Addiktio läheisyyden korvaajana

Elokuvamainos

Minä muistan kuinka eräs asiakkaani kerran kuvasi alkoholiriippuvuuttaan kertomalla kuinka muutaman lasillisen jälkeen olo on kuin hyvän ystävän seurassa, vaikka olisi yksin. Ja kuinka helppo on ollakaan yksin, kun ei tunnu yksinäiseltä. Kuinka tavattoman keveää on naksauttaa viinipullon korkki auki ja kääriytyä vilttiin sohvan nurkkaan. Kun viime viikolla katsoin toimittaja Johann Harin Ted-linkin, jossa hän kumoaa väitteillään ja tutkimuksillaan aiemmat luulomme päihderiippuvuuksista, muistui keskustelumme jälleen mieleeni sekä sen synnyttämä oma pohdintani asiasta.

"So the opposite of addiction is not sobriety. It is human connection."

Johann Hari

Väitetään että alkoholisteilla on ongelmia läheisyyden kanssa. Läheisyyden pelkoa voidaan paeta päihteisiin, mutta päihteet myös itsessään pitävät yllä etäisyyttä toiseen ihmiseen. Moni alkoholistin puoliso kuvaakin, että kumppanilla on läheisempi suhde pulloon kuin häneen. Alkoholistin elämässä puolison läsnäolo ei koskaan voi voittaa päihteen tarjoamaa turvaa ja hoivaa. Osa päihteiden käyttäjien puolisoista päättää kuitenkin jäädä, sopeuttaen tilannetta käyttäen aineita mukana tai sietämällä tilanteen lohkomalla sen muusta elämästä erikseen, niin hyvin kuin pystyy.

Hari väittää puheessaan ja samaa käsittelevässä kirjassaan (tiivistelmän voit lukea Huffington Postista), että suuri osa päihderiippuvuuksista liittyy yksinäisyyteen. Yksinäisyyttä poistamalla voisimme siis ehkäistä riippuvuuksia. Valitettavasti parisuhde ei kuitenkaan ole tae yhteydestä puolisoon tai läheisyydestä. Usein lainaamani Robert Stenberg esitti tutkimuksessaan 1980-luvun lopulla teorian rakkaudesta. Hänen mukaansa rakkaudessa on kolme keskeistä elementtiä: intohimo,  läheisyys ja sitoutuminen. Se, kuinka pystymme kokemaan kumppanimme kanssa kolmen kärjen teemat vaikuttaa siihen, kuinka tyydyttävänä ihmissuhteen koemme. Harin ajatuksia mukaillen parisuhteen parantaminen (joka yleensä edellyttää myös omaan itseen tututustumista ja oman itsen rakastamista) voisi ehkäistä addiktioita. Todennäköisesti myös läheisyys- ja tunnetaitojen opettaminen nuorisolle voisi edistää läheisempien ihmissuhteiden syntymistä?

Amy Winehousen elämää käsittelevässä Amy-dokumentissa nousevat jälleen samat teemat: yksinäisyys, päihderiippuvuus, tuhoavat ihmissuhteet ja varhaislapsuuden traumat. Elokuvassa pohditaan, olisiko naisen elämä voinut olla onnellisempaa ilman julkisuuden paineita ja sitä seuraavaa päihteiden käyttöä. Mutta kuinka voisimme tietää, olisiko Amy kuollut päihteisiin ilman maailmanmainettakin? Paljon parjatun ja nyt vuoden päihteittä olleen miesystävän ja entisen puolison Blake Fielder-Civillin mukaan he olivat kaksi rikkonaista, jotka löysivät toisistaan lohduttajan ja käyttäjäkaverin. Kohdistuiko rakkaus siis aineisiin vai kumppaniin? Voidaanko aineista ja rakkaudesta puhua samassa lauseessa? Ja miksi yksinäiset eivät löytäneet siltaa toistensa luokse selvinpäin?

Jos ajatellaan, että addiktio on seurausta yksinäisyydestä, niin valitettavasti parantuminen ei kuitenkaan näytä tapahtuvan vain kumppanin löytämisellä, koska riippuvuus on ehtinyt jo syntyä. Usein päihderiippuvainen erityisesti kaipaa rinnalleen toista päihteiden käyttäjää; mahdollisuutta olla näkemättä todellisuutta, koska se koskee. Erityisen tuskallista on nähdä, mikä on kaiken taustalla, varjossa piilossa peläten näkyväksi tulemista. Paraneminen kuitenkin vaatii myös kipua, asioiden kohtaamista, eikä se ole helppoa. Joillekin aineet jäävät rakkauden myötä, kohdistuipa rakkaus sitten uuteen kumppaniin, aatteeseen, elämään tai henkiseen heräämiseen. Päihtyneenä olemiselle ei ole enää tarvetta, kun turva löytyy muulla tavoin. Logoterapiassa ajatellaan, että ihminen tarvitsee tarkoituksen voidakseen elää hyvää elämää, useimmiten tarkoitus on kytkennässä toiseen ihmiseen tai ihmisiin. Olla joku jollekin tai joillekin. Rakastaa ja saada rakkautta osakseen. Siinäpä elämälle runsautta ja merkitystä.

Yksilöllistyvä maailma haastaa seksuaalisuudenkin

Kuluneella viikolla puhuttiin paljon seksistä. Suomalaisten pariskuntien lemmiskelyhalut ovat vähentyneet 1990-luvulta 2000-luvulle. Ylen verkkopalveluissa ja aamutelevisiossa kommentoitiin vakiintuneiden pariskuntien haluttomuutta. "Mitä pidempään kahdenkeskinen nautinto puuttuu, sitä vaikeampi vällyihin on löytää uudelleen." muistuttaa haastattelussa Suomen RFSU:n seksuaaliterapeutti Sari Mäki. Joillekin seksi on tapa rentoutua, toiset taas eivät voi ajatellakaan sitä olematta jo valmiiksi rentoutuneita ja näin noidankehä on valmis ja seksistä tulee valtapeli ja palkitsemisväline.

Seksin väheneminen liittyy tutkimusten mukaan myös itsetyydytyksen lisääntymiseen ja esimerkiksi netistä löytyvän aikuisviihteen helppoon saatavuuteen. Ruutu ei korvaa ihmistä, mutta tarjoaa helpon väistöliikkeen jos erilaisista haluista meinaa kasvaa riita. Sooloseksi on helppo ja herkullinen juttu, mutta oikeudesta siihenkin riidellään joissain suhteissa. Kun omakiva sivuuttaa jatkuvasti yhteisen läheisyyden kokemuksen, alkaa kuilu pariskunnan välillä kasvaa. Silloin voi olla tarpeen miettiä, mikä merkitys seksillä on minulle ja mikä merkitys sillä on meidän suhteellemme?

Seksuaalisuuden monimuotoisuus on elämän rikkautta aivan samoin kuin ruokakin, mutta nyt sille on käymässä samalla tavoin kuin ravinnollekin. Haluamme määritellä roolimme ja suhtautumisemme siihen. Siinä kun meillä on erilaisia tapoja syödä nykyään jo melkoinen määrä, on myös seksuaalisuuden suuntauksia ja trendejä tänään (ainakin sanoitettu) hurjasti enemmän kuin ennen. Ruokavalion rinnalle on tullut seksivalio. Vanha tuttu Kinseyn asteikko ei enää riitä seksuaalisuutemme peilaukseen, vaan nyt meillä on lisäksi paletissamme mm. aseksuaalisuus, demiseksuaalisuus ja monisuhteisuus, joiden avulla voimme piirtää itsellemme seksuaalisen identiteetin ääriviivoja. Seksuaalisuuden ilmentäminen itsessämme ja  elämässämme heijastelee aina myös aikaa. Yksilöllistyvä ihminen ja monimuotoistuvat perheet haastavat seksuaalisuuden ja siihen liittyvän sanaston ja vuorovaikutuksemme toistemme kanssa.

Seksi on useimpia ihmisiä kiehtova ikuisuusaihe. Sinkut kaipaavat parisuhteen myyttistä rakkausauvoa, parisuhteiset kadehtivat sinkkujen seksuaalista vapautta. Suurin osa ihmisistä kaipaa yksiavioista suhdetta, mutta kolmannes hairahtuu vääriin vällyihin ja maksaa siitä pahimmillaan kovaa hintaa. Osa ratkoo uskollisuuspulman olemalla sitoutumatta ja osa suostuu avoimeen suhteeseen vaikka sydän särkyisi, koska ei voi elää ilman toista. Seksuaalisuutta  ei voi kuitenkaan eristää omaksi alueekseen jäykin säännöin muusta ihmissuhteesta. Se on omaehtoinen ja vivahteikas elämän liekki. Meillä on onni toteuttaa seksuaalisuuttamme vapaan tahtomme turvin. Se on paljon enemmän kuin vain tekniikkaa tai halujen tai haluttomuuden armoilla olemista. Tunteet elävät meissä, mutta me elämme tunteitamme todeksi vasta tekojemme kautta. Seksuaalisuus on nautintoa, mutta sen on myös vastuullisesta itsestä ja toisesta. Omien rajojen tuntemista, katsomista ja nähdyksi tulemista. Läsnäoloa ja läheisyyttä.

Ylen seksikoneessa  voit vertailla itseäsi muihin.

Suhteellista ja suhteetonta -blogi jää lomatauolle, tavataan elokuussa. Valoisaa ja rakkaudellista kesää! Käy tutustumassa syksyn kurssitarjontaan osoitteessa Uuden Elämän Värit, jossa voi jo ilmoittautua mm. elokuun eroseminaariin ja erityisherkkyyyskursseille.

Pitääkö sinut suhteessasi pelko vai rakkaus?

"Toimimaton, kipua molemmille tuottava ihmissuhde johtaa usein siihen, että toisen täytyy olla vahvempi tekemään päätös suhteen lopettamisesta. Moni läheisriippuvainen tai muuten vain kiltti tai ahdistusherkkä pari sinnittelee vuodesta toiseen yhdessä peläten mahdollisen eron tuottamaa arpea. Molemmat voivat huonosti, kumpikaan ei pysty tekemään ratkaisevaa askelta."

Lue uusin kirjoitukseni kokonaan  Hidasta elämää sivuilta. Julkaisen Uuden elämän värit -palstallani noin kuukausittain kirjoituksia, jossa käsittelen  herkkyyttä ja tunteita logoterapeuttisesta viitekehyksestä.

No oletkos sä tapaillut ketään viime aikoina?

Seksuaaliset ongelmat osana eromaisemaa eivät milloinkaan ole erotettavissa vain omaksi saarekkeekseen, vaan linkittyvät läheisyyteen  ja avoimuuteen. Suhteeseen toiseen, mutta myös  itseensä.  Seksin välineellistämisellä kasvatamme railoa toisen äärelle. Kun haluamisesta tai kieltäytymisestä tulee vallankäytönväineitä on vallihauta jo melkoinen välillämme. On helppo projiosida toiseen ihmiseen asioita joita on vaikea nähdä itsessään. Monelle haluttomalle voikin tulla eron jälkeen yllätyksenä se, kuinka täynnä kosketuksen kaipuuta onkaan kun taas ikuinen vonkaaja ei enää näekään mielekkyyttä maailmassa jossa kaikki mahdollisuudet olisivat yhtäkkiä lähellä. Seksi, joka näyttäytyikin vastauksena ja päämääränä on yllättäen pysäyttävä kysymys. Mitä minä haluan? Mitä minä pelkään? Mikä minulta jää piiloon katseeltani? Tunnenko itseni?

Jokainen parisuhteeton eronnut tietää miltä tuntuu kun lähipiiri alkaa säädyllisen ajan kuluttua kysellä uuden mahdollisen rakkauden löytämisestä tai siitä miltä tuntuu viettää villiä sinkkuelämää. Parisuhteeton tila nähdään poikkeustilanteena ja ihminen ilman parisuhdetta kranttuna tai traumatisoituneena henkilönä. Kuitenkin moni valitsee yksinelämisen ihan omasta halusta tai elämäntilanteesta käsin. Rakkautta ei vastusteta mutta sitä ei myöskään jaagata. Joillekin halu elää yksin on luovuttamaton arvo, prioriteetti. Jos omassa elämässä on lapsia joudutaan tilannetta arvioimaan myös siitä käsin. Onko minulla edes aikaa arjen pyörittämisen lisäksi omille henkilökohtaisille tarpeilleni? Saako äidillä tai isällä olla omaa salattua elämää niinä aikoina kun lapset ovat toisella vanhemmalla? Elämää,  josta lasten ei tarvitse tietää? Toiseen ihmiseen tutustuminen kun ottaa aikaa, eikä uutta ihmistä helpolla viedä nopeasti lasten tarkasteltavaksi.
Seksuaalienergia ei rajoitu vain makuuhuoneessa tapahtuviin liikkeisiin vaan on elämänvoimaa, jonka kannattamina saamme aikaan monia hienoja asioita. Luomme, teemme työtä, urheilemme, nautimme elämyksistä. Aivan samoin kuin ihmisillä voi olla rakkaussuhde koko elämää kohtaan eikä ainoastaan yhteen ihmiseen, voi seksuaalisuudestakin nautttia myös yksin. Voi hurmaantua maisemasta, tuntea uidessa veden hyväilyn ihollaan tai viehättyä niityn kukkien keskellä elämästä ja sen kauneudesta. Ihminen, jolla on kosketus luontoon ja aisteihin on myös vapaampi nauttimaan toisen henkilön läsnäolosta kun sen aika on. Katso siis itseäsi rakkaudella ja uskalla myös koskettaa. Tee matkaa itsesi äärelle ja huomaa kuinka paljon sinussa on yhä löydettävää.

Auttamistyö on antautumista

Sanotaan että ihminen voi valita työn, mutta kutsumus valitsee ihmisen. Siksi hoiva- ja auttamisalat ovat täynnä henkilöitä, joita on ohjannut sisäinen kaipuu maailman ja ihmisen pelastamiseen. Hoitajat, terapeutit, psykologit, lääkärit ja ohjaajat kuuluvat usein näihin. Aina kutsumus ei kuitenkaan nouse sydämestä vaan se voi olla myös egosta kurkottuvaa haluamista olla tärkeä tai jättää merkki maailmaan omalla tavallaan. Päsmäröidä tai hoitaa omia, tunnistamattomia haavojaan. Joskus sillä voi olla vahingollisia seurauksia. Pahimmillaan ammattiauttajan käsistä lähtee maailmaan rikkonaisempia ihmisiä.

Terapiasuuntauksia tutkittaessa on todettu että tärkeämpää kuin viitekehys on hoitajan ja hoidettavan suhde. Yhdeksänkymmentäluvun alussa käydessäni läpi omaa psykoterapiaani en juuri osannut arvioida asian tätä puolta. Onnekseni minulle kuitenkin sattui terapeutti, jonka menetelmät sopivat minulle ja auttoivat minua itseni ymmärtämisessä. Noista kohtaamisista ammennan yhä tänään.

Aikamme on täynnä perinteisten koulutusmuotojen lisäksi myös toisenlaisia väyliä auttajan ammattiin. Voit valmistua valmentajaksi, couchiksi, mentoriksi tai oppaaksi. Lisäksi erilaisia terapiasuuntauksia löytyy aikamoinen kirjo. Ala on myös bisnestä ja vaikka hakemuksia pyydetään joka suuntaan uskallan epäillä, että rahalla pääsee useimpiin paikkoihin oli taipumuksia tai ei. Aukotonta seulontaa ei toki voisi ollakaan. Vasta ammatissa toimiminen auttaa näkemään kuinka hyvin se vastaa omaa toivetodellisuutta. Silloin myös kutsumuksen johtotähti kirkastuu. Kuka on auttaja ja kuka autettava? Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen työ? Mikä on terapeutin perustehtävä? Ketä varten olen tapaamisessa läsnä? Olenko tapaamisessa läsnä?

Tunnen ihmisen joka tykkää puhua itsestään, paljon. Häntä ei juuri kiinnosta toisen ihmisen ajatukset. Hämmentävää onkin että hän haaveilee psykoterapeutin ammatista.Mietin mitä hän siitä mahtaa odottaa ja kuinkahan odotukset täyttyvät?

Itse haaveilin nuorena seksuaaliterapeutin ammatista kunnes ymmärsin että en minä halua pohtia muiden seksuaalisuutta vaikka aihe minua kiinnostaakin. Nyt seksuaalisuus toki kuuluu asiakastyössäni käytyihin keskusteluihin, mutta osana kokonaisuutta, ei sen keskiönä.

Tein vuosia ainoastaan ryhmäohjauksia ja -valmennuksia. Nyt kun minulla on kokemusta jo pitempään myös yksityisasiakastyöstä olen huomannut että voidakseni tehdä sitä itselleni asettamillani kriteereillä, täytyy minun kunnioittaa rajojani myös säätelemällä asiakkaiden määrää. Tärkein kriteerini on antautua asiakkaan käyttöön niin että voisin olla mahdollisimman kirkas ja rakkaudellinen, mahdollistava kuvastin. En selittäjä, vastausten antaja, tietäjä tai neuvonantaja. Silloin minulla on itsellänikin mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena.

Itseohjautuva ja omaehtoinen kehonmieli

Kevään valo valaisee aivan uudella tavalla mielemme näkemään ja kehomme tuntemaan kiinnostavat ihmiset ympärillämme. Olen saanut viime päivinä todistaa montaa uutta romanssia lähelläni ja olla mukana iloitsemassa ystävien hehkutuksesta. Kiinnostus voi alkaa ulkonäöstä, mutta se voi syntyä myös muista lähteistä. Vetovoima syvenee yhteisen viestinnän kautta, jos kaikki muu on otollisesti kohdallaan ja viestinnästähän on sanojen osuus vain 7-30 %. Vaikka verkkopalvelut ovatkin suosittu tapa tavata uusi kiinnostava ihminen, tarvitaan antautumiseen aina myös kohtaaminen, yhteinen kokemus siitä mitä meidän välillemme syntyy, kuinka resonoimme keskenämme?

Viisas kehomme tekee loistavaa yhteistyötä mielemme kanssa ja tästä prosessoinnista syntyy johtopäätös, jota voi olla vaikea sanoittaa, mutta jonka kyllä tuntee: himo ja halu suuntautuvat henkilöön, jonka läsnäolo, tuoksu ja tapa olla kanssamme herättävät meissä tunnistamisen ja toiveen luoda jotain ainutlaatuista yhdessä. Vetovoima on luonnon lupaus siitä että tämän henkilön kanssa voisi olla mahdollista olla yhdessä enemmän.

Kesän heräävä valo ja sopivan kumppanin tunnistaminen eivät vielä riitä ihmissuhteen syntymälle. Tarvitaan altis mieli. Ihminen ei rakastu vastentahtoisesti. Prosessi voi kuitenkin olla hankala ja oikukas. Jos henkilöt ovat tahoillaan suhteessa, joudutaan ratkaisemaan monta asiaa. Päätökset syntyvät arvojen, oman moraalimaiseman, nykyisen suhteen tilan ja tunteen voimakkuuden kautta.Joskus rakastuminen toiseen voi havahduttaa henkilön myös näkemään nykyisen puolison uudessa valossa ja suhteen päivittämisen kautta yhteinen matka voi jatkua ja uhkaavasta tilanteesta jää muisto vain. Vaikka tunteet ovat meissä vahvoja, eivät ne saa meitä toimimaan ilman tahtoa. Emme ole vastuussa tunteistamme, vain teoistamme. Ei ihastusta tai himoa tarvitse viedä loppuun saakka, siitä voi nauttia mielen tasolla, iloiten herkästä kehosta ja elämän kauneudesta. Rakkaussuhde on tahtomista, oikein tekemistä ja tekemättä jättämistä.

On valloittavaa että meillä on mahdollisuus aloittaa aina uudelleen alusta. Erosurunkin jälkeen voi rakentaa uuden rakkaussuhteen. Ensin kuitenkin kannattaa vahvistaa rakkaussuhdetta omaan itseensä ja miettiä, mitkä ovat ne luovuttamattomat arvot, joille seuraavalle kerralla aikoo olla uskollinen. Rakkaudella ei ole ikärajaa, rakkaus on meidän kaikkien ulottuvilla.

Lapsen oikeus hyvään eronjälkeiseen elämään

Viisas työkaverini tapaamispaikkavastaava Tenna Salmen sen muutama viikko sitten ääneen sanoi ihan julkisesti: "Olisiko paikallaan että vanhempien riitatilanteissa vanhemmilla ei olisikaan oikeutta juristeihin vaan lapsella olisi käytössään sosiaalialan ammattilainen ja lakimies". Koska tilanteissa, jossa aikuiset eivät pääse yhteisymmärrykseen lapsen tulevaisuudesta, jää jäljelle vain ruma riita ja joukko surullisia ja vihaisia ihmisiä sekä mahdollisesti huoltajuusvoitto sen vanhemman käteen, jolla on enemmän resursseja: rahaa, valtaa, taitoa puhua ja ajaa omia asioitaan. Koska valitettavasti yhä tänä päivänä, lapsi joutuu vieläkin valtataistelun välineeksi sillä surullisella taistelukentällä, joka jäljelle jää kun kahden ihmisen rakkaussuhde päättyy.

Marianna Stolbow kirjoittaa kirjassaan Erosta eteenpäin, että aikuisten pitäisi pystyä (aikuisina) kohdistamaan kerran yhdessä koettu rakkautensa lapsiinsa, jota he eivät enää tunne toisiaan kohtaan. Tästä  tunnelähteestä he voivat ammentaa voimaa kestääkseen kaiken sen kivun, pettymyksen ja vaikeat tunteet, joita ero herättää. Lapsi ei ole milloinkaan syyllinen aikuisten välisiin ongelmiin, siispä häntä ei pitäisi niistä myöskään rangaista.

Myös silloin kun sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa lapsesi toisesta vanhemmasta, ole mieluummin hiljaa kuin puhut pahaa entisestä puolisostasi. Lapsi on syntynyt suhteestanne ja hän myös samaistuu molempiin, hyvässä ja pahassa. Et voi ottaa kantaa lapsen toiseen vanhempaan ottamatta samalla kantaa lapseesi. Vanha sanonta kuuluu, että lapsen parhain koti on vanhempien välinen hyvä parisuhde. Väitän että erolapsen parhain koti että erovanhemman suhde omaan itseensä. Kuinka hän kertoo rakkaudesta, ihmissuhteista, entisestä puolisostaan. Miten hän kohtelee läheisiään, puhuu vastakkaisesesta sukupuolesta, kohtaa maailman.

Jos siis maailmasi täyttää katkeruus ja viha erosi jälkeen, havahdu huomaamaan se ja pelasta itsesi ja mahdolliset lapsesi henkiseltä kurjuudelta. Vaikka rakkaussuhteesi päättyi, eikä sinulle ehkä annettu edes mahdollisuutta sanoa siitä mielipidettäsi saati vaikuttaa tilanteeseen, ei elämää ole peruutettu. Ero ei ole vain yhden aikakauden loppu, se on aina myös mahdollisuus. Katso itseäsi, katso lasta. Kysy itseltäsi mikä on lapselle parasta.Kysy sitä myös lapselta, jos hän on niin iso että pystyy vastaamaan. Ohita ego, kuuntele sydäntä.

Kuva: Free Digital Pictures: David Castillo Dominici