Oletko itsellesi läheinen?

Olen siirtynyt eteenpäin. Kuin huomaamattani mietin yhä enemmän sitä kuinka minä suhtaudun ihmisiin, millaisia odotuksia heille asetan, mitä kipuja toivon heidän minussa ratkaisevan, kuinka itse katson ja kuuntelen? Oli aika jolloin mietin enemmän miksi joku kohtelee minua huonosti, miksi joku satuttaa minua eikä suo minun olla onnellinen. Miksi joku ei pidä minusta tai väistää minua elämässään?

Luin Anthony de Melloa ensimmäistä kertaa vuonna 1999. Ymmärsin ja hurahdin, mutta mieli päivittyy hitaammin. Vaikka tajusin jo tuolloin tärkeän idean siitä, kuinka ihminen usein itse suostuu satutettavaksi ihmissuhteissaan, en saanut sitä päivitettyä systeemiini. Tämän kesän ja syksyn myötä olen ruvennut vihdoin elämään todeksi oppimaani. Osittain varmasti logoterapiaopintojeni myötä, jotka myös korostavat ihmisen omaa asennetta oman onnellisuutensa suhteen, tarkoituksen ja toivon kauneutta. Huomaan turvaavani enemmän läsnäolon rakkaudellisuuteen, huolehtivani itsestäni paremmin ja kiittäväni yhä enemmän elämää sen antamista kokemuksista. En odota ihmisten tai asioiden tekevän minua onnelliseksi, annan elämän johdattaa minua läpi tapahtumien, jotka minun täytyy kohdata. Koen voimakkaana kutsumuksena ihmissuhdetyön, auttaminen ja antaminen vahvistavat minua.

Millaisia odotuksia sinä asetat ihmisille? Kun et saa mitä haluat, kenen on syy? Kun toinen satuttaa, täytyykö sinun suostua kipuun vai voisitko antaa alhaisen olla omassa arvossaan? Kun kaipaat hyväksyntää, läheisyyttä tai rakkautta toiselta ihmiseltä sitä saamatta, niin voisitko antaa niitä itsellesi? Voisitko olla itsesi paras ystävä? Kipu on usein kysymys, joka odottaa vastausta. Toinen ihminen voi kulkea rinnallasi tukena, mutta sinä olet itseäsi lähinnä, siksi olisi tärkeää että tulisit itsellesi läheiseksi.