Antaisitko itsesi kasvaa potentiaalisi kokoiseksi?

Nuorena, juuri eronneena naisena loin oman vahvistuslauseeni, kirjoitin: "Ihminen täydentyy itsensä kautta."Muutamia vuosia kului, kasvoin matkallani, viimein vaihdoin pisteen tilalle pilkun ja jatkoin lausetta:  mutta kasvaa toisen rinnalla.

Kohtaaminen:  hetki jossa kaksi tai useampaa henkilöä antautuvat näkyviksi toisilleen on merkityksellinen kokemus. Se voi olla lyhyt tai pitkä, hetki tuntemattoman tai tutun kanssa, mutta aito kohtaaminen voi tapahtua vain, kun molemmat tulevat näkyviin sellaisina, kuin sisimmältään ovat. Kohtaamiseen ei mahdu manipulaatiota, naamioita tai poissaolevaa mieltä. Aidon kohtaamisen äärellä olevat ihmiset tunnistavat tämän hetken merkityksellisyyden ja muisto siitä voi pysyä mukana kauan. Kantaa vaikeuksissa, antaa uskoa elämään.

Kaikilla ihmisillä on olemassa jokin yksinäisyyden kokemus. Kuluvana vuonna yksinäisyys on ollut paljon esillä mediassa. Professori, tutkija Juho Saari nimitti yksinäisyyden Hesarin haastattelussa yhdeksi kansantaudeistamme. Mutta onko meillä valta vaikuttaa itse siihen, kuinka yksinäisiksi koemme itsemme?

Tiedetään, että yksinäisyys merkitsee eri asoita eri ihmisille. Introvertti vahvistuu yksin ollessaan, ekstrovertti ihmisistä, väliin jäävä ambivertti tunnistaa molemmat puolet itsessään. Erityisherkät ihmiset voivat sulkeutua omaan luolaansa vain sen vuoksi, että ovat satuttaneet itsensä niin monesti ihmissuhteissa, myös tilanteissa, joissa toinen osapuoli ei sitä tarkoittanut. Silloin eristäytyminen  ei suojaa, vaan estää parantavan yhteyden syntymisen.

Voi olla haastavaa myöntää itselleen olevansa se henkilö, joka sabotoi omia ihmissuhteitaan. Tämä on ollut myös minulle vaikea asia myöntää. Kuitenkin oivallettuani asian  olen pystynyt ottamaan uudenlaista vastuuta ihmissuhteistani, myös suhteestani omaan itseeni. Herkkä ihminen tulkitsee helposti toisen ihmisen käytöstä sitä kautta, kuinka olisi itse toiminut tilanteessa. Se, että toinen ei näin tee, ei tarkoita sitä, ettei hän välittäisi. Hän kokee maailman toisin kuin sinä.

Logoterapiassa kannustetaan ihmistä kasvamaan koko potentiaalinsa kokoiseksi, se on tilan luomista sille kutsumukselle itsessään, joka haluaa tulla esiin. Usein se vaatii haitallisten ihmissuhteiden päättämistä, omien elämäntapojen muuttamista tai aivan koko oman arvopohjan uudelleen inventoimista: Roikunko jossain, joka ei palvele minua enää? Olenko oman onneni tiellä haitallisten uskomuksieni kanssa? Elänkö elämää, jota haluan elää?

Kiitos sinulle lukijani kuluneesta kolmannesta vuodestani täällä. Kiitos myös kaikesta palautteesta, jonka olen teiltä vastaanottanut. Kiitos sinulle, joka osallistuit kursseilleni, ryhmiini tai kävit yksityisvastaanotollani. Jokainen teistä opetti minulle lisää elämästä, ihmissuhteista ja itsestäni samalla kuin vahvisti omaa kutsumustani tehdä tätä työtä.

Kannustan sinua oppimaan itsestäsi enemmän. Se onnistuu, kun suostut vuorovaikutukseen. Ystävät ja muut lähimmäiset ovat tätä varten, mutta maailma on täynnä myös uskomattoman upeita kursseja, kirjoja, valmentajia, blogeja, tapahtumia, artikkeleita ja yhteisöjä, joihin tutustumalla voit tulla itsellesi läheisemmäksi ja silloin, usko pois, sinun on myös helpompi tulla läheiseksi muiden kanssa.

Tämän vuoden parhaat löytöni, jotka haluan jakaa kanssasi

Verkkosivustot
Tuimakka (Tuija Matikan itseapupakki moneen mielenhaasteeseen)
Elä paremmin Jevgeni Särjen upeaa kannustusvyörytystä)
Haluton Tarja Törmäsen ja Veera Uusoksan blogi seksistä ja haluista suoraan ja sumeilematta ihmisyyttä kunnioittaen)
Anna Taipale (Itsensä rakastamisen tärkeydestä)

Valmennukset ja koulutukset
Majakka Lighthouse (johtajuusvalmennusta Dale Carnegien legendaaristen oppien avulla Irja Kiertosen valloittavassa ohjauksessa)
Hehku Hyvinvointi (loistavan Annika Tammiluodon valmennukset parempaan itsetuntemukseen ja iloon)
Mieliliike (Karita Palomäen kutsumus on muistuttaa, että olemme kokonaisuus)
Kasvutahto (Kaisa ja Simo Kuurneen kasvumatkoja ajatuksien ja joogan kautta)

Kun haluat eteenpäin, antaudu tunteelle

Ihminen, joka on valmis kohtaamaan itsensä, on koskettava. Kun suostuu astumaan kohtalonsa armoilta kohti kutsumustaan, on otettu iso askel ulos uhriluolasta. Ei ole helppoa haastavassa elämäntilanteessa katsoa itseään rehellisesti, siksi siihen on hyvä ottaa rinnalla kulkijaksi terapeutti tai valmentaja, joskus tehtävään voi soveltua läheisempikin ihminen.

Keskellä kriisiä on vaikea nähdä uuden elämän mahdollisuuksia, koska kaikki energia menee tunteiden ja välttämättömän kanssa selviytymiseen. Mutta rankan myrskyn jälkeen koittaa aina jossain vaiheessa aamu, jolloin kysytään, oletko valmis ponnistelemaan, näkemään uusin silmin, löytämään toisenlaisen tarkoituksen, jota et ehkä uskonut näkeväsi?

Harvat asiat elämässämme menevät niin kuin me toivomme. Petymme, kohtaamme vaikeuksia. Ajattelemme, että miksi juuri minulle kävi näin? Mitä suurempi merkitys jollain ihmissuhteella, työllä, tai muulla menettämällämme asialla on meille ollut, sitä suurempi on irrottautumisesta aiheutuva kipu. Tuskan tunteella on tärkeä sanoma, se kutsuu sen äärelle, joka vaatii huomiota. Siksi sen seuraan on syytä pysähtyä.

Rakkaussuhteen päättymiseen liittyvä tunnetyöskentely ottaa helposti ainakin vuoden, useammankin. Monelle tämän ymmärtäminen on hankalaa, olisi kiusaus suorittaa tapahtunut nopeasti ohi, vetää tunnekuilut tasaava lääkekuuri, hypätä uuteen suhteeseen tai hakea lohtua viinin pehmentämistä omista hetkistä. Parhainta tulosta tulee kuitenkin, kun on valmis kohtamaan tunteensa ja suostumalla prosessille ilman pakoreittejä. Se ei ehkä ole kivuttomin tai nopein, mutta sen tulokset ovat tehokkaimmat ja pysyvimmät.

Ydinperheen voi menettää vain kerran

Ensimmäinen joulu eron jälkeen on monelle vaikea. Kaikki on toisin. Joskus se voi olla helpotus, joskus suuri tuska. Vaikka eron uhka olisi ollut jo pitkään tiedossa, voivat omat reaktiot yllättää.   Siirtyminen parisuhteesta eronneeksi ei kulje ilman tunnetyöskentelyä, mutta joskus ihminen voi tarvita työkaluja ajatustensa selvittämiseen. Silloin avuksi voi tulla ystävä, kirja, musiikki, eroseminaari tai terapeutti.

Minun eroni puolisostani tapahtui joulun alla vuonna 1998. Kaikki oli kaaosta. En ollut osannut valmistautua asiaan, vaikka olin tuntenutkin sen olevan tulossa. Yksin jäätyäni minusta tuntui, kuin ympärilläni olisi ollut autio, loputon maa. En nähnyt tulevaisuutta edessäni. Toisaalta pitkään jatkunut pelko mahdollisesta avioerostamme oli totta, olin astunut ahdistavimman kynnyksen yli.

Kun aattoiltana istuin yksin kuusen vieressä kodissamme, oli tunne musertava ja samalla pysäyttävä. Minulla oli ikävä lapsiani, mutta samaan aikaan tiesin, ettei minusta olisi ollut heille sitä iloa, jota he saivat kokea sukujoulun keskellä isänsä kanssa. Ymmärsin samalla, että ensimmäisen eron jälkeisen joulun voi kokea vain kerran. Antauduin tunteelle, annoin elämän tapahtua minussa.

Muistan, miltä tuntui nuorena naisena miettiä mahdollista yksinhuoltajuutta ja eroa. Ajatuskin kauhistutti, en halunnut ajatella kohtaloa itselleni. Yksinhuoltaja oli jo sanana kammottava, epäonnistunut ja  yksinäinen. Mikä pelottavinta: siinä oli hylätyn leima. Ajattelin, ettei se minua koskaan koskisi, olimmehan tehneet lupauksen.

Jokin aika sitten eräs eroa pohtiva asiakkaani sanoi, että jos lentokoneet putoaisivat samalla 39% todennäköisyydellä, kuin ensimmäiset avioliitot päätyvät eroon, kukaan ei uskaltaisi lentää. Naimisiin kuitenkin mennään. Ihmisellä on suuri tarve uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa ja rakkaussuhteensa kestävyyteen.

Avioliiton pysyvyydessä kysymys ei kuitenkaan ole vain lupauksesta tai tahdostakaan, jos emme ole valmiita työskentelemään tunteidemme kanssa ja olemaan läheisiä itsellemme ja toisillemme. Läheisyys on näkyväksi tulemista, sen tiedostamista, että on tärkeää tietää, mitä puolisolle kuuluu. Aivan samoin kuin omalla vastuullani on kertoa tunteistani ja toiveistani puolisolle. Silloin meillä on mahdollisuus kuulua 61 prosenttiin tai jopa kasvattaa tuota lukua.

Tiedämme tutkimuksista, että suurin osa ihmisistä haluaa elää uskollisessa parisuhteessa. Vaikka asumme nykyään yhä lähempänä toisiamme, on yksinäisyys silti suuri ongelma. Sekin tunnistetaan, että ihmisestä tulee sitä valikoivampi, mitä enemmän on valinnanvaraa. Ennen vanhaan mentiin yhteen naapuritalon pojan tai tytön kanssa, mutta nykyään aidosta kohtaamisesta on tullut vaikeampaa. Nelikymppisistä miehistä kymmenen prosenttia ei ole koskaan seurustellut. Saman ikäisistä naisista seurustelukokemus puuttuu viideltä prosentilta. Se on suuri määrä ikäluokasta.

Juhlapyhinä normit vahvistuvat. Voi tulla kiusaus verrata itseä toisiin. Tämä korostaa erilaisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. On hyvä muistaa, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Joku on joskus kirjoittanut, että älä kadehdi toisen onnea, koska et tiedä hänen salaista suruaan. Toisaalta voimme yhtyä Eeva Kilven runon sanoihin: "Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä!"

Ydinperhe on maailmanhistoriassa uusi tulokas. Perheeseen on aiemmin katsottu kuuluvan useita sukupolvia, jopa palvelusväkeä. Ydinperheen käsite alkoi muotoutua romanttisen rakkauden syntymisen yhteydessä 1800-luvulla. Siihen liittyy vahvoja latauksia, odotuksia ja haaveita. Ydinperheen voi menettää vain kerran. Eroryhmissä moni suree enemmän perheen hajoamista, kuin toimimattoman parisuhteen loppumista. Erityisen pahalta ero tuntuu usein lasten takia. Eroperhe voi kuitenkin olla kokonainen.

Tiedämme, että eroperheen lapsen erosta selviytymistä edesauttaa parhaiten se, kuinka hyvin vanhemmat ovat käsitelleet eronsa. Eron käsitteleminen merkitsee sitä, että on valmis pohtimaan avoimesti tapahtunutta ja kaikkien osapuolien osuutta asiassa. Se vaatii tunteiden ilmaisua, mutta sen tulisi tapahtua turvallisesti ja kasvukokemukseen pyrkien. Myös lasta kannattaa kannustaa ilmaisemaan tunteensa. Lapsille on tarjolla erilaisia ryhmiä ja kursseja, joissa käsitellään vanhempien eroa. Näitä ovat mm. Pienperheyhdistys ja Kasper - Kasvatus- ja perheneuvonta.



Ensimmäisenä jouluna eron jälkeen

• Hoida itseäsi hyvillä asioilla
• Älä pakene tunteita alkoholiin
• Pyydä rohkeasti apua tai seuraa kavereilta
• Jos kaipaat ihmisiä, mene ihmisten pariin
• Anna itsellesi lahjaksi lista asioista, joista voit olla kiitollinen
• Muista, että hyvät asiat menneisyydessä pysyvät, ne eivät katoa milloinkaan.
• Liiku luonnossa
• Kirjoita kirje vuoden päässä odottavaan seuraavaan jouluun.

Lähde: Väestöliitto: Sovussa kohti joulua ja sen yli -mediatilaisuus

Tunnistatko mielesi miinakentän?

Sopeuttava käyttäminen tarkoittaa kaikkia niitä tapoja, joilla pienennämme itseämme saadaksemme rakkautta ja hyväksyntää. Ne ovat keinoja, jotka olemme usein omaksuneet jo varhain lapsuudessamme ja integroineet osaksi itseämme. Joskus ne ovat meille luontaisia olemalla osa temperamenttiamme ja persoonallisuuttamme, välillä liitämme niitä itseemme siksi, että läheiset odottavat meidän olevan tietynlaisia. Se voi olla hyvää tarkoittavaa tiedostamatonta ohjausta tai johdattelua. Pahimmillaan ikävää manipulointia.  Rakkaudellinen ihmissuhde ei vaadi toista olemaan tietynlainen tai asettumaan tekoihin, joiden arvomaailmaan ei voi liittyä. Rakkaus on hyväksyntää, se antaa toisen olla mikä on ja tarvittaessa tukee toista muutoksessa, ei pyri muuttamaan. Toki on myös täysin mahdollista sopeuttaa käytöstään ilman toisen odotuksia, silloin ihminen käyttäytyy siten, kuin olettaa toisen odottavan hänen käyttäytyvän. Tällainenkin on tuhoisaa, koska se perustuu tulkinnalle, joka on aina tie eksyksiin.

Sopeuttava ihminen on usein taitava tunnistamaan toisen miinakentän, alueen, jolle ei voi astua, asioita joita ei voi ottaa puheeksi. Kun näitä aiheita on tarpeeksi arjessa, kapenee liikkumavara nopeaan ja pian voidaan olla pisteessä, missä puheenaiheet rajautuvat minimiin ja mahdollisuus kasvaa yhdessä loppuu. Molemmat vetäytyvät omiin luoliinsa.

Jokaisella meillä on oma miinakenttämme, sen tunnistaminen auttaa meitä tulemaan läheisemmäksi itsemme kanssa. Aiheet, joita karttelemme kertovat meistä tärkeää tietoa. Ne ovat usein juuri niitä alueita, jotka aiheuttavat meissä kipeitä tunteita, uhkaa, huolta, hylätyksi tulemisen pelkoa, arvojemme arvostelua. Mitä enemmän näitä aiheita on, sitä pahemmin eristämme itsemme kasvamasta. Voisitko haastaa itseäsi tutustumaan omaan alueeseesi?

Jos sinulla on ystävä, jonka miinakenttä on laaja, voit auttaa häntä tulemaan tietoiseksi tunteistaan osoittamalla hänelle myötätuntoa ja avaamalla keskustelun siitä, miltä sinusta tuntuu varoa toisen reaktioita jatkuvasti. Ystävyys, kumppanuus tai rakkaus ei vaadi yhteistä näkyä kaikesta, se vaatii ymmärrystä ja hyväksyntää.

Lohdutuksen ja toivon sanoittaja

 Leonard Cohen 1934-2016

Kyllä, melankolinen ja surullinenkin, mutta ennen kaikkea vahvistava ja lohduttava. Leonard Cohen on kulkenut elämäni suruissa ja iloissa mukana vuosikymmenten läpi. Lähin levy on yleensä ollut helpommin käden ulottuvilla kuin muu lohtu ja apu. Cohenin ääni ja sävelet ovat silloin kietoneet minut vahvaan syleilyyn, turvaan, josta ei ole ollut kiire pois ja jonka menettämistä ei ole tarvinnut pelätä.

Vuonna 2008 osallistuin hänen konserttiinsa Helsingissä. Vaikka kaihdan isoja konsertteja ja väentungosta, uskaltauduin lähtemään. Istuin takarivissä suuren yleisön keskellä, mutta minusta tuntui, kuin hän olisi laulanut juuri minulle. Kyyneleet valuivat, olin onnellinen hetkestä ja hetkestä. Tuntui käsittämättömältä nähdä omin silmin niin suuresti ihailemani mies. Helsingin Sanomat antoi hienon kritiikin, pidin sitä seinällä usean vuoden ajan.

Äly, henkisyys, huumorintaju ja ääni, mikä koskettava yhdistelmä. Kuinka upea mies!

Marraskuisena aamuna lumen ja auringon valaistessa kotikatuani pysähdyn tämän asian äärelle. Olemme kanavia jollekin suuremmalle, se on mahdollista meille kaikille. Joillekin meille on annettu lahja ilmaista itseämme tavalla, jonka vaikutukset tuntuvat kauas ja kauan. Leonard kuului heihin. Saimme ja saamme kokea rakkautta hänen lahjojensa kautta. Kiitos.

Leonard Cohen ei ollut koskaan naimisissa. Lapsia hänellä on kaksi, Adam ja Lorca.

Tuliko ero aivan puun takaa?

Yllättäen jätetyksi tullut henkilö kuvaa usein tunteitaan sanomalla, että "se tuli aivan puun takaa" ja jatkaa kertomalla, että "meillähän meni kuitenkin ihan hyvin". Tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että jättäjä on yleensä pohtinut lähtöään keskimäärin kaksi vuotta ennen päätöstään. Kuinka tuon kaksi vuotta olisi voinut käyttää paremmin?

Avoimuus on parisuhteen perusta. Se on sen ymmärtämistä, etten voi tietää mitä sinulle kuuluu, jos en sitä kysy ja jos sinä et sitä kerro. Avoimuudelle on tilaa siellä, missä on läheisyyttä. Ollakseen toiselle läheinen ihmisen pitäisi tuntea ensin itsensä. Mistä pidän? Mistä tulen onnelliseksi? Kuinka haluan arkeni sujuvan? Mitä pelkään? Mitä haluan? Vastuu näiden asioiden kertomisesta on kokijalla. Liian moni oman suhteensa mielekkyyttä pohtija piiloutuu kuitenkin "kaikki on hyvin" -naamion taakse ja pahimmillaan  jättää puolisonsa luuloon, että tästä todella on kysymys. ´Samaan aikaan railo välillä kuitenkin kasvaa. Tyytymätön piileksii tunteidensa kanssa ja puoliso, joka ehkä epäilee jotain, selittää itselleen arjen tullen mukaan kuvioihin ja kyllähän se tästä, kun lapset kasvaa ja elämä helpottuu.

Ihmistä ei voi pakottaa avoimuuteen, osa ei edes osaa puhua tunteistaan, vaikka lopulta siinä on kysymys vain siitä, että kertoo mitä ajattelee ja miltä tuntuu. Olen tavannut monia musertuneita jätettyjä, jotka kysyvät yhä uudelleen itseltään: Miten tähän päädyttiin? Miksi en saanut häntä avautumaan? Mitä tapahtui välillämme? Miksi etäännyimme? Miksi lakkasimme puhumasta? Olisinko voinut tehdä vielä jotain?

Ei yksin pysty tekemään työtä kahden edestä. Vuorovaikutukseen tarvitaan aina kaksi. Tulkinta on nopein tie tuhoon ihmissuhteissa, koska tulkitsemme aina toisiamme oman menneisyytemme kautta. Älä myöskään odota että toinen osaa tulkita sinua. Tulkinta on aina arvailua ja hakuammuntaa, peloista tai  toiveista kumpuavaa haavemaailmaa.Älä eksy siis ajatuksiisi, vaan keskustele, silloinkin kun pelottaa, koska silloin mahdollisesta kahden vuoden salaisesta harkinta-ajasta voikin muodostua matka toisen sisimpään. Toinen ihminen on aina enemmän kuin sinun ajatuksesi hänestä. Puolisoon on täysin mahdollistua rakastua uudelleen.

Päivitätkö itsesi vai parisuhteesi?

"Jos äiti olisit ollut tuollainen naimisissa ollessanne, ei isä olisi varmasti koskaan jättänytkään sinua."

Tuon lauseen sai eräs eroryhmäläiseni kuulla aikuiselta lapseltaan. Erotunteiden käsittely, oman identiteetin pohdinta ja uuden elämän avoin tarkasteleminen olivat saaneet äidin kukoistamaan. Tärkeä oivallus siitä, että kukin on oman onnensa seppä oli kasvattanut naisen itsetuntoa roimasti. Päättynyt parisuhde ei ollut johtanut tuhoon vaan parempaan itsetuntemukseen, itsensä hyväksymiseen ja viimein rakastumiseen omaan elämäänsä. Pahimman erokriisin keskellä hän ei olisi milloinkaan uskonut että näin voisi käydä. Kuitenkin, päättäessään ottaa eron kasvumahdollisuutena, loi hän samalla itselleen hedelmällisen maaperän kasvaa ihmisenä, kokea rakkautta ja olla oman potentiaalinsa kokoinen. Eroryhmän päättyessä nainen oli keskellä kukoistavinta erohehkuaan, uuden elämän edessä. En kuitenkaan voinut olla pohtimatta, olisiko muutos ollut mahdollinen myös ilman eroa?

Miksi eksymme parisuhteissamme? Miksi koemme joutuneemme loukkuun? Miksi arki syö ilon ja miksi alamme laskea velkaa? Miksi ruoho on äkkiä vihreämpää toisella puolella? Kysymykset eivät lopu kun pohdimme rakkaussuhteen haasteita tai eron syitä. Ja hyvä niin, kysymyksiä esittämällä meillä on mahdollisuus luoda ajatuspolkuja, jotka auttavat meitä tulevaisuuden rakentamisessa ja itsemme ymmärtämisessä. Miksi valitsin juuri hänet? Miksi suostuin mielivaltaiseen kohteluun? Missä vaiheessa lakkasimme puhumasta keskenämme?

Bruce Fisherin eroseminaariin Suomeen tuonut Kari Kiianmaa tuo ansiokkaasti esiin Yle:n haastattelussa, että mikään ei muutu uudessakaan suhteessa, jos ei ole itse valmis muuttumaan. Kun vanhaan käsikirjoitukseen asetetaan uudet esittäjät, on lopputulos lopulta sama. Tärkeä kysymys ennen eropäätöstä voisi ollakin: Olisinko valmis tutustumaan itseeni ja sinuun  uudelleen, voisimmeko päivittää parisuhteemme? Kiianmaan mukaan noin kymmenen vuoden välein ilmenevissä parisuhdekriiseissä voittajina selviävät he, jotka ovat valmiita yhdessä ottamaan haasteen vastaan. Yksin se ei onnistu eikä sitä voi seuraavassakaan suhteessa välttää.

Linkki Kari Kiianmaan haastatteluun.

Ajatuksia kriisin keskellä eläville

"Tuhoavassa parisuhteessa kärsimme, koska olemme siinä syistä, jotka eivät edistä kasvuamme, paikassa jossa ei ole tilaa rakkaudelle. Pelkäämme yksinäisyyttä niin voimallisesti, että olemme valmita luopumaan itsemääräämisoikeudestamme ja niinpä pienennämme itseämme ja hylkäämme mahdollisuuden kasvaa oman potentiaalimme kokoiseksi."

Uusin kirjoitukseni Hidasta elämä -sivuilla on julkaistu. Lue koko juttu täältä >>

Muutos voimanasi

Kuva: Taysii-seminaari

Lauantaina järjestettiin Täysii -seminaari Tampereella, vuoden teemana oli Muutos, yksi lempisanoistani ja samalla tärkein teema, jota asiakastyössäni joudun käsittelemään. Muutos on mielentila ja liikkeelle vetävä voima, kysymysmerkki ja huutomerkki samaan sanaan leivottuna. Muutos on liikettä ja vetovoimaa, ahdistusta ja pelkoa. Se on kutsuhuuto ja haastaja. Synnytyskanava, jonka kautta aukeaa uudet maisemat, usein ison kivun kautta.

Seminaarin puhujakattaus oli ilahduttavan värikäs ja rosoinen. Kaikki olivat jollain tapaa tuttuja julkisuudesta. Ammattipuhujia ja ei niin kokeneita, mutta omassa vilpittömyydessään koskettavia tarinankertojia. Yhdistelmä oli valloittava, kuuden tunnin session aikana ei väsyttänyt kertaakaan. Kahdenkymmenen minuutin puhe haastaa kertojan kiteyttämään olennaisen. Samalla se vastaa aikamme haasteeseen antaa ihmisille mitä he haluavat: vaihtelua ja värikkyyttä. Seminaarin luoja Andy Hopi oli onnistunut rakentamaaan toimivan kokonaisuuden

Muutoksesta on vaikea puhua ilman kliseitä. Hyvän puhujan taito onkin saada ne hohtamaan uudessa valossa. Paras keino on tuoda silloin mukaan oma tarina. Sen tähden parhaiten lavalla onnistuivatkin esiintyjät, jotka olivat valmiita paljastamaan itsensä ilman naamioita, eivätkä menneet piiloon vanhojen vitsien tai yleispätevien latteuksien taakse, niitäkin valitettavasti kuultiin.

Muutos sisältää aina tunteita. Koko elämän kirjo vieritettiin edessämme iltapäivän aikana. Koskettavien puheenvuorojen yksi tärkeimmästä annista onkin se prosessi, joka meidän kuulijoiden sisällä käynnistyi suhteessa omaan elämäämme. Se lienee Täysii-tiimin yksi keskeinen motiivikin: auttaa ihmisiä uskomaan itseensä, antautumaan muutoksen mahdollisuudelle.

Esiintyjät 2016

Andy Hopi | Oikeiden kysymysten merkitys – näin syrjäytät pelkosi löytämällä intohimosi

Antti Railio | Muutos – ensiaskeleet kohti avoimempaa ja ehjempää minääsi

Jethro Rostedt | Asenne ratkaisee. Aina.

Maaret Kallio | Lujasti lempeä ja viisaasti vaativa elämä

Maaretta Tukiainen | Sankarin matka – käänteentekevä muutos

Manuela Bosco | Siunattu muutos

Petri Hiissa | Muuta maailmaa ainutlaatuisuutesi avulla

Robert Lappalainen | Luovuus vei autourheilulegendan jälleen uudelle uralle

Rudi Rok | Älä koskaan anna periksi!

Sampo Kaulanen | Koko sielu peliin ja riskillä

Sampsa Simpanen | Entä jos ei vaan pysty kykenemään?

Sanna Wikström | Kuinka kohdata muutokset, joita ei ole suunnitellut?

