Eroperhekin voi olla kokonainen

Erosin viisitoista vuotta sitten lasteni isästä. Takana oli viiden vuoden tilastoavioliitto. Vuosi seurustelua, vuosi kihloja, vuosi ensimmäisen lapsen syntymään ja siitä vuosi toisen maailmaan saapumiseen.  Alle kahdessa vuodessa kuopuksen syntymän jälkeen löysin itsesi tuijottamassa pimeää pihamaata makuuhuoneen ikkunasta: ”Kohta se ajaa takaisin, ei tämä voi tähän päättyä”.

Erokuherruskuukaudet menivät molemminpuoleisessa korrektiuden ilmapiirissä. Minä jätettynä käyttäydyin kauniisti ja toivoin yhteenpaluuta, eksä lähtijänä käyttäytyi rauhallisesti koska oli yllättynyt minun hyväkäytöksisyydestäni. Kunnes tuli se päivä että sain kuulla uudesta tyttöystävästä ja revin sillan väliltämme alas rakentaakseni sen muutaman vuoden kuluttua uusista aineksista, ystävyydelle. Onnekseni lasteni isä oli jättänyt minulle ovelle auki.

Hyvään eronjälkeiseen vanhemmuuteen kuuluu molempien