Parisuhde on henkinen prosessi - Niin on myös avioero

Uusin Hidasta elämää -artikkelini on julkaistu.

"Joskus mikään yrittäminen ei enää riitä ja viimeiseksi kortiksi pöydälle jää ero. Kriisi on molemmille samaan aikaan yhteinen ja samalla aivan oma, tuntematon maa, joka täytyy kulkea omassa tahdissa, omin tukivoimin. Varmasti yleisimmät eron yhteydessä kysytyt kysymykset ovat: Miksi erosimme? Kuinka koskaan voisin enää luottaa kehenkään, kun se, johon luotin, petti odotukseni? ja Mitä tein väärin? Ensimmäiseen kysymykseen ei ole milloinkaan vain yhtä vastausta, toisen kysymyksen haasteeseen pystyy vastaamaan ajan kanssa tutustuessaan rakkauteen ja omaan itseensä paremmin. Kolmas kysymys on vaativa ja väkivaltainen. Voit toki pohtia, voisitko tehdä jotain tulevaisuudessa toisin, mutta päättyneessä suhteessanne toimit todennäköisesti niin kuin parhaaksi näit."

Lue koko artikkeli >>

Ottaisitko supervoimasi käyttöön?

Näetkö ruusun aidon olemuksen?

Yksilökeskeinen maailmamme korostaa kovin mielellään omavaltaisuutta ja yhtäläisiä onnistumisen edellytyksiä. Kaikilla ei kuitenkaan ole samoja valmiuksia ottaa elämän tarjoamia mahdollisuuksia vastaan. Tärkeää on muistaa, että voimme kuitenkin auttaa läheisiämme uskomaan itseensä. Toiselle annettu rohkaisu tekee hyvää myös itselle, se on yksi myötätunnon voiman rakkaudellisista ominaisuuksista.

En pidä sanasta menestyjä, vaikka sen sisältö monelle onkin myönteinen. Se tuoksahtaa tunkkaiselta, näyttää itsekeskeisen mahtipontiselta. Sanan ympärillä on kuin liian kirkas keinovalo, joka tarkkaan katsoen on jo alkanut hieman väristä välttämättömän edellä. Toisaalta ymmärrän, että kysymys on lähinnä sanaan liittyvästä mielleyhtymästä. Kukaan ei voi olla menestyjä läpi elämänsä, ihmisestä otetaan isointa mittaa niinä hetkinä, kun suosio hiipuu ja kannattajat nousevat vastaan. Ehkä aidon menestyjän mitta onkin selviytymistaidoissa, niissä aallonharjojen välisissä laaksoissa, jolloin näkyvyys yleisölle katoaa?

Olisinko siis mieluummin selviytyjä? Sana vihjaa tilanteista pakoon pääsemiseen, todistaa liukkaista kintuista, mutta myös jaloilleen putoamisesta tai toisin sanoen takaisin ylös kiipeämisen taidoista kompastelun jälkeen. Selviytyjä viittaa myös selviämiseen, kenties selkeytymiseenkin. Se on valoisa sana, armollinen. Ansaitset selviytyjän tittelin kun pääset eteenpäin kriisistä, mutta se annetaan myös helposti hänelle, joka ei pyydä apua tai turvaa itsensä ulkopuolelta. Onko selviytyjä siis itseriittoinen? Tuskinpa, hän on vain tottunut olemaan se aina reipas ja valmis lähimmäinen, joka kantaa auliisti omat taakkansa ilman muiden apua.

Ainakaan en halua olla epäonnistuja? En ehkä halua, mutta voin joutua taipumaan ja kyllä, se kuuluu elämään. Sanotaan että lapselle tekee hyvää kokea pettymyksiä, se sparraa häntä kasvussaan ja kyllä, meitä aikuisiakin, kun vain osaamme ottaa haasteet uusien alkujen mahdollisuuksina. Voimme auttaa lapsia ja nuoria uskomaan huomiseen ja omiin taitoihinsa, mutta myös näkemään, että elämän tarkoitus ei ole olla jatkuvaa nousukautta, vaan haasteet ja vastoinkäymiset auttavat usein parhaiten itsetuntemuksessa.

Katsomme toisiamme ja maailmaa aina omasta menneisyydestämme käsin. Annamme leimoja ja kuvauksia oman kuplamme vääristäminä. Ja se on hyvä ja ymmärrettävää, koska se on on inhimillistä. Mutta samalla se haastaa meidät katsomaan paremmin.  Anthony de Melloa mukaillen: "Katso tarkkaan ruusua, ettet näkisi vain omaa mielikuvaasi, vaan ruusun aidon olemuksen."

Haluat sitten uskoa menestymiseen, selviytymiseen tai mihin vain sinulle tärkeään, niin muista, että parhaat supervoimat ovat mahdolliset myös sinulle. Ne ovat myötätunto, kiltteys ja vastuullisuus. Muista, että voimien paras käytettävyys on mahdollista vasta, kun olet osoittanut niitä ensin itseäsi kohtaan. Se taas edellyttää pelosta luopumista, tai ainakin toimimista pelosta huolimatta. Jos sinun on vaikea luottaa elämään tai maailmaan, niin ehkäpä saat turvaa Pariisissa perheensä kanssa asuvan ystäväni minulle tällä viikolla lähettämästä rohkaisuviestistä: "Väkilukuun suhteutettuna 1900-luvulla on kuollut väkivaltaisesti ihmisiä vähemmän kuin aiemmin, maailmansodista huolimatta."

Mitä on hyvä erovanhemmuus?

Kuva: www.apuaeroon.fi

Puhuin hyvästä erovanhemmuudesta tänään Mielenterveysmessuilla. Esityksen teko oli samalla matka omaan menneisyyteen, luin yleisölle jopa hyvin henkilökohtaisen tekstin omasta eroprosessistani vuodelta 2001. Katosin hetkeksi menneeseen. Kuinka läsnä kaikki ajat meissä ovatkaan! Oma eroni haastoi minut 17 vuotta sitten tutkimaan itseäni. Jätetyksi tulemisen kipu nosti esiin monenlaisia vahvoja tunteita, vihaa, häpeää ja pettymystä. Tulevaisuuteni oli peruutettu, ympärilläni oli autio maa. Vaikka en pystynyt katsomaan eropäätöksen tehnyttä eksääni silmiin ensimmäisinä erokuukausina, oli päätös suhtautumisestani jaettuun vanhemmuuteen aivan selvä. Tekisin kaikkeni sen eteen, että lastemme mahdollisimman hyvä arki pysyisi ja suhde isään jatkuisi tahollaan hyvänä. Se ei ollut helppoa, kun sydän välillä pehmeni, niin ego potki vastaan. Kaiken kaikkiaan aktiiviseen erotyöskentelyyn omalla kohdallani meni muutamia vuosia ja lopulta, varmaan sen kauttakin, siitä syntyi ammatti.

Mistä puhuin, kun kerroin tänään hyvästä erovanhemmuudesta? Puhuin rakkaudesta ja tunteidenkäsittelystä. Siitä kuinka pitää olla valmis tekemään oma tunnetyöskentelynsä, jotta voi päästää irti ja rakentaa uutta. Kenties uuden, kaveripohjaisen suhteen entiseen puolisoonsa. Ystävyys ei tietenkään voi kuitenkaan olla kaikissa tilanteissa tavoite.Siihen, kuten hyvään parisuhteeseenkin tarvitaan molempien halu toimia yhdessä. Aihe herättää tunteita varsinkin vanhemmissa, jotka kokevat että heidät eristetään lapsistaan, vieraannutetaan. Tällä tarkoitetaan kaikkia niitä keinoja, joilla lapsen vuorovaikutussuhdetta toiseen vanhempaan vaikeutetaan tahallisesti. Aiheesta voi tänään kuulla enemmän Ajankohtaisen kakkosen lähestyksessä kello yhdeksän.

Oleellinen kysymys on, voitko seistä kaikkien tekojesi takana vielä silloin, kun lapsesi on niin iso että hän kysyy sinulta syitä hänen elämäänsä koskeviin päätöksiisi?  Erovanhemman suhde omaan itseensä ja elämään on erolapsen avainkortti maailmaan. Kuinka puhut parisuhteesta, kuinka puhut rakkaudesta? Millä tavalla puhut luottamuksesta ja muista ihmisistä? Vaikka kumppanisi olisi särkenyt sydämesi, hän on yhä lapsesi vanhempi, osa lastasi ja hänen tarinaansa. Myös teillä todennäköisesti oli menneisyydessä jotain hyvää, ainakin se, että yhteinen lapsenne pääsi maailmaan. Jos et pysty sanomaan mitään kaunista eksästäsi, älä sano mitään.

Suomessa tehdään vuosittain 45 000 lasten huoltajuussopimusta. Yhdeksänkymmentä prosenttia näistä pystytään sopimaan ilman oikeudenkäyntiä. 60 prosenttia lapsista on eron tapahtuessa pieniä, korkeintaan alakoululaisia. Jos vanhemmilla on parisuhdeongelmia tai erotilanne on 71 prosentilla lapsista havaittu psyykkistä oireilua. Täytyy muistaa, että oireilu on kuitenkin asiaankuuluvaa.Niin lapsi kuin aikuinen reagoi aina kriisin tai muutokseen psyykkisesti. Tärkeää on, että meillä on tarjota jatkossakin riittävät tukikeinot näihin tilanteisiin. Uuden hallitusohjelman lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa on jotain ilahduttavaa, siinä on huomioitu erikseen eroapu: "Vahvistetaan eropalveluita. Tehdään lapsen huolto- ja tapaamisoikeuslainsäädännön uudistus." Toivotaan että linjaukset näkyvät myös eroauttamisen arjessa resursseja jaettaessa.

Jos haluat tämän päivän hyvä erovanhemmuus -power-pointtini, voit pyytää sen osoitteella marika.rosenborg@gmail.com.

Rakkaus on merkityksellisyyttä

”Rakkaus ei ole onnellisuutta, vaan merkityksellisyyttä. Rakkaus on sitä, että annat toiselle luvan kasvaa oman mittansa kokoiseksi. Rakkaus on sitä, ettei anna elämän muutosten tulla myötätunnon ja hyvän tahdon esteeksi.”

Olen juuri tullut Rakkauden polku - kurssilta, jonka annoin itselleni syntymäpäivälahjaksi. Kurssin tuottavat Hiljainen tila ja Kasvutahto. Kyllä, haluan kasvaa ja nyt juuri hiljaisessa tilassa. Se on toinen syntymäpäivälahjani: Viikko Hangossa harmaan meren ja taivaan avarassa sylissä. Käyn siellä läpi välitehtäväämme, reflektiotani rakkaudesta, läsnäolevaa olemista itselle, nykyhetkessä, menneisyyttä katsoen. Tätä kurssia tarvitsin, aloitusilta täytti odotukseni.  Pastori ja hengellinen ohjaaja Henri Järvinen, sosiologi, kouluttuja ja elämäntaidon ohjaaja Kaisa Kuurne ja perheneuvoja, paripsykoterapeutti ja pastori Juha Petterson antoivat enemmän kuin asiantuntijuuttaan, he olivat läsnä ihmisinä. Emme opi kurssilla totuuksia, opimme keskustelun kautta toisiltamme, itsestämme havaintoja tehden.

Tutkimukset osoittavat, että terapeutin suhde asiakkaaseen on ratkaisevampi kuin viitekehys, jota prosessissa käytetään. Jos ajatellaan vertaisryhmiä ja erilaisia itsetuntemuskursseja, on myös selvä että osallistujan pitää tuntea luottamusta vetäjää kohtaan. Itsensä kanssa sinut oleva, herkkävaistoinen ja avoin vetäjä luo ilmapiirin, jossa on tilaa ajatusten ja tunteiden hedelmöittymiselle.

Minua innostaa rakkauden tutkimiselle antautuminen, minua ilahduttaa se, että saan olla osa ryhmää. On valtavan hienoa, että saan oppia tämän moniammatillisen tiimin ohjauksessa. Kenties kuitenkin se järisyttävin asia on, että pystyin antamaan itselleni omaa aikaa. Maailmankaikkeus omalta osaltaan huolehti, että kurssi järjestetään ainoina minulle sopivina päivinä tämän vuoden aikana. Tai sitten se oli sattuma, mutta ehkä se on sama asia?