Kaikki suhteet ovat viestintää

"Voin nähdä sinussa vain sen, mitä näen myös itsessäni". Lause jäi asumaan mieleeni taannoisen psykoterapeutti Pertti Simulan luennon jälkeen ja herätti vahvan prosessin. Sen vierelle nousivat viime maanantaina Pääkaupungin Turvakoti ry:n seminaarissa puhuneen ja puheviestinnästä väitelleen FT Ira Virtasen kirkkaat nostot: "Biologinen sukupuoli on kehno mittari viestintäkäyttäytymisen arvioinnille ja ennustamiselle" sekä "Tiedon paras lähde on ihminen itse." Virtanen kertoi, että tutkimusten mukaan miehet ja naiset ovat enemmän samanlaisia kuin erilaisia viestinnältään.  Lisäksi tutkimukset osoittavat, että miehet ja naiset toivovat tulevansa emotionaalisesti tuetuiksi samanlaisin keinoin. Tämä haastaa yleisen arkipuheen, joka mielellään korostaa sukupuolten erilaisuutta ei samankaltaisuutta. Katso siis toista ihmistä, jos haluat saada itsestäsi tietoa ja katso tarkkaan että näkisit ihmisen, et mielikuvaasi hänestä. Meissä itsessämme on kaikki vastaukset ja muut ihmiset ovat parhaita peilejämme.

Kevät on lupaus. Talvi jää taakse ja tunteet nousevat monella pintaan. Kevät on osalle avautumista ja antautumista, joillakin se myllertää mielenmaiseman. Koko elämä on muutosta. Ira Virtanen muistutti että kaikki suhteet ovat viestintää. Niin on myös suhde omaan itseen. Muistathan puhua itsellesi kauniisti, olla paras ystäväsi tänään ja aina. Parhainta vappua sinulle toivottaen!

Vapaus mahdollistaa minulle vastuun onnellisuudestani

Ronja Salmi sen hienosti sanoitti kolumnissaan : todennäköisesti suurin osa sometutuistasi ei edes huomaisi jos lakkaisit päivittämästä kuulumisiasi. Vaikket olisi somessa, voit myös testata samaa asiaa oikeassa elämässä ja vaikka muuttaa uuteen asuntoon kertomatta siitä tutuille. Iso asia sinulle, mutta todennäköisesti suurin osa naapureistasi ei sitä huomaisi keskellä omaa elämäänsä. Näemme nimittäin ne asiat parhaiten, jotka koskevat meitä itseämme tai ovat muuten meitä lähinnä. Meidät taas huomaavat he, jotka rakastavat meitä, jakavat kanssamme työhuoneen tai ovat jollain muulla tavalla riippuvaisia läsnäolostamme tai tekemisistämme.

Tässäpä asian hedelmällinen ydin: Ketään ei noin pääsääntöisesti kiinnosta, mitä sinä teet, joten voisitko ruveta elämään elämääsi niin, että saisit siitä itsellesi parhaimman irti? Tai voisitko luopua sen pohtimisesta, mitä muuta sinusta ajattelevat, koska ne muut ajattelevat lähinnä itseään tai sitä, mitä muut ajattelevat heistä. Näin pääsääntöisesti. Joku on joskus sanonut, että maailma olisi parempi paikka elää, jos ihmiset ajattelisivat enemmän itseään ja uskaltaisivat tehdä asioita, joista tulevat itse onnellisiksi. Asiantuntijoiden mukaan hyvä parisuhdekin on sellainen, jossa molemmat ottavat vastuun omasta onnellisuudestaan, eikä tulkinnalle tai toisen miellyttämiselle jätetä syöttöpaikkoja.

Olen monesti miettinyt että facebookkaaminen on minulle eniten itsetuntemuksen väline ja arviointityökalu omaan kehitykseeni. Talteen jää data, joka kiinnosti minua tänään, teemat joiden parissa olen askaroinut ja jotka vievät minua eteenpäin elämässäni. Toki se on myös ikkuna monen minulle tuntemattomamman  ihmisen maailmaan ja myös niiden läheisten, joiden seurassa en voi muuten viettää aikaani. Viestintäkanavana se on pulmallinen, koska huomaan rajoittuvani oman kuplani sisälle, tietenkin. Yrittäjänä tarvitsen facebookkia mainostamiseen. Olen viettänyt aikaa facebookissa yhdeksän vuoden ajan ja huomaan kipuillen nyt myös sen aiheuttamat ongelmat itselleni. Ne ovat melkein samat kuin minkä tahansa korviketoiminnan, johon suuntaan huomioni ikävystyessäni. Facebook on minulle laiskan mieleni representaatio, se päästää minut liian helpolla. Kevät on ja kesä lähenee. Kuulen kutsun sisältäni.  Haluan pois päästäni löytääkseni kehooni. Enkä usko kenenkään huomaavan lähtöäni.

Valehtelu haisee

Tiedetään että ihan jokainen meistä valehtelee jatkuvasti. Kun mietin nopeasti viime päiviäni, voin palauttaa mieleeni helposti asioita, joissa olisin no, ainakin voinut olla eksaktimpi totuudessa. Yksi tapahtumista oli kyllä ihan freudilainen virhe (huomaa selittely), muut ns. sluibaamisia, menemistä sieltä, missä aita on matalin.Yleensä valehtelemme, jotta pääsisimme helpommalla, loisimme paremman vaikutelman tai säästäisimme lähimmäistämme. Viimeksi mainittu on todennäköisesti myös yleisin syy, jolla annamme itsellemme luvan valehteluun. Myös parisuhteissa.

Voi tietenkin myös kysyä itseltään, olisinko valmis siihen, että minulle puhutaan aina totta? Olisinko halukas kuulemaan kaikki ne asiat, jotka ovat totta toisen ihmisen mielessä suhteessa minuun? Entäpä onko kertomatta jättäminen valehtelua? Jotkut parit sanoittavat valheellisuutta myös niin sanotulla yhteisymmärryksen periaatteella, jossa on yhteisesti sovittu, ettei kaikesta (sivusuhteista) tarvitse kertoa. Ehkäpä silloin kyse ei olekaan valehtelusta, vaan yhteisistä pelisäännöistä. Mutta niin parisuhteeseen kuin ystävyyssuhteisiinkin kuuluu paljon myös muuta ei niin totuudellista viestintää kuin se, joka koskee seksuaalisuutta.

Väitän kuitenkin, että valehtelu puhtaimmillaan haisee. On vain eri asia, olemmeko valmiit aistimaan sen. Ihmisen mieli on hyvin kyvykäs heittämään kuperkeikkaa, kun se ei halua kohdata epämiellyttäviä asioita. Eli kuulemme sen, mihin olemme valmiita tai mitä haluamme kuulla. Moni eroa prosessoiva asiakkaani on kertonut minulle siitä, kuinka oli tuntenut, että jokin oli perustavanlaatuisesti muuttunut. Kaikki oli äkkiä parin välillä toisin, eikä enää voinut tietää, mikä on totta ja mikä valhetta. Suora johtopäätös ei kuitenkaan ollut se, että olisi joutunut valheen kohteeksi, vaan syytä ruvettiin hakemaan itsestä ja omista luottamuksen prosesseista. Jos epäilijä laittaa valehtelijan vastuuseen sanoistaan tai teoistaan eikä oletettu valehtelija suostu rehelliseen kommunikaation, on epäilevä puoliso hyvin aseeton, hyvin yksin ja hyvin peloissaan. Seurauksena on, että viimeinenkin mahdollisuus avoimuuteen häviää, niin myös mahdollinen uudelleen toisen luo löytämisen mahdollisuus.

Sanotaan, että selittelyillä ei pitkälle pötkitä, vaan näytöillä. Mitä voimakkaammin siis selität, sitä epäilyttävämpi olet. Jos taas sinua epäillään mielestäsi turhaan, tee teoillasi selväksi, että olet luotettava. Toisaalta: mitä vahvemmin tunnet, ettei kaikki ole hyvin, sitä todennäköisemmin asia on juuri niin ja sitä tärkeämpää asiasta on keskustella. Aina epäilyksen takana ei ole valhe, siellä voi olla muutakin suhteenne jatkon kannalta merkittävää.

Voisitko ehkä ajatella ihmissuhteesi uusiksi?

NLP eli Neuro Linguistic Programming on soveltavan psykologian suuntaus ja käytännöllinen tietoisuuden kasvattamisen väline, joka sisältää runsaasti tehokkaita menetelmiä henkilökohtaiseen muutokseen ja sujuvaan vuorovaikutukseen. Sitä käytetään ja sovelletaan mm. koulutuksessa, valmentamisessa, terapiassa, asiakaspalvelussa, myynnissä ja johtamisessa. Se soveltuu myös yksilön oman kasvun välineeksi. Suomeen NLP saapui 90-luvun alussa, jolloin myös Suomen NLP-yhdistys perustettiin. Näihin aikoihin pääsin myös itse tutustumaan välineeseen ensimmäisen kerran. Asiakastyössäni olen käyttänyt NLP:n menetelmiä silloin tällöin vuosien aikana, olen myös kirjoittanut yhdistyksen julkaisemaan MIELI-lehteen. En ole kuitenkaan hankkinut sertifioitua koulutusta itselleni, vaan menetelmään liittyvä osaamiseni perustuu lyhyisiin kursseihin, kirjallisuuteen ja hedelmällisiin keskusteluihin tuntemieni NLP-kouluttajien kanssa.

NLP on antanut perustan myös monille innovaatiomalleille, joista pääsin tutustumaan Anu Vihosen johdolla hollantilaisen Lucas Derksin sosiaalipanoraamamalliin viime viikonloppuna. Malli auttaa oivaltamaan, kuinka tuntemamme ihmiset ovat henkilöityminä sijoittuneet mielenmaisemaamme. Muuttamalla siis mielessämme olevien henkilöitymien sijainteja muuttuvat suhteemme näihin ihmisiin paremmiksi myös todellisessa elämässä. Lisäksi luvataan, että, vuorovaikutuksesta tulee sujuvampaa. Mallia voi soveltaa niin lähisuhteisiin kuin työympäristöönkin. Oikeastaan mihin vain, missä olet osa jonkinlaista ryhmää. Idyea on, että asemoimme itsemme ja läheisemme piirtämällä tai vaikka lattialle asetettavien lappujen avulla niin, ettäs se kuvaa mahdollisimman hyvin mielenmaisemaamme. Tämän jälkeen asetumme kunkin henkilön kohdalle tuntemaan hänen ajatuksiaan ja tunteitaan (eli omiamme) ja lopulta autamme heitä siirtymään parempaan asemaan suhteessa muihin, mutta niin että kunnioitamme omaa tunnemaisemaamme eli ekologiaamme.

Yksi NLP:n perusoletuksista on, että ihminen luo oman todellisuutensa, ja näin olemme siis kaikki karrikoidusti oman mielikuvituksemmekin asukkeja. Myös sosiaalipanoraamamallissa ajatellaan, että olemme liittäneet henkilöihin myös sellaisia asioita, joita heissä ei välttämättä ole (henkilöiden omasta mielestä), mutta jotka ovat meille totta. Ohjatussa sosiaalipanoraamassa meillä onkin mahdollisuus antaa näille ihmisille sellaisia voimavaroja, joita itse katsomme heidän tarvitsevan. Ihminen itse ei välttämättä koe olevan niiden puutteessa. Mutta kuten aina NLP:n yhteydessä, tässäkin, olennaista on oma kokemus ja todellisuus ja sen muuttaminen. Tässä kuitenkin tuli itselleni eteen myös suurin vaikeus kokemukselliseen ymmärtämiseen. Haasteeksi muodostui siis se, kuinka oman pääni sisällä tapahtuva temppu siirtyisi todellisuuteen. Kuinka voimavarat, joita en ole pystynyt antamaan läheiselleni todellisuudessa viimeisten kymmenien vuosien aikana, pystyisivät saavuttamaan hänet nyt askarrellessani mieleni maisemassa? Ymmärrän toki että oma asenteeni ja tapani nähdä muuttaa kokemustani, mutta ongelmani on uskoa siihen, kuinka saisin ihmiset muuttumaan siinä muuten kuin muuttumalla itse, eikä sekään aina auta, koska ihmisten väliseen dynamiikkaan tarvitaan aina jonkinlainen yhteys, eikä edes läheisiin ihmisiin ole tätä aina olemassa. Toistan, edes läheisiin, koska ihminen voi olla lähellä sinua psyykkisesti vaikka et olisi häneen yhteydessäkään. Toisaalta voi olla, että suhtauduin asiaan enemmän ihmisten persoonallisuuksien kuin vuorovaikutussuhteiden kautta. Vaikkei niitä toki voikaan erottaa toisistaan.

Haasteista vahvuuksiin. Parhainta mitä sain sosiaalipanoraamaviikonlopusta oli Anu Vihosen lempeä ohjaus, inspiroiva ryhmä ja ihmissuhdedynamiikkaan liittyvät oivallukset, joita aion hyödyntää jatkossa osana erotyöskentelyä, niin ryhmissä kuin yksityisvastaanotollakin. Varsinkin läheisyys, etäisyys ja viestintä nousivat tärkeiksi teemoiksi viikonlopun annissa. Uskon mallista olevan hyötyä ihmisille, jotka pohtivat päättynyttä ihmissuhdettaan ja sen dynamiikkaa. Tietenkin myös heitä jotka haluavat parantaa suhdettaan läheisiin juuri nyt. Suluissa oma tulkintani oletuksesta, vapaasti kommentoitavissa.

Mallin taustaoletukset 

Suhde on sama kuin sijainti. (mielikuva ja tunne vastaa visualisaatiota)

Sosiaaliset mielteet muodostavat ainutlaatuisen mielen rakennelmien luokan, jota kutsutaan henkilöitymiksi. (henkilöt vastaavat osia itsestämme enemmän kuin todellisuutta)

Henkilöitymät hallitsevat vuorovaikutusta. (oletuksemme ihmisistä dominoivat vuorovaikutussuhteitamme)

Henkilön sosiaalinen panoraama on ensisijainen mielle hänen suhteistaan ja muutos sosiaalipanoraamassa muuttaa väistämättä kyseessä olevan ihmissuhteen. (mielikuvan muuttaminen muuttaa todellisuutta, vaikein kohta minulle)

Anu Vihosen yrityksen sivuille >>

Tunnetko olevasi hyvässä seurassa?

 Emme valmistu elämässämme, vaan saamme yksi kerrallaan polkuja päätökseen. Jokainen valinta jonka teet on uniikki, ei joko oikea tai väärä. Elämällä tietoisesti ja ymmärtämällä, että myös valitsematta jättäminenkin on päätös, autat itseäsi elämään jatkuvassa nykyhetkessä. Kun yksi taipale päättyy, alkaa väistämättä uusi. Oppi voi tällöin olla kaunis tai kipeä. Joskus joudumme sanomaan tällöin hyvästit myös ihmiselle, joskus taas oman itsen etsintä johdattaa meidät toisen luo. Se on elämän mysteeri, kaunis lahja, joka kannattaa ottaa avosylin vastaan.

Yksi järkkymättömämpiä rakastuneen ihmisen uskomuksia on että ”Minun rakkauteni voi muuttaa hänet”. Uskomuksille on tyypillistä, että ne naamioituvat järkiasuun ja niinpä me ajattelemme tietoisella tasolla: ”Näen, ettei hän oikeasti ole tuollainen vaan paljon herkempi”. ”Kun hän vain alkaa luottaa minuun tarpeeksi, voimme lähentyä ja alamme keskustella”. ”Ei hän tarkoittanut mitä sanoi, hänellä on vain huono päivä”. ”Hän ei tarkoittanut tuolla ilmeellä mitään”. Pahimmillaan voimme saada jopa fyysisen tai henkisen väkivallan näyttämään oikeutetulta käyttäytymiseltä.

Eroseminaareissa tapaan ihmisiä, jotka pohtivat olivatko he kuvitelleet puolisonsa alusta saakka joksikin aivan muuksi vai muuttuiko puoliso yhteisen matkan varrella? Olenko minä vastuussa hänen muuttumisestaan? Vai oliko hän alusta alkaen yhtä kylmä ja piittaamaton, heräsinkö huomaamaan asian vasta loppumetreillä?

On kipeää alkaa muistaa yhteisen elämän varrelta hetkiä, jolloin olisi jo itsekunnioituksesta pitänyt lähteä, mutta hyväksytyksi tulemisen tarve ja pelko yksinäisyydestä hätistivät loukkaavat ja kipeät hetket pois muistista. Kolaus voi olla kova, kun pitkään jatkuneen mitätöinnin jälkeen alistaja vielä on se henkilö, joka tekee päätöksen erosta: Ensin annoin hänen kohdella itseäni huonosti ja sitten hän vielä jätti minut. Tällaisissa tilanteissa jätetty usein pohtii pitkään, tekikö hän jotain väärin. Myöhemmin, tunteiden käsittelyn kautta aukeaa tilaa pohtia sitäkin, mitkä syyt johtivat oman itsen hylkäämiseen?

Olisiko mahdollista ajatella, että se minkä näet on se, mitä saat? Parisuhdeterapeutit sanovat että usein ensimmäiset parisuhteessa tulevat haasteet ovat samoja, joita käsitellään myös suhteen loppumetreillä, mutta suuremmalla volyymilla. Jos siis deittisi jo ensimmäisten kuukausien aikana osoittautuu makuusi liian epäluotettavaksi, kovasti viinaan meneväksi,  satunnaiseksi pössyttelijäksi, läheisyyspelkoiseksi tai  umpimieliseksi murjottajaksi on hyvin mahdollista, ettei tilanne rakastamalla parane vaan jopa pahenee. Ei vaikka rakastaisit kuinka täysiä.  Voit kuitenkin ottaa asian puheeksi ja katsoa tuleeko sillä muutosta aikaan?  Toinen kuuntelee sitä herkemmällä korvalla mitä tärkeämpi sinä olet hänelle ja mahdollinen muutos syntyy hänen omasta valinnastaan. Yksi vaikeimmista opeista meille ihmisille on, että vain itseään voi muuttaa, vain omasta halustaan voi muuttua. Sen muistaminen on vaikeaa, koska usein koemme oman elämämme ja parisuhteemme olevan poikkeustapaus.

Elämä antaa kauneintaan, kun olet valmis antautumaan sen mahdollisuuksille. Kannattaa pysähtyä ihmisen vierelle ja antaa kommunikaation kutoa ainutlaatuista kudelmaa välillenne. Ei vain puolison tai ystävän seurassa, vaan kaikkialla missä sinun on mahdollista kohdata lähimmäinen. Kysy, kuuntele ja hymyile. Katsele ja ota katseita vastaan. Parantava ihmissuhde on mikä vain suhde, jossa on avoimuutta ilmaista turvallisesti tunteita ja lupa olla oman itsensä kokoinen. Kuinka tuntisit itsesi, jos et tutustuisi itseesi toisten kautta? Kuinka voisit tietää kuka olet, jos et olisi valmis vastaanottamaan palautetta? Kun tunne kertoo, ettei sinun ole hyvä olla, suojaa rajojasi. Kun tunnistat rakkauden, ota se rohkeasti vastaan.

Mitä tunnetyöskentely tarkoittaa?

Asiakastyössäni kohtaan usein samat kysymykset: "Mitä itsensä rakastaminen oikein tarkoittaa?" "Kauanko minulta menee aikaa, jotta pääsen erosta lopulta yli?" "Milloin on oikea aika erota?" ja "Mitä tunteiden käsitteleminen tarkoittaa?" Kahta ensimmäistä kysymystä olen käsitellyt laajasti kirjoituksissani aiemmin, kolmas kysymys oli aiheenani viikko sitten Parisuhdekeskus Katajan blogissa ja neljänteen kysymykseen vastaan nyt.

Kun ihminen kohtaa elämässään kriisin, kuten avioeron, käy hän yleensä luonnostaan läpi kaikki klassisen kriisiteorian osat. Siinä selviytymisen prosessi on jaettu neljään erilaiseen vaiheeseen, joilla kaikilla on tärkeät tehtävänsä. Mikä tärkeintä, kaikkiiin kohtiin liittyy tunteiden käsittelyä, jota edistää tunteisiin reagoiminen ja niistä keskusteleminen.

1. Sokkivaihe (Kaaos, kieltäminen, kesto korkeintaan muutama vuorokausi.)
2. Reaktiovaihe (Etsitään merkitystä tapahtuneelle, miksi juuri minä? Noin 4-6 viikkoa.)
3. Läpityöskentelyvaihe (Antaudutaan tapahtuneen käsittelylle syvemmin, 6 kk-1 vuosi traumasta, huomio kääntyy menneisyydestä tulevaisuuteen.)
4. Uudelleensuuntautumisvaihe (Kriisiin liittyvät tunteet on käsitelty, kriisi voi saada uusia merkityksiä.)
   (Johan Cullbergin kriisiteoria)

Rakkaussuhteen päättymistä prosessoivalle henkilölle vaiheet ovat usein hyvin tunnistettavia. Eroseminaariin hedelmällisintä on tulla kolmannessa vaiheessa, jolloin ollaan otollisimmassa kohtaa mallin mukaiselle kognitiiviselle työskentelylle. Kokemus on kuitenkin osoittanut minulle,  että apua ryhmästä ovat saaneet myös ne, jotka käyvät yhä läpi kakkosvaihetta tai ovat siirtyneet jo neloseen. Onpa minulla ollut ryhmissä ihmisiä, jotka ovat eronneet jo vuosiakin aiemmin. Ajattelen myös, että hyvässä ryhmässä on aina eri vaiheissa olevia henkilöitä, se on silloin molemmin puolen parantavaa. Jaettu, kaunis kokemus.

Vaikka kriisiteoria on linjannut vaiheet napakasti, on selvää, että eri ihmisillä ne voivat ottaa eri tavoin aikaa. Oleellista on myös, saako kriisissä itselleen apua ja onko valmis ottamaan vastaan myös vaikeita tunteita. Osa ihmisistä pakenee surua, vihaa ja häpeää esimerkiksi päihteisiin, satunnaiseen seksiin tai tuhoaviin ihmissuhteisiin. Oleellista paranemisen kannalta olisi kuitenkin ottaa tunne vastaan, suostua sille. Koska niin kauan kuin jokin tietty tunne nousee esiin, niin kauan sillä on jotain asiaa sinulle. Tunnekäsittely on siis yksinkertaisesti kuvattuna sitä, että tunnustelet miltä itsessäsi tuntuu, pyrit tunnistamaan tunteen ja ilmaisemaan sitä niin, ettei siitä ole sinulle tai muille vahinkoa. Usein jokin vahva paljon näkyvyyttä ja tilaa ottava tunne kätkee sisäänsä myös muita tunteita. Esimerkiksi hyvin vihaisen ihmisen sisällä voi olla paljon surua tai häpeää.

Aina kun kohtaamme elämässämme kriisejä, nostavat niiden mukana nousevat tunteet samalla myös pintaan menneisyydessä koettuja kipuja ja menetyksiä. Kaikki erosi yhteydessä kokemasi voimakkaat tunteet eivät siis johdu vain tästä nyt tapahtuvasta tilanteesta, vaan niihin sekoittuu aikaisempien tapahtumien tunnelmia. Eksäsi ei siis ole vastuussa yksin kaikesta siitä tunnekivusta jota koet, vaikka siihen nojaaminen voisikin helpottaa eroon liittyvien tunteiden käsittelyä.

Jos blokkaat tunteesi sisällesi tai kieltäydyit käsittelemättä niitä, teet todennäköisesti itsellesi karhunpalveluksen, koska jätät hyödyntämättä sen korvaamattoman opin, jota voisit itsestäsi saada niiden avulla. Kuitenkin, on hyvä tiedostaa, että eri ihmiset käsittelevät tunteitaan eri tavoin. Kenelläkään ei ole oikeutusta astua toisen rajojen sisäpuolelle määrittelemään kuinka omaa elämäntilannetta tulisi käsitellä.

Jos sinun on vaikeaa tunnistaa tai ilmaista tunteitasi, olisi hyvä, että etsisit itsellesi apua ammattiauttajalta, kuten psykologilta tai mielenterveyshoitajalta. Myös ohjattu vertaistukiryhmä voi toimia hyvin.

Sinun tehtäväsi ei ole tehdä puolisoasi onnelliseksi

Parisuhde ei ole välttämättä rakkaussuhde. Suhteen alkuun riittää usein sattuma, himo tai yksinäisyys. Hiljattain eronneet ovat alttiita aloittamaan uuden suhteen helposti, kun joku vain osoittaa hyväksyntää ja läheisyyttä. Eronnut on tarvitseva, jokainen solu kaipaa hoitajaa. Näistä puhutaan laastarisuhteina. Joskus, kun sattuma tai sallimus ovat kohdallaan, ne voivat johtaa pysyvään parisuhteeseen. Vaikka ehkä, kuolevaisina olentoina, olisi syytä kysyä itseltämme: Mitä tarkoittaa "pysyvä parisuhde?" ja "Onko parisuhteen pituus yleensäkään verrannollinen sen merkityksellisyyteen?"

Asiakkaani ovat eronneita tai eroa pohtivia ihmisiä. Minun tehtäväni ei ole antaa heille suosituksia tai vastauksia, vaan antaa tietoa ja kysyä kysymyksiä, jotka auttavat itsensä ymmärtämisessa tai mahdollisen eropäätöksen tekemisessä.  Yksi asia yhdistää useimpien asiakkaideni elämäntilannetta: Epänormaalista tuppaa tulemaan suhteessa normaali hyvin pian. Oli kyseessä sitten väkivalta, päihteet, uskottomuus, valehtelu, alistaminen tai joku ei niin selkeän graavi, mutta yhtä vahingollinen asia suhteen kannalta kuten etääntyminen, tunnekylmyys, puhuttomuus, ilkeily tai hylkääminen. Alkuun asia kielletään, sitten tilannetta ryhdytään sopeuttamaan ja lopulta jää jäljelle enää toivo, joka voi olla niin sitkeä, että mikään merkki tai todiste ei riitä sen näkemiseen, että rakkaus meni jo, jos sitä koskaan olikaan. Toisaalta, eivät kaikki eroa pohtivat rakkautta enää osaa odottaakaan vaan keskiössä on ahdistus lapsista, taloudellisesta selviytymisestä tai yksinäisyydestä. Eronnut kun menettää helposti paljon muitakin ihmissuhteita kuin puolisonsa.

Terapeutti Kaija Maria Junkkari on sanonut että parisuhteessa on tarkoitus kasvaa yhdessä, ei yhteen. Eroseminaarissa haastamme itsemme tarkastelemaan sitä asiaa, että vain kaksi omasta onnellisuudestaan vastuun ottanutta ihmistä voi tulla onnelliseksi yhdessä. Omaa rauhaa ja tasapainoa ei voi ulkoistaa. Et voi myöskään vastuuttaa puolisoasi omasta onnestasi, etkä koskaan, niin kipeältä kuin se tuntuukin, voi pelastaa rakastamaasi ihmistä hänen painajaisiltaan ja haasteiltaan, liittyvät ne sitten hänen menneisyyteensä, persoonallisuuteensa tai aiempiin suhteisiinsa.Hyvä uutinen on, että voit kuitenkin kulkea hänen vierellään ja olla tukena. Olemme kaikki lopulta yksin itsemme kanssa, niin upeaa kuin toiseen liittyminen onkin.

Kun seuraavan kerran havahdut pohtimaan, mitä puolisosi voisi tehdä, jotta olisit onnellisempi, mieti ensin, oletko tehnyt itse parhaasi oman onnesi eteen? Rakkaus valaisee ja hoitaa, rakkaus on vapautta ja vastuullisuutta samassa paketissa. Kun olet onnellinen itsessäsi, edistät onnellisuutta ympärilläsi. Ja kun  seuraavan kerran mietit, onko tullut hetki lopettaa yhteinen matka, vai onko vielä yhteistä aikaa jäljellä, mieti, mitä rakkaus sinulle vastaisi?