lauantai 16. tammikuuta 2016

Tilaston takana on ihminen, tai sitten ei


Tutkimustuloksia ja tilastoja käytetään mielellään erilaisten kohuotsikoiden tukena. Oli sitten kyseessä ravitsemus,maahanmuuttajat, liiikunta tai parisuhde. Tuloksia käytetään myös tarkoitushakuisesti tai niitä tuotetaan räätälöidysti. Tutkimus-sana itsessään ei kerro vielä lainkaan sen pohjalta tuotetun tiedon luotettavuudesta, vaikka toki lähteestä voi tulkintoja jo johtopäätöksiä tehdäkin.

Mitä intiimimmästä tiedosta tutkimuksessa on kyse, sitä hankalampaa on saada rehellisiä tai edes suoria vastauksia. Moni pukeutuu mielellään normikaapuun, koska eläminen ja kyselyihin vastaaminen on niin helpompaa. Myös omalle itselle halutaan usein valehdella. Olemme monimutkaisia olentoja.

Yleistyksillä halutaan vaikuttaa. Tämä näkyy poliittisessa keskustelussa, mutta myös kaikissa niissä asioissa, joissa halutaan vahvistaa polarisaatiota, vastakkainasettelua. Tarkoitus voi olla myös oman asian nostaminen esille, jotta sen näkyväksi tekeminen voisi saada aikaan muutoksen, kuten tällä viikolla Heli Vaarasen esiin nostamassa keskustelussa miesten huonosta asemassa parisuhteissa.

Klikkiotsikointia työkseen tekevät toimittajat tarttuvat helposti sensaatioihin, koska ne myyvät, aina taustoja tai luotettavuutta ei haluta tarkastaa. Journalistin ohjeet eivät löydy enää kaikista mediataloista. Aina nousee uusi kohu ja ihminen on enemmän ymmällään elämässä. Toisaalta useat tärkeät aiheet saavat näin myös tilaa viestintävälineissä ja nousevat puheenaiheiksi, joka taas luo mahdollisuuksia positiiviselle muutokselle.

Tällä viikolla pidettiin Anne Birgitta Pessin johtaman Myötätunnon mullistava voima-tutkimushankkeen seminaari Helsingin yliopistolla. Vahva viesti oli, että myötätunto on valtava mahdollisuus. Energia, joka tuottaa hyvinvointia niin sen kokijalle kuin hänelle, johon se kohdistuu. Myötätunto tekee hyvää myös siellä, jossa pyritetään käyttämään kilpeä sitä vastaan. Älä siis epäröi osoittaa sitä lähimmäisillesi silloinkin, kun et voi heistä pitää.

Tiibetin henkinen johtaja neljästoista Dalai Lama Tenzin Gyatso on todennäköisesti aikamme tunnetuin myötätunnon lähettiläs maailmassa.  Hän muistuttaa puheissaan ja kirjoissaan, kuinka avaamalla sydämemme ja mielemme pääsemme eroon virheellisistä olettamuksista, joista niin monet ongelmamme juontavat juurensa. Hänen mukaansa myötätunto voi olla ehtymätön onnellisuuden lähde elämässä. Tuhoisat tunteet vähenevät meissä, kun omalla käytöksellämme innoitamme muitakin elämään myötätuntoisempaa ja rauhallisempaa elämää.  Avaamalla sydämemme meillä on mahdollisuus kohtaamiseen. Kun katsot minua ja minä katson sinua ilman ennakkoluuloja voi välillemme syntyä yhteys silloinkin, kun emme kaikessa pysty olemaan samaa mieltä.

Älä usko kaikkia tutkimuksia, vaan ota selvää mihin ne perustuvat. Muista, että tiedotusvälineiden ja uutisten takana on aina ollut ihminen valitsemassa uutisoitavat asiat, mutta älä tule kyynisen ennakkouuloiseksi kaikkia asioita kohtaan. Tilastot kertovat yleisyyksistä, mutta juuri sinun tarinasi voi olla poikkeus. Tämä on tärkeää tiedostaa jo sen tähden että voimme pitää toivoa yllä elämässämme niinäkin hetkinä, kun sitä ei ulkopuolelta anneta.  Opeta medialukutaitoa myös lapsillesi. Muista että sinä itse voit vaikuttaa, jotta maailma voisi olla parempi paikka elää. Helpoimmin se lähtee läheltä, ajattele globaalisti, toimi paikallisesti, harjoita myötätuntoa, rakasta.

(Kuva:Katri Somerjoki)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti