sunnuntai 31. elokuuta 2014

Oletko itsellesi läheinen?

Olen siirtynyt eteenpäin. Kuin huomaamattani mietin yhä enemmän sitä kuinka minä suhtaudun ihmisiin, millaisia odotuksia heille asetan, mitä kipuja toivon heidän minussa ratkaisevan, kuinka itse katson ja kuuntelen? Oli aika jolloin mietin enemmän miksi joku kohtelee minua huonosti, miksi joku satuttaa minua eikä suo minun olla onnellinen. Miksi joku ei pidä minusta tai väistää minua elämässään?

Luin Anthony de Melloa ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Ymmärsin ja hurahdin, mutta mieli päivittyy hitaammin. Vaikka tajusin jo tuolloin tärkeän idean siitä, kuinka ihminen usein itse suostuu satutettavaksi ihmissuhteissaan, en saanut sitä päivitettyä systeemiini. Tämän kesän ja syksyn myötä olen ruvennut vihdoin elämään todeksi oppimaani. Osittain varmasti logoterapiaopintojeni myötä, jotka myös korostavat ihmisen omaa asennetta oman onnellisuutensa suhteen, tarkoituksen ja toivon kauneutta. Huomaan turvaavani enemmän läsnäolon rakkaudellisuuteen, huolehtivani itsestäni paremmin ja kiittäväni yhä enemmän elämää sen antamista kokemuksista. En odota ihmisten tai asioiden tekevän minua onnelliseksi, annan elämän johdattaa minua läpi tapahtumien, jotka minun täytyy kohdata. Koen voimakkaana kutsumuksena ihmissuhdetyön, auttaminen ja antaminen vahvistavat minua.
Millaisia odotuksia sinä asetat ihmisille? Kun et saa mitä haluat, kenen on syy? Kun toinen satuttaa, täytyykö sinun suostua kipuun vai voisitko antaa alhaisen olla omassa arvossaan? Kun kaipaat hyväksyntää, läheisyyttä tai rakkautta toiselta ihmiseltä sitä saamatta, niin voisitko antaa niitä itsellesi? Voisitko olla itsesi paras ystävä? Kipu on usein kysymys, joka odottaa vastausta. Toinen ihminen voi kulkea rinnallasi tukena, mutta sinä olet itseäsi lähinnä, siksi olisi tärkeää että tulisit itsellesi läheiseksi.

perjantai 29. elokuuta 2014

Yksinäisyys on suuri opastaja

Mitä näet kun olet yksinäsi?  Mitä tunnet kun olet ilman seuraa? Kuka puhuu sisälläsi? Löydätkö yhteyden itseesi?

Yksinäisyys on suuri opastaja. Se on mahdollisuuksien olotila ja uuden suunnan näyttäjä. Ystävä, joka sinulla on aina mukanasi. Kun avaudut läsnäololle itsessäsi ja annat mahdollisuuden sisältäsi löytyville vastauksille, saat opastajan vailla vertaa. Löydät intuitiosi lähteen, oman itsesi. Jos pelkäät yksinoloa, voi olla että väistelet kysymyksiä tai vastauksia jotka odottavat esille pääsyä.

Keho on annettu meille jotta voisimme käyttää sitä tunteidemme ja ajatuksiemme resonanssiin. Se on herkkä ja kaunis olento, joka on suunniteltu elämänaikaiseen käyttöömme. Se reagoi ja antaa palautetta, käy jatkuvaa vuoropuhelua mielemme kanssa. Parhaimmillaan nuo elementit toimivat kauniissa synkroniassa, mutta se edellyttää läsnäoloa ja rauhallista kuuntelua.


Voit aloittaa vaikka tällä yksinkertaisella harjoituksella

Hakeudu rauhalliseen paikkaan seisomaan tai makaamaan

Pidä silmät kiinni ja kuuntele hiljaisuutta, voit valita myös haluamaasi musiikkia

Toista vaikka yksilauseista mantraa päästäksesi irti arjen ajatuksistasi

Kun alat rentoutua, kysy itseltäsi kysymyksiä, vaikka  "Kuka minä olen" tai "Mitä minä haluan?" Kuuntele miltä kehossasi tuntuu, mitä mielestäsi nousee.

Jos rentoutuminen on vaikeaa, voit jättää kysymykset pois ensimmäisillä harjoituskerroilla ja keskittyä vain yksinoloon ja kehosi tuntemuksiin.



maanantai 18. elokuuta 2014

Ihminen täydentyy itsensä kautta, mutta kasvaa toisen rinnalla


"On vain yksi matka. Matka sisimpään."
Rainer Maria Rilke

On syksy, rakkain vuodenaikani. Kun astun elokuun lempeiden tuulien syliin pihakadulleni minusta tuntuu rakastetulta. Lämmin sade hoitaa minua. Näin on ollut aina. Kuuma kesä saa minut hehkumaan, mutta syksy auttaa minut takaisin itseni luo, tuntuu kuin saapuisin kotiin.

Mikä on sinun mielenmaisemasi? Missä sinun sielusi lepää? Hakeutumalla paikkoihin jossa rentoudut, pääset samalla lähemmäs itseäsi. Nauttimalla sinulle tärkeistä asioista ravitset mieltäsi. On suuri ihme ja kauneus että olemme saaneet syntyä tänne, kukin omanlaisiksemme. Ihminen täydentyy antautumalla itselleen, mutta kasvaa lähimmäisen rinnalla, koska vierellä kulkija on kirkas peili. Mitä elämä kysyy sinulta tänään? Minkä asioiden kanssa askartelet? Uskallatko kohdata pelkosi ja tunteesi? Astua kohti haavettasi, joka haluaa täyttyä?

Syksyn ainoaan Logoterapeuttiseen muutostyöpajaan ilmoittautuminen on nyt käynnissä. Edullinen ja kiitetty työpaja auttaa sinua päätöksessäsi eteenpäin. Ryhmässä vielä kuusi paikkaa. Lue lisää


Palaute kevään kurssilta:

"Olen käynyt useilla kursseilla. Tämä antoi kaikista eniten. Kiitos, paras kurssi ikinä! Kurssin vetäjä on tosi hyvä "tyyppi" ja osasi käsitellä vaikeita asioita oikein. "

Selviytymispolku juuri eronneelle


1. Uskalla tuntea tunteitasi
Selviytymisesi ja uuteen elämään sopeutumisesi kannalta on tärkeää, että annat kaikille tunteillesi tilaa. Uskalla kohdata myös pelottavat ja kipeät tunteet. Ota aikaa ja käytä tunteiden käsittelyssä apuna esimerkiksi musiikkia, urheilua tai kirjallisuutta.



2. Luo rakkaudellinen suhde itseesi olemalla itsesi paras ystävä

Nyt on aika panostaa elämäsi tärkeimpään ihmissuhteeseen. Tutustu itseesi, helli itseäsi, puhu itsellesi kauniisti. Kysy mitä kuuluu, mitä tänään tehtäisiin? Myös itselleen on tärkeä antaa rakkautta. Kun saat itsestäsi parhaan ystäväsi, et ole koskaan enää yksin.

3. Keskity omaan elämääsi
Älä märehdi mennyttä elämäänne loputtomiin. Unohda myös exän elämän kyttääminen. Jos et tiedä mihin muuhun aikasi käyttäisit, niin hanki oma, uusi ja upea elämä.

4. Hae vertaistukea
Ystävienkin kestokyvyllä on rajansa. Paras keskustelukaveri on toinen eronnut. Verkosta löytyy keskusteluryhmiä ja eroseminaareista ja -ryhmistä vertaistukea.

5. Muista että ero on mahdollisuus
Elämä jatkuu. Vaikka nyt voi tuntua siltä, että loppuelämä olisi peruutettu, on kaikki vielä mahdollista. Sinulla on käytössäsi arvokasta elämänkokemusta, joka auttaa sinua luomaan paremman tulevaisuuden. Luota itseesi, niin elämä kantaa sinua.

Polkuni ilmestynyt aiemmin minusta tehdyn haastattelun yhteydessä

torstai 14. elokuuta 2014

Avoimen suhteen auvo vai yksiavioisuuden ylistys?

Moniarvoinen yhteiskuntamme antaa mahdollisuuden valita minkälaisessa parisuhteessa haluamme elää. Yksi  ikuisuusaiheista on parisuhteen uskollisuus. Mitä se tarkoittaa? Mitä on olla uskoton? Onko ihminen yksi- vai moniavioinen?  Eroryhmissä uskottomuuden aiheuttama kipu on keskeisiä kysymyksiä. Eikä se koske vain seksuaalista uskottomuutta.  Ihminen kaipaa liittymistä toiseen, mutta yhteiskuntamme kuten todennäköisesti myös perimämme tarjoaa samaan aikaan haasteita monogamialle.

Olen lukenut paljon avoimien suhteiden dynamiikasta tänä kesänä. Teoria vaikuttaa ylittämättömältä, mutta samalla myös elämänasenteelta, joka vaatii toteuttajaltaan tasapainoista ja itseriittoista luonteenlaatua. Ei ahdistavia lapsuusluurankoja kaapeissa, ei tarvitsemista, ei omien kipujen heijastamista suhteessa toiseen, ei riippuvuutta tai omistamisenhalua. Tällaisia ihmisiä ei taida olla paljoa? Ovatko he ehkä erityisjoukko, joka on ymmärtänyt rakkauden olemuksesta jotain paremmin kuin me tavikset, jotka haluamme tulla omistetuksi ja omistaa? Erityisesti kahden nuoren miehen tekstit häikäisivät ja saivat pohtimaan asiaa. Nuori ja älykäs valmentaja Jevgeni Särki pohtii pitkässä bloggauksessaan avoimen suhteen kauneutta ja Olli Posti päästelee tyylilleen uskollisena ajatuksiaan asiasta omassaan. Nuorten miesten asenne on kiehtova ja argumentointi on helposti omaksuttavaa.  Ihailen tätä intohimoista ideologista heimoa ja ymmärrän heidän ajatuksiaan, mutta en pysty liittymään heihin. 
Uskottomuus yksiavioisessa parisuhteessa  on tabu siinä kuin väkivaltakin. Asioita, joita tapahtuu, mutta joista ei puhuta edes kavereille. Joita ei aina tunnusteta edes itselle. Uskottomuuskriisistä  voi selviytyä kun molemmat sitä sydämestään tahtovat, koska siitä paranemista voi tapahtua vain yhteisessä tahtotilassa. Silloin vanhalle suhteelle sanotaan hyvästit ja astutaan uuteen, tiedostavampaan ja päivitettyyn parisuhteeseen. Pariskunta tulee näkyväksi toisilleen uudella tavoin. Tällainen voi olla äärimmäisen herkkä ja avaava kokemus.
Avoimista suhteistakaan ei helposti avauduta läheisille, luultavasti niitä on enemmän kuin näemme ympärillämme. Ihmisen vapaus valita ja tehdä päätöksiä on upea lahja. Saamme elää vapaassa maassa tahtomallamme tavalla. Avointa suhdetta ja yksiavioista suhdetta yhdistää yksi perustavanlaatuinen asia, molemmat toimivat silloin kun avoimuus ja luottamus ovat kohdillaan. 

Perustavanlaatuiset luovuttamattomat elämänarvot kuten se, mitä uskollisuus minulle merkitsee kutsuvat pohtimaan oman henkisen puolemme kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia. Nämä vastaukset saattavat vaihdella elämän aikana, eikä kukaan muu voi vastata niihin sinun puolestasi, ole siis uskolllinen itsellesi myös  etsiessäsi mahdollista elämänkumppania.

tiistai 12. elokuuta 2014

Älä elämää pelkää

Elin ensimmäiset kolmekymmentä vuotta elämästäni tarrautumalla. Lähinnä pelkäsin kaiken menettämistä, petetyksi tulemista, avioeroa, hylkäämistä. Eroni jälkeen luovuin onnen etsimisestä muista ihmisistä tai asioista. Minua auttoivat siinä hyvän ystävän kanssa käydyt keskustelut, Anthony de Mellon kirjat, eroseminaarin käyminen ja omien pelkojen kohtaaminen.  Halusin tutustua itseeni ja olla uskollinen asioille, joita löytäisin.

Aloin ymmärtää vähitellen, ettei mikään ole varmaa, eikä elämää voi hallita. Ymmärsin, että parhain tapa elää  on ”kuin viimeistä päivää”, tarkoittaen sillä kuitenkin jotain ihan muuta kuin kuluneella lauseella yleensä annetaan ymmärtää. Elämän intohimo, jolle antauduin,  koostui hyvin yksinkertaisista, lähellä olevista asioista. Arjen hetkistä, lähimmäisistäni, ajatuksista jotka syntyivät ja kukkivat pääni sisällä. Luovuudesta. Liikunnasta. Veden virtauksesta ihollani suihkussa, viileiden lakanoiden kosketuksesta kääriytyessäni illalla peittoihini. Unelmista, joiden tärkein tarkoitus ei ollut rakentaa kimaltavaa tulevaisuutta, vaan uskoa itseeni, minuun.  Ymmärsin kuinka rikas olin puhtaan veden ja lämpimän kodin turvassa lasteni kanssa. Silloin ei vielä puhuttu tietoisesta läsnäolosta, mutta sitä minä rupesin elämään.
En ole koskaan elänyt leveää elämää. Kasvoin duunariperheessä ja erosin miehestäni juuri kun perheessämme oli ensimmäistä kertaa ollut muutaman kuukauden ajan kaksi palkansaajaa. Sitä ennen olin ollut kotiäiti kolmen vuoden ajan. Naimisiin mennessämme meillä ei ollut vakituista asuntoa eikä minulla vakinaista työtä.  En siis tuntenut jääneeni paitsi erityisen korkeasta elintasosta jäädessäni eroäidiksi. Päätin, etten ottaisi asuntolainaa ja  säästäisi pienistä tuloistani asuntoa jossain kaukana läheisistäni, vaan tein päätöksen siitä, että nautin hyvistä arjen hetkistä lasteni kanssa vuokra-asunnossa mukavalla alueella ja niin olemme eläneet. En ole katunut ratkaisuani.
Muutama vuosi eron ja henkisen jälleenrakennuksen jälkeen aloin tehdä valintoja sydämestäni, kutsumukseni voimalla myös työni suhteen. Uhmaten jopa toimeentuloamme jättämällä järkyttävän tylsiä vakitöitä ottamatta vastaan. Valitsin läsnäolon perheelleni,  uusien taitojen ja tutkintojen opiskelun ja verkostojen luomisen.  Oli aikoja ettei ollut rahaa kuin välttämättömään. Luovuimme hedelmistä ja mehuista, venytin laskujen maksamista,  mietin mistä saisin rahat pitkiin kalsareihin ekaluokkalaiselleni talveksi. Muistan kuinka seisoin Arabian Tarjoustalon koriste-esinehyllyn edessä tuijottamassa kynttilöitä etsien mahdollisimman halpoja joululahjoja lasteni opettajille, jotta rahaa jäisi ruokaankin. Kaikki tämä kantoi kuitenkin hedelmää. Askel askeleelta huomasin rohkeuden sanoa ei ja kyllä oikeisiin aikoihin kantavan minua elämässä eteenpäin. Intohimoni tehdä kutsumusta vastaavaa työtä huomattiin ja sain vastuuta. Toimeentulon lisäksi sain duunistani nautintoa, näin työstäni tuli  myös onnea ja tyydytystä rahantulon lisäksi. Sitä se on yhä. Pian kaksikymmentä vuotta olen tehnyt sydämille hyvää, nauttien, oppien ja saaden iloa. Erityisen paljon nautin ihmisten tukena kulkemisesta, matkan tekemisestä yhdessä.
Kuulun heihin, joita vapaa-ajan ja työn sekoittaminen ei ahdista. Ymmärrän että moni kaipaa rajanvetoa, mutta minut on rakennettu toisin. Minulla on myös tämä upea mahdollisuus tehdä työtä josta nautin ja jossa pääsen  samalla kehittymään ja tutustumaan uusiin ihmisiin.  Voisi sanoa, että minulla on rakkaussuhde työhöni.  Olen kaikesta tästä kiitollinen elämän arpajaisille, mutta samaan aikaan myös kiitän itseäni. Mahdollisuuksiin ja mahdottomuuksiin tarttumisesta. Siitä etten heittänyt toivoa milloinkaan pois ja että uskalsin olla uskollinen itselleni.  Siksi meillä tänä päivänä on mehua jääkaapissa, ja useammat pitkät kalsarit kaikilla kolmella. Itsesi näköisen elämän luomiseen rohkaisen sinuakin, joka tänne asti pääsit. Pelko on vain suunnattomalta näyttävä kynnys, jonka ylitettyäsi edessäsi aukeaa avara mahdollisuuksien maailma. Elämä on lyhyt pisimmilläänkin, luo siitä itsesi arvoinen.
Kaarlo Sarkian "Älä elämää pelkää" -runo.
"Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi." Tove Jansson