 Vuonna 2017 Täysii -seminaarin teemana on Intohimo. Lue lisää >>

Voit lukea täältä kaikki Muutos-aiheiset bloggaukseni >>

Kun epänormaali muuttuu normaaliksi

Se hetki, kun sekunnin tuhannesosassa mielessäsi käväisee pettymykseen vivahtava epäilys, mutta työnnät sen pois ja hymyilet reippaasti ajatellen: "Kyllä hän minua kuitenkin rakastaa." Kun epämieluisa tunne muuttuu arjen kokemukseksi siitä: "Ettei täällä kellään helppoa ole, eikä elämä voi olla jatkuvaa juhlaa." Kun rupeat syyttämään itseäsi provosoinnista, hankaluudesta tai liiallisesta vaatimisesta, joka johtaa kerta toisensa jälkeen alistamiseen, mitätöintiin, huutoon, satuttamiseen, alentuvaan käytökseen tai elämäsi rajoittamiseen. Kun alat ajatella lauseet valmiiksi niin pumpulisen huomaamattomiksi, ettei spontaani tunneilmaisusi pilaisi toisen päivää.

Sinä tiedät todennäköisesti mistä kirjoitan. Tiedät sen, jos olet ollut suhteessa, jossa on ollut kolmantena osapuolena päihteet, väkivalta tai alistaminen. Usein kuvioon liittyy kumppanin persoonallisuuden haasteellisuutta.

Olet väistynyt huomatessasi voimattomuutesi ja alkanut kasvaa pienemmäksi mahdollistaaksesi tilan toiselle osapuolelle.  Olet tehnyt näin varmistaaksesi pelon ilmapiirissä syyttömille arkirauhan. Tunnet varmaan, että ulkopuolisen on helppoa kysyä, miksi et lähde? Koet siitä ehkä syyllisyyttä. Mutta vaikka kysymykseen voi olla vaikea vastata, on se maailman tärkein kysymys sinulle, joka olet jäänyt ansaan omaan elämääsi. Siksi toivoisin sinulle voimia kertoa edes yhdelle ihmisille, mitä käyt läpi. Näin sinulla voisi olla mahdollisuus saada yhteys siihen kohtaan itseäsi, joka sallii väärinkäytöksen jatkua.

Parisuhteen pitäisi olla rakkaussuhde. Se ei tarkoita jatkuvaa intohimoa, helppoa elämää tai pursuilevaa romantiikkaa. Rakkaussuhde on paikka, jossa voitte olla turvassa ja jossa kunnioitatte toisianne niin paljon, ettei toisen kasvaminen, oma elämä, perheen ulkopuoliset ystävät tai identiteettikriisi ole uhka, vaan mahdollisuus tehdä suhteestanne parempi. Se ei ole ongelmatonta. Kasvun yksi ainesosa on usein kärsimys, mutta siinä kummankin osa on kantaa oma kipunsa itse, ei heittää sitä toisen harteille. Jos rakastatte kumppaninne kanssa toisianne, annatte toisillenne tilaa kasvaa. Rakkaus ei ole vankila, rakkaus elää vapaudessa.

Fyysinen ja henkinen väkivalta on sitä, että sinua satutetaan tietoisesti ja tarkoituksella. Sinulla on silloin oikeus puolustaa itseäsi. Sinulla on oikeus viedä itsesi ja perheenjäsenesi turvaan. Älä epäile omia tunteitasi, älä syytä itseäsi. Et ole vastuussa myöskään toisen tunteista. Et ole täällä mahdollistamassa toisen ihmisen oikkuja ja mielivaltaista käytöstä, olet täällä jotta voisit elää sellaista elämää, johon sinulla on kutsumus. Sinun ei tarvitse elää pelossa. Voit valita elää rakkaudessa.

Uskallanko rakastaa?

Rakkauden Roihu -blogi haastaa tällä viikolla meidät miettimään rakkauden olemusta ja tägäämään ajatuksemme tunnuksella #uskallanrakastaa. Kampanja houkutteli minut ajatusretkelle pohtimaan mistä tiedän, uskallanko rakastaa ja mikä tekee minut rakkaudelle avoimeksi?

Kysyin eilen eroryhmältäni, onko ero vienyt heiltä uskon rakkauteen vai vahvistanut sitä? Suurin osa koki uskonsa vahvistuneen samalla, kun rakkauden olemus oli tullut heille näkyvämmäksi. Rakkaussuhteen loppuminen oli vahvistanut luottamusta omaan kutsumukseen: Kuinka haluan tulla rakastetuksi, mikä on minun tapani rakastaa?  Muistan tämän hyvin itsekin oma eroni ajalta: Kun vihdoin antauduin tosiasialle, että yksi aikakausi on päättynyt ja suostuin irrottautumaan, vapautui energiaa uuden elämän rakentamiseen. Parisuhteen loppumisen hyväksyminen on mahdollisuuksien maailman alku. Minulle tärkein asia oli silloin havahtua rakkauteen, siihen, että rakkaus on luonani aina, riippumatta siitän kuka on luonani, ja onko ketään.

Eroni jälkeen olen seurustellut kolme kertaa. Jokainen suhde on ollut lahja ja samalla mahdollisuus oppia itsestäni lisää. Sitoutuminen on ollut hyppy joka kerran tuntemattomaan, mutta se on kannattanut. Toiseen ihmiseen kun tutustuu vain tutustumalla ja elämän edetessä voimme valita uudelleen toisemme joka päivä. Joskus joudumme myös toteamaan, ettei tästä mitään tule. Ajattelen, että silloinkin rakkaus johdattaa meitä valinnoissamme.

Koen, että minulla rakkaussuhde elämään: ihmisiin, joiden kanssa elän, puihin, joiden kauneutta katson, kirjaan, jonka sivuja selaan ja siihen komeaan tuntemattomaan, jonka kanssa silmämme kohtaavat kiirehtiessäni lounaalle. Uskallanko siis rakastaa? Kyllä: Uskallan rakastaa ja toivon sitä sinullekin koko sydämestäni, koska rakkaudelle avautumalla annat rakkaudelle mahdollisuuden.

Kohtaamisen kauneus

Ystävyyden Majatalon ranta

Ryhmässä työskentely ei ole mahdollista ilman näkymistä tai nähdyksi tulemista. Antautumista kohtaamiseen. Introverteille ihmisille voi olla vaikeaa tulla ryhmään, mutta olen monesti saanut todistaa, kuinka hienoja löytöjä he ovat tehneet ylittäessään kynnyksen. Jokaiselle ihmisillä pitää olla oikeus määrittää omat rajansa myös ryhmätyössä. Ryhmässä pitää olla oikeus olla mukana omana itsenään, antaa voi paljon olematta äänessä, samoin kuin lakkaamaton puhe voi olla tyhjiä lauseita täynnä. Itsensä kohtaamiseen tarvitaan toista. Paras tapa tutustua omaan itseensä on tutustua toisiin ihmisiin, antautua kohtaamiselle. Kohtaaminen edellyttää avoimuutta ja avoimuus rohkeutta olla näkyvä. Vertaistuellisessa ryhmässä on tilaa sille, koska kaikki jakavat saman kokemuksen ainakin jollain tasolla. Siksi se joka uskaltaa antaa, saa myös eniten. Mutta antaminen ei ole vain puhumista, avaudumme ja tulemme näkyviksi monin eri tavoin. On sanottu että kuunteleminen on tärkein keskustelutaito.

Ystävyyden Majatalon perustaja ja isäntä Daniel Nylund on kirjoittanut paljon filosofi Martin Buberista. Tekstissään "Kohtaamisen ssalaisuus Martin Buberin mukaan" Daniel kirjoittaa: 

"Kohtaaminen ei ole suhde, vaan tapahtuma suhteen sisällä. Yllättävä kohtaaminen voi olla pitkän suhteen alkukohta tai suhteen paljon myöhempi huippukohta. Kohtaaminen on harvoin jokaisen suhteen päivittäinen realiteetti. Useimmista suhteista kohtaamisen todellisuus puuttuu kokonaan.

Rakkaus ei ole vain tunne toista kohtaan.  Se on minän avaamista kaikkine tunteineen sinälle."

Emme kykene olemaan jatkuvassa kohtaamisen vavahduttavassa tilassa, vaan jaamme toistemme kanssa näitä hetkiä erilaisissa kohdissa elämäämme. Näin käy kaikissa ihmissuhteissa. Krisiitilanteissa, kuten eron keskellä, ihminen on usein enemmän auki kohtaamiselle. Näen sen johtuvan siitä, että kriisi ravistelee ihmisen nykyhetkeen, naamiot tippuvat ja ihminen on eri lailla auki kohtaamiselle kuin perusarjen keskellä tai ollessaan piilossa kulissien takana, usein jopa omalta itseltään.

Minä eksyn usein pääni sisälle ajatuksiini ja kuljen huomaamatta ympäristöäni. Tänä syksynä olen pyrkinyt nostamaan katseeni ja katsomaan tietoisesti vastaantulijoita. Saan hymyjä takaisin, saan kauniita katseita ihmisiltä, joita en tunne. Se hoitaa minua. Sellaisen katsee kannattelemana voin hymyillä loppupäivän. Olemme ehkä kaikki yksin päämme sisällä, mutta vain katseenkin kohdatessa meillä on mahdollisuus kokea yhteyttä. Sinullekin on annettu katsomisen lahja.

"Joka ei ole läsnä, ei huomaa läsnäoloa." 

Martin Buber.

Danielin tekstejä voit lukea Ystävyyden Majatalon sivuilta >>