Itsensä hylännyt ihminen on rakkauden hylännyt ihminen

Viime syksynä elämä antoi minulle mahdollisuuden ammatilliseen itsearviointiin ensimmäistä kertaa eroryhmävetäjäroolissani kun oma rakkaussuhteeni päättyi kesken vetämääni kymmenviikkoista eroseminaaria.  Oli sunnuntai-ilta ja minun piti valmistella alustus Rakkaus-kertaa varten seuraavalle päivälle ryhmää varten. Hetken pelkäsin ja olin huolissani. Pohdin kertoisinko ryhmälle suoraan tilanteestani vai antautuisinko ammatillisuudelleni, luottamukselle siitä, että roolini kantaisi. Toinen puoli minua kannusti kertomaan, toinen puoli muistutti ettei ryhmä ollut minua varten, vaan minä ryhmää.

Keskellä suurta hämmennystä ja surua katselin lokakuisessa yössä menneen elämäni horisonttiin ja mietin aiempia ihmissuhteitani: 28-vuotiaana päättynyttä avioliittoani, muutamaa eron jälkeistä lyhyttä suhdetta ja sitä tärkeintä: Rakkaussuhdetta itseeni, jota olin rakentanut viimeiset viisitoista vuotta. Huikeaa löytämisen iloa, jota olin kokenut Anthony de Mellon, Harville Hendrixin,  Bruce Fisherin ja monien muiden kirjoittajien teosten äärellä. Eroseminaarivetäjäkoulutustani. Lukuisia ryhmiäni, joissa olin tavannut upeita ihmisiä ja kipeitä elämäntarinoita. Keskusteluja, joita noina vuosina kävin ystävieni kanssa. Hidasta, mutta lämmintä lähestymistäni itseäni kohtaan. Avautumista. Lupauksia.

Maanantai-aamu koitti ja heräsin varmuuteen. Vaikka suhteeni miesystävääni oli päättynyt, tunsin rakkauden läsnäolon yhä itsessäni. Kuilu ei odottanut sängyn vierellä aamun ensimmäistä askeltani kuten nuorena naisena vuonna 1998 eikä tulevaisuus näyttäytynyt värittömältä ja mitään lupaamattomalta.  En kokenut ett minulla olisi edessäni selviytymisen ensimmäisen päivä, vaan että aikakausi joka oli alkanut reilu vuosi aiemmin alkaessamme seurustella, jatkoi minussa prosessia. Olimme irronneet toisistamme, mutta suhteestamme oppimat kallisarvoiset asiat itsestäni jatkoivat kasvua sisälläni. Ymmärsin, että asiat, joista olin vuosia puhunut ryhmäläisille olivat asioita, jotka pystyin itse elämään todeksi elämässäni. Ei rakkautta voi tankata itseensä toisesta ihmisestä. Rakkaus on meissä kaikissa, läsnä kaikkialla missä olemme, kun pidämme sille ovea auki emmekä hylkää itseämme, koska itsensä hylännyt ihminen on rakkauden hylännyt ihminen.

Illalla puhuin ryhmälle koko sydämestäni. Hymyilin. En kertonut omasta erostani. Jätin sen viimeiseen tapaamiskertaamme. Ammatillinen itseluottamukseni ei murentunut, se vahventui.