Läheisyyttä ei ole ilman avoimuutta

Psykologi Robert Sternberg on luonut parisuhderakkauden kolmioteorian. Hän kuvaa siinä kolme elementtiä, joiden olemassaolo tekee suhteesta rakkaudellisen ja edistää molempien tyytyväisyyttä. Nämä elementit ovat läheisyys, intohimo ja sitoutuminen. On mielenkiintoista että sitoutuminen on suomennettu myös omistautumiseksi. Itse jopa pidän jälkimmäisestä termistä enemmän, siinä on vahvemmin sielukkuutta ja toiselle näkyväksi antautumisen henkeä.

Mitä enemmän olen saanut työskennellä eroaan ja päättynyttä parisuhdettaan pohtivien ihmisten kanssa eroryhmissä ja yksityisesti, sitä selkeämmäksi minulle on käynyt että kolmion kärjestä tärkein on läheisyys. Ilman läheisyyttä ei voi omistautua tai tuntea aitoa intohimoa, sellaista joka kohdistuu ihmiseen, ei vain hänen fyysisiin osiinsa. Seksi voi toki olla teknisesti toimivaa ilman läsnäoloa tai  toisesta hurmioitumista, mutta silloin se on yhdessä tapahtuvaa masturbointia, ei rakastelua.

Läheisyyttä voi olla ilman intohimoa. Moni elää tyytyväisenä tämän kaltaisissa ystävyysliitoissa. Mutta intohimo itsessään tarkoittaa paljon muutakin kuin seksiä, se on suhtautumistapa elämään, kohtaamiseen, toiseen ja itseensä. Jotkut taas valitsevat tien jossa sitoutuminen vie kaiken tilan kolmiossa, ilman että kumpikaan enää tuntee toistaan läheiseksi, vaan suhteessa eletään muukalaisina, fyysisesti lähellä, henkisesti valovuosien päässä. Rakkauteen toki kuuluu prosessina erilaisia vaiheita ja suhteeseen vaihtelevia aikoja, näitä Sternberg on kuvannut seuraavasti:

Pitäminen, ystävyys: läheisyys

Ihastuminen (rakkaus ensi silmäyksellä): intohimo

Tyhjä rakkaus (hyväntekeväisyys): omistautuminen

Romanttinen rakkaus: intohimo ja läheisyys

Kumppaninrakkaus: läheisyys ja omistautuminen

Kohtalokas rakkaus (pyörremyrskyromanssi): omistautuminen ja intohimo

Täyteläinen rakkaus: läheisyys, omistautuminen ja intohimo

Useimmat meistä haluavat kuitenkin tyydyttää parisuhteessamme monenlaisia tarpeita. Tämä kutsumus on sukua vauvana kokemallemme tunteelle kaikkivoipaisesta hoitajasta tai sellaisen kaipuusta. Tutkimusten mukaan parisuhteen liimaksi ei riitä intohimoa muutamaa vuotta enempää, vaan tarvitaan tahtoa ja mielellään samankaltaista arvomaailmaa. Tahtominen on mielestäni juuri tuota samaa Sternbergin kuvaamaa omistautumista, josta kauneimmillaan syntyy läheisyyttä ja intohimoa. Tähän ajatusmaailmaan meitä on houkutellut mukaan kahden viikon ajan Avalta tullut "Ensitreffit alttarilla", -ohjelma, jossa asiantuntijat ovat naittaneet kolme paria yhteen heidän ominaisuuksiensa perusteella. Hyvä että keskustelua syntyy. On tärkeää nostaa puheenaiheeksi asioita, jotka tiedostamalla parisuhteet ja niiden kautta syntyvät perheet saadaan voimaan paremmin, vaikka se tapahtuisikin monia tympäisevän tositeeveeformaatin kautta.

Läheisyys, intohimo ja omistautuminen. Osittain mystiikkaa, osittain konkretiaa. Varmaa on ettei läheisyyttä synny ilman avoimuutta, se taas mitä avoimuus on askarruttaa ihmisiä kovasti. Verbaalinen viestintä kattaa 30%viestinnästä, loppu on kaikkea sitä vaihdantaa jota teemme molekyylien, tekojen, tuoksujen, eleiden ja toisen katsomisen, näkemisen kautta. Kyllä, parisuhde on ennen kaikkea henkinen prosessi, kuten eräässä Väestöliiton kirjassa hienosti kiteytettiin.

Onko onni mielentila?

Meillä kaikilla on oma standardimme sille mikä on hyvää elämää. Mitä on olla onnellinen? Mitä tarvitsen voidakseni hyvin elämässäni?  Onko onni mielentila johon voi vaikuttaa rahalla? Vai onko se asenteesta kumpuava tunne? 
Onnellisuustutkimuksesta tästä on saatu myös tarkempaa tietoa. Sanotaan että raha ei tuo onnea, mutta jokainen jolla sitä ei ole tietää, että niin voivat sanoa vain he, joiden ei tarvitse siitä huolehtia.

Rahan riittävyyden ajatteleminen vie paljon energiaa. Pekka Elomaa kirjoitti aiheesta viikko sitten Helsingin Sanomiin. Jutussa viitattiin myös toiseen asiaa käsittelevään juttuun, Jani Kaaron kolumniin, joka on jo hieman vanhempi. Siinä köyhyyttä verrataan loiseen, joka tuhoaa aivoja. Köyhällä kun suuri osa ajattelusta menee selviytymisen pohdintaan. Hyvinvointivaltiosta siis kannattaa pitää kiinni jo älyllisen pääoman takia. On yhteiskunnan etu, että kaikki voivat mahdollisimmin hyvin.

Vaikka varallisuuden nousu tutkimusten mukaan lisää onnellisuutta, ei tyytyväisyys kuitenkaan kasva välttämättä aina varallisuuden mukaan. Wall Street Journalin kokoamien uusien tutkimusten mukaan tärkeämpää kuin rahan määrä on, miten sitä käyttää. WebMD:n uutisen mukaan raha ei kuitenkaan korreloi läheskään kaikkien positiivisten tuntemusten tai itsestään johtuvan hyvänolon tunteen kanssa. Varallisuus on aina suhteellista ja meillä kaikilla on siitä oma kokemuksemme ja käsityksemme.

Logoterapian luojan Viktor Franklin mukaan ihminen tarvitsee tarkoituksen elämälleen voidakseen elää mielekkäästi. Onni on siis aina sivutuote, joka syntyy tekemisen kautta. Vapaaehtoistoiminnan kasvaminen on tästä yksi osoitus. Ihmiset haluava tehdä hyvää ja hyvän tekemisen kautta sivutuote onkin päätuote.

Pohdittavaa
-Onko sinulla riittävästi rahaa elääksesi onnellisesti?
-Kadehditko muita ihmisiä? Mistä syistä?
-Mitä sinulta puuttuu tällä hetkellä, jotta voisit olla vielä onnellisempi?
-Miten voisit elää tarkoituksellisempaa elämää?

Ainutlaatuinen, ainutkertainen Sinä

Uskalla innostua-tiimi  järjesti tänään Suomen Amazing you -elokuvan ensi-illan Hotelli Presidentissä. Iso auditorio oli myyty vaikuttavasti loppuun. Yleisö koostui kaikesta päätellen suurelta osin toisilleen tutuista henkilöistä. Ilmapiiri oli, kyllä, hyvin innostunut. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Ilkka Koppelomäen luotsaama joukkue järjesti elokuvanäytöksen. Tavoitteena tapahtumille on Koppelomäen mukaan tuoda esille hyviä, ajatuksia herättäviä ja sisällöllisesti rikkaita indie-elokuvia ja saattaa yhteen ihmisiä, joilla voi olla toisilleen annettavaa. Tällä kertaa yleisöä hemmoteltiin lisäksi elokuvan käsikirjoittajan ja ohjaajan läsnäololla. Saimme kuulla, mistä romanialainen 30-vuotias Dragos Bratasanu ammensi kutsumuksensa ja kuinka hän loi elokuvan, joka tähän mennessä on saanut huomiota ympäri maailmaa.

