Elämyshakuisen erityisherkän paradoksi

Kirjoitin erityisherkkyydestä eilen Hidasta elämää -sivustolle ja juttu kiinnosti kovin lukijoita. Jäin miettimään, onko herkkyys aiheena alue, joka ei tule nähdyksi tarpeeksi ajassamme vai olisiko niin, etteivät herkät ihmiset koe tulevansa nähdyiksi?

Eritysherkkyys on synnynnäinen hermostollinen ominaisuus, josta on saatu paljon tietoa viime vuosina. Se ei ole siis diagnoosi tai sairaus, vaan piirre, joka tekee henkilön herkemmäksi tunteille, kuin normaalilla systeemillä varusteltu ihminen. Hyvässä ja pahassa.

Herkkä ylivirittyy helposti ja kokee tunteet voimakkaammin kehollisesti kuin ei niin herkkä ihminen, mutta samalla hänellä on kyky myös hurmioitua hyvistä tunteista voimakkaammin. Syvällisen prosessointikyvyn seurauksena erityisherkillä ei yleensä ole tylsää omassa seurassaan, vaan yksinäisyys on heillä lohtu ja turvapaikka.

Osa erityisherkistä ihmisistä kuuluu elämyshakuisiin, joka tarkoittaa sitä, että he nappailevat mielellään uusia kokemuksia ja saavat niistä hyvältä tuntuvia tunnekiksejä. Suuressa määrin se kuitenkin ylivirittää heitä ja saa väsymään. Siksi elämyshakuisen elämysherkän elämä on jatkuvaa tasapainottelua innostumisen ja latautumisen välillä. Välillä he viettävät mieluusti pitkiä aikoja omassa seurassaan tästä samasta syystä. Jos erityisherkkä kaverisi ei siis jaksa lähteä kanssasi ulos, syy ei ole sinussa, hän vain kaipaa iltaa omassa seurassaan tai tarvitsee aikansa latautuakseen.

Herkkyys kiinnostaa, mutta näyttää siltä, että sen ilmaisulle ei ole ollut tarpeeksi tilaa yhteiskunnassamme. Monelle miehelle oman herkkyyden ilmaiseminen voi olla vaikeaa. Erityisherkkyys ei ole vain naisten ominaisuus, tai herkkyys ylipäätänsä. Lisäksi on hyvä muistaa, että herkkyyttä on monenlaista. Erityisherkkyys antaa herkkyydelle yhden näkökulman, joka on  ollut monella ihmisille todella merkittävä.

Oletko sinäkin ehkä erityisherkkä? Voit tehdä englanninkielisen testin täällä >>

Erityisherkkä ihminen, tulkitsetko liikaa? Aina ei kannattaisi.

Kirjoitukseni eristyisherkkyydestä luettavissa Hidasta elämää -sivustolla.

"Tosiasia on, että herkät ihmiset myös vaistoavat hyvin nopeasti, jos heistä ei pidetä tai heitä vieroksutaan. He kuuntelevat tarkasti ja näkevät ihmisten välillä olevia jännitteitä.  He antavat helposti tilaa huomionhakuisille ja poistuvat paikalta, kun tuntevat olonsa epämukavaksi. On sanottu että herkkä ihminen vaistoaa hylätyksi tulemisen uhkan samalla tarkkuudella kuin norsu sateen saapumisen kilometrien päästä." Lue koko juttu täältä >>

Erosta selviää eteenpäin, kun muistaa, ettei surua tarvitse hoitaa, eikä vihaa pelätä

Kirjoitin Hidasta elämää -sivuille erosta eteenpäin pääsyn tärkeimmistä työkaluista, surusta ja vihasta.

"Vaikka suru on raskas tunne, on kulttuurissamme sille kuitenkin enemmän ilmaisutilaa kuin vihalle. Voimme itkeä, puhua surun tunteistamme ja saada tukea läheisiltämme. Vihan kanssa on usein hankalampaa. Yhdistämme vihan väkivaltaan. Harva kiltiksi kasvatettu tyttö tai poika osaa siksi aikuisenakaan ottaa käyttöönsä vihan suomaa myönteistä energiaa. Ei vihan ilmaiseminen tarkoita väkivaltaa, tavaroiden särkemistä tai tuhoamista. Vihan tunteen kanavoiminen uuden elämän käyttövoimaksi voi olla todella upea ja puhdistava kokemus." Lue koko juttu >>

Mikä on elämäsi tarkoitus?

Myös rakkaus voi olla tarkoitus. Kuva: Hangonlehti 21/17

Logoterapian ytimessä on ajatus, että ihminen tarvitsee elämälleen tarkoituksen voidakseen elää onnellista elämää. Tarkoitus vaihtuu elämäntilanteen mukaan. Jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana useita tarkoituksia. Tyhjyys ja merkityksettömyyden tunne voivat olla merkkejä siitä, että tarkoitus on hukassa tai vaihtumassa. Ihm
inen kaipaa silloin siis yhteyttä ydinminäänsä, siihen osaan, joka osaa vastata kysymykseen: Mihin tunnen kutsumusta? Mitä elämä kysyy minulta tänään?

Elämäntarkoitus ei ole vain asia, jota kohti edetään, se on tapa, miten eletään. Logoterapia muistuttaa, että onni on aina sivutuote, ei päämäärä ja koska tarkoituksen löytäminen tekee ihmisestä onnellisen, liittyy siihen saumattomasti tapa jolla toimimme eli elämme.

Logoterapian perustaja Viktor Franklin kirjoitti noogeenisestä neuroosista, jonka hän kuvasi tilaksi, joka aiheuttaa henkilölle jonkin henkisen ongelman, moraalisen tai eettisen konfliktin, tarkoituksettomuuden tunteen, elämän tarkoituksen epäilyksen tai häviämisen tai turhautumisen tarkoituksen etsimisessä. Pahimmillaan tämä johtaa oman itsensä hylkäämiseen. Parhaassa tapauksessa tielle kohti uutta tarkoitusta.

Mikä on sinun tarkoituksesi tänään vai onko se hukassa? Voisitko herätellä sitä esiin? Mitä kohti kurkotat ja kaipaat? Sanotaan, että ihmisen tuntee hänen ystävistään. Keiden seurassa vietät eniten aikaasi, mitä se kertoo sinusta? Kaipaisitko uusia maisemia? Mikä saisi sinut innostumaan elämässäsi?

Kun ystävä torjuu sinut

Rakkaussuhteen päättyminen koskee, mutta niin sattuu myös ystävän kääntyminen pois luotasi. Molempien asioiden prosessoinnissa on paljon samoja piirteitä, eikä ihme, koska onhan kyseessä kummassakin tapauksessa hylkääminen. Tiedetään, että hylätyksi tuleminen aktivoi aivoissa samoja alueita kuin kipu. Tarvitsemme läheisyyttä, hätäännymme kun se otetaan meiltä pois. Myös silloin hylkääminen ahdistaa, kun tietää, ettei yhdessä jatkamiselle ole edellytyksiä.

Aina hylkääminen ei ole konkreettista pois lähtemistä. Ihmisen voi torjua monella lailla: mitätöimällä (kommentoimalla väheksyvästi sinulle tapahtuneita hyviä asioita, jota joissain tapauksissa myös kateudeksi kutsutaan), ohittamalla toisen tarpeet toistuvasti, jättämällä vastaamatta viesteihin (on epäkohteliasta ja toisinaan myös passiivisagressiivista jättää vastaamatta mihin tahansa viesteihin) tai liittoutumalla toista vastaan muussa seurassa (usein ihmisten kanssa joista sinä et pidä). Myös tyly käytös ja kommunikoinnin jättäminen minimiin kertoo toisen eristämisestä.

Minulle on käynyt ystävyys- ja sukulaissuhteissa näin muutamia kertoa. Erityisen vahvasti muistan itseni syyllistämisen noissa tilanteissa ja pitkään jatkuneen pettymyksen. Tuntuu pahalta, jos ei saa selitystä sille, että toinen kääntää selkänsä. Nykyään osaan onneksi suhtautua asiaan toisin. Kun huomaan, että ihmissuhteeseeni tulee jotain hämärää väliin, pyrin kysymään varhaisessa vaiheessa toiselta onko kaikki hyvin ja jopa itse pitämään viestintää yllä aktiivisemmin, jos toinen perääntyy. Mutta olen myös päättänyt, etten anna sen jatkua kauaa. Jos toinen on luolassa kommentoimatta tilannetta tai kieltämällä sen, ymmärrän etteivät ydinarvomme ole samat. Miksi tarvitsisin sellaisen ihmisen lähelleni? Enää en halua olla rakkauden kerjäläinen. Eniten se johtuu siitä, että olen oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni.

