Kävin pari viikkoa sitten kahvilla ranskalaistuneen ystäväni kanssa hänen vieraillessaan kotimaassaan. Ystäväni, joka ei käytä facebookkia, twitteriä tai muutakaan soiaalista mediaa puhui pitkään siitä kuinka olemme etääntyneet toisistamme, jopa läheisistämme, kotiheimosta. Hän piirsi paperille esimerkin siitä, kuin olemme yksinäisiä pisteitä elämässämme, vaikka meidän pitäisi muodostaa elävä vuorovaikutuksellinen yhteisökartta. Vuorovaikutussuhteiden toimivuutta ja merkityksellisyyttä ideaalimaailmassa hän kuvasi yhdistämällä pisteet toisiinsa kuin numeropiirustustehtävissä, joita tehtiin lapsena: Näin tämän pitäisi pitäisi olla. Olemme yhteisö, emme erikseen liikkuvia partikkeleita. Elmun viisivuotisjuhlilla alkanut ystävyytemme on kestänyt jo kolmekymmentä vuotta, pitkät tauot, elämänmuutokset, taantumat ja kasvukaudet. Helsingin ja Ranskan välillä kulkee vahva katkeamaton lanka kahden pisteen välillä.
Tilastokeskuksen torstaina julkaiseman ajankäyttötutkimuksen mukaan suomalaisten yksinolo on lisääntynyt kaikissa ikäluokissa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kun vuonna 2000 suomalaiset viettivät valveillaoloajastaan keskimäärin kuusi tuntia 12 minuuttia yksin, on yksinolon määrä lisääntynyt kymmenessä vuodessa lähes seitsemään tuntiin. Eniten yksin viettävät aikaa yli 65-vuotiaat naiset. Yksinoloksi laskettiin paitsi yksin kotona tai ulkona olemista, mutta myös vetäytymistä esimerkiksi omaan huoneeseen, vaikka kotona olisikin muita ihmisiä.
Yksinoleminen ei vielä sisällä yksinäisyyden kokemista, vaikka sekin on monelle ongelma. Yllättävää ehkä monelle on, että suomalaiset ja muu pohjoismaalaiset ovat huomattavasti vähemmän yksinäisiä kuin etelä- ja itäeurooppalaiset. Uusin tieto on kyllä jo vanhaa, vuodelta 2007, jolloin noin viidennes suomalaisista koki yksinäisyyttä vähintään silloin tällöin. Ehkä suomalainen kestää paremmin yksinäisyyttä kuin etelämaalainen? Olemmehan tottuneet elämään erillään ja eristyksissä. Yksinäisyyteen liittyy kuitenkin käsitteenä vahva negatiivinen lataus. Kiinnostavaa kyllä, sanana sille ei taida löytyä suoraa vastakohtaa kielestämme?
Yksinäisyyden merkitys ja kokemus korostuu ja puhuttaa eroryhmissä. Moni, joka on käytännössä elänyt yksin jo vuosikausia huonossa liitossa voi pelätä ”yksinäisyyttä” valtavasti. Toiselle taas aukeaa eron jälkeisen yksinolon kautta maailma, jonka kautta omat ääriviivat piirtyvät kauniimmin esiin ja yksinäisyydestä tulee ystävä, jonka kautta uuden elämän mahdollisuus aukeaa toiveikkaana ja mahdollisuuksien täyttämänä.
Yksinolo ja yksinäisyyden kokemus ovat kaksi eri asiaa ja niistä voisi kirjoittaa lukemattomia erilaisia tarinoita. Tärkeitä asioita jokaiselle pohdittavaksi on kuinka minä kestän yksinoloa ja mitä se minusta kertoo ja voisinko kenties helpottaa jonkun toisen yksinäisyyttä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti