Et ole vastuussa toisen tunteista

Yksi vaikeimpia asioita ihmisenä olemisessa on rajojen laittaminen suhteessa toiseen ihmiseen. Se on hankalaa koska kaipaamme samaan aikaan sulautumista ja yhteyttä kun toisaalta sisimmässämme tiedämme, että vain tunneautonomian kautta voimme olla rehellisiä aidolle itsellemme. Rajattomuus ruokkii sopeuttavaa käyttäytymistä, se häivyttää omat tarpeet ja luo tukevan alustan, jolla on hyvä kannatella toista oman jaksamisen uhalla, koska toisen ihmisen kokema kipu on kamalinta mitä ylivastuullinen tietää.

Ihminen havahtuu rajojen laittoon usein vasta pitkällisen pään seinään hakkaamisen tuloksena ja useimmiten jonkun ihmissuhteen uuvuttamana.Moni tarvitsee siihen suunnannäyttäjän, lupauksen toiselta ihmiseltä, kirjalta tai filosofialta että näin saa olla. Tätä ennen on maattu mudassa jo pitkän aikaa kyyneliä ja kuraa nieleskellen.

Tunteet ovat sielumme resonointia maailman ja lähimmäistemme viesteihin. Ne ovat ihania ja kauniita ikuisuuden tuulenvireitä, joilla on tärkeitä asioita meille. Aina ne eivät tunnu hyvältä, mutta meillä on velvollisuus itseämme kohtaan kuunnella niitä aidosti ja toimia rehellisesti ja itseämme rakastaen niiden mukaisesti. Ei ole rakkaudellista ohittaa omat tarpeensa toisen temppujen edessä tai olla kasvamatta oman potentiaalinsa kokoiseksi koska pelkää toisen kateutta.Läheisyys lakastuu kun seksistä tulee vaatimus eikä se ole ystävyyssuhde, jossa toinen on vain toisen kirkkautta heijastava peili. Sinulla on oikeus toimia itsesi hyväksi. Ei ole sinun vikasi että äitisi alkoholisoitui tai veljesi on yksinäinen. Sinä et ole vastuussa siitä että sinua hakattiin lapsena tai että isäsi ei viihtynyt kotona. Sinä olet vastuussa sinusta, elämäsi tärkeimmästä ihmissuhteesta.

Rakkaus on sitä että antaa toisen olla sellainen kuin hän on ja rakastaa häntä silti. Joskus meidän pitää kuitenkin rakkauden tähden kääntyä tuhoavasta ihmissuhteesta poispäin.

Kuva: Katri Somerjoki

Kohtalon armoilta oman elämän kutsumukseen

Joidenkin ihmisten elämään kasaantuu vastoinkäymisiä. Usein ne alkavat jo varhain ja liittyvät kaltoinkohteluun tai sivuuttamiseen. Mukana on usein  päihteitä, itsensä hukanneita vanhempia, väkivaltaa, seksuaalista ahdistelua, mitätöintiä. Rakkaudettomuuden ilmapiirissä kasvanut lapsi on aliravittu monella tavoin ja siksi voimaton vahvistamaan itseään. Hänellä on syyllisen identiteetti, eikä hän usko olevansa hyvien asioiden arvoinen. Vain osa heistä ajautuu lastensuojelun asiakkaiksi, osa kätkee kipunsa ja jotkut heistä eivät saa apua vaikka haluaisivat.

Opettajaystäväni kertoi joskus kuinka hän oli yhä uudelleen hakenut puistoissa lorvailevan pojan takaisin kouluun. Pojan kotitausta oli ollut vaikea. Vanhempien rahat olivat menneet viinaan, vessapaperiinkaan ei tuhlattu. Opettaja pystyi luomaan ikkunan maailmaan, jossa oli mahdollisuuksien maisemat ja välittäviä ihmisiä. Poika vahvistui ja rakentaa nyt elämäänsä luottavaisemmin.

Muistan viisivuotiaan,jonka toimitin vuosia sitten sosiaalipäivystykseen helsinkiläisen lähiön kaduilta. Se että minä, vieras nainen, vein hänet taksilla pois kotikadulta kauas kaupunkiin ei hetkauttanut tyttöä, hänen maailmassaan minä olin joku joka välitti, tai vaihtoehtoisesti kuka tahansa, koska kenelläkään ei ollut erityistä merkitystä.

Tämän vuoden alussa haastattelin nuorta naista Käsi kädessä-lehden artikkeliin. Naisen lapsuus ja nuoruus oli ollut hyvin vaikeaa. Terapioista ja lastensuojelun tukitoimista huolimatta masennus ja syömishäiriöt veivät voimaa elämänhallinnasta. Apu löytyi asiantuntijavetoisesta vertaisryhmästä. Samalla kielellä puhuvista läheisistä löytyi voimaa ja valoa. Nyt saman lehden uusimmassa numerossa kerrotaan kuinka pahoinvoivaa nuorta voi auttaa.

Sinä voit olla tärkeä eksyneelle. Sinä voit antaa merkityksen. Joskus se voi olla vain läsnäoloa, pitämistä kädestä kiinni. Tai se on suoria sanoja, elämään haastamista. Yhdestäkään ihmisestä et näe päällepäin hänen kipujensa summaa, et yksinäisyyden määrää. Siksi kannattaa aloittaa kuulumisten kysyminen läheltä ja muistaa myös vastata rehellisesti kun niitä kysytään sinulta. Koska toisen ihmisen avulla tulemme parhaiten itsellemme näkyviksi ja mahdollisuus myös ennen kohtaamattoman rakkauden löytämiseen avautuu.

Niin ja muistanhan sen minäkin, millaista oli kun nuorena tyttönä jouduin nuorisotyöntekijän mielivaltaisen kohtelun uhriksi luultuani ensin olevani hänen ystävänsä, miltä tuntui olla kiusattuna koulussa uutena oppilaana ja kuinka lämmitti kun yksi nousi puolustamaan tai kun asemalla tuntemattomat miehet yrittivät ostaa seksipalveluja odottaessani junaa. Muistan myös miltä tuntui kun aikuinen sivuutti hätäni apua pyytäessäni. Onneksi muistan, nyt osaan pysähtyä ja  auttaa.


Kiitos otsikosta Daniel Nylundille.

Mitä rakkaus sanoisi?

Sanotaan, että älä tuomitse, vaan ymmärrä. Ymmärtäminen on sukua anteeksiantamiselle. Sekään ei edellytä asian hyväksymistä, vaan sille ajatukselle suostumista että kaikki me teemme virheitä. Anteeksiantamisen hetkellä on jo tiedossa tapahtunut, jota ei voi muuttaa. Joskus tuotamme tahtomattamme tuskaa toiselle tai toinen satuttaa meitä. Anteeksiantaminen ei ole päätös tai myönnytys, se on prosessi joka lähtee tapahtuneen tiedostamisesta ja johtaa sen ymmärtämiseen tai taakse jättämiseen. Ehkä kaikkein vaikeinta onkin antaa anteeksi itselle.

Silta vaikean asian ylitse pitää rakentaa yhdessä ja siihen tarvitaan jokaisen asiaan liittyneen osallistumista. Tämän jälkeen jälkeen pitää vielä uskaltaa koetella sillan kestävyys ja kävellä uuteen aikaan.

Tie parempaan suhteeseen käy usein kriisin kautta. Se ei ole helppo tapa syventää suhdetta, mutta se voi  avata vahvoja väyliä toisen luo, sellaisia jotka olisivat ilman kipua ja elämän asettamaa kysymystä jääneet löytymättä.

Kun on ymmällään itsensä tai toisen kanssa voi olla vaikeaa löytää sanoja tai oikeaa suuntaa. Ego pukkaa siinä itseään sydämen porstuaan tukkeeksi tunteiden kulkemiselle ja loukattu ylpeys nakkelee niskojaan. Silloin voi olla paikallaan pysähtyä ja muistaa tärkeistä tärkein kysymys: Mitä rakkaus sanoisi?

Kukaan meistä ei valmistu elämänsä aikana, erehtyväisyys on inhimillistä ja erehtyväisyyden suvaitsemiseen tarvitsemme armoa. Armon maaperästä kasvaa rakkaus ja rakkaus ravitsee meitä.

Kuva: Katri Somerjoen tuottamia kortteja.

Tie uuteen tarkoitukseen

Logoterapia vei sydämeni kolme vuotta sitten kun ymmärsin että elämänfilosofiani olikin jo kirjoitettu lukemattomiin kirjoihin ja enemmän, se oli olemassa oleva tiede. Kiehtovaa oli huomata samalla, että sekin oli syntynyt Wienissä viime vuosisadan alkupuolella, maassa jota kohtaan minulla on ollut läpi elämäni intuitiivinen kutsumus. Kaikki sankarini vaikuttivat kaupungissa ajallaan, Freud, Klimt ja jopa Jung, vaikka olikin naapurimaasta kotoisin. Olimme kaupungissa häämatkalla vuonna 1994 ja tyttäremme on myöskin Wienin tuliainen.

Viktor Frankl, mm.klassikkokirjan Ihmisyyden rajalla kirjan kirjoittanut neurologi ja psykiatri toi valon monen elämään. Hän myös testasi kehittämänsä logoterapeuttisen ihmiskäsityksen todeksi selviytyessään usealta keskitysleiriltä selväjärkisenä ja kykeni aloittamaan elämänsä monilta osin alusta järkyttävien kokemusten jälkeen.

Eroseminaarin kehittäneellä yhdysvaltalaisella tohtori Bruce Fisherillä ja wieniläisellä Viktor Franklilla oli yllättävän paljon yhteistä. Erityisesti usko rakkauden kantavaan voimaan ja asenteen merkitykseen elämässä. Molemmat myös näkivät että ihminen tarvitsee tarkoituksen elääkseen onnellista elämää.  Kärsimys oli kummallekin miehelle tuttua oman elämän kautta, mutta myös tärkeä oivallus, että vastoinkäymisten kautta on mahdollista löytää lahja nähdä onni tarkoituksen toteuttamisen oheistuotteena ei päämääränä sinänsä.

Ylihuomenna 7.4. avautuu ilmoittautuminen kehittämälleni logoterapeuttiselle verkkokurssille, joka on suunnattu rakkaussuhteensa päättäneille ihmisille. Tie uuteen tarkoitukseen sisältää vahvistavia näkökulmia ja tehtäviä uutta suuntaa etsiville. Hinta 27.4.-7.6. toteutettavalle pilottikurssille on mahtavan edullinen, vain 29,90. Ilmoittautumistiedot löytyvät Uuden elämän värit -verkkosivuilta.

Asiat, jotka olisin tehnyt toisin ja ne jotka tein juuri oikein

Joskus vuonna yksi, uuden ajan alussa.

Seitsemäntoista vuotta sitten erosin lasteni isästä ja minusta tuli kaksivuotiaan pojan ja kolmevuotiaan tyttären lähivanhempi. Olin kaksikymmentäkahdeksanvuotias, jätetty, epävarma ja pelokas nuori nainen, jolla oli pätkätyö, kallis vuokra-asunto, suuri suru ja väritön tulevaisuus. Ensimmäisenä yksinäisenä yönä en halunnut nukkua yksin suuressa parivuoteessa, vaan asetuin makuulle olohuoneen matolle ja suljin silmäni.Unessa en ollut kuitenkaan yksin. Kanssani oli lämmin iso valohahmo, joka säteili minuun rakkautta ja toivoa. Vaikkei hahmo puhunut, tunsin kuinka hän välitti minuun vahvistavaa lohtua. Läpi vuosien unen muisto on kannatellut minua vaikeiden hetkien yli. Uskon sen avulla myös löytäneeni elämälleni uuden tarkoituksen suhteellisen pian pelon keskeltä, kun suuntauduin eronneiden auttamiseen. Halusin auttaa muita kulkemaan tietä, jonka jo tunsin joiltain osin ennalta. Kutsumus valaisi polkuani.

Kun lapseni ovat nyt yllättäen täysi-ikäisiä, olen pohtinut paljon mitä olisin voinut tehdä toisin, jos minulla olisi ollut kaikki kuluneiden vuosien aikana erovanhemmuudesta kertynyt tieto ja mitä taas tein intuitiivisesti juuri oikein.

Mitä tekisin nyt toisin

1. Pyytäisin helpommin apua tarvittaessa
2. Sanoisin rohkeammin oman mielipiteeni, jos se eroaa auktoriteettien mielipiteistä (lasten opettajat)
3. Pelkäisin vähemman heittäytymistä uusiin haasteisiin, sivutoiminen yrittäjyys olisi kannattanut aloittaa jo vuosia aiemmin.
4. Perustaisin laajennetun perheen tai yhteisön toisen yksinhuoltajan/yksinhuoltajien kanssa. Jaettu talous ja arki olisi varmasti ollut minulle mitä mainioin ratkaisu moneenkin arjen haasteeseen. Lisäksi se olisi varmasti ollut hauskaa sopivassa kodissa ja sopivien ihmisten kanssa. (Ehkä unelmaa, mutta uskon, että aivan mahdollista).

Mitä tekisin aivan samoin

1. Rakentaisin luottamuksellista suhdetta lasteni isään. Eroperhe voi olla kokonainen, vaikkei vanhempien rakkaussuhde jatkukaan.
2.  Pitäisin huolta että äidillä on oikeus omiin salattuihin elämiin ja aikuisaikaan (kiitos eksän)
3. Luotaisin perhettäni omalla luovalla ja uniikilla tavallani vertailematta sitä toisiin perheisiin.
4. Luottaisin asenteen, myönteisyyden ja ajan hoitavaan voimaan ja pitäisin kiinni rakkaussuhteesta itseeni, koska itseään rakastava ja eronsa selvittänyt erovanhempi jaksaa iloita arjessa ja luo toivon ilmapiiriä.

Ero on myös uusi mahdollisuus

Logoterapiassa ajatellaan, että tarkoituksen löytämisen kautta ihmisen on mahdollista löytää itsessään oleva potentiaali kestää lähes mitä tahansa elämässä vastaantulevaa. Ihmisellä ei ole aina vapautta valita eikä muuttaa olosuhteitaan, mutta hänellä on aina vapaus valita suhtautumisensa niihin. Ihminen on myös aina vapaa tekemään valintoja, joista hän on vastuussa. Logoterapiassa usein käytetty voimalause onkin: ”Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä”.

Eroryhmissäni pohditaan paljon uuden, eron muuttaneen elämän tarkoitusta. Moni kokee elämäntarkoituksensa kadonneen, osa saaneensa sen takaisin. Jos on elänyt omaa elämäänsä vain toisen ihmisen kautta, voi oman elämän tarkoitus olla pitkään hukassa eron jälkeen ennen kuin sen löytää uudelleen. Mikään suhde toiseen ihmiseen ei tulisi olla niin kaiken kattava, että se täyttää merkityksellään koko oman elämän.

Logoterapiassa puhutaan menneisyyden sänkipelloista ja vilja-aitoista. Sillä kuvataan sitä että menneisyydessä tapahtuneet asiat eivät katoa milloinkaan. Ne eivät ole tyhjiä ja ankeita sänkipeltoja, vaan aika, jonka sato on korjattu talteen vilja-aittoihin. Näissä aitoissa ovat rakkaussuhteennekin kaikki hetket tallessa. Vaikka suhteen loppunäytökset sisältävät usein paljon vaikeita tunteita, ei niiden pitäisi kadottaa sitä hyvää mitä välillänne kerran on jaettu. Niitä aikoja ei kukaan pysty sinulta milloinkaan ottamaan pois. Jos olet irtautunut tuhoavasta ihmissuhteesta, voi olla että koet vilja-aittasi olevan tyhjiä. Silloin vastuullasi on kylvää uudet siemenet ja hyödyntää maaperän käyttämätön potentiaali nyt. Aurata pelto hengen uhmavoimin niin, että siinä on hyvä uuden viljan kukoistaa. Työssäsi sinua auttaa kaikki aiemmassa suhteessasi oppimat asiat. Kuten Soren Kierkegaard sanoo: “Elämää voi elää eteenpäin ja ymmärtää taaksepäin.”

Voit myös auttaa itseäsi löytämään uuden tarkoituksen elämällesi, varaa aikaa itsellesi koko päivä jos suinkin voit tai ota hetki lasten mentyä nukkumaan. Anna tunteiden tulla ja anna niiden mennä. Kirjoita kirje jossa sanot hyvästit entiselle rakkaussuhteellesi. Tee se niin rakkaudellisesti kuin kykenet. Jäähyväiskirje voi sisältää eron lisäksi ajatuksen: ”Jää hyvästi. Jää niin, että voit olla onnellinen yhteisestä ajastamme, jää niin että voit oppia siitä tulevaa rakkaussuhdettasi varten, jää niin hyvin että sinulla on hyvä olla itsessäsi, koska lopulta se on tärkein suhde, joka sinulla elämäsi aikana on.”

Jos sinusta tuntuu että vihaa tai surua on yhä liikaa tehtävän suorittamista varten, lykkää tehtävää myöhemmäksi. Voit halutessasi myös osoittaa kirjeen itsellesi. Kertoa kuinka paljon merkitset itsellesi, mitä lupaat nyt kun sinulla on kaikki päättyneen suhteen antama kokemus käytössäsi tulevaisuuttasi varten. Kerro itsellesi miksi pidät itsestäsi. Ihminen joka on itsensä paras ystävä ei jää silloinkaan yksin, jos toinen ihminen hylkää. Logoterapian viitekehyksestä voisi ehkä tulkita sitä niin, että itsensä rakastaminen on oman henkisen puolensa vahvistamista. Kun vahvistut rakkaudessa, voit liittyä jonakin päivänä toiseen kokonaisempana ihmisenä. Toinen ei ole enää se joka antaa sinulle rakkauden tai elämän merkityksen vaan hän on ihminen, joka rikastaa sinua ja jonka kanssa voit kasvaa, oppia ja kokea rakkautta.

Tie uuteen toivoon -Logoterapeuttinen verkkokurssi eronneille alkaa 20.4. Lisätietoa löydät Uuden elämän värit -sivuilta.

Miehen tie ja naisen taival?

Kuva: Ensi ja turvakotien liitto

Viime vuosina on yhä enemmän tuotu esiin miehen ja naisen samankaltaisuutta kuin erilaisuutta. Ilmiö on tuttu erityisesti kasvatuksellisissa yhteyksissä. Näkökulmat ovat laajentuneet työelämään ja perhepolitiikkaan. Ruotsalaisen päiväkodinjohtajan Kajsa Wahlströmin mukaan tasa-arvoa voidaan edistää varhaiskasvatuksella, joka ei kannusta perinteisiin sukupuolirooleihin. Wahlströmin mukaan sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa kyse ei ole tyttöjen ja poikien roolien vaihtamisesta keskenään, vaan siitä, että sekä tytöille ja pojille mahdollistetaan uudenlaisia esikuvia ja toimintatapoja lapsen yksilöllisen kiinnostuksen pohjalta. Sukupuolisensitiivista päiväkotimallia on ainakin kokeiltu myös Suomesta. Osittain asiaan liittyy se kuinka lapsia rohkaistaan ottamaan mahdollisuuksia haltuun ja löytämään vahvuuksiaan. Yhä usein nousee esiin se että pojat saavat tyttöjä enemmän rohkaisua ryhtymään asioihin.

Mutta kuinka on tunnekäsittelyn laita? Eroryhmissä pohditaan paljon sitä kuinka miehen ja naisen tunnemaailma mahdollisesti eroaa ja eroaako se? Bruce Fisherin mallissa korostetaan että samat asiat askarrattuvat molempia sukupuolia ja tämän asian näkyväksi tekeminen on oleellinen osa eroseminaarityöskentelyä, ainakin  silloin kun ryhmässä on mukana miehiä, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Asia kiinnostaa niin ammattilaisia kuin maallikkojakin, se on läsnä jokapäiväisessä elämässämme. Jyväskylän perheneuvolan perheneuvoja Pekka Puukko tuo esiin City-lehden haastattelussa ajatuksensa siitä että keskustelu itsearvona on saanut liikaa painoarvoa:

 ”Toivoisin, että avioliitosta löytyisi muitakin puolia kuin keskustelu ja selvittely. Mitä muuta parisuhde voisi olla kuin jatkuvaa kommunikaatiota? Toisen tukemista, taloudellisen vastuun jakamista, lasten kasvatusta, sitoutumista perheeseen, yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea vaan olemista!”

Vaikka miesten tunnekäsittely ja puhumattomuus usein yhdistetään toisiinsa, ei keskustelu siis välttämättä ole toimiva keino löytää tunneyhteyttä toiseen. Vuorovaikutuksessa sanoilla on tilanteesta riippuen vain 7-30% merkitys. Puukko ei näe että miehet olisivat huonoja avaamaan tunteistaan, he tekevät sen vain eri lailla kuin naiset.

Suomen Kuvalehdessa julkaistiin tällä viikolla dramaattinen tarina (mukana mm. kuva parisängystä, jossa nainen ilmoitti miehelle jättävänsä hänet) eron kohdanneesta miehestä ja sitä seuranneesta syöksykierteestä. Tarinan tarkoituksena oli lienee avata miesten heikompaa asemaa eronhetkellä liittyen juuri tunnekäsittelytaitoihin. Olen tavannut vuosien aikana satoja erokriisiä läpikäyviä ihmisiä, vaikeaa on niin naisilla kuin miehillä. Sitä vaikeampaa mitä merkityksellisempi, yllättävämpi ja kipeämpi (puoliso vaihtaa lennossa toiseen, huoltajuuskiistat) tapahtuma oli. On miehiä jotka porskuttavat eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut (vaikka koko  maailma on uusi) ja naisia, jotka romahtavat kuiluun pitkiksi ajoiksi, ja toisinpäin. Merkitystä on silläkin onko ns. jättäjä vai jätetty. Jätetty kipuilee nopeampaan, eroon liittyvät tunteet haastavat jättäjän usein vasta kun jätetty alkaa vahvistua. Molemmat tarvitsevat tukea.  Ei naiseus tai taito puhua tee erokokemuksesta helpompaa. Naiset kuitenkin osaavat etsiä paremmin apua. Artikkelin mies on katkera ettei yhteiskunta auta pudonnutta enempää. Olisi loistavaa jos hyvinvointivaltiomme voisikin taata kansalaisille ilmaiset palvelut erilaisiin kriiseihin, se ei kuitenkaan ole mahdollista. Onneksi on myös ilmainen Eroneuvo (tukihenkilöt ja ryhmät), edulliset eroseminaarit (keskimäärin 10 € tunti) ja nyt miehille tuunattu oma ilmainen eroverkkokurssi, joka löytyy Väestöliiton sivuilta.

Jutut päättyy toiveikkaasti siihen että mies saa tuntemattomalta naiselta viestin ja aurinko alkaa jälleen paistaa. Minusta se ei ollut onnellinen loppu. Olisin toivonut miehen ottavan aikaa itseensä tutustumiseen, sen miettimiseen, miksi näin kävi? Miksi ero oli "puun takaa", miksi se vei koko elämän tarkoituksen ja mitä hän voisi oppia tapahtuneesta ennen uuden suhteen alkua. Koska ihminen joka ei ole läpikäynyt eroaan on purkamaton pommi. Hän vie uuteen suhteeseen kahta enemmän odotuksia. Jos tällainen suhde sitten päättyy, on edessä vieläkin rankempi rämpiminen.