Yhden nimittäjän ihme

Joka kerta pysähdyn sitä ihmettelemään. Ehkä siksi, että se on niin epäsuomalaisen nopeaa lähestymistä tai ehkä siksi, että en osaa sitä aivan auki selittää tai ehkäpä vain sen tähden, että se näyttää ja tuntuu niin valtavan hyvältä. Vertaistuen taika, toisilleen ennalta tuntemattomien ihmisten yhteys; yhden nimittäjän ihme.

Olen vetänyt erilaisia vertaistuellisia ryhmiä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Sairaiden lasten vanhempien ryhmiä, sairaiden lasten ryhmiä, sairaiden aikuisten ryhmiä, erityisherkkien ryhmiä ja yksinhuoltajien ryhmiä. Eniten kuitenkin eroseminaareja, Bruce Fisherin kehittämiä vertaistukiryhmiä eronneille. Taika on aina sama, yhteisestä koetusta tapahtumasta syntyy yhteys, jossa on luottamusta, tilaa tulla näkyväksi. Mahdollisuus piirtää uudelleen omat ääriviivansa turvallisessa ympäristössä.

Hämmentävää, mutta totta. Sulkeudun ennestään toisille tuntemattomien ihmisten kanssa kolmeksi tunniksi huoneeseen, jossa heidän pitää istua kasvokkain piirissä ja keskustella tapahtumista ja tunteista, joita he eivät ole jakaneet välttämättä edes läheisimpien ihmistensä kanssa. Kukaan ei pakene vessaan tai räplää puhelintaan, vaikka en ole sen käyttöä edes erikseen kieltänyt. Tunteita nousee esiin, ihmiset katsovat toisiaan silmiin, toinen lohduttaa toista, kertoo oman tarinansa toisen kertomuksen kylkeen. Kun lopussa pyydän vielä kaikkia lähemmäs toisiaan, ei kukaan kieltäydy. Tunnelma on kaunis, hauras ja vahva samaan aikaan.

Hyvä vertaistukiryhmä, oli aihe mikä tahansa, vaatii toimivan kehyksen ja hereillä olevan vetäjän. Mielellään myös yhteiset pelisäännöt, joista tärkeimmät ovat vaitiolovelvollisuus ja keskinäinen kunnioitus. Selkeä rakenne auttaa kaikkia löytämään rytmin ja asettumaan prosessiin. Hyvässä ohjelmassa on selkä alku, keskikohta ja loppu, tauko hengähtää ja mahdollisuus ottaa tilaa kun sen aika on. 

Ihminen kaipaa näkyväksi tulemista, silloinkin vaikka pelkäisi sitä. Tulla nähdyksi on olla olemassa. Paras tapa kasvaa ja oppia itsestään, on siis altistua toisen ihmisen läsnäololle. Elämänkriisin kohdatessa ei paras tuki välttämättä löydy lähipiiristä. Lähimmäinen näkee sinut yhteisen menneisyytenne kautta, joka ei ole koko totuus, joskus se voi olla jopa vääristynyt. Kun saa mahdollisuuden tulla katsotuksi toisin silmin, voi löytää itsestään aivan uusia puolia. Vahvuuksia. Kauneutta. Mahdollisuuksia.