Dragos Bratasanu on vilpitön ja antautuva. Hänestä puuttuu valmentajamainen keikaruus, eikä hänen tarvitse käyttää taktikoituja tehokeinoja vakuuttaakseen kuulijansa. Hän kertoo ennen elokuvan alkua tarinan erään oman unelmansa täyttymiseen johtavista vaiheista. Vastoinkäymisistä ja epäilyksistä. Siitä miltä tuntuu tehdä elokuvaa onnistumisesta ja kukoistamisesta samaan aikaan kun kompuroi omassa elämässään eteenpäin. Voi miltei tuntea ihollaan, kuinka kuulijat samaistuivat häneen. Elokuvayleisö koostui itsensä kehittämisestä kiinnostuneista ihmisistä, joille innostuksen ja epäilyksen ikuinen vuorovesi on tuttu. Bratasanu puhui raikkaasti ja rohkeasti niin lavalla kuin filmilläkin. Hän kritisoi elämänhallintaoppaita, joissa tarjotaan kikkakolmosia tai nopeita reittejä muutokseen ja muistuttaa että olemme jatkuvalla matkalla, jolla aarteet eivät löydy helpolla, mutta sitä suuremmalla todennäköisyydellä mitä enemmän olemme itse valmiit kulkiessamme antamaan maailmalle. Useaan otteeseen hän mainitsee myös rehellisyyden ja tosiasioiden myöntämisen merkityksen. "Epäonnistuminen ei häviä kuvittelemalla se unohduksiin, on tärkeää tunnustaa itselleen tapahtunut ja oppia."

Pienellä budjetilla valmistuneessa elokuvassa nähdään isoja puhuja. Asiantuntijoita, johtajia ja taiteilijoita. Järki jää sivuun kun sydämen viisaus nousee esiin liikuttavissa puheenvuoroissa. Niin Nasan, Stanfordin Yliopiston kuin Rovionkin elämässä menestyneet haastateltavat puhuvat aitouden, kutsumuksen, tarkoituksen ja rakkauden merkityksestä elämäntehtäväänsä etsivälle. Kasarirockin superstara, kitaravirtuoosi Steve Vain sanat luovuudesta vakuuttivat ja omilta nuoruusvuosilta musiikkilehdistä tutut, nauravat kasvot lämmittivät.

Elokuva pitää katsoa uudelleen todennäköisesti useita kertoja. Ehkä ilman ääniä, koska musiikki oli ainoa asia, joka ei oikein elokuvassa miellyttänyt.

Upea juttu tämä filkka. Kiitos järjestäjille, kiitos Dragos Bratasanulle. Elokuva on ostettavissa pian Uskalla Innostua -sivujen kautta, uusista mahdollisista yleisöesityksistäkin saa tietoa heidän sivuiltaan.

Mihin suuntaan sisäinen kompassisi näyttää?

Tietoinen läsnäolo, muutos ja rohkeus ovat olleet ajassa ja puheessa vahvasti läsnä viime aikoina. Ei ihme, koska yhdenkaltaisella voimalla on aina taipumus herättää vastavoimia. Ihminen on heitetty parissa vuosikymmenessä maisemaan, jonka hektisyyttä kukaan ei pystynyt arvaamaan vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten eläessämme auringon nousun ja laskun mukaan. Olemme jatkuvassa reagoinnin tilassa ja meiltä odotetaan väsymätöntä valppautta. Oli sitten kyseessä uralla menestyminen, bisneksen pyörittäminen tai oman mielen tai kehon hallinta. Myöhästyä ei saa tai tippuu junasta pois. Meillä on kiire menestykseen ja juostessamme sinne emme näe maisemia matkalla. Menestyksellä en tarkoita tässä vain huippuosaajien urapolkuja vaan ihan meitä tavallisia ihmisiä, jotka saatamme eksyä tavoittelemaan asiaa, joka kääntyy puoleensavetävyydestä huolimatta painajaiseksi. Kuten asunnon osto johon ei ole varaa, laihduttaminen, joka vetää hermot kireäksi, parisuhteen pelastaminen ilman toisen apua tai jatkuva rahan hankkiminen, vaikka vähemmällä tulisi toimeen ja saisi lisäksi aikaa enemmän elämälle.  Ei ihme että moni väsyy. Eikä siitä enää pidetäkään meteliä, koska häpeä estää meitä avautumasta toisillemme. Näin voi käydä parisuhteessa, lastemme kasvattajina ja suhteessa myös itseemme, jos peilistä ei katso ihminen, joka haluaisi niin kovin olla.

Uuvumme sitä suuremmalla todennäköisyydellä, mitä enemmän otamme mitaksemme ulkopuolellamme näkemämme mallin. Alamme toteuttaa toisen ihmisen elämää ja unohdamme, että jokainen meistä on kuitenkin oma taideteoksensa, omilla geeneillä  koodattuna. Minulla on monenlaisilla lahjakkuuksilla siunattuja ystäviä. Taiteilijoita, asiantuntijoita, käsityöläisiä, kasvattajia, opettajia, kirjoittajia. Osa sisustaa kotinsa kauniisti, toinen loihtii hyviä ruokia, joillakin on aina kadehdittavan siistiä. Olen matkani varrella aina välillä pyrkinyt mallintamaan heidän keinojaan, useimmiten onnistumatta. Olikin hyvin vapauttavaa oivaltaa muutamia vuosia sitten ettei minun tarvitsekaan tehdä asioita tai elää samalla lailla kuin ihailemani henkilö, vaan että voin oikeasti tehdä minun laillani. Olkoonkin se kuinka omituinen mielestäni tai kaukana standardista. Oivallus edellytti myös omien rajojen ja ainutlaatuisen hyväksymistä. Ymmärrettyäni tämän ja lopetettuani pinnistelyn, minun oli paljon helpompi myös tunnistaa omat ominaispiirteeni, joista voin olla ylpeä ja joita voin vahvistaa. Bonuksena tämän ymmärtäminen aloitti minussa samalla matkan joka johti unelman, oman ajatus- ja keskustelukonttorini toteuttamiseen. Sisäisen ääneni kuuleminen ja oikeiden ihmisten kanssa kulkeminen vahvisti minua toteuttamaan näkyni. Opin myös hyväksymään oman erityisherkkyyteni. Nyt saan auttaa ihmisiä ammatikseni ja se saa minut kukoistamaan, erityisesti saamani palautteen ansiosta, joka meille kutsumusduunareille on oleellista työssämme.

Jos haluat saada elämästäsi enemmän irti, niin kyseenalaista tavoitteesi ja toimintasi. Missään ei ole määrätty tapaa, jolla sinun pitää elämäsi elää. Olisiko tänä vuonna tullut aika alkaa olla uskollinen itsellesi? Alkuun voit vaikka kysyä itseltäsi:

• Onko oikeasti näin kuin ajattelen?
• Haluanko minä tätä asiaa?
• Kenen määrittelemää elämää elän?
• Mikä minut tekisi vielä tyytyväisemmäksi?

Logoterapiastakin tuttu kiitollisuuspäiväkirja voi olla apuna arjen läsnäolossa omaa suuntaa etsiessä. Siihen kirjataan päivittäin asiat joista on kiitollinen ja onnellinen. Pyri kirjoittamaan joka aamu tai ilta, näin alat olla enemmän läheinen itsesi kanssa. Ihminen joka tuntee itsensä, on ihminen, joka voi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Olen monena vuonna pitänyt ystäväni kanssa vuoden alussa tavoitteenasettelupäivän. Otimme käyttöömme yritysmaailmasta tutun kvarttaaliajattelun, mutta kokemuksen myötä se on osoittautunut haastavaksi. Kolme kuukautta on pitkä aika vuodesta. Niinpä tälle vuodelle olemme tuunaamassa mallista uudenlaista ja siirrymme kahden kuukauden jaksoihin. Aloitamme tämän viikon perjantaina asettamalla tavoitteet vuoden alulle ja palaamme arviointiin helmikuun lopussa. Kerron silloin täällä tuloksista. Aion viedä sparrauspäiväämme tuomisena ihailemani nuoren valmentajan ja yhteistyökumppanini Jevgeni Särjen vinkkejä.


Lopuksi

Jos sinusta tuntuu ettet ole vielä valmis muutokseen tai uuden aloitukseen, niin Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayer insipiroi sinua seuraavin sanoin.

"Olen aina tehnyt asioita, vaikka en ole ollut aivan valmis. Mielestäni sillä tavalla kehittyy. Kun ajattelee, ettei ihan tiedä miten tämä hoituu ja painaa tehtävän läpi, se on läpimurron hetki. Joskus se on merkki siitä, että jotain todella hyvää on tapahtumassa. Kehityt ja opit paljon itsestäsi."

Kiitos ja hyvää joulua

Blogini viettää tänään yksivuotissyntymäpäiväänsä ja juuri näillä hetkillä täyttyy myös 30 000 klikkauksen määrä. Kiitoksia kun olet kulkenut mukanani tämän vuoden. Päivitykset jatkuvat tammikuussa 2015, nyt sometaukoilen loppuvuoden.
Toivotan kaikille suhteellisen rauhallista joulua, jossa on sopivasti aktiviteetteja ja lepoa sekä  aivan suhteettoman onnellista uutta vuotta, jolloin voit toteuttaa kutsumustasi, parantaa elämänlaatuasi, antaa, saada ja löytää loistavia asioita. Voit aina vaikuttaa elämääsi, ainakin asenteeseesi. Muistathan, että kun löydät tavoitteen elämällesi, se myös johdattaa sinua eteenpäin polullasi.

Viisi blogini suosituinta tekstiä näyttömääräjärjestyksessä

Kaksikymmentävuotishääpäivän ajatuksia

Onko onnellinen elämä ilman parisuhdetta mahdollistakaan?

Vetovoima kertoo että olet pääsemässä lähemmäs itseäsi

Eron jälkeen: Ajattele nämä asiat läpi ennen uutta suhdetta

Olethan itsesi arvoisessa seurassa?

Parisuhde ei ole kaikkien unelma



Kuve: Yle

On paradoksaalista että parisuhteesta etsitään turvaa, koska parisuhde luo itsessään tilanteita, joissa helposti tulee satutetuksi. Toisaalta läheisyys ei pääse kasvamaan jos ei ole valmis näyttämään itsestään kaikkia puolia tai olemaan tarvittaessa eri mieltä toisen kanssa. Ikuinen konfliktipelkoon perustuva myötäsukaisuus ja itsensä sopeuttaminen häivyttää puolison tapettiin ja toisesta voi tuntua ettei hän tiedä kenen kanssa elämäänsä elää. Parisuhde on kohdatuksi tulemista. Se on uskallusta katsoa ja tulla nähdyksi. Luottamista että kelpaa ja on haluttu, vaikkei aina pystyisi liittymäänkään toisen arvo- tai ajatusmaailmaan. Kelpaan näin, kokonaisena, epätäydellisenä ihmisenä ja saan olla rakastettu. Maaret Kallio on kirjoittanut aiheesta hienon kolumnin Kuraa ja kyyneliä.

Työssäni tulee näkyväksi se, että eniten yksinäisyyttä pelkäävät riippuvat pisimpään parisuhteissa, joissa ei ole enää edellytyksiä yhteiseloon, rakkautta, kunnioitusta tai läheisyyttä. He ovat siis olleet jo pitkään yksin, mutta pelko lähteä suhteesta on niin suuri, että jääminen kitumaan tilanteeseen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin heittäytyminen omille siiville. Osalle myös ajatus elämisestä ilman parisuhdetta on mahdoton. Bruce Fisherin kehittämän eroseminaarin yksi ydinajatus on että ihmisen olisi hyvä olla yksi eron jälkeen jonkin aikaa, jotta hän voisi jälleen tutustua itsestään ja tarpeisiinsa ilman oman käytöksen sopeuttamista toisen persoonaan. Tähän ei riitä kuitenkaan vain yksin oleminen vaan tarvitaan aktiivista oman elämän tarkastelua ja itsensä ihmettelemistä. Usein se löytyy toiminnan ja muiden ihmisten kautta, tarvitsemme kasvukumppaneita, matkasparraajia. Ei lennossa aloitettu uusi parisuhdekaan estä omaa kasvua, turvallisessa ja rakkaudellisessa suhteessa on mahdollista vahvistua ja oppia toisen läsnäollessa.

Parisuhteettomuutta katsotaan yhteiskunnassamme yhä poikkeuksena ja väliaikaistilana vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudun alueella puolet ihmisistä asuu yksin (kaikki toki eivät ole sinkkuja). Myös parisuhde- ja eroasiantuntijoiden rivien välistä voi toisinaan lukea kuinka eroprosessointi nähdään valmistautumisena uuteen suhteeseen, vaikka kaikille uusi ihmissuhde ei ole selviytymispolun päässä odottava säihkyvä palkintopokaali. Jotkut meistä viihtyvät itsenäisessä parisuhteettomassa elämässään erinomaisesti ja kyllä, tällaisessakin elämässä voi olla rakkautta, seksiä, muilta saatua turvaa ja yhteisöllisyyttä, jopa enemmän kuin perusparisuhteessa. Viime perjantain Inhimillisessä tekijässä  eläkkeellä oleva toimittaja ja kirjailija, 76-vuotias, häikäisevän hyvässä kunnossa oleva  Pirkko Arstila avautuu omasta vahvasta ja itsevalitusta sinkkuelämästään rohkeasti ja aistikkaasti. Senioreiden rakkauselämää käsittelevä jakso kannattaa katsoa myös kauniiden vanhemmalla iällä alkaneiden parisuhdekertomusten takia.

Pelkoa päin

Keskustelin syöpää sairastavan ystäväni kanssa  Hän on pitkään saanut elää remissio-vaiheessa, jossa sairaus ei etene, mutta  hän suhtautuu levollisena myös mahdollisiin  huonoihin uutisiin. Hän tietää, että huomenna voi olla toisin. Säännölliset kontrollikäynnit pitävät huolta ettei totuus unohdu. Puhuimme elämästä ja vuosista, siitä kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta diagnoosista huolimatta. Puhuimme myös tuonpuoleisesta, siitä mitä henkisyys meille antaa. Nauroimme ja hän kertoi vallihaudasta joka kiertää heidän taloaan kaapelitöiden takia ja siitä syntyvistä arjen haasteista. Juhlista jotka odottavat. Perheestään.  Lopuksi hän piirsi elämänjanansa fläppitaululle muutamin vedoin, katsoimme sitä hiljaa yhdessä hämärtyvässä päivässä.

Illalla mennessäni nukkumaan mietin, että aamu aamulta olen lähempänä kuolemaa. Ymmärsin ajatuksen auttavan minua vaalimaan vahvemmin elämääni.  Useimmat asiat elämässä tulevat todeksi vasta kun ne kohtaa kasvokkain. Sören Kierkegaard on sanonut että elämää voi elää eteenpäin ja ymmärtää taaksepäin. Voin valmistautua kuolemaan, syntymään, tai rakkauteen, mutta niistä ei ole minulla parempaa tietoa ennen kuin kuljen niiden läpi. Voin kuitenkin yrittää ymmärtää asioita joista minulla ei ole kokemusta, erityisesti jos pelkään jotain tiettyä asiaa.  Silloin paras keskustelukumppani on asialle tuttu ihminen.