Onko onnellinen elämä ilman parisuhdetta mahdollistakaan?

Image courtesy of  Ambro/FreeDigitalPhotos.net

Väestöliiton avio- ja avoeroja selvittävää perhebarometria (Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä) uudelleen lukiessani pysähdyin tutkimuksen tehneen ja kirjoittaneen Osmo Kontulan lauseeseen: "Elämässä on vaikeata saavuttaa aitoa hyvinvointia ja onnea ilman parisuhdetta.". Lause osana avioerotutkimusta oli mielestäni irrallinen ja subjektiivinen. Kontula on tutkinut kolmenkymmenen vuoden ajan erityisesti suomalaisten seksuaalielämää, tosin kattavaan julkaisuaineistoon kuuluu myös muita aiheita. Yksinelämisestä ainakin Eija-Maarit Ojalan kanssa tehty "Tarvitseeko minua kukaan? Keski-ikäiset yksineläjät perhekeskeisessä yhteisössä". 

Aidon hyvinvoinnin ja onnen liittäminen suoraan parisuhteeseen kuulostaa minusta kuitenkin enemmän omalta mielipiteeltä kuin tosiasialta (luultavasti minun pitää kysyä tätä vielä suoraan Kontulalta, mutta jatkan kuitenkin vielä spekuloimista omista kokemuksistani käsin). Lisäksi minua tökkäisee sana "aidon". Mitä tarkoittaa epäaito hyvinvointi tai onnellisuus?

Minulla on kokemusta kolmesta pitkästä parisuhteesta. Nuoruusajan avoliittoni oli pitkälti riippuvuussuhde, avioliittoni noudatti tilastokaavaa seitsemän vuoden kestossaan ja kahden lapsen jälkeen esiin nousseissa haasteissaan ja kolmannessa pitkässä ihmissuhteessani kasvoin kipeästi kohtaamaan sen kuinka tärkeätä on pitää kiinni omista luovuttamattomista arvoistaan. Jokainen ero on  koskenut, mutta se huikea tunne kun saa itsensä takaisin eksyttyään painajaismetsään on joka kerta ollut sen arvoinen. Jokainen suhde kesti myös juuri niin kauan kun sillä oli mahdollista elää eikä yhteenkään niistä ollut paluuta. Jokainen niistä kasvatti minua lähemmäs itseäni, mutta isoin kasvu tapahtui vasta eron jälkeen, pyhässä jälleenrakennuksen tilassa. Ei minusta tuntunut ettei minulla parisuhteiden jälkeen olisi ollut enää  aitoa hyvinvointia ja onnea, päinvastoin. En myöskään ajattele enää, että kyllä se seuraava varmaan on se oikea. Tärkeimmät onnellisuuteeni liittyvät asiat koskevat omaa suhdettani omaa itseäni kohtaan.

 Minun on vaikeata uskoa, että olisin harvinainen tai poikkeus tässä asiassa. Itse kirjoittamani voimalauseeni: "Ihminen täydentyy itsensä kautta mutta kasvaa toisen rinnalla" todistaa puolestani että uskon vahvasti yhdessä kasvamiseen ja yhteisöllisyyteen. Kokemuksesta tiedän myös, että seksuaaliseen ja rakkaudelliseen jakamiseen perustuva parisuhde on hyvin kasvattava ja hoitava kokemus. Omasta ja monen muun tapaamani ihmisen puolesta voin kuitenkin sanoa, että ihminen ei tarvitse välttämättä parisuhdetta ollakseen hyvinvoiva ja onnellinen. Joillekin se voi olla jopa valinta. Se että pääkaupunkiseudulla asuu yli 50 % ihmisistä yksin ei tarkoita sitä ettei kukaan löytäisi toisiaan. Jotkut meistä kukoistavat vain paremmin yksin tai eivät ole kasvaneet vielä tarpeeksi vahvoiksi kietoutuakseen toiseen.

Olen haastatellut itseni lisäksi myös muita samasta aiheesta. Lainaan muutamaa henkilöä:

"Luulen, että olen jo pienenä viettänyt paljon aikaa oman pään sisällä. Olen silti aina viihtynyt seurassa ja saanut helposti kavereita. Joitakin asioita tykkään tehdä mieluiten itsekseni. Parisuhteen osalta olen enemminkin yksineläjä. Minulla on ollut onnistuneita suhteita. En silti tarvitse toista niin paljon, että luopuisin kokonaan yksinäisyydestä. Yksinolo on valinta, ei kohtalo. Tunne voimistuu koko ajan."

"Tarvitsen yksinäsyyttä siihen, että pystyn hengittämään, pystyn olemaan. siihen, että kuulen omat ajatukseni. siihen, että saan tehdä asiat omassa tahdissa, omalla tavalla. siihen että voin elää omannäköistä elämää, joutumatta tekemään kompromisseja."

On upeaa että yhden ihmiselämän sisään voi mahtua monta elämää. Jokaisella on oikeus olla tavallaan onnellinen, eksyä, löytää, kasvaa enemmän kohti itseään. Vaihtaa mielipidettä ja kumppania,  olla yksin. Parisuhteen ja onnellisuuden liittäminen toisiinsa voi kuitenkin huonoimmassa tapauksessa estää ihmistä löytämästä onnea ja mielekkyyttä omasta itsestään, joka on tutkimusten mukaan hyvän ja toimivan parisuhteen perusta, ei parisuhde sinänsä.