On ikävää, jos toinen ei halua seuraani, mutta voin kunnioittaa hänen valintaansa. En halua elämääni ihmisiä, jotka eivät halua olla minun kanssani ja sen oivaltaminen on ollut hyvin vapauttavaa. Samalla olen huomannut, että maailma on täynnä hyvin kiinnostavia  ihmisiä, joiden kanssa vuorovaikutus virtaa. On upeaa huomata, että myös aikuisena voi saada uusia ystäviä. Heidän luokseen kyllä löytää, kun on aloitteellinen ja samalla avoin muiden lähestymiselle.

Jos siis toinen jatkuvasti tuottaa sinulle pahaa mieltä, pohdi, voisitko oman asenteesi kautta vaikuttaa suhteeseenne? Johtuuko tunteesi siitä, että odotatte suhteeltanne eri asioita vai siitä, että toinen kohtelee sinua huonosti? Muista, että sinullakin on oikeus valita, kenen seurassa vietät aikaasi. Tarvitsetko ystävää, joka saa sinut voimaan pahoin?

Kun ystävä hylkää, hänellä on siihen aina syynsä. Sen olen oppinut, että syy on harvoin se ensimmäiseksi  mieleen tuleva. Ihmissuhteet ovat herkkiä, tarvitsemme eri tavoin lähellä olemista ja palautetta. Kaikki eivät kaipaa parasta kaveria tai tiivistä yhteydenpitoa. Aidoille ystävyyssuhteille on kuitenkin ominaista, että ne ovat vastavuoroisia ja läheisiä koska kestävät avoimuutta ja rehellisyyttä. Samoin kuin parisuhteessa, myös ystävyyssuhteessa kunnioitetaan toisen rajoja.

Eroäidin äitienpäivä

Kuva: Joka toinen pari

Minä muistan ensimmäisen äitienpäiväni, ehkä siksi, että siitä on olemassa kuva. Vierelläni on noin kuukauden ikäinen esikoiseni. Hymyilen, on valoisaa, päälläni on iso vaalea paita. Silmäni loistavat, kun katson kameraa, jonka takana on mieheni. Olemme olleet naimisissa vasta yhdeksän kuukautta ja kolme viikkoa.

En muista ensimmäistä äitienpäivääni eronneena. Muistan kuitenkin, että olin muuttanut molempien lasteni kanssa Talista kotiseudulleni Kumpulaan. Oli vuosi 1999. Uuden ajanlaskun aika elämässäni. Vieläkin se nostaa tunteet pintaan, mutta nyt katson muistoa jo niin kaukaa, että nuori Marika on kuin toinen ihminen. Rakas, älyttömän nuori, hieman vieras, mutta samalla niin tuttu. Haluaisin ottaa hänet syliin ja halata, sanoa: kaikki järjestyy kyllä. Kuten on järjestynytkin. Franklin Roosevelt on sanonut, että tulevaisuudessa on se hyvä puoli, että se tulee päivä kerrallaan. Tänään minulla täynnä jo yhdeksäntoista vuotta tuosta hetkestä.

Ensimmäisistä avioliitoista 39% päätyy eroon. Kukaan ei ajattele kuluvansa joukkoon mennessään naimisiin. Eroon päätyy lisäksi vielä suuri määrä avoliittoja, joita ei löydy tilastoista. Ihmissuhteiden pituudesta ei voi koskaan tietää, mutta se on huono syy olla aloittamatta niitä. Tarvitsemme kohtaamista ja läsnäoloa.

Silloinkin kun tärkeä ystävyys tai -rakkaussuhde päättyy, voimme ajatella sillä olleen tärkeä merkitys meille. Mutta tällaisen asenteen löytäminen vaatii ihmiseltä tietoista valintaa tehdä työtä eronsa selvittämiseksi. Käytännössä tunteiden kohtaamista ja tapahtuneesta oppimista. Näitä tarinoita saamme seurata upeassa Mia Halmeen ohjaamassa Joka toinen pari -dokumentissa, joka on yhä nähtävissä Kinopalatsissa ja myös muissa erikoisnäytöksissä. Korjaamolla 4.6. olen myös itse mukana keskustelemassa.

Dokumentissa pääsemme seuraamaan kolmen eroperheen tarinaa eropäätöksestä kohti uutta elämää. Aina ei ole helppoa, mutta aikuiset tekevät parhaansa myös vaikeiden tunteiden keskellä. Henkilöiden kasvumatkaa on mielenkiintoista seurata, ohjaaja pääsee lähelle kuvattaviaan. Elokuva nosti muistot mieleen. Sen aution maan maiseman, joka eteeni levittyi syksyllä 1998. Tunteen, että tulevaisuus oli äkkiä peruutettu. Kipeän kasvumatkan omaa itseeni ja sen hetken, kun ymmärsin tapahtuneen tarkoituksen. Harva merkityksellinen asia elämässä on vain paha tai hyvä. Elämän luonteeseen kuuluu se, että monenlaiset sävyt värittävät hetkiämme. Avioero on yksi tällaisista, se voi tarjota syyn itsensä hylkäämiseen, mutta parhaimmillaan avata aivan uudenlaisen väylän omaa itsetuntemukseen ja uudenlaiseen elämään.

Tänään, äitienpäivänä 2017 istun oranssilla sohvallani ja näen, kuinka ikkunani takana oleva kaunis vanha vaahtera avaa lehtiään uuteen kevääseen. Sillä on takana pitkä talvi, jonka se on käyttänyt lepäämällä. Elämä on syklistä, niin suhteetkin. Jos tänään on sinun elämäsi ensimmäinen äitienpäiväsi eronneena, herättää se varmasti sinussa vahvoja tunteita. Älä pelkää, kaikki kyllä järjestyy. Rakkautta ei voi riistää sinulta, se on läsnä, kunhan vain olet sille auki. Eronsa hyvin käsitellyt aikuinen on erolapsen paras turva. Huolehdithan siis itsestäsi, niin huolehdit samalla lapsestasi. Hyvää äitienpäivää!

Erityisherkyys on haaste ja rikkaus

Vierailin Tukea vanhemmille -sivustolla kirjoittamassa erityisherkkyydestä.

"Erityisherkkyys on ominaisuus. Se ei ole vain mielessä, vaan tuntuu kehossa, tunteissa ja tavassa tulkita maailmaa. Amerikkalaisen psykoterapeutin Elaine N Aronin mukaan erityisherkillä on usein ollut lapsuudesta saakka vahva tunne erilaisuudesta, joka on saanut heidät kokemaan ulkopuolisuutta tai huonommuutta.  Erityisherkät ihmiset ovat tarkkanäköisiä, intuitiivisia, tunnollisia, omaa käyttäytymistään ja sen vaikutusta muihin pohtivia, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä ja muista ihmisistä. Huomioitavaa on, että vaikka erityisherkällä ihmisellä voi olla myös aistiyliherkkyyttä, ei kyse kuitenkaan ole vain siitä. Erityisherkkyys voi ilmetä myös ilman aistiyliherkkyyttä." Koko juttu luettavissa täällä >>


Muista nämä:

Jos olet erityisherkkä vanhempi

• Muista, että sinun tunteesi eivät ole lapsesi tunteita.
• Pidä huolta jaksamisestasi huolehtimalla myös omasta päivärytmistäsi.
• Kunnioita tunnettasi, äläkä puske itseäsi asioihin, jotka eivät vedä puoleensa.
• Iloitse siitä, että sinulla on hieno ominaisuus, anna itsellesi rakkaudellista palautetta.

Jos sinulla on erityisherkkä lapsi (etkä itse kuulu erityisherkkiin)

• Lapsesi näkee ja kokee maailman toisin silmin, arvosta sitä.
• Lapsesi tarvitsee enemmän aikaa asioiden prosessointiin, budjetoi tämä ajankäyttöönne.
• Lapsesi kokee tunteensa voimakkaasti ja kehollisesti, auta lasta sanoittamaan tunteitaan.
• Älä oleta tai tulkitse, vaan kysy ja auta samalla lastasi vahvistumaan itsetuntemuksessaan.

Lue lisää erityisherkkyydestä HSP Suomen erityisherkät ry