perjantai 29. huhtikuuta 2016

Kaikki suhteet ovat viestintää

"Voin nähdä sinussa vain sen, mitä näen myös itsessäni". Lause jäi asumaan mieleeni taannoisen psykoterapeutti Pertti Simulan luennon jälkeen ja herätti vahvan prosessin. Sen vierelle nousivat viime maanantaina Pääkaupungin Turvakoti ry:n seminaarissa puhuneen ja puheviestinnästä väitelleen FT Ira Virtasen kirkkaat nostot: "Biologinen sukupuoli on kehno mittari viestintäkäyttäytymisen arvioinnille ja ennustamiselle" sekä "Tiedon paras lähde on ihminen itse." Virtanen kertoi, että tutkimusten mukaan miehet ja naiset ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia viestinnältään.  Lisäksi tutkimukset osoittavat, että miehet ja naiset toivovat tulevansa emotionaalisesti tuetuiksi samanlaisin keinoin. Tämä haastaa yleisen arkipuheen, joka mielellään korostaa sukupuolten erilaisuutta ei samankaltaisuutta. Katso siis toista ihmistä, jos haluat saada itsestäsi tietoa ja katso tarkkaan että näkisit ihmisen, et mielikuvaasi hänestä. Meissä itsessämme on kaikki vastaukset ja muut ihmiset ovat parhaita peilejämme.

Kevät on lupaus. Talvi jää taakse ja tunteet nousevat monella pintaan. Kevät on osalle avautumista ja antautumista, joillakin se myllertää mielenmaiseman. Koko elämä on muutosta. Ira Virtanen muistutti että kaikki suhteet ovat viestintää. Niin on myös suhde omaan itseen. Muistathan puhua itsellesi kauniisti, olla paras ystäväsi tänään ja aina. Parhainta vappua sinulle toivottaen!

2 kommenttia:

  1. siis ero kahden eri yksilön välillä, eli vaikkapa kahden miehen välillä oleva ero viestinnässä on isompi kuin ero keskiverto miehen ja naisen välillä on

    VastaaPoista
  2. Moikka Pauli. Kiitos viestistäsi Ymmärsin Iran puheesta, että miehet ja naiset ovat kesimäärin yhtä samankaltaisia, silloin ei ole väliä myöskään onko kyseessä mies-mies -pari vai mies-nainen -pari.

    VastaaPoista