perjantai 1. elokuuta 2014

Mitä toivoisin?

 
Luin tänään päiväkirjaani vuosilta 1981-1984. Juuri kun olin kirjoittanut muutamia päiviä sitten blogiini kuinka paljon olenkaan muuttunut nuoruusvuosistani, löysin Marikan, joka ei juurikaan ollut muuttunut. Mikä ihmeellisintä,  sain todistaa kuinka suurimmat toiveeni todella ovat toteutuneet tähän päivään mennessä. En haaveillut neljätoistavuotiaana häistä tai ikuisesta rakkaudesta. En ollut kiinnostunut muodista tai kauneudesta. Olin huolissani ihmissuhteistani, ystävistäni, maailmasta. Siitä kuinka vaikeaa ihmisten on ymmärtää toisiaan sanoista huolimatta. Olin myös intohimoisen ihastunut, mutta hetken hurmassa, vailla toivoa huomisesta. Poika ei tainnut koskaan saada tietää tunteistani, vaikka aikuisillle osa niistä näkyikin. Pojan mummo ajoi minut pois. ”Kyllä minä tiedän mitä sinä täällä kyttäät.”  Emme olleet toisiamme edes käsistä pitäneet. Itkin koko kahdeksantuntisen matkan landelta himaan.

Kirjoitin myös eläimistä, siteerasin Odysseiaa (jonka Penelopeen samastuin),  ja kerroin perheestäni ja kissoistani. Paheksuin kavereiden tupakanpolttoa, suunnittelin joululahjojen ostamista, pohdin voimakkaita tunteitani ja ihmissuhteitani . Ihmettelin ihmisten huonoa käytöstä. Eräälle sivulle olin piirtänyt pilakuvan, jonka alla lukee: ”Tyhmä ihminen. Esim. Noora ja Teija”.
Se suurin toive, se kirjoitettiin kirjaan useaan otteeseen ja se oli osoitettu Jumalalle, jota kohtaan tunsin suurta vetoa. Toivoin siinä kahta lasta, tyttöä ja poikaa. En muistanut asiaa enää kun laitoimme lapsemme tilaukseen häämatkallamme vuonna 1994. Sakkea odottaessanikin luulin odottavani toista tyttöä. En tiennyt että toiveeni oli otettu vastaan jo kauan sitten. Siitä kiitän tänään ja uskon yhä  samalla lapsenuskolla maailmankaikkeudelle jättämiini tilauksiin kuin silloin.