Tiedetään että ihan jokainen meistä valehtelee jatkuvasti. Kun mietin nopeasti viime päiviäni, voin palauttaa mieleeni helposti asioita, joissa olisin no, ainakin voinut olla eksaktimpi totuudessa. Yksi tapahtumista oli kyllä ihan freudilainen virhe (huomaa selittely), muut ns. sluibaamisia, menemistä sieltä, missä aita on matalin.Yleensä valehtelemme, jotta pääsisimme helpommalla, loisimme paremman vaikutelman tai säästäisimme lähimmäistämme. Viimeksi mainittu on todennäköisesti myös yleisin syy, jolla annamme itsellemme luvan valehteluun. Myös parisuhteissa.
Voi tietenkin myös kysyä itseltään, olisinko valmis siihen, että minulle puhutaan aina totta? Olisinko halukas kuulemaan kaikki ne asiat, jotka ovat totta toisen ihmisen mielessä suhteessa minuun? Entäpä onko kertomatta jättäminen valehtelua? Jotkut parit sanoittavat valheellisuutta myös niin sanotulla yhteisymmärryksen periaatteella, jossa on yhteisesti sovittu, ettei kaikesta (sivusuhteista) tarvitse kertoa. Ehkäpä silloin kyse ei olekaan valehtelusta, vaan yhteisistä pelisäännöistä. Mutta niin parisuhteeseen kuin ystävyyssuhteisiinkin kuuluu paljon myös muuta ei niin totuudellista viestintää kuin se, joka koskee seksuaalisuutta.
Väitän kuitenkin, että valehtelu puhtaimmillaan haisee. On vain eri asia, olemmeko valmiit aistimaan sen. Ihmisen mieli on hyvin kyvykäs heittämään kuperkeikkaa, kun se ei halua kohdata epämiellyttäviä asioita. Eli kuulemme sen, mihin olemme valmiita tai mitä haluamme kuulla. Moni eroa prosessoiva asiakkaani on kertonut minulle siitä, kuinka oli tuntenut, että jokin oli perustavanlaatuisesti muuttunut. Kaikki oli äkkiä parin välillä toisin, eikä enää voinut tietää, mikä on totta ja mikä valhetta. Suora johtopäätös ei kuitenkaan ollut se, että olisi joutunut valheen kohteeksi, vaan syytä ruvettiin hakemaan itsestä ja omista luottamuksen prosesseista. Jos epäilijä laittaa valehtelijan vastuuseen sanoistaan tai teoistaan eikä oletettu valehtelija suostu rehelliseen kommunikaation, on epäilevä puoliso hyvin aseeton, hyvin yksin ja hyvin peloissaan. Seurauksena on, että viimeinenkin mahdollisuus avoimuuteen häviää, niin myös mahdollinen uudelleen toisen luo löytämisen mahdollisuus.
Sanotaan, että selittelyillä ei pitkälle pötkitä, vaan näytöillä. Mitä voimakkaammin siis selität, sitä epäilyttävämpi olet. Jos taas sinua epäillään mielestäsi turhaan, tee teoillasi selväksi, että olet luotettava. Toisaalta: mitä vahvemmin tunnet, ettei kaikki ole hyvin, sitä todennäköisemmin asia on juuri niin ja sitä tärkeämpää asiasta on keskustella. Aina epäilyksen takana ei ole valhe, siellä voi olla muutakin suhteenne jatkon kannalta merkittävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti