevee on pahimmillaan kaameaa höttöä, areena turhuudelle ja sisällöttömyydelle, jonka lisäksi se voi myös kipeästi vahingoittaa siinä mukana olijaa. Ensitreffit alttarilla kohteli mukaan lähteneitä rakkaudenetsijöitä hyvin, nosti esiin aiheita jotka ovat jääneet hetimullekaikkimaailmassa varjoon. Korosti sitä kuinka tärkeää avoimuus on parisuhteessa. Myös niistä kipeistä vaikeista asioista puhuminen, joita helposti pakenemme sopeuttamalla itsemme tapettiin toisen odotuksia tulkitsemalla. Niin juuri, arvailemalla.

Ensitreffit alttarilla antoi varmasti monelle rohkeutta monelle ottaa oma elämä ja mahdollinen parisuhteen löytäminen vahvemmin haltuun. Ei siis pelätä elämää, läheisyyttä tai toisiamme, vaan otetaan mahdollisuudet vastaan ja enemmän, kuljetaan niitä kohti. Emme me koskaan valmistu  parisuhderakkaustaidoissa vaan se on elämänpituinen prosessi. Koska kuten ihana valon enkeli Maaret Kallio eilen ohjelmassa sanoi: "Meistä joka ikinen rämpii rakkaudessa, ei se ole voittokulkua. Siinä rämmitään yksin ja siinä rämmitään yhdessä."

Haku on käynnissä sarjan seuraavalle tuotantokaudelle.

Ihminen kaipaa tarkoitusta

Luemme ja näemme päivittäin järkyttäviä uutisia yhteisestä maailmastamme.  Kansat sotivat ja näkevät nälkää, tuhoamme ympäristöämme. Eriarvoisuus ja tuloerot kasvavat. Nämä uutiset pysäyttävät, mutta niiden ei pitäisi lamauttaa. Onneksi ajassa helisee myös toivoa ja lupauksia. Ihmiset vaativat yhä vahvemmin oikeudenmukaisuutta. Osallistumista ja osallisuutta. Viime aikoina julkisuudessa on ollut useita tärkeitä kirjoituksia, jotka käsittelevät arvojamme ja ihmisyyttä. Virtausta välillämme.Toivoa ja paremman maailman mahdollisuutta.

Logoterapian kehittäjän Viktor Franklin mukaan jokainen ihminen tarvitsee tarkoituksen elämälleen voidakseen elää merkityksellistä, tyydyttävää elämää. Maailman kriisialueilla työskennellyt valokuvaaja Meeri Koutaniemi antaa Inhimillisten uutisten pääkirjoituksessa hyvän neuvon kuinka omaa tarkoitustaan voi etsiä. Hän kannustaa kysymään itseltään: "Mitä mä voisin?"  Joskus tarkoitus voi löytyä kun astuu oman itsestäänselvän elinpiirinsä  ulkopuolelle. Tarkoitus voi löytyä esimerkiksi vapaaehtoistyöstä, lähimmäiseen kohdistuva rakkaudellinen teko vahvistaa molempia, antajaa ja saajaa. Terapeutti Maaret Kallion mukaan me kaikki elämme omassa kuplassamme, mutta jo sen havaitseminen voi antaa voimat kuplan särkemiseen. Kuplan toiselta puolelta löytyy uusi maa, ehkä tarkoituskin?

Elisabet Lukas on kuvannut hyvinvoinnin neliapilan kautta niitä neljää asiaa, joita tutkimalla ja ymmärtämällä on mahdollisuus elää tarkoituksellista, mielekästä elämää.

Lukasin Ensimmäisen terälehden sanoma on että onnellinen ihminen suuntautuu itsestä muihin. Hän ei mieti mitä haluaa saada vaan mitä voi antaa. Toisen terälehden viesti on, että tarkoituksellista elämää elävällä ihmisellä on tahto uskoa että asioihin voi vaikuttaa, eikä hän siksi vaivu toivottomuuteen tai tyydy helppoon nopeaa tarpeentyydytykseen tähtäävään hetkentarkoituselämään. Kolmas terälehti muistuttaa anteeksantamisen merkityksestä. Siinä ei ole kyse välttämättä tapahtuneen hyväksymisestä, vaan ymmärtämisestä ja irtipäästämisestä. Sen tajuamisesta että kukaan ei ole täydelllinen. Neljäs terälehti kutsuu pohtimaan elämän vaikeuksien keskellä kysymystä: Miksipä en minä? Miksi tämä olisi pitänyt tapahtua jollekin muulle? Se kutsuu nousemaan elämän harmien ja isommankin kärsimyksen yläpuolelle ja tuntemaan kiitollisuutta siitä hyvästä mitä on saanut. Jokaisella on mahdollisuus valita asenteensa, jokaisella on vapaa tahto valita.