Kuinka arvotamme saamaamme apua?

Elämä on muutosta. Jokainen hetki meissä tapahtuu asioita monella tasolla: mielessämme, kehossamme, tunteissamme ja ajatuksissamme. Lisäksi tulee kaikki se, joka tapahtuu meille elämän kautta: muiden ihmisten ja tapahtumien välityksellä. Osan kanssa pärjäämme hyvin, mutta mitä isompien asioiden kanssa kampailemme, sitä varmemmin kaipaamme peilaajaa: kanssakulkijaa, joka auttaa suhteuttamaan, ottamaan etäisyyttä, välillä läheisyyttäkin ja joskus vain olemaan paikalla, jakamaan hetken, joka on liian raskas yksin kantaa.

Näitä ihmisiä on monenlaisia ammattikunnissa: terapeutteina, pappeina, valmentajina, mentoreina, lääkäreinä ja sielunhoitajina. Itse uskon erityisen paljon vertaistukeen, nimitänkin itseäni vertaistukiuskovaiseksi. Ajattelen, ettei mistään asiasta elämässä voi oikeasti tietää, ennen kuin se tapahtuu itselle, voimme kuitenkin eläytyä ja osoittaa empatiaa. Meillä on aina välillä mahdollisuus  valmistautua tuleviin asioihin, mutta vasta niiden konkretisoituessa tiedämme kuinka ne meissä resonoivat ja muuttavat mielemme järjestystä ja millaisia liikahduksia ne meidän kehossamme luovat.

Minulla on kokemusta kaikista edellä mainituista auttamisenmuodoista omassa elämässäni. Olen onnellinen, että olen osannut hakea apua sitä tarvitessani. Minulla on myös ystävinä ihmisiä, jotka toimivat kaikilla näillä aloilla. Olen huomannut, että avun saaminen usein lähettää ihmisen polulle, joka vie auttajaksi. Näin minullekin kävi.Vertaisryhmien vetäjästä kasvoin eroasiantuntijaksi ja parisuhdeneuvojaksi. Näillä näkymin seuraava etappini on valmistua seksuaaliterapeutiksi. Saan elää vahvaa kutsumusta todeksi.

Viime aikoina on paljon puhuttu siitä, että mielenterveyden alalla on liikaa tarjolla uskomushoitoista  puoskarointia. Olen samaa mieltä siitä, että on tärkeää valvoa alaa, Valviralla on paikkansa ja moni järjestö seuraa tarkasti oman toimialansa tekijöitä. Valitettavasti kaikki ammattilaisetkaan eivät kuitenkaan ole tutkinnosta huolimatta sopivia tekemäänsä työhön. Tästä ei toki seuraa se, että kuka tahansa pystyisi vaativaan hoito- ja terapiatehtävään. Niin se ei vain toimi. Toivoisin kuitenkin enemmän dialogia eri näkökulmien edustajien välille, ilman vihaa ja tuomitsemista. Uskon, että avoimuudella ja jakamisella pääsemme paljon parempiin tuloksiin, kuin tölvimällä.Työskennellessäni vuosien ajan ison kansanterveysjärjestön viestinnässä sain todistaa usein, kuinka kuraa osataan heitellä ihan mallikkaasti molemmilla, niin tiede- kuin "huuhaa"-puolellakin. Se ei edistä mitään hyvää.

Työssäni muutosvalmentajana ja eroasiantuntija perustan työni ja toimintatapani aina tutkittuun tietoon, mutta se ei tarkoita, etten olisi avoin myös asioille joita en osaa selittää, mutta jotka olen elänyt todeksi. Koen  tärkeäksi kertoa asiakkailleni aina erikseen, etteivät palveluni ole terapiaa, vaan valmennusta ja konsultointia. Siksikin, ettei niiden ero ole kaikille asiakkaille selvä. En tarjoa palveluja henkilöille, jotka tarvitsevat sairauteensa hoitoa, vaan ohjaan heidät muualle.

Tiesitkö tämä terapiasta?

Liinan blogi täydentävistä hoidoista.