Uskallanko rakastaa?

Rakkauden Roihu -blogi haastaa tällä viikolla meidät miettimään rakkauden olemusta ja tägäämään ajatuksemme tunnuksella #uskallanrakastaa. Kampanja houkutteli minut ajatusretkelle pohtimaan mistä tiedän, uskallanko rakastaa ja mikä tekee minut rakkaudelle avoimeksi?

Kysyin eilen eroryhmältäni, onko ero vienyt heiltä uskon rakkauteen vai vahvistanut sitä? Suurin osa koki uskonsa vahvistuneen samalla, kun rakkauden olemus oli tullut heille näkyvämmäksi. Rakkaussuhteen loppuminen oli vahvistanut luottamusta omaan kutsumukseen: Kuinka haluan tulla rakastetuksi, mikä on minun tapani rakastaa?  Muistan tämän hyvin itsekin oma eroni ajalta: Kun vihdoin antauduin tosiasialle, että yksi aikakausi on päättynyt ja suostuin irrottautumaan, vapautui energiaa uuden elämän rakentamiseen. Parisuhteen loppumisen hyväksyminen on mahdollisuuksien maailman alku. Minulle tärkein asia oli silloin havahtua rakkauteen, siihen, että rakkaus on luonani aina, riippumatta siitän kuka on luonani, ja onko ketään.

Eroni jälkeen olen seurustellut kolme kertaa. Jokainen suhde on ollut lahja ja samalla mahdollisuus oppia itsestäni lisää. Sitoutuminen on ollut hyppy joka kerran tuntemattomaan, mutta se on kannattanut. Toiseen ihmiseen kun tutustuu vain tutustumalla ja elämän edetessä voimme valita uudelleen toisemme joka päivä. Joskus joudumme myös toteamaan, ettei tästä mitään tule. Ajattelen, että silloinkin rakkaus johdattaa meitä valinnoissamme.

Koen, että minulla rakkaussuhde elämään: ihmisiin, joiden kanssa elän, puihin, joiden kauneutta katson, kirjaan, jonka sivuja selaan ja siihen komeaan tuntemattomaan, jonka kanssa silmämme kohtaavat kiirehtiessäni lounaalle. Uskallanko siis rakastaa? Kyllä: Uskallan rakastaa ja toivon sitä sinullekin koko sydämestäni, koska rakkaudelle avautumalla annat rakkaudelle mahdollisuuden.