Sinkkutytön paras kaveri on hyvä aviomies

FreeDigitalPicturesGubGib

Erotessani avioliitostani nuorena naisena minulla ei juuri ollut miespuolisia ystäviä.  Muutamat lähemmin tuntemani miehet olivat tulleet elämääni puolisoni kautta ja myös lähtivät samasta ovesta. Silloin, alle kolmikymppisenä minulla oli myös vahvempia mielipiteitä siitä voisivatko mies ja nainen olla ystäviä. Onneksi ikääntyminen, heteronormatiivisen maailmankatsomuksen kariseminen itsestäni sekä elämänkokemus (jolla ei välttämättä ole muuten tekemistä iän kanssa) ovat haalentaneet rajaa mustan ja valkoisen välillä huomaamattomaksi. Samasta syystä myös tämän postauksen otsikkona voisi olla: Sinkun paras kaveri on toisen hyvä puoliso.

Kun rakkaussuhde päättyy tai edes suhteenpoikaset eivät etene halutulla tavalla alkua pitemmälle on usko usein ihmissuhteisiin kortilla. Syytellään sitoutumiskyvyttömiä kumppaneita, huonoa tuuria, omia paskoja valintoja, idioottimagnetismia, läheisriippuvuutta. Olenpa kuullut pitkään jatkuneelle sinkkukaudelle selityksinä myös feronomien puutteen ja perintötekijöiden vaikutuksen. Ihminen kaipaa syitä vaikka autuaaksi tekevää avausta harvoin löytyykään. Olemme monimutkaisia olioita, aina jossain määrin toiselle ja itsellemme tuntemattomia. Harva suhde on alunalkujaan napakymppi, ihminen on altis epäilyyn, vertailuun ja analysointiin. Moni lähtee suhteeseen vaikkei tuntisi palavaa rakkautta, pakottavaa himoa tai vastustamatonta kiintymystä. Tarve olla hyvän ihmisen lähellä tai perustaa perhe voivat olla tarpeeksi ja usein riittävätkin. Rakkaus voi syntyä pikkuhiljaa, halu toiseen löytyä yhteisen elämän kautta.

Vaikeimpia askeleita eronneelle on löytää luottamus takaisin. Mitä pahemmin on siipensä satuttanut päättyneessä suhteessa sitä vaikeampi on katsoa luottavaisena uuteen ihmiseen. Tekeekö tämäkin minulle saman? Onko minulla omaa osuutta asiassa, provosoinko toisen käytöstä, tunnistanko masokistisesti laumasta henkilön, joka astuu elämääni avaamaan haavani uudelleen? Siksi tärkein asia eron jälkeen onkin oman itsetunnon kasvattamisessa, omien vahvuuksien ja kauneuden löytämisessä. Emme nimittäin koskaan saa takeita elämältä siihen, ettei meihin enää sattuisi, mutta kun tärkein ihmissuhteemme, suhde itseemme on kunnossa, on meillä paremmin voimia selvitä haasteistakin.

Tästä pääsemmekin lopulta otsikon väitteeseen. Onko rakkautta ja parisuhdetta etsivälle ihmiselle paras kaveri onnellisessa suhteessa elävä ystävä? Ainakin se antaa mahdollisuuden nähdä läheltä, että rakkautta ja puolisoaan arvostavia kumppaneita on olemassa. Vielä mahtavampaa, jos tällaisen ihmisen tuntee vetovoimaiseksi. Kaveruussuhde tahollaan suhteessa olevaan ihmiseen on paras osoitus satutetulle sinkulle että maailmassa on rakkautta.  Tämä taas vahvistaa hänen omaa uskoa uuden parisuhteen mahdollisuuteen.  Toisen ihmisen läsnäolosta voi nauttia monella tapaa. On sitä paitsi hyvin vapauttavaa ettei elämää sulostuttavan vetovoiman tarvitse johtaa tapahtumiin, joissa useamman ihmisen elämä särkyisi.