Addiktio läheisyyden korvaajana

Elokuvamainos

Minä muistan kuinka eräs asiakkaani kerran kuvasi alkoholiriippuvuuttaan kertomalla kuinka muutaman lasillisen jälkeen olo on kuin hyvän ystävän seurassa, vaikka olisi yksin. Ja kuinka helppo on ollakaan yksin, kun ei tunnu yksinäiseltä. Kuinka tavattoman keveää on naksauttaa viinipullon korkki auki ja kääriytyä vilttiin sohvan nurkkaan. Kun viime viikolla katsoin toimittaja Johann Harin Ted-linkin, jossa hän kumoaa väitteillään ja tutkimuksillaan aiemmat luulomme päihderiippuvuuksista, muistui keskustelumme jälleen mieleeni sekä sen synnyttämä oma pohdintani asiasta.

"So the opposite of addiction is not sobriety. It is human connection."

Johann Hari

Väitetään että alkoholisteilla on ongelmia läheisyyden kanssa. Läheisyyden pelkoa voidaan paeta päihteisiin, mutta päihteet myös itsessään pitävät yllä etäisyyttä toiseen ihmiseen. Moni alkoholistin puoliso kuvaakin, että kumppanilla on läheisempi suhde pulloon kuin häneen. Alkoholistin elämässä puolison läsnäolo ei koskaan voi voittaa päihteen tarjoamaa turvaa ja hoivaa. Osa päihteiden käyttäjien puolisoista päättää kuitenkin jäädä, sopeuttaen tilannetta käyttäen aineita mukana tai sietämällä tilanteen lohkomalla sen muusta elämästä erikseen, niin hyvin kuin pystyy.

Hari väittää puheessaan ja samaa käsittelevässä kirjassaan (tiivistelmän voit lukea Huffington Postista), että suuri osa päihderiippuvuuksista liittyy yksinäisyyteen. Yksinäisyyttä poistamalla voisimme siis ehkäistä riippuvuuksia. Valitettavasti parisuhde ei kuitenkaan ole tae yhteydestä puolisoon tai läheisyydestä. Usein lainaamani Robert Stenberg esitti tutkimuksessaan 1980-luvun lopulla teorian rakkaudesta. Hänen mukaansa rakkaudessa on kolme keskeistä elementtiä: intohimo,  läheisyys ja sitoutuminen. Se, kuinka pystymme kokemaan kumppanimme kanssa kolmen kärjen teemat vaikuttaa siihen, kuinka tyydyttävänä ihmissuhteen koemme. Harin ajatuksia mukaillen parisuhteen parantaminen (joka yleensä edellyttää myös omaan itseen tututustumista ja oman itsen rakastamista) voisi ehkäistä addiktioita. Todennäköisesti myös läheisyys- ja tunnetaitojen opettaminen nuorisolle voisi edistää läheisempien ihmissuhteiden syntymistä?

Amy Winehousen elämää käsittelevässä Amy-dokumentissa nousevat jälleen samat teemat: yksinäisyys, päihderiippuvuus, tuhoavat ihmissuhteet ja varhaislapsuuden traumat. Elokuvassa pohditaan, olisiko naisen elämä voinut olla onnellisempaa ilman julkisuuden paineita ja sitä seuraavaa päihteiden käyttöä. Mutta kuinka voisimme tietää, olisiko Amy kuollut päihteisiin ilman maailmanmainettakin? Paljon parjatun ja nyt vuoden päihteittä olleen miesystävän ja entisen puolison Blake Fielder-Civillin mukaan he olivat kaksi rikkonaista, jotka löysivät toisistaan lohduttajan ja käyttäjäkaverin. Kohdistuiko rakkaus siis aineisiin vai kumppaniin? Voidaanko aineista ja rakkaudesta puhua samassa lauseessa? Ja miksi yksinäiset eivät löytäneet siltaa toistensa luokse selvinpäin?

Jos ajatellaan, että addiktio on seurausta yksinäisyydestä, niin valitettavasti parantuminen ei kuitenkaan näytä tapahtuvan vain kumppanin löytämisellä, koska riippuvuus on ehtinyt jo syntyä. Usein päihderiippuvainen erityisesti kaipaa rinnalleen toista päihteiden käyttäjää; mahdollisuutta olla näkemättä todellisuutta, koska se koskee. Erityisen tuskallista on nähdä, mikä on kaiken taustalla, varjossa piilossa peläten näkyväksi tulemista. Paraneminen kuitenkin vaatii myös kipua, asioiden kohtaamista, eikä se ole helppoa. Joillekin aineet jäävät rakkauden myötä, kohdistuipa rakkaus sitten uuteen kumppaniin, aatteeseen, elämään tai henkiseen heräämiseen. Päihtyneenä olemiselle ei ole enää tarvetta, kun turva löytyy muulla tavoin. Logoterapiassa ajatellaan, että ihminen tarvitsee tarkoituksen voidakseen elää hyvää elämää, useimmiten tarkoitus on kytkennässä toiseen ihmiseen tai ihmisiin. Olla joku jollekin tai joillekin. Rakastaa ja saada rakkautta osakseen. Siinäpä elämälle runsautta ja merkitystä.