Auttamistyö on antautumista

Sanotaan että ihminen voi valita työn, mutta kutsumus valitsee ihmisen. Siksi hoiva- ja auttamisalat ovat täynnä henkilöitä, joita on ohjannut sisäinen kaipuu maailman ja ihmisen pelastamiseen. Hoitajat, terapeutit, psykologit, lääkärit ja ohjaajat kuuluvat usein näihin. Aina kutsumus ei kuitenkaan nouse sydämestä vaan se voi olla myös egosta kurkottuvaa haluamista olla tärkeä tai jättää merkki maailmaan omalla tavallaan. Päsmäröidä tai hoitaa omia, tunnistamattomia haavojaan. Joskus sillä voi olla vahingollisia seurauksia. Pahimmillaan ammattiauttajan käsistä lähtee maailmaan rikkonaisempia ihmisiä.

Terapiasuuntauksia tutkittaessa on todettu että tärkeämpää kuin viitekehys on hoitajan ja hoidettavan suhde. Yhdeksänkymmentäluvun alussa käydessäni läpi omaa psykoterapiaani en juuri osannut arvioida asian tätä puolta. Onnekseni minulle kuitenkin sattui terapeutti, jonka menetelmät sopivat minulle ja auttoivat minua itseni ymmärtämisessä. Noista kohtaamisista ammennan yhä tänään.

Aikamme on täynnä perinteisten koulutusmuotojen lisäksi myös toisenlaisia väyliä auttajan ammattiin. Voit valmistua valmentajaksi, couchiksi, mentoriksi tai oppaaksi. Lisäksi erilaisia terapiasuuntauksia löytyy aikamoinen kirjo. Ala on myös bisnestä ja vaikka hakemuksia pyydetään joka suuntaan uskallan epäillä, että rahalla pääsee useimpiin paikkoihin oli taipumuksia tai ei. Aukotonta seulontaa ei toki voisi ollakaan. Vasta ammatissa toimiminen auttaa näkemään kuinka hyvin se vastaa omaa toivetodellisuutta. Silloin myös kutsumuksen johtotähti kirkastuu. Kuka on auttaja ja kuka autettava? Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen työ? Mikä on terapeutin perustehtävä? Ketä varten olen tapaamisessa läsnä? Olenko tapaamisessa läsnä?

Tunnen ihmisen joka tykkää puhua itsestään, paljon. Häntä ei juuri kiinnosta toisen ihmisen ajatukset. Hämmentävää onkin että hän haaveilee psykoterapeutin ammatista.Mietin mitä hän siitä mahtaa odottaa ja kuinkahan odotukset täyttyvät?

Itse haaveilin nuorena seksuaaliterapeutin ammatista kunnes ymmärsin että en minä halua pohtia muiden seksuaalisuutta vaikka aihe minua kiinnostaakin. Nyt seksuaalisuus toki kuuluu asiakastyössäni käytyihin keskusteluihin, mutta osana kokonaisuutta, ei sen keskiönä.

Tein vuosia ainoastaan ryhmäohjauksia ja -valmennuksia. Nyt kun minulla on kokemusta jo pitempään myös yksityisasiakastyöstä olen huomannut että voidakseni tehdä sitä itselleni asettamillani kriteereillä, täytyy minun kunnioittaa rajojani myös säätelemällä asiakkaiden määrää. Tärkein kriteerini on antautua asiakkaan käyttöön niin että voisin olla mahdollisimman kirkas ja rakkaudellinen, mahdollistava kuvastin. En selittäjä, vastausten antaja, tietäjä tai neuvonantaja. Silloin minulla on itsellänikin mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena.