Uusperhe ei ole uusi ydinperhe

Viime päivinä lehdet ja verkkouutiset ovat olleet täynnä uusperheasiaa. Tänään saatiin lukea kuinka Mikael Jungnerin tyttöystävä Emilia Poikkeus koki epäonnistuneensa äitipuolena. Viime viikolla Amin Asikaisen ex-vaimo Nilufer Asikainen avautui Me Naisissa erostaan. Jutussa hän kuvaa, kuinka menneisyys oli liian läsnä uusperheen arjessa. eikä tehnyt tilaa uusperheen syntymälle. Amin otti tuoreeltaan kantaa jäämällä Niluferia edeltäneen puolisonsa "puolelle", vaikka varsinaisessa haastattelussa Nilufer Aminista kauniisti puhuikin. Lukijoiden ja juttua kommentoijien vastaanotto oli kiivasta ja puolia valittiin, kuinkas muuten. Jokaisella on taustalla oma tarinansa, johon haetaan vahvistusta Lopulta kukaan ulkopuolinen ei voi kuitenkaan tietää, mitä keidenkin suhteessa on tapahtunut. Julkkispareista löytyi kuitenkin hyväkin uutinen, kun yhteisen uusperhehaastattelun antaneet näyttelijä Ria Kataja ja tanssija Jari Valsta loivat toivoa,että onnistuakin voi.

Uusperheitä on Suomessa noin 10 prosenttia eli reilut 53 000. Perheiden määrä on pysynyt vakiona jo useita vuosia. Uusperheiksi lasketaan perheet, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias vain toisen vanhemman lapsi. Tämän vuoksi on huomioitava, että laskentatapa aiheuttaa tilastovirheen, koska sen ulkopuolelle jäävät perheet, joissa asuu täysi-ikäisiä lapsia ja ne perheet, joissa lapsi asuu osa-aikaisesti, muttei ole kirjoilla.

Tiedetään, että uusperheellä on huonommat mahdollisuudet onnistua kuin ydinperheellä. Alkuasetelma on haastava, kun synnytetään uutta yhteisöä, johon pitäisi mahtua monenlaisia ihmisiä ja tunteita. Uusperhe ei hajoa rakkauden tai halun puutteeseen, vaan suurin haaste on yhteisen perhekulttuurin löytäminen. Samalla kun aikuiset rakastuvat tosiinsa, tuodaan yhteen muita ihmisiä, joita ei välttämättä uudet perheenjäsenet kiinnostaisi.

Lasten kannalta olisi hyvä, että he ainakin tuntisivat vanhempansa puolison ennen yhteen muuttamista. Aikuisten kannattaisi malttaa seurustella edes kohtuullinen aika ennen yhteen muuttoa, koska vaikka talous kevenisikin, ei yhteinen aika välttämättä lisäänny, vaikka saman katon alla ollaankin. Arjessa ollaan läsnä, mutta samalla mahdollisuus ikävöidä toista otetaan pois. Etäsuhde pitää jännitystä ja alkuhuumaa yllä pitempään Yksi ratkaistava asia on se, kuinka lasten mahdollinen vuoroasuminen järjestetään? Ovatko kaikki lapset samaan aikaan paikalla vai olisiko ainakin alkuun järkevää jakaa viikot lasten kesken ja edetä näin hitaammin?

Päivi Sutinen ja Kaisa Raittila ovat tutkineet uusperheitä ja kertovat tuloksista vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan "Huonetta vai sukua". Isona haasteena esiin nousi ns. akvaariossa eläminen. Enää ei riitä, että päätetään perheen kesken asioista, vaan aikatauluihin, lomiin, kasvatukseen ja muihin asioihin ottavatkin äkkiä kantaa monet, vieraatkin ihmiset. Toinen haastava asia oli, että uusperheen jäsenillä on monia vaikeita tunteita, eikä oikein ketään joiden kanssa niitä jakaa. Usein tämä herättää syyllisyyttä.  Jos esimerkiksi uuden puolison lapsi synnyttää vain negatiivisia tunteita, ei näita ajatuksia helposti halua jakaa perhepiirissä.

Kirjan mukaan uusperheen pitää käydä seitsemän vaihetta läpi muotoutuakseen toimivaksi yksiköksi. Aikaa tähän menee yleensä noin 4 -7 vuotta. Huolestua tästä ei tarvitse, Vaiheet tulevat käytyä läpi elämisen myötä. Niitä ei tarvitse suorittaa, mutta ne on hyvä tiedostaa, jotta ei tulisi tehneeksi ylilyöntejä tilanteessa, joka kuuluu normaliin kehityskertomukseen. Ydinperhe käy myös omat vaiheensa lävitse, ne vain ovat erilaiset.

Uusperhe tarvitsee onnistuakseen rakkautta, tukea ja tietoa. Se on haavoittuvainen yksikkö ja sen jäsenillä on oikeus yksityisyyteen. On selvää, että entisten puolisoiden kanssa pitää neuvotella monista asioista, mutta keskinäistä kunnioitusta pitää myös osoittaa. On hyvä muistaa, että joustaminen kannattaa aina, todennäköisesti saat sen tulevaisuudessa takaisin vastaantulemisen lahjana. Kolmannen osapuolen on aivan mahdollista vaikeuttaa uusperheen syntymää, mutta on hyvä ymmärtää, että uusperheen vanhemmat ovat itse vastuussa rajojen laittamisesta. Aivan samoin kuin esimerkiksi silloin, kun oma lapsuusperhe tunkee liikaa mukaan omaan parisuhteeseen. Aikuinen ihminen uskaltaa ja osaa kertoa hankalalle eksälle, miniän tai vävyn persoonaan kantaa ottavalle äidille tai ylimieliselle naapurille, että tässä emme tarvitse nyt sinun mielipidettäsi, vaan pärjäämme hyvin keskenämme.

Erotarinassa on aina monia näkökulmia. Rakkaus ja viha, häpeä ja suru, intohimo, kateus ja katkeruus. Sinulla on mahdolisuus valita mihin suuntaan askeleesi otat. Ei rakkauden raunioilla ole voittajia tai häviäjiä. Eikä parisuhteen päättymisen tarvitse olla tappio, joskus se on vaan välttämättömän hyväksymistä. Suostumista sille, että tämä polku on päätöksessä. Jos eksäsi on löytänyt uuden puolison, jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä, on se hänen valintansa. Jos teillä ei ole lapsia, voit lähteä uuteen suuntaan rakentamaan omaa elämääsi uusin lähdöin. Jos teillä on lapsia tai entisellä puolisollasi on niitä uuden puolisonsa kanssa, on vastuullasi tehdä oma osuutesi, että he voivat eron ja uusperheen keskellä hyvin.

Loppuun lainaus eroäiti Sannalta, joka osallistui viime viikolla uusperhekeskusteluun Facebookissa.

"Itse koen eronneena, neljän lapsen äitinä entisen mieheni uuden vaimon rikkautena. Tämä on lasten etu ja myös minulle vanhempana. Elämä menee eteenpäin ja on tärkeää ajatella asioita kokonaisuutena. Juurikin näin koska lapsihan on se, joka loppujen lopuksi kärsii vanhempien riidoista, uusissa - ja vanhoissa perheissä. Tai tunneilmastosta. Eleistä. Ei asetelma helppoa ole, jos olet jätetty osapuoli ja sinut "korvataan" jollakin toisella. Koska tällöinhän ihmisen mieli kokee, että naiseuden/miehyyden lisäksi riistetään myös vanhemmuus. Mutta ajan kanssa näiden tunteiden yläpuolelle voi päästä. Hyväksymällä että elämässä ei voi hallita kaikkea. Vaikka kuinka olisi yrittänyt parhaansa. Se riittää ja on riittänyt minulle."