lauantai 12. syyskuuta 2015

Elämyshakuinen erityisherkkä säihkyy ja vetäytyy

Erityisherkkiä ihmisiä on tutkimusten mukaan väestöstä noin viidennes. Osa heistä on elämyshakuisia, ihmisiä, joissa psykologian tohtori, herkkyystutkija  Elaine Aronin mukaan yhdistyvät erityisherkän näkemyksellisyys ja elämyshakuisen into. Optimaalinen vireysaleue on kuitenkin kapea, koska elämyshakuinen virittyy ja kyllästyy helposti. Hän siis haluaa kokea kiihottavia uusia asioita, mutta myös väsyy niihin helposti. Tällainen herkkä ihminen ei yleensä ole riskihakuinen. Voisikin sanoa, että hän on ennemminkin vaihtelunhaluinen ja helposti uusista asioista innostuva. Kiinnostavaa on että myös introvertti erityisherkkä voi olla elämyshakuinen.

Kuulun itse tähän joukkoon. Innostun helposti ja välillä saan ratsastaa näiden upeiden tunteiden kimmeltävällä aallonharjalla. En tarvitse elämyksellisyyteen välttämättä seuraa tai isoja raameja, usein parhaat juttuni koen vain oman pääni sisällä. Koska inspiroidun nopeasti, käy minulle kohtuullisen usein niin että kahmin liikaa uusia asioita. Joudun jatkuvasti muistuttamaankin itseäni siitä, että myös kivoihin asioihin voi väsyä, ei vain tylsiin.Muutaman kerran olen kompuroinut kunnolla ja väsynyt. Koska kyseessä on luonteenominaisuus, joka viettelee mieltä, ei ole mahdollista vain päättää toimia loppuikäänsä toisin, ennakoiden ja lähestyen asioita rauhallisesti. Ainoa mahdollisuus on pyrkiä olemaan läsnä hetkessä mahdollisimman hyvin. Olla itselleen paikalla, mutta myös antaa löysiä ohjia, kun luovuus ja ilo kutsuvat luokseen.

Sosiaalisiin suhteisiin antautuva elämyshakuinen erityisherkkä asettaa itsensä tietenkin alttiiksi myös arvioinnille. Samaan aikaan kun maailma ja ihmiset vetävät puoleensa, voi herkkä olla pelokas saamastaan palautteesta ja kritiikistä. Hän siis tuntee vetovoimaa uusia ihmisiä ja asioita kohtaan samalla kun kavahtaa niitä. Tämä väsyttää elämysherkkää tietenkin lisää. Olisikin tärkeää, että herkkä ihminen oppisi olemaan ottamatta vieraiden ihmisten palautteita liian henkilökohtaisesti. Tämä voi olla vaikeaa, koska erityisherkkä tulkitsee muiden käytöstä omasta maailmankuvastaan ja ihmiskäsityksestään käsin. Opetella sitä kuitenkin voi, hyviä vinkkejä tähän löytyy Janna Satrin hienosta Herkän ihmisen tietokirjasta.

Oletko sinä elämyshaluinen erityisherkkä? Muista ainakin nämä.

 

-Mieltään saa vaihtaa. Jos olet suostunut jälleen kerran uuteen juttuun, etkä millään jaksaisikaan, on sinulla kaikki oikeus perua asia tai tapaaminen.

-Pidä huolta, että saat lepoa tarpeeksi, elämyshakuisen voi olla vaikea tunnistaa  intoilunsa keskellä väsymistä ( ja muitakin tarpeita, kuten nälkää ja janoa)

-Herkän ihmisen voi olla vaikea asettaa rajoja ihmissuhteissa tai työssään. Jos se on sinulle haaste, niin rupea toimeen ja opettele niitä. Kuten tietokirjailija Janna Satri kirjassaan kirjoittaa: Rajat ovat hyviä asioita ihon alla.

- Jos huomaat väsyneesi tai jopa uupuneesi, hoida itseäsi levolla ja sinulle sopivalla liikunnalla. Musiikki, lempeys itseä kohtaan ja esimerkiksi kirjoittaminen toimivat hyvin.Sinun ei tarvitse olla tavattavissa aina. Voit sulkea puhelimen ja ottaa aikalisän.  Ole armollinen ja kiltti itsesi kohtaan.

 

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä artikkelista! Aikalisä kuulostaa hyvältä idealta, samoin lupa perua jo sovittu tapaaminen. :)
    Itse muutun äkäiseksi ja rauhattomaksi jos kierroksia arkeen kertyy liikaa, eikä se ole kellekään hauskaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvistä vinkeistä jaksaa paremmin. Varsinkin lupa pyörtää jo luvattu asia tai tapaaminen on hyvä, senkun vielä osais ottaa käyttöön. Ja se, että osata olla itselle kiltti (muille sitä on luonnostaan) ja armollinen, ehkä nämäkin vielä joku päivä oppii. Hyvä ja ajatuksia herättävä artikkeli

    VastaaPoista