Ylivastuullinen pelkää perheen puolesta, mutta särkyy itse

Pääsin hyppäämään suoraan tunnemyrskyn ytimeen, kun nuorena naisena tulin jätetyksi avioliitossani. Vaikka merkit olivat olleet ilmassa jo kahden vuoden ajan, oli lopullinen ilmoitus kuitenkin raju kriisi. Äkkiä seisoin keskellä autiota maata yksin eikä ketään ollut huutomatkan päässä, ja vaikka olisi ollutkin, en olisi jaksanut huutaa. Näin jälkikäteen ajatellen asiassa oli kuitenkin hyvänä puolena se, että minulla oli selkeä rooli; olin jätetty nainen. Hylkääminen sattui, se oli karua ja kamalaa, mutta minulla oli suru hoitajana ja hylätyn naisen identiteetti. Minun ei tarvinnut arpoa olinko  tehnyt oikein kuten heidän, jotka joutuvat tekemään itse päätöksen lähtemisestä.

Eroryhmiin hakeutuu vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka haluavat tutkia omaa osuuttaan erossa. Suuri joukko ryhmään tulijoista on heitä, jotka ovat vuosia pohtineet lähteä vai jäädä ja vaikka asiaa on käännelty mielessä satoja kertoja, on mielessä yhä kysymys: olisinko voinut tehdä jotain enemmän tai paremmin? Osa tulee ryhmään pohtimaan lopullista eropäätöstä, toiset käsittelemään tunteita, joita päätös on nostanut esiin.

Ylivastuullisuus on sopeutumiskeino, joka otetaan käyttöön usein jo varhaisella iällä. Osalla ihmisistä on siihen luontainen temperamenttialtistus, kuten erityisherkillä. Ylivastuullinen tekee kaikkensa ettei perhe särkyisi, usein hän kantaa molempia suhteen osapuolia uupumuksen äärirajoille saakka. Hän ajattelee että kyllä tämä tästä kun hän hetken vielä jaksaa, jos ei itsensä niin perheen takia. Kun hän yrittää vain tarpeeksi, niin toinenkin havahtuu toimimaan. Tulevaisuuden, talouden, kodin ja lasten vuoksi hän haluaa jaksaa. Ylivastuullisen puoliso voi olla alivastuullinen tai sitten hän on masentunut tai elämäänsä vain kyllästynyt. Hän ei jaksa yrittää mutta ei myöskään kykene ottamaan vastuuta suhteesta. Molemmat kärsivät. Pahimmillaan vuorovaikutus jähmettyy kokonaan ja perheessä on kaksi surullista suolapatsasta. Täydellinen kasvualusta katkeruuden kukoistukselle.

Tärkeimpiä työstettäviä asioita rakkaussuhteen loppuessa ovat suhteen rehellinen tarkasteleminen niin että käsittää siinä molempien roolit, kaikkien tunteiden hyväksyvä läpikäyminen rakentavalla tavalla sekä katkeroitumisen välttäminen, joka voidaan ilmasta myös anteeksi antamisena. Anteeksi on tärkeätä  antaa niin toiselle kuin itsellekin. Paras merkki huomata irrottautumisen edenneen on se, etteivät ajatukset täyty enää entisen kumppanin tai suhteen ajattelemisella vaan omalla uudella elämällä. Vaikka suhde entiseen kumppaniin jatkuisikin esimerkiksi jaetun vanhemmuuden myötä, on tärkeää että ero ja siihen liittyneet asiat saadaan käsiteltyä. Eroseminaarissa sanotaan hyvästi suhteelle, ei välttämättä ihmisille. Parisuhteesta ei hypätä kuitenkaan ystävyyteen ennen kuin erotunteet on käyty läpi. Tähän tarvitaan aikaa. On aivan mahdollista kasvaa entisen kumppaninsa ystäväksi, mutta se edellyttää molempien tahtoa, aivan kuten toimiva parisuhdekin.


 "Tutkimusten mukaan anteeksi antaminen vähentää vihaisuutta, loukkaantumisen tunnetta, masennusta ja stressiä sekä johtaa lisääntyneisiin toivon, rauhan, myötätunnon ja itsevarmuuden tunteisiin. Tärkeätä on kuitenkin muistaa, ettei se tarkoita vääryyden hyväksymistä vaan ihmisen vajavuuden tunnustamista." (Onnentaidot, Mattila, Aarninsalo, Duodecim).