Viisas työkaverini tapaamispaikkavastaava Tenna Salmen sen muutama viikko sitten ääneen sanoi ihan julkisesti:
"Olisiko paikallaan että vanhempien riitatilanteissa vanhemmilla ei
olisikaan oikeutta juristeihin vaan lapsella olisi käytössään
sosiaalialan ammattilainen ja lakimies". Koska tilanteissa, jossa
aikuiset eivät pääse yhteisymmärrykseen lapsen tulevaisuudesta, jää
jäljelle vain ruma riita ja joukko surullisia ja vihaisia ihmisiä sekä
mahdollisesti huoltajuusvoitto sen vanhemman käteen, jolla on enemmän
resursseja: rahaa, valtaa, taitoa puhua ja ajaa omia asioitaan. Koska
valitettavasti yhä tänä päivänä, lapsi joutuu vieläkin valtataistelun
välineeksi sillä surullisella taistelukentällä, joka jäljelle jää kun
kahden ihmisen rakkaussuhde päättyy.Marianna Stolbow kirjoittaa kirjassaan Erosta eteenpäin, että aikuisten pitäisi pystyä (aikuisina) kohdistamaan kerran yhdessä koettu rakkautensa lapsiinsa, jota he eivät enää tunne toisiaan kohtaan. Tästä tunnelähteestä he voivat ammentaa voimaa kestääkseen kaiken sen kivun, pettymyksen ja vaikeat tunteet, joita ero herättää. Lapsi ei ole milloinkaan syyllinen aikuisten välisiin ongelmiin, siispä häntä ei pitäisi niistä myöskään rangaista.
Myös silloin kun sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa lapsesi toisesta vanhemmasta, ole mieluummin hiljaa kuin puhut pahaa entisestä puolisostasi. Lapsi on syntynyt suhteestanne ja hän myös samaistuu molempiin, hyvässä ja pahassa. Et voi ottaa kantaa lapsen toiseen vanhempaan ottamatta samalla kantaa lapseesi. Vanha sanonta kuuluu, että lapsen parhain koti on vanhempien välinen hyvä parisuhde. Väitän että erolapsen parhain koti että erovanhemman suhde omaan itseensä. Kuinka hän kertoo rakkaudesta, ihmissuhteista, entisestä puolisostaan. Miten hän kohtelee läheisiään, puhuu vastakkaisesesta sukupuolesta, kohtaa maailman.
Jos siis maailmasi täyttää katkeruus ja viha erosi jälkeen, havahdu huomaamaan se ja pelasta itsesi ja mahdolliset lapsesi henkiseltä kurjuudelta. Vaikka rakkaussuhteesi päättyi, eikä sinulle ehkä annettu edes mahdollisuutta sanoa siitä mielipidettäsi saati vaikuttaa tilanteeseen, ei elämää ole peruutettu. Ero ei ole vain yhden aikakauden loppu, se on aina myös mahdollisuus. Katso itseäsi, katso lasta. Kysy itseltäsi mikä on lapselle parasta.Kysy sitä myös lapselta, jos hän on niin iso että pystyy vastaamaan. Ohita ego, kuuntele sydäntä.
Kuva: Free Digital Pictures: David Castillo Dominici
Täydellistä unelma höttöä eroasiantuntijalta.
VastaaPoistaTodellisuus on, että ns. Lähivanhempi määrää ja toinen vanhempi on vailla oikeuksi. Esim vuoroasumisessa, yhteishuollos olevat lapset voidaan muuttaa lähivanhemman toimesta ihan minne vaan. Tästä ei tule edes ilmoitusta, koska toinen vanhempi on vapaaehtoisesti antanut muuttaa lasten osoitteet erotessa.
Laki kieltää mutta todellisuus ja käytäntö on ihan jotain muuta. Kaikki viranomaiset myös tämän hyväksyvät. Jos yrität vastustaa otetaan katkera ex kortti käyttöön kuten tässäkin blogissa.
Moi Eero. Kiitos viestistäsi. Eipä ole unelmahöttöä, koska olen saanut nähdä lukemattomien eroparien pystyvän tähän näiden vuosien aikana kun olen heidän kanssaan työskennellyt. Ero ei ole koskaan helppo kummallekaan, ja riidan saa kyllä aikaan yksinkin. Minulla on kokemuksia valitettavasti paljon myös toisesta puolesta, siitä kuinka rumaa jälkeä saadaan aikaan lapsen huoltajuuteen liittyen kun ihminen vieraantuu olennaisesta eli lapsen parhaasta. Tähän pystyvät niin naiset kuin miehetkin. En ymmärtänyt tuota ex-kortti -kommentointiasi, avaisitko vielä mitä se tarkoitti ja kiinnostaisi kuulla myös mikä kohta bloggauksessani oli katkera? Ymmärtääkseni olemme kuitenkin samalla puolella, lapsen asialla?
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaSe on totta nämäkin asiat voisi sopia helposti, jos vain halua olisi ja ajateltaisiin lapsen etua.
Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun syystä tai toisesta ei päästä sovintoon esim. Ns. lähivanhempi haluaa lapset vain joko toinen vloppu toiselle. Ja jos homma ei muuten onnistu, muutto toiselle paikkakunnalle ja vuoroasuminen käy mahdottomaksi.
Tälläkin hetkellä lastenvalvojat ovat pelkkiä kumileimasimia, sovitteluun ei ole pakko mennä. Tuomarit puhuvat lasten edusta, olosuhteiden vähäisestä muuttamisesta ja terapeutit on lähtökohtaisesti pihalla kaikesta. Kaikki pitävät excel-taulukot virkansa puolesta vihreänä ja kukaan ei uskalla tehdä tai sanoa mitään.
Tuossa tilanteessa jos toinen vanhempi yrittää pitää lasten puolta leimataan katkeraksi ex-puolisoksi. Sinun blogissa ei ollut sinänsä mitään katkeraa.
Sen sijaan asiavirhe, että raha ratkaisisi ei ole totta. Suomessa on ilmainen oikeusapu, johon vaikuttaa mm. huollettavat lapset. Samassa tuloluokassa olevista ex puolisoista se jolla lapset ovat kirjoilla saa ilmaisen avustajan ja toinen ei.
Suurin osa laista ei vaikuta niihin, jotka muutenkin niitä noudattavat vaan silloin kun asiat ei mene niin kuin pitäisi.
Huoltajuudessa on vain tällä hetkellä, niin että se jolla lapset on kirjoilla määrää käytännössä kaiken.
Entä jos ns. "asiantuntijat" tekisi edes jotain sen eteen että lähtökohtana erotilanteissa olisi aina molempien vanhempien jatkettu tasavertainen vanhemmuus (tai sen alku) ja että sitä tuettaisiin tarvittaessa? Silloin suuri osa ongelmista ei edes tulisi ajankohtaisiksi. Lakimiehiä/ns. "oikeudenjäyntejä" tarvittaisiin huomattavasti vähemmän, niin kuin sosiaalityöntekijöitäkin, ja/tai näiden panos voisi kohdistaa todellisiin ongelmiin.
VastaaPoistaTunnistan ja allekirjoitan suuren osan edellisen kommentoijan Eeron kuvailemasta todellisuudesta. Olen omalta osaltani ja lastemme osalta kokenut aivan käsittämättömän hirveätä kohtelua viranomaisilta ja ns. "asiantuntijoilta" ja on välillä todella vaikea uskoa että hyvää tahtoa ja järkeä edes olisi olemassa näissä kuvioissa. Tietysti haluaisi uskoa että poikkeuksia ja toivoa löytyy, mutta en vain ole vielä sellaista kokenut näiden yli kahden vuoden aikana. Valtavasti energiaa ja resursseja on sen sijan laitettu lasten erottamiseen toisesta vanhemmasta, sitä ei voi kukaan kiistää.
Ja meidän tapauksessa ei ole sitten yhtään todellista syytä miksei lapsillamme voisi olla molempia vanhempia edelleen vanhempina. Ei vain ole. Silti se vanhempi joka ajaa erottamista ja vieraannuttamista tuetaan ja palkitaan.
Vaikka en haluaisi oikeasti kenenkään kokevan vastaavia, osa minusta toivoo välillä että ns. "asiantuntijat", tuomarit jne. saisivat itse kokea saman. Ei sen takia että he tai varsinkaan heidän lapsensa ansaitsisivat sellaista helvettiä kuin mitä lähivanhempi/vieraannuttaja nyt voi suhteellisen helposti aiheuttaa, vaan sen takia että tuntuu kovasti siltä että ennen kuin on kokenut vastaavaa itse ei kerta kaikkiaan VOI ymmärtää mitä se oikeasti on, ja miten moninaisesti yksi ihminen saa vaikuttaa negatiivisesti niin monen ihmisen elämään.
Typerintä ja surullisinta on, että niin monessa tapauksessa näin ei todellakaan tarvitsisi käydä. Kirjoituksesi ja aikomuksesi pohjautuu kai hyvään tahtoon (yritän uskoa), mutta ainakaan minun ja monen, monen kohtalotoverin ja heidän lasten kohdalla sillä ei ole mitään merkitystä eikä auta mitään.
Kyse ei ole läheskään aina siitä että ei haluaisi antaa anteeksi tai yrittää antaa lapsille hyvää kuvaa toisesta vanhemmasta, huolimatta siitä mitä se on tehnyt. Kyse on siitä että varastettua lapsuutta ja/tai suhdetta vanhempaan ei voida millään korvata eikä sitä juuri voi antaa anteeksi. Se joka siihen syyllistyy on pilannut toisen elämän suurilta osin, ja myös lapset kärsii siitä tavalla tai toisella.
Kaikilta ei myöskään voi pyytää että valehtelisivat lapsilleen. Jos ei oikeasti ole mitään syytä siihen että lapsilta on viety käytännössä toinen vanhempi niin ei ole. Jos vanhempi itse uskoo tasavertaisuuteen ja tasavertaiseen vanhemmuuteen en käsitä miten kukaan voisi pyyttää että hän valehtelisi lapsilleen että yhden vanhemman-systeemi olisi mitenkään hyväksi heille. Se on tietoinen ja jääkylmä VALINTA toiselta vanhemmalta, eikä mitään muuta. Kuin myös viranomaisten kannanotot sen puolesta.
Se että muita riitoja saatta olla pohjana eroon tai syttyy sen yhteydessä ei ole mikään este tasavertaiselle vanhemmuudelle, ei todellakaan. Harva ero on riidaton. Riidat kuitenkin ratkaistaan tavalla tai toisella, ja vaikka ei pidä toisistaan niin lapset ovat silti yhteiset ja jokainen ansaitsisi edes mahdollisuuden jatkaa vanhemapana. Vasta sitten, jos todellakin on syytä, vanhemmuuden lopettamista voisi joku (oikeasti objektiivinen taho) harkita, mutta myös silloin määräajaksi jos todellakin on tarve. Nyt tuomitaan jatkuvasti viattomia ihmisiä todella huonoilla ja olmemattomilla perusteilla.
Anteeksi vaan että en oikein voi olla kovin vaikuttunut kirjoituksestasi. En tunne sinua, enkä tiedä onko sinulla lapsia tai mikä on sinun vakaumuksesi esim. tasavertaisuuden saralla. Tuntui vain tärkeältä jakaa oman näkemykseni ja kokemukseni, jos se vaikka herättäisi muita ajatuksia kuin tässä tuli esiin.
Hei Eero ja Christian. Kiitos vaikuttavista ja koskettavista mieipiteistänne. En tosin vieläkään ymmärrä mikä tekstissäni ärsytti niin kovin, olen täysin sen kannalla että lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin. Kannustan bloggauksessani molempia näkemään tämän asian. Ei se sulje pois lainsäädännön merkitystä tai sitä ettei (parempaa) viranomaisvalvontaa tarvittaisi. Myös asumisratkaisu pitäisi hoitaa Ruotsin mallin mukaan, meillähän lapsi voi olla kirjoilla vain yhden vanhemman luona toisin kuin siellä. Se jo sinällään auttaisi monien asioiden sujumista. Minä tiedän kuinka vaikeaa on kun toinen vanhemmista haluaa hankaloittaa lastenhuoltoon liittyviä asioita, vieraannuttaminen on minulle tuttua useiden asiakkaitteni kautta. Muutamia tapauksia on myös ollut ystäväpiirissä. Joka kerta se riipaisee ja suututtaa, on vaikeaa ymmärtää tällaisen toiminnan mielekkyyttä millään lailla. Valitettavasti taitavat manipuloijat ovat yleensä hyvin vakuuttavia myös viranomaisiin päin. Minulla on kaksi aikuista lasta. Erosin heidän isästään jo 17 vuotta sitten. Vaikka minut jätettiin en jäänyt katkerana pohtimaan kostoa vaan hoidin kipuni muualla kuin lasten seurassa. Yhteyshuolto on meillä sujunut aina hyvin. Se on mahdollista ja kaikkien edun mukaista silloin kun sihen on yhteinen pyrkimys ja tahto. On todella ikävää että jo toinen hankala tai riitaisa vanhempi voi tuhota tämän lapselle parhaan mallin toimivuuden.
VastaaPoistaKiitos vastauksesta Marika! Minä en ainakaan ärsyyntynyt tekstistäsi, anteeksi jos annoin sellaisen vaikutelman että kommenttini käsittelee vain sinua ja tekstiäsi. Turhautumista on kyllä takana, sen myönnän. Eerosta en voi tietää kun en tunne, mutta veikkaan että hän jakaa samaa turhautumista ja pettymystä kuin minä tämän maan järjestelmää ja sen edustajia vastaan (lähinnä ns. "oikeus"järjestelmää ja ns. "lastensuojelu"). Hyvin moni ns. "asiantuntija" on myös tuhonnut kaikki mahdollisuudet siihen hienoon ratkaisuun mistä sinä kerroit vastauksessasi, ja näin ollen ovat suoraan vastuullisia niiden lasten kohtalosta joilta viedään järjestelmällisesti toisen vahemman.
VastaaPoistaSanon tähän väliin, että miehesi ja lapsenne ovat (olivat) ERITTÄIN onnellisessa asemassa, ja olen iloinen että kuulutte siihen vähemmistöön joka ensinnäkin tajuaa että lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan. Tajuavatko he kuinka onnekaita he ovat olleet? Näin ollen veikkaan että ette myöskään joutuneet kohtaamaan sosiaalityöntekiöitä, lastenvalvojia, tuomareita, psykologeja tms. ainakaan siinä määrin mitä esim. me. Jos olisitte kohdanneet edes ensimmäistä niistä "asiantuntioista" keitä meidän lasten kohtaloa sinetöivät (tuntematta meitä, tutkimatta mitään ja tapaamatta lapsiamme) hän olisi tyrmännyt ideanne heti kättelyssä. Tiedän että jossain on poikkeuksia, mutta hyvin, hyvin juurtunut on tämä erittäin vanhoillinen ja myrkyllinen vallitseva "asiantuntevuus" maassamme, sen olen todennut sen jälkeen kun jouduin itse tähän pulaan.
Itse tekstissäsikään ei ole mitään vikaa, hienoja aatteita ja kauniita sanoja. Allekirjoitan ilman muuta senkin, periaatteessa. Kuten kirjoitin en vaan ollut kovin vaikuttunut, enkä edelleenkään usko että se auttaa ketään meidän kohtalon kokeneita, ja meitä on aika monta. Mutta se ei varmasti ollut tarkoituskaan. Se että on tullut jätetyksi saattaa varmasti olla surullista tietyn ajan, mutta olen satavarma että sen pystyy hyvinkin hyväksymään ja antamaan anteeksi. Minun tapauksessani se osa oli itse asiassa hyvin helppoa. En oikeastaan saanut edes mahdollisuutta miettiä sitä kovin paljon, lapsemme siepattiin jo ekana päivänä ja estettiin tapaamasta minua kahden viikon ajan. Siinä ei sitten kauheasti itkeskellä kadonnutta rakkautta. Heti perään pari tekaistua lastensuojeluilmoitusta ja turvakotikäynti niin alkaa olla tekemistä.
Lasten kohdalla ero voi tuoda jopa paljon parempaa elämää ja suhteita vanhempiin. Varsinkin jos tekee niin kuin te ilmeisesti teitte. Se, että exäni teki (ja tekee) lapsille pahaa hyvin monella eri tavalla, viranomaisten avustuksella ja yhteiskunnan varoilla en tule koskaan kykenemään antamaan anteeksi. Olen miettinyt sitä paljonkin. Yksi syy on tietysti että sitä ei myöskään voi korjata/korvata, ja se n jatkuvaa. Se vielä onnistuu että ei puhu pahaa toisesta, sitä harrastavia en ole koskaan ymmärtänyt. Usein kuitenkin se että lapsille on rehellinen ja kertoo totuuden lasketaan jostain syystä toisen mustamaalaamiseksi. Minä en valehtele, enkä tule valehtelemaan lapsillemme, ja olen vakuuttunut, että vaikka totuus on karu ja voi varmasti aiheuttaa kipua sekin, se on välttämättömyys. Myös se, että uskoo tasavertaiseen vanhemmuuteen eikä halua luopua vanhemman roolista kutsutaan viranomaisten puolesta "riidaksi". Se on ehkä suurin ongelma. Jos lakia säädettäisin niin että tasavertaisuus käytännössä ja ajassa olisi lähtökohta sitä ei edes tarvitsisi miettiä (varsinkaan "riitana") eron jälkeen.
Kuten kirjoitin lopussa tarkoitukseni oli herättää muita ajatuksia ja selittää, että ensinnäkin halua antaa anteeksi voi usein olla, mutta se on mahdotonta kun toinen tekee pahaa lapsille raasti, tietoisesti ja itsekkäästi. Se mitä halusin (ja uskon että Eerokin halusi) tuoda esille on se todellisuus mitä me olemme kohdannet, joka on kerrassaan kauhea. Jokaisella meistä on omat kokemuksensa ja versionsa, mutta hyvin paljon on myös lähes identtisiä kokemuksia.
(Vielä vähän jatkoa) Jos silloin 17 vuotta sitten miehesi vanhempien kanssa olisi lähtenyt sieppaamaan lapsianne, tekemään lastensuojeluilmotuksia sinua vastaan, viemään heitä turvakotiin yhtäkkiä, syyttämään sinua olemasta väkivaltainen lapsia kohtaan "heidän syntymästä asti" (lainaus yhdestä lastensuojeluilmoituksesta),haastamaan sinua oikeuteen, väärentämään dokumentteja, valehtelemaan viranomaisille, lukitsemaan sinut ulos omasta kodistasi, valetelemaan lapsille, levittelemään juoruja yhteisille tuttaville ja tuntemattomille, syytämään perättömästi uudestaan ja uudestaan sinua lasten kaltoinkohtelusta, ja silti suostuvan minimaalisiin tapaamisiin (joka toinen viikonloppu) niin olisitko sitten kovin halukas valehtelemaan lapsillenne heidän isästään?
VastaaPoistaUseat nnoista mainitsemistani teoista on paljon käytettyjä keinoja varmistaa lähivanhemman tai yksinhuoltajuuden, lasten ja niiden (useimmiten) todella tarpeessa olevien naisten kustannuksella. Kuten nykyinen avovaimoni sen sanoi: "nyt ainakin tiedän mitä kaikkea olisin naisena voinut tehdä kenenkään edes kyseenalaistamatta" (hänellä on yksi poika ja ei unelmoisikaan moisesta, vaikka hänkin olisi voinut tulla eri syistä katkeraksi mutta valitsi toisin.
Yksi neuvosi on että on mielummin hiljaa, ja kyllä, se toimii välillä. Mutta kun lapsilta alkaa tulla suoria kysymyksiä se menee vaikeaksi. Ja lapsethan kysyy ja kyseenalaistaa. Ja tajuaa, usein jopa paremmin kuin useat aikuiset ja "asiantuntijat". Edelleen olen samalla kannalla että mahdollisimman varovaisesti vastaisi heille, mutta ei koskaan valheilla. Siihen en ainakaan minä pystyisi.
Sitten on vielä kaikki nämä viranomaiset ja ns. "asiantuntiat". Jos tulet esim. niin ylistettyyn (viranomaisten puolesta) follo-sovitteluun, ja tuomari sanoo heti kättelyssä, että "en vahvistaisi vuoroasumiseen pohjaustuvaa sopimusta edes vaikka olisitte yhtä mieltä siitä" niin mitä toivoa lapsilla tai meillä etävanhemmilla tässä touhussa sitten on??? Vastaavia asenteita olen kohdannut perheterapeutin, lastenvalvojan, sosiaalityöntekijöiden, psykologien, tuomareiden ja jopa Mannerheimin Lastensuojeluliiton entiseltä puheenjohtajalta! Revi siitä.
