Yksinäinen juhannuksena

Olen pitkään seurannut yksinäisyystutkimusta ja siitä keskustelua. Professori Juho Saaren mietelmät yksinäisyydestä kansantautina ovat koskettaneet, Niina Junttilan ajatukset herättäneet monenlaisia tunteita.  Pitkä oma kokemukseni kansanterveysjärjestön viestintätiimin jäsenenä on vahvistanut tietoani siitä, että yksinäisyys on todellinen riski terveydellemme, Niin psyykkisesti, kuin fyysisestikin, Vaikka tänä päivänä tällainen jako suoraan sanoen  alkaa tuntua jo todella vanhentuneelta: olemme kokonaisuuksia.

Kun aloitin eroseminaarien vetämisen vuonna 2003, yksinäisyys vilahteli ryhmiin osallistujien puheissa jonkin verran. Vuosien varrella aloin kiinnittää huomiota siihen, kuinka lapsettomien ja lapsellisten eroajien kokemukset yksinäisyydestä erosivat toisistaan. Tunsin myötätuntoa eronneita kohtaan, joille ei jäänyt edes lapsia lähipiiriin. Omasta kokemuksestani tiesin, että yksinäisyys pysyi loitolla vahvemmin kun tiesi, että kaikki viikot eivät olisi yksinäisiä. Yksinäisyys saa yhä enemmän tilaa eroryhmissäni aiheena. On tosiasia, että mitä enemmän meillä on kaupungistumisen myötä valinnanvaraa, sitä valikoivampia meistä tulee parisuhdemarkkinoilla. Emme malta pysähtyä kiinnostavan ihmisen vierelle, vaan tähyämme jo kulman taakse. Kun vain malttaisimme pysähtyä, silloin meillä olisi myös tilaisuus tehdä tilaa läheisyydelle.

Ajattelen, että me tarvitsisimme monta termiä suomenkielessä yksinisyydelle, koska on ongelmallista, että termi ei merkitse meille kaikille samaa. Minullekin tulee mieleen useita näkökulmia yksinäisyyteen liittyen, eivätkä ne kaikki ole negatiivisia.

Tänään tein Juhannus-päivityksen Suomen Erityisherkkien sivulle, jossa toivotin hyvää juhannusta hallituksen puolesta sivun seuraajille. Oli koskettavaa, kuinka moni reagoi yksinäisyydestä käsin aiheeseen. Monelle meistä yksinäisyys merkitsee monenlaisia tunteita, vahvistavia ja vaikeita,  onneksi ajatusten jakaminen helpottaa.