tiistai 27. marraskuuta 2018

Yksinäisyys on kansantauti

Joka viides suomalainen on yksinäinen, heitä on siis keskuudessamme miljoona.  Helsingin Sanomissa käsitellään tämän viikon aikana yksinäisyyttä. Professori Juho Saari on kuvannut yksinäisyyttä kansantaudiksi, ja se tunnistetaankin riskitekijäksi moniin fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin. Onneksi harva on yksinäinen läpi koko elämänsä, mutta heitäkin on, jotka näin kokevat.

Käsittelin eilen eroseminaariryhmäni kanssa yksinäisyyttä, joka oli illan teemana. Syksyn aikana se on ollut aiheena myös monen asiakkaani kanssa.  Yksinäisyys ja yksin oleminen ovat hyvin eri asioita. Myös seurassa voi olla yksin. Kävin katsomassa sunnuntaina Anjalankosken teatterissa Mari Kahrin dramatisoiman ja ohjaaman Eeva Joenpellon klassikkoteoksen "Vetää kaikista ovista". Siinä nuori morsian kuvaa lohduttomana puolisolleen heidän kohtaamatomuttaan sanoen jotenkin näin: " Me seurustelemme, emme keskustele." Joskus kaksi ihmistä eivät löydä toistensa luo vaikka kuinka haluaisivat tai yrittäisivät. Yhteinen kieli puuttuu ja mielet eivät pääse kohtaamaan. Silloin avuksi voi ottaa avoimuuden, uskalluksen puhua myös niistä asioista, joiden ilmaiseminen on vaikeaa. Keskustelun kautta monet hankalatkin asiat löytävät uomansa ja voivat jopa aueta uudella tavalla. Tämä voi parhaimmallaan johtaa myös uudenlaisen yhteyden syntymiseen keskustelijoiden välillä.

Hyvä uutinen on, että omia sosiaalisia taitojaan voi kehittää ja todennäköisesti kaikille on mahdollista löytää ystävä. Se vaatii kuitenkin jonkin verran myös yksinäiseltä, joka helposti jää elämään omaan vankilaansa. Yksinäisyys onkin usein synkästä sielunmaisemasta nouseva kokemus, ei välttämättä osoitus sitä, ettei vierellä olisi lähimmäisiä. Masennus siis aiheuttaa yksinäisyyden kokemusta ja toisinpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti