Luolaan, vuorelle vai maailmaan?

Aaro Hellaakoski on kirjoittanut:” Tutki muita, löydät itsesi. Tutki itseäsi, löydät muut.”   Ihminen on toiselle peili. Palautteen kautta voimme kasvaa koko potentiaaliimme, mutta se edellyttää hakeutumista oikeaan seuraan. Jos jatkuvasti tunnen oloni huonoksi jonkin ihmisen seurassa, eikö ole itseni arvostamista sanoa silloin hyvästit? Kahden ihmisen suhde on aina enemmän kuin kaksi ihmistä. Siellä missä kaksi ihmistä kohtaa, syntyy omanlaista, ainutlaatuista energiaa. Tapaamme jatkuvasti uusia ihmisiä ja joka kerta myös itsemme uudelleen. Joskus tällaisessa kohtaamisessa tapahtuu tunnistaminen ja mieli kietoutuu toiseen. Syntyy ystävyys tai rakkaussuhde.

Vietin monia vuosia eroni jälkeen ilman seurustelusuhdetta. Opettelin rakastamaan itseäni. Luin, keskustelin ystävieni kanssa ja tutkin mieltäni. Opiskelin ja nautin omasta ajastani. Oli turvallista olla ilman kumppania. Uskon, että moni sinkku tai eronnut on ilman kumppania omasta halustaan, vaikka se nähtävästi on monen parisuhteessa elävän vaikea ymmärtää. Oleellista on, perustuuko valinta pelolle vai vapaalle tahdolle? Sanotaan, että vuorella on helppo valaistua, koska siellä ei tarvitse tavata toisia ihmisiä. Ymmärsin sen kun kohtasin miehen, joka veti minua puoleensa. Oivalsin, että minun tuli jättää kirkas ja turvallinen luolani ja uskaltaa astua toisen ihmisen äärelle, luolasta huutelemalla se ei onnistuisi.

Yksin ollessaan elämä on monin tavoin helppoa, ei tarvitse tehdä kompromisseja tai pelätä tulevansa satutetuksi, mutta pelkoon perustuva yksinoleminen eristää meidät siitä kasvun mahdollisuudesta, joka tapahtuu vuorovaikutuksessa toisen rinnalla. Sanoin aiemmin luola-aikoinani itselleni: ”Ihminen täydentyy itsensä kautta”. Nykyään laitan perään pilkun ja jatkan:, ”mutta kasvaa toisen rinnalla”. Rakkaussuhteeseen lähtemistä ei kannata pelätä. Vaikka se ei jatkuisikaan ikuisesti, antaa yhteinen aika kallisarvoista tietoa itsestäsi. Sitä et vuori-ilmasta voi imeä.