Tunne menneisyytesi, tunnet itsesi

Kuva: Kansallisteatteri

Joskus vuonna 1983 seisoin Vera Kiiskisen vieressä tanssityttörivissä Pasilan Nuorisoteatteritalo Narrissa laulamassa shallallaata hopeisessa iltapuvussa. Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin minä työskentelen erokriisissä olevien henkilöiden ja parien kanssa  ja Vera debytoi Kansallisteatterissa ohjaaja-käsikirjoittajana draamalla, joka käsittelee uskottomuutta parisuhteessa. Näitä pohdin istuutuessani kaksi tuntia sitten äitini seurassa eturiviin seuraamaan Kansallisteatterin Omapohjaan "Sisäistetyt teoriat rakkaudesta" -esitystä. Tiesin esityksen saaneen hyviä arvioita, mm Hesari antoi kiitettävän kritiikin näytelmästä. Roolituskin oli mielestäni kiinnostava, mutta erityisesti minua motivoi aihe: pettämiskriisi ja siitä seuraavat vaiheet toista lastaan odottavan parin elämässä.

Menneisyys ei ole paikka, eikä tulevaisuuteen ole tila, johon astutaan. Elämä tapahtuu tässä ja nyt, mutta tapahtuneiden asioiden jäljet ovat meissä kiinni, usein tavoilla, joista emme ole tietoisia, kuten näytelmän terapeutti (Irina Pulkka) useaan otteeseen muistuttaa. Tietoiseksi tuleminen voi kuitenkin vapauttaa meidät omasta vankilastamme, joiden kaltereiden sisälle olemme huomaamattamme joutuneet.

Yhdysvaltalainen terapeutti Harville Hendrix on kirjoittanut kirjassaan "Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu", että parivuoteessa ei makaa pelkästään pariskunta, vaan kuusi ihmistä: parin lisäksi molempien vanhemmat. Kiiskisen petauksessa sängyssä on vielä ahtaampaa.

Näytelmän nainen (Sanna-June Hyde ) ja mies Leo (Ilkka Villi) odottavat toista lastaan kun liitossa rytisee. Tekstiviesti paljastaa miehen sivusuhteen, jota on kestänyt jo jonkin aikaa. Tunteet kuohuvat ja syytöksiä satelee puolin ja toisin, lopulta pari päättää hakeutua ammattilaisen luokse. Terapeutti edustaa psykodynaamista viitekehystä, jota varsinkin pariskunnan miehen on välillä vaikea niellä. Edistystä kuitenkin tapahtuu. Käsikirjoituksen päähenkilöksi nousee kuitenkin vahvemmin Ida, joka terapiaprosessin havahduttamana näkee menneisyytensä uudessa valossa ja sitä kautta myös itsensä.

Näytelmä on herkullinen. Kiiskinen on saanut hienosti puoleentoista tuntiin mahtumaan paljon ilman, että lopputulos olisi ahdas tai hengästyttävä. Näytelmä laajenee kauniisti pelkästä parisuhdekriisitematiikasta  kauemmaksi: äiti- ja isäsuhteeseen, riippuvuuden ja riippumattomuuden teemoihin, luottamuksen pohdintoihin, parisuhteen määritelmään ja itsensä rakastamisen teemoihin. Ilman kliseitä, oleelliseen tarttuen.

Aiheesta huolimatta näytelmä ei herätä ahdistusta. Ajattelen, että se johtuu  käsikirjoituksen soljuvuudesta, mutta myös siitä, että se sisältää traagisuudessaan hillittömän hauskoja kohtauksia, kuten Leon hahmoterapeuttisen session, jossa hän kohtaa vanhempansa mielikuvissaan terapeutin sohvalla.  Kiiskinen ei osoittele, vaan ikään kuin johdattaa katsojan kädestä kauniisti pitäen matkalle mukaan: Katso, tämän haluan sinulle kertoa.

Näyttelijäsuoritukset olivat upeita. Siksi että ne olivat aitoja. Ilkka Villin Leon olen tavannut usein ammatissani. Sanna-June Hyden ilmeikkyys kosketti. Irina Pulkka vaihtoi roolista toiseen taianomaisesti, ja Kaija Kiiski ja Jari Virman vakuuttivat. Tämä kattaus oli taiturimainen.

Ihmissuhteet ovat vuorovaikutusta, mutta asioita ei ratkaista vain puhumalla. Parisuhde on ennen kaikkea henkinen prosessi. Avoimuus ja yhteys omiin (ja toisen) tunteisiin on keskiössä, jotta läheisyys voisi kasvaa. Hyvän parisuhteen perusta on pitkälti siinä, että tuntee itsensä. Se on minun mielestäni Vera Kiiskisen näytelmän tärkein sanoma.

Näytelmää esitetään enää muutama kerta, harmi, koska sen soisi saavan jatkoaikaa. Tämän näytelmän toivoisin jokaisen parisuhdekriisiään  läpikäyvän näkevän.

Linkki näytelmän sivulle >>
Vera Kiiskisen haastattelu Annassa >>

Näitä luitte eniten viime vuonna

Kirjoitin viime vuonna 52 bloggausta, joista kolme suosituimman linkit löydät esittelyineen alta.

Herkkä ihminen, tulkitsetko liikaa?
Tulkinta on suorin tie vääriin johtopäätöksiin, jos et haasta itseäsi koettelemaan ajatuksesi kestävyyttä. Intuitiivisillakin henkilöillä voi ensivaikutelma pettää välillä. Siksi kannustan sinua varmistamaan asian kysymällä, ymmärsitkö oikein? Herkkä ihminen tulkitsee usein asiat itselleen negatiivisesti värittyen, siksikin on tarpeen tarkastaa, ymmärsinkö oikein sanasi tai eleesi vai värittyivätkö ajatukseni kehoni reagoinnilla tai vahvoilla tunteillani?
Lue koko juttu >>

Kun epänormaali muuttuu normaaliksi
Suhde, jonka dynamiikka perustuu vallankäytölle ja alistamiselle, tekee ikävää jälkeä sen kohteeksi joutuneelle. Kun toinen mitätöi, puhuu rumasti, on väkivaltainen, kontrolloi rahan käyttöäsi, ihmissuhteitasi tai vartalosi kiinteyttä, on aika havahtua. Se, mitä tunnet on totta. Älä puhu itseäsi ympäri pysymään suhteessa, jossa voit pahoin. Hae apua, jos et pysty irrottautumaan ilman.
Lue koko juttu >>

Uskottomuus ei riitä selitykseksi eroon
Pettäminen nousee eroon johtaneiden syiden kärkilistalle, mutta yksittäisenä tapahtuma se on huono ja riittämätön syy lopettaa suhde. Uskottomuuden jälkeen on mahdollista jatkaa yhdessä, jos tapahtunut käsitellään ja jätetään taakse. Yhdessä jatkaminen vaatii ymmärrystä, itsetutkiskelua, anteeksiantoa, anteeksi pyytämistä, avoimuutta ja rakkautta. Halua rakentaa toimiva suhde yhdessä.
Lue koko juttu >>

Antaisitko itsesi kasvaa potentiaalisi kokoiseksi?

Nuorena, juuri eronneena naisena loin oman vahvistuslauseeni, kirjoitin: "Ihminen täydentyy itsensä kautta."Muutamia vuosia kului, kasvoin matkallani, viimein vaihdoin pisteen tilalle pilkun ja jatkoin lausetta:  mutta kasvaa toisen rinnalla.

Kohtaaminen:  hetki jossa kaksi tai useampaa henkilöä antautuvat näkyviksi toisilleen on merkityksellinen kokemus. Se voi olla lyhyt tai pitkä, hetki tuntemattoman tai tutun kanssa, mutta aito kohtaaminen voi tapahtua vain, kun molemmat tulevat näkyviin sellaisina, kuin sisimmältään ovat. Kohtaamiseen ei mahdu manipulaatiota, naamioita tai poissaolevaa mieltä. Aidon kohtaamisen äärellä olevat ihmiset tunnistavat tämän hetken merkityksellisyyden ja muisto siitä voi pysyä mukana kauan. Kantaa vaikeuksissa, antaa uskoa elämään.

Kaikilla ihmisillä on olemassa jokin yksinäisyyden kokemus. Kuluvana vuonna yksinäisyys on ollut paljon esillä mediassa. Professori, tutkija Juho Saari nimitti yksinäisyyden Hesarin haastattelussa yhdeksi kansantaudeistamme. Mutta onko meillä valta vaikuttaa itse siihen, kuinka yksinäisiksi koemme itsemme?

Tiedetään, että yksinäisyys merkitsee eri asoita eri ihmisille. Introvertti vahvistuu yksin ollessaan, ekstrovertti ihmisistä, väliin jäävä ambivertti tunnistaa molemmat puolet itsessään. Erityisherkät ihmiset voivat sulkeutua omaan luolaansa vain sen vuoksi, että ovat satuttaneet itsensä niin monesti ihmissuhteissa, myös tilanteissa, joissa toinen osapuoli ei sitä tarkoittanut. Silloin eristäytyminen  ei suojaa, vaan estää parantavan yhteyden syntymisen.

Voi olla haastavaa myöntää itselleen olevansa se henkilö, joka sabotoi omia ihmissuhteitaan. Tämä on ollut myös minulle vaikea asia myöntää. Kuitenkin oivallettuani asian  olen pystynyt ottamaan uudenlaista vastuuta ihmissuhteistani, myös suhteestani omaan itseeni. Herkkä ihminen tulkitsee helposti toisen ihmisen käytöstä sitä kautta, kuinka olisi itse toiminut tilanteessa. Se, että toinen ei näin tee, ei tarkoita sitä, ettei hän välittäisi. Hän kokee maailman toisin kuin sinä.

Logoterapiassa kannustetaan ihmistä kasvamaan koko potentiaalinsa kokoiseksi, se on tilan luomista sille kutsumukselle itsessään, joka haluaa tulla esiin. Usein se vaatii haitallisten ihmissuhteiden päättämistä, omien elämäntapojen muuttamista tai aivan koko oman arvopohjan uudelleen inventoimista: Roikunko jossain, joka ei palvele minua enää? Olenko oman onneni tiellä haitallisten uskomuksieni kanssa? Elänkö elämää, jota haluan elää?

Kiitos sinulle lukijani kuluneesta kolmannesta vuodestani täällä. Kiitos myös kaikesta palautteesta, jonka olen teiltä vastaanottanut. Kiitos sinulle, joka osallistuit kursseilleni, ryhmiini tai kävit yksityisvastaanotollani. Jokainen teistä opetti minulle lisää elämästä, ihmissuhteista ja itsestäni samalla kuin vahvisti omaa kutsumustani tehdä tätä työtä.

Kannustan sinua oppimaan itsestäsi enemmän. Se onnistuu, kun suostut vuorovaikutukseen. Ystävät ja muut lähimmäiset ovat tätä varten, mutta maailma on täynnä myös uskomattoman upeita kursseja, kirjoja, valmentajia, blogeja, tapahtumia, artikkeleita ja yhteisöjä, joihin tutustumalla voit tulla itsellesi läheisemmäksi ja silloin, usko pois, sinun on myös helpompi tulla läheiseksi muiden kanssa.

Tämän vuoden parhaat löytöni, jotka haluan jakaa kanssasi

Verkkosivustot
Tuimakka (Tuija Matikan itseapupakki moneen mielenhaasteeseen)
Elä paremmin Jevgeni Särjen upeaa kannustusvyörytystä)
Haluton Tarja Törmäsen ja Veera Uusoksan blogi seksistä ja haluista suoraan ja sumeilematta ihmisyyttä kunnioittaen)
Anna Taipale (Itsensä rakastamisen tärkeydestä)

Valmennukset ja koulutukset
Majakka Lighthouse (johtajuusvalmennusta Dale Carnegien legendaaristen oppien avulla Irja Kiertosen valloittavassa ohjauksessa)
Hehku Hyvinvointi (loistavan Annika Tammiluodon valmennukset parempaan itsetuntemukseen ja iloon)
Mieliliike (Karita Palomäen kutsumus on muistuttaa, että olemme kokonaisuus)
Kasvutahto (Kaisa ja Simo Kuurneen kasvumatkoja ajatuksien ja joogan kautta)

Kun haluat eteenpäin, antaudu tunteelle

Ihminen, joka on valmis kohtaamaan itsensä, on koskettava. Kun suostuu astumaan kohtalonsa armoilta kohti kutsumustaan, on otettu iso askel ulos uhriluolasta. Ei ole helppoa haastavassa elämäntilanteessa katsoa itseään rehellisesti, siksi siihen on hyvä ottaa rinnalla kulkijaksi terapeutti tai valmentaja, joskus tehtävään voi soveltua läheisempikin ihminen.

Keskellä kriisiä on vaikea nähdä uuden elämän mahdollisuuksia, koska kaikki energia menee tunteiden ja välttämättömän kanssa selviytymiseen. Mutta rankan myrskyn jälkeen koittaa aina jossain vaiheessa aamu, jolloin kysytään, oletko valmis ponnistelemaan, näkemään uusin silmin, löytämään toisenlaisen tarkoituksen, jota et ehkä uskonut näkeväsi?

Harvat asiat elämässämme menevät niin kuin me toivomme. Petymme, kohtaamme vaikeuksia. Ajattelemme, että miksi juuri minulle kävi näin? Mitä suurempi merkitys jollain ihmissuhteella, työllä, tai muulla menettämällämme asialla on meille ollut, sitä suurempi on irrottautumisesta aiheutuva kipu. Tuskan tunteella on tärkeä sanoma, se kutsuu sen äärelle, joka vaatii huomiota. Siksi sen seuraan on syytä pysähtyä.

Rakkaussuhteen päättymiseen liittyvä tunnetyöskentely ottaa helposti ainakin vuoden, useammankin. Monelle tämän ymmärtäminen on hankalaa, olisi kiusaus suorittaa tapahtunut nopeasti ohi, vetää tunnekuilut tasaava lääkekuuri, hypätä uuteen suhteeseen tai hakea lohtua viinin pehmentämistä omista hetkistä. Parhainta tulosta tulee kuitenkin, kun on valmis kohtamaan tunteensa ja suostumalla prosessille ilman pakoreittejä. Se ei ehkä ole kivuttomin tai nopein, mutta sen tulokset ovat tehokkaimmat ja pysyvimmät.

Ydinperheen voi menettää vain kerran

Ensimmäinen joulu eron jälkeen on monelle vaikea. Kaikki on toisin. Joskus se voi olla helpotus, joskus suuri tuska. Vaikka eron uhka olisi ollut jo pitkään tiedossa, voivat omat reaktiot yllättää.   Siirtyminen parisuhteesta eronneeksi ei kulje ilman tunnetyöskentelyä, mutta joskus ihminen voi tarvita työkaluja ajatustensa selvittämiseen. Silloin avuksi voi tulla ystävä, kirja, musiikki, eroseminaari tai terapeutti.

Minun eroni puolisostani tapahtui joulun alla vuonna 1998. Kaikki oli kaaosta. En ollut osannut valmistautua asiaan, vaikka olin tuntenutkin sen olevan tulossa. Yksin jäätyäni minusta tuntui, kuin ympärilläni olisi ollut autio, loputon maa. En nähnyt tulevaisuutta edessäni. Toisaalta pitkään jatkunut pelko mahdollisesta avioerostamme oli totta, olin astunut ahdistavimman kynnyksen yli.

Kun aattoiltana istuin yksin kuusen vieressä kodissamme, oli tunne musertava ja samalla pysäyttävä. Minulla oli ikävä lapsiani, mutta samaan aikaan tiesin, ettei minusta olisi ollut heille sitä iloa, jota he saivat kokea sukujoulun keskellä isänsä kanssa. Ymmärsin samalla, että ensimmäisen eron jälkeisen joulun voi kokea vain kerran. Antauduin tunteelle, annoin elämän tapahtua minussa.

Muistan, miltä tuntui nuorena naisena miettiä mahdollista yksinhuoltajuutta ja eroa. Ajatuskin kauhistutti, en halunnut ajatella kohtaloa itselleni. Yksinhuoltaja oli jo sanana kammottava, epäonnistunut ja  yksinäinen. Mikä pelottavinta: siinä oli hylätyn leima. Ajattelin, ettei se minua koskaan koskisi, olimmehan tehneet lupauksen.

Jokin aika sitten eräs eroa pohtiva asiakkaani sanoi, että jos lentokoneet putoaisivat samalla 39% todennäköisyydellä, kuin ensimmäiset avioliitot päätyvät eroon, kukaan ei uskaltaisi lentää. Naimisiin kuitenkin mennään. Ihmisellä on suuri tarve uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa ja rakkaussuhteensa kestävyyteen.

Avioliiton pysyvyydessä kysymys ei kuitenkaan ole vain lupauksesta tai tahdostakaan, jos emme ole valmiita työskentelemään tunteidemme kanssa ja olemaan läheisiä itsellemme ja toisillemme. Läheisyys on näkyväksi tulemista, sen tiedostamista, että on tärkeää tietää, mitä puolisolle kuuluu. Aivan samoin kuin omalla vastuullani on kertoa tunteistani ja toiveistani puolisolle. Silloin meillä on mahdollisuus kuulua 61 prosenttiin tai jopa kasvattaa tuota lukua.

Tiedämme tutkimuksista, että suurin osa ihmisistä haluaa elää uskollisessa parisuhteessa. Vaikka asumme nykyään yhä lähempänä toisiamme, on yksinäisyys silti suuri ongelma. Sekin tunnistetaan, että ihmisestä tulee sitä valikoivampi, mitä enemmän on valinnanvaraa. Ennen vanhaan mentiin yhteen naapuritalon pojan tai tytön kanssa, mutta nykyään aidosta kohtaamisesta on tullut vaikeampaa. Nelikymppisistä miehistä kymmenen prosenttia ei ole koskaan seurustellut. Saman ikäisistä naisista seurustelukokemus puuttuu viideltä prosentilta. Se on suuri määrä ikäluokasta.

Juhlapyhinä normit vahvistuvat. Voi tulla kiusaus verrata itseä toisiin. Tämä korostaa erilaisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. On hyvä muistaa, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Joku on joskus kirjoittanut, että älä kadehdi toisen onnea, koska et tiedä hänen salaista suruaan. Toisaalta voimme yhtyä Eeva Kilven runon sanoihin: "Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä!"

Ydinperhe on maailmanhistoriassa uusi tulokas. Perheeseen on aiemmin katsottu kuuluvan useita sukupolvia, jopa palvelusväkeä. Ydinperheen käsite alkoi muotoutua romanttisen rakkauden syntymisen yhteydessä 1800-luvulla. Siihen liittyy vahvoja latauksia, odotuksia ja haaveita. Ydinperheen voi menettää vain kerran. Eroryhmissä moni suree enemmän perheen hajoamista, kuin toimimattoman parisuhteen loppumista. Erityisen pahalta ero tuntuu usein lasten takia. Eroperhe voi kuitenkin olla kokonainen.

Tiedämme, että eroperheen lapsen erosta selviytymistä edesauttaa parhaiten se, kuinka hyvin vanhemmat ovat käsitelleet eronsa. Eron käsitteleminen merkitsee sitä, että on valmis pohtimaan avoimesti tapahtunutta ja kaikkien osapuolien osuutta asiassa. Se vaatii tunteiden ilmaisua, mutta sen tulisi tapahtua turvallisesti ja kasvukokemukseen pyrkien. Myös lasta kannattaa kannustaa ilmaisemaan tunteensa. Lapsille on tarjolla erilaisia ryhmiä ja kursseja, joissa käsitellään vanhempien eroa. Näitä ovat mm. Pienperheyhdistys ja Kasper - Kasvatus- ja perheneuvonta.



Ensimmäisenä jouluna eron jälkeen

• Hoida itseäsi hyvillä asioilla
• Älä pakene tunteita alkoholiin
• Pyydä rohkeasti apua tai seuraa kavereilta
• Jos kaipaat ihmisiä, mene ihmisten pariin
• Anna itsellesi lahjaksi lista asioista, joista voit olla kiitollinen
• Muista, että hyvät asiat menneisyydessä pysyvät, ne eivät katoa milloinkaan.
• Liiku luonnossa
• Kirjoita kirje vuoden päässä odottavaan seuraavaan jouluun.

Lähde: Väestöliitto: Sovussa kohti joulua ja sen yli -mediatilaisuus

Tunnistatko mielesi miinakentän?

Sopeuttava käyttäminen tarkoittaa kaikkia niitä tapoja, joilla pienennämme itseämme saadaksemme rakkautta ja hyväksyntää. Ne ovat keinoja, jotka olemme usein omaksuneet jo varhain lapsuudessamme ja integroineet osaksi itseämme. Joskus ne ovat meille luontaisia olemalla osa temperamenttiamme ja persoonallisuuttamme, välillä liitämme niitä itseemme siksi, että läheiset odottavat meidän olevan tietynlaisia. Se voi olla hyvää tarkoittavaa tiedostamatonta ohjausta tai johdattelua. Pahimmillaan ikävää manipulointia.  Rakkaudellinen ihmissuhde ei vaadi toista olemaan tietynlainen tai asettumaan tekoihin, joiden arvomaailmaan ei voi liittyä. Rakkaus on hyväksyntää, se antaa toisen olla mikä on ja tarvittaessa tukee toista muutoksessa, ei pyri muuttamaan. Toki on myös täysin mahdollista sopeuttaa käytöstään ilman toisen odotuksia, silloin ihminen käyttäytyy siten, kuin olettaa toisen odottavan hänen käyttäytyvän. Tällainenkin on tuhoisaa, koska se perustuu tulkinnalle, joka on aina tie eksyksiin.

Sopeuttava ihminen on usein taitava tunnistamaan toisen miinakentän, alueen, jolle ei voi astua, asioita joita ei voi ottaa puheeksi. Kun näitä aiheita on tarpeeksi arjessa, kapenee liikkumavara nopeaan ja pian voidaan olla pisteessä, missä puheenaiheet rajautuvat minimiin ja mahdollisuus kasvaa yhdessä loppuu. Molemmat vetäytyvät omiin luoliinsa.

Jokaisella meillä on oma miinakenttämme, sen tunnistaminen auttaa meitä tulemaan läheisemmäksi itsemme kanssa. Aiheet, joita karttelemme kertovat meistä tärkeää tietoa. Ne ovat usein juuri niitä alueita, jotka aiheuttavat meissä kipeitä tunteita, uhkaa, huolta, hylätyksi tulemisen pelkoa, arvojemme arvostelua. Mitä enemmän näitä aiheita on, sitä pahemmin eristämme itsemme kasvamasta. Voisitko haastaa itseäsi tutustumaan omaan alueeseesi?

Jos sinulla on ystävä, jonka miinakenttä on laaja, voit auttaa häntä tulemaan tietoiseksi tunteistaan osoittamalla hänelle myötätuntoa ja avaamalla keskustelun siitä, miltä sinusta tuntuu varoa toisen reaktioita jatkuvasti. Ystävyys, kumppanuus tai rakkaus ei vaadi yhteistä näkyä kaikesta, se vaatii ymmärrystä ja hyväksyntää.

Lohdutuksen ja toivon sanoittaja

 Leonard Cohen 1934-2016

Kyllä, melankolinen ja surullinenkin, mutta ennen kaikkea vahvistava ja lohduttava. Leonard Cohen on kulkenut elämäni suruissa ja iloissa mukana vuosikymmenten läpi. Lähin levy on yleensä ollut helpommin käden ulottuvilla kuin muu lohtu ja apu. Cohenin ääni ja sävelet ovat silloin kietoneet minut vahvaan syleilyyn, turvaan, josta ei ole ollut kiire pois ja jonka menettämistä ei ole tarvinnut pelätä.

Vuonna 2008 osallistuin hänen konserttiinsa Helsingissä. Vaikka kaihdan isoja konsertteja ja väentungosta, uskaltauduin lähtemään. Istuin takarivissä suuren yleisön keskellä, mutta minusta tuntui, kuin hän olisi laulanut juuri minulle. Kyyneleet valuivat, olin onnellinen hetkestä ja hetkestä. Tuntui käsittämättömältä nähdä omin silmin niin suuresti ihailemani mies. Helsingin Sanomat antoi hienon kritiikin, pidin sitä seinällä usean vuoden ajan.

Äly, henkisyys, huumorintaju ja ääni, mikä koskettava yhdistelmä. Kuinka upea mies!

Marraskuisena aamuna lumen ja auringon valaistessa kotikatuani pysähdyn tämän asian äärelle. Olemme kanavia jollekin suuremmalle, se on mahdollista meille kaikille. Joillekin meille on annettu lahja ilmaista itseämme tavalla, jonka vaikutukset tuntuvat kauas ja kauan. Leonard kuului heihin. Saimme ja saamme kokea rakkautta hänen lahjojensa kautta. Kiitos.

Leonard Cohen ei ollut koskaan naimisissa. Lapsia hänellä on kaksi, Adam ja Lorca.