Ja vaikka sinullakin vaikuttaa olevan monta vuotta kokemusta ihmisten eroista ja tunnistat esim. vieraannuttamisilmiön (hienoa, sitä ei nimittäin virallisesti suomessa ole edes olemassa) niin et siis ole kokenut itse samaa kuin niin moni meidän tilanteessa, eli se tekee sinusta vain osittaisen asiantuntijan. Olet kuitenkin sellaisessa asemassa että voit vaikuttaa (uskoakseni) joten toivon todellakin että tuot ne asiat (tasavertainen vanhemmuus, vuoroasuminen, vieraannuttamisilmiön olemassaolon tunnustaminen jne.) heti ensimmäisenä esille aina kun on mahdollisuus, varsinkin jos olet tekemisissä muiden "asiantuntijoiden" ja/tai viranomaisten kanssa. Kirjoita näistä asioista! Kerro niistä! Auta muuttamaan järjestelmää ja juurtuneita mielipiteitä jotka nyt vallitsevat ja ratkaisevat!
Hei Christian. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa ja kertoa. Olen hyvin pahoillani sinun ja lastesi puolesta ja systeemin, joka kaikesta päätellen on tehnyt sinulle vääryyttä. Toivon, että sinulla on ollut voimia kuitenkin toimia omasta puolestasi ja pyrit vaikuttamaan asioihin. ehkä olet sitä tehnytkin. Upeeta että sinulla on myös hyvä uusi puoliso,Jos olisin joutunut kokemaan kaltaisesi kokemuksen olisi uravalintani ehkä ollut toisenlainen. Nyt motiivini nousee hyvin pitkälti omasta kokemuksestani, joka kaikesta huolimatta oli myönteinen lopputuloksen kannalta. Uusi lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila on hyvin kiinnostunut eroihin liittyvistä asioista, se lämmittää, vaikka tiedän hänellä olevan paljon muutakin kehitettävää maassamme. Follo-kokemukseni on suppeaa, mutta sen perusteella se ei taida toimia kauniista tarkoituksestaan huolimatta. Sen olen monen erovanhemman suusta kuullut että aikuistuttuaan lapset alkavat nähdä eron ja suhteet vanhempiinsa usein uusin silmin ja pystyvät myös arvioimaan tilannetta aikuisen näkökulmasta. Joskus käy niinkin että vieraannuttajavanhemman viestimät asiat voivat menettää merkityksensä ja lapsi päivittää ikälähtöisen uuden kuvan tapahtuneesta ja vanhemmistaan. Toivon että sinun suhteesi lapsiisi lähentyvät ajan kanssa, viimeistään sitten kun he saavat valita. Kiitos sinulle, olen jälleen hieman viisaampi. Jatkossakin aion puolustaa mainitsemiasi asioita, vaihtuvissa yhteyksissä. Uskon että meillä on mahdollisuus muuttaa tässäkin asiassa maailmaa.
PoistaKiitos vastauksestasi ja että jaksoit lukea. Tarkoitukseni ei alunperin ollut kirjoittaa kovin paljon tänne, pitäisi valmistella tulevaa "oikeuden"käyntiä jossa lastemme lopullinen kohtalo sinetöidään. Yritän vielä toitottaa itselleni että se ei vielä sitä ole, vaikka todellisuudessa se varmasti on. Olen kuitenkin eri yhteyksissä huomannut itsessäni kova halu kertoa ihmisille jotka työskentelevät tällaisten asioiden kanssa millaista se todellakin voi olla, koska aistin usein että monella ei ole hajuakaan, puhumattakaan vallitsevista mielipiteistä "lasten hyvästä".
PoistaTarkennan vielä pari asiaa:
1. Lasten äiti on systeemin ja sen edustajien avustuksella tehnyt vääryttä ensisijaisesti lapsille. Arvostan toki että huomioit että se on toki tehnyt vääryyttä myös minulle, mutta lasten kohtalo on tärkeintä (niin kuin varmasti sinäkin ajattelet). Olen toki sitä mieltä että on aika turhaa eritellä lasten kohtaloa aikuisten vastaavasta, koska ne vaikuttavat toisiinsa koko ajan. Ja IHMISILLE ei saisi tehdä tällaista. Sitä haluaisin muutettavan systeemissä ennen kaikkea. Minimoikaa kiusaamismahdollisuudet niin hyvin suuri osa ongelmista katoaa samantien. Kiusaamista tulee aina olemaan, mutta se on huomattavasti vaikeampaa jos alusta annetaan samat mahdollisuudet (ja odotukset) molemmille vanhemmille ja vielä esim. valvottaisiin jonkun aikaa alussa miten se uusi elämä lähtee menemään. Nyt laitetaan resurssit ihan muihin asioihin, ja ihmiset kärsii.
2. Minulla ON läheiset suhteet lapsiimme. Heiltä ja minulta vietiin AIKA ja mahdollisuudet olla yhteydessä, sekä heiltä aktiivinen ja läsnä vanhempi ja minulta taas aktiivinen vanhemmuus. Myös yritettiin ihan toden teolla viedä taloudellisesti jalat alta, ja vietiinkin vähäksi aikaa. Nyt tilanne on "vain" huono. Ainoastaan perheeni ja ystäväni ponnistukset auttoi selviämään, muuten olisin joutunut velkakierteeseen, niin kuin moni muu. Vieraannuttamisyritykset/huoltokiusaaminen ei ole toistaiseksi lasten ja minun välistä suhdetta horjuttanut. Pelkään kuitenkin että se on vahingoittanut lapsiamme henkisesti eri tavoin, ja että oireita saattaa ilmaantua koko heidän elämänsä aikana. En voi uskoa että se mitä he ovat kokeneet (ja kokevat) ei vaikuttaisi negatiivisesti heihin. Toki on hyvä asia että heidän äitinsä joutui eron myötä olemaan enemmän läsnä ja HEIDÄN suhde ehkä voimistui. Ennen eroa minä nimittäin hoidin suurimman osan arjesta lasten kanssa, koska heidän äiti opiskeli ja oli paljon poissa. Myös sen takia oli hyvin kohtalokasta että tämä nykyinen systeemi ajettiin pakolla läpi, ja todennäköisesti jää voimaan vuosiksi. Vaikka saavat itse päättää 12-13-vuotiaina ei voi tietää miten heitä on siihen mennessä eri tavoin manipuloitu, ja miten jatkuva valehtelu, lahjominen, manipulointi, mustamaalaaminen ym. vaikuttaa heihin.
3. Vaikuttamisesta sen verran voin sanoa, että en ole missään vaiheessa (ihan ensimmäisten päivien jälkeen) kokenut mitään mahdollisuutta vaikuttaa lastemme kohtaloon. Ainoa tapa mihin enää uskon että voisi (mikroskooppisella tasolla) jollain tavalla vaikuttaa, ja hyvin pitkällä tähtäimellä, on kertoa kokemuksistamme varsinkin ns. asiantuntijille aina kun on mahdollisuus, ja sitä kautta yrittää vaikuttaa siihen tietämättömyyteen ja/tai piittaamattomuuteen mikä vallitsee tällä saralla suomessa päättävillä tahoilla. Saatat olla poikkeus, ja se on hyvä asia.
4. Minullakin kokemusta Follosta vain omasta tapauksesta, mutta kuten totesin siellä ei ainakaan tueta jaettua ja/tai tasavertaista vanhemmuutta. Ainakin minun tapauksessa kyseessä oli vain yksi tapa lisää yrittää pakottaa minua luopumaan ajatuksesta ja tukea vielä kerran äitiä lasten viemisessä. Yllätyin silti kun tuomari niin suoraan sanoi esim että "lapsille ei ole hyväksi olla niin paljon isän kanssa" jne. "Asiantuntija" (sosiaalityöntekijä) vieressä komppasi. Follosta on tehty ainakin yksi tutkielma, jossa todettiin (muistaakseni) että 2/18 haastatelluista isistä koki Folloa edes jollain tavalla hyväksi. Huomattavaa on, että mitään mahdollisuutta arvosteluun ei annettu käsittelyn jälkeen. Silti jostain syystä viranomaiset ylistävät systeemiä.
Poista5. Uravalinnastasi en tiedä vaikka olisitkin valinnut silti samoin jos sinulla olisi käynyt niin huonosti kuin esim. minulla. Sekä huonot että hyvät kokemukset johtavat uravalintoihin. Jos minulla olisi nyt mahdollisuuksia vaihtaa alaa ja päästä vaikuttamaan edes yhden lapsen auttamiseksi, saati sitten mittaviin lakimuutoksiin niin ilman muuta vaihtaisin.
Koska sinä olet vähemmistön edustaja olet aika tärkeässä asemassa ja todella hyvä että olet alalla. Voitpa kertoa ainakin sen että se on ihan mahdollista, ja voi jopa olla aika hyvääkin - päinvastoin kuin tähän saakka KAIKKI ne "asiantuntijat" jotka me olemme kohdanneet ovat väittäneet.
6. Älä loukkaannu, mutta - Yksi pahimmista ja loukkaavimmista asioista mitä voit sanoa minunkaltaisille (vaikka tarkoitus on varmasti päinvastainen) on juuri tyyliin "Sitten kun lapset ovat aikuisia niin saattavat nähdä asiat toisin!" tai "Joskus etävanhempien suhde lapsiin vahvistuu sitten kun lapset aikuistuu!" jne. Ideana lohduttaa? Korvaisiko se varastettua lapsuutta? Niin kuin sanoin meillä jo on läheinen suhde (toistaiseksi), mutta suhteet kehittyvät ja muuttuvat koko ajan, nimenoman AJAN ja KOKEMUSTEN kanssa. Ja arjessa. Näitä tekijoitä meillä ei enää ole, eikä näytä koskaan tulevan takaisin. Lapsilta on viety tämä. Täysin tietoisesti. Paras selitys tälle raakudelle mitä olen tähän asti keksinyt on PELKO ja KOSTO. Pelko saa paljon pahaa aikaan. Ja sen takia on hyvin vaarallista lähteä tukemaan sitä ihmisissä, jotka ovat muutenkin herkässä tilassa esim. eron yhteydessä. Vanhemman on aivan turha pelkää että lapset tykkäisi enemmän toisesta vanhemmasta, mutta silti moni pelkää. Riittää että on läsnä ja on oma itsensä ja yrittää parastaan, äiti ei voi ola isä eikä päinvastoin. Pelko johtaa kateellisuuteen, vihaan ja pikkuhiljaa pahuuteen. En vielä en ole tajunnut mikä synnyttäisi sellaista kostonhalua että se voisi alkuunkaan jossain mielensyövereissä oikeuttaa pahantekoa omille lapsille. Toki VOI olla eri mieltä siitä mikä on lasten parasta esim ajanjaon suhteen, toki (vaikka alkaa jo löytymään aika kovia tutkimustuloksia, tilastoja ja käytännön kokemusta joka tukee nimenomaan vuoroasumista MYÖS vaikka vanhemmilla saattaisi olla joitakin riitoja). Vaikka olisi silti oikeasti niin vakuuttunut yhden vanhemman ylivertaisuudesta niin se ei oikeuta kaikki nämä muut teot mitä voi harrastaa, ja josta ei voi olla eri mieltä onko se hyväksi tai pahaksi lapsille. Se että sitä niin yleisesti sallitaan häiritsee minua suunnattomasti. Olemme ihmisiä - kiusaamista on ihan joka alueella missä ihmisiä on, siinä missä hyvyyttäkin. Nyt vaan tuetaan käytännössä enemmän sitä huonoa ja kielletään (usein) pahuuden olemassaoloa.
Kiitos siitä että pyrit ajamaan asioita joista olemme keskustelleet. Jos minusta voi olla jossain yhteydessä apua tai haluat enemmän kokemustietoa niin ole yhteydessä! Varsinkin jos joku miettii ja empii voisiko tasavertainen vanhemmuus ja jaettu aika lasten kanssa olla hyvä idis ja haluaisi kuulla kokemusasiantuntijan mielipidettä!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos tämän jakamisesta, tärkeää asiaa. Meillä on avioeroprosessi alkamassa. Minä etsin myös oikeusapua tähän. Itselleni prioriteetti on se, että kaikki menisi mahdollisimman mutkattomasti meidän lasten osalta. Olisin tahtonut välttää lapset tältä, mutta siihen emme kuitenkaan pystyneet. Tärkeää on, ettei lapseen kohdistu se katkeruus ja suru, kuten mainitsitkin. https://fortelaw.fi/palvelut/
VastaaPoista