Duodecimin mukaan jopa 15 % väestöstä kärsii jostain persoonallisuushäiriöstä. Niitä luonnehtivat poikkeavasti korostuneet persoonallisuuden piirteet, joihin liittyy merkittävä haitta yksilölle tai muille. Häiriöt ovat olleet nähtävissä jo lapsena toisin kuin aikuisiän persoonallisuuden muutokset, jotka johtuvat psykiatrisesta sairaudesta, aivovammasta tai muusta sairaudesta tai ovat pitkittyneen stressin seurausta.
Lisäksi on paljon ihmisiä, joilla on piirteitä esimerkiksi epävakaasta tai narsistisesta persoonallisuudenhäiriöstä, mutta jotka eivät täytä diagnostisia kriteerejä. Ei ole siis mitenkään harvinaista joutua tekemisiin tällaisen henkilön kanssa. Osa persoonallisuushäiriöisistä henkilöistä tunnistaa omat vuorovaikutushaasteensa ja hakee niihin apua. Valitettavasti on kuitenkin paljon heitä, jotka kieltäytyvät kohtaamasta omaa tilaansa ja joiden käytös heijastuu tuhoavasti lähisuhteisiin.
Näyttää siltä, että erityisesti narsistiset persoonallisuudet hakeutuvat suhteisiin henkilöiden kanssa, joita heidän on helppo manipuloida ainakin alkuun. Herkät, sopeuttavat henkilöt, jotka laittavat toisen edun etusijalle, haluavat nähdä toisessa vain hyvää ja ovat ylivastuullisia suhteessaan, kuuluvat usein näihin.
Kumppanisi ei tarvitse olla persoonallisuushäiriöinen ollakseen ilkeä tai väkivaltainen. Ihmisen mieli on monimutkainen. Suhteiden päättymiseen liittyvät tunnelmat ovat aina ikäviä ja niihin liittyy erilaisia tulkintoja tilanteesta. Sinun ei edes tarvitse tietää, miksi toinen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Pääasia on, ettet jää henkisesti tai fyysisesti väkivaltaiseen suhteeseen. Se ei ole helppoa silloinkaan, kun voi huonosti. Se johtuu siitä, että mielesi kieltäytyy hyväksymästä asiaa, syytät itseäsi, olet lamaantunut, pelkäät ja kieltäydyt näkemästä todellisuutta.
Auta itseäsi uskomalla itseäsi. Kun voit huonosti, niin asiat eivät ole hyvin. Luota intuitioon ja ole itsesi puolella. Hae keskusteluapua yksin tai hakeutukaa yhdessä asiantuntijan luokse. Väkivaltainen henkilö voi muuttua, mutta se vaatii omaa halua tehdä muutos tilanteeseen. Valitettavasti väkivalta pahenee yleensä ajan myötä. Et tee kenellekään palvelusta lykkäämällä asiaa eteenpäin. Rohkeutta ja voimaa elämääsi.
Täältä löydät apua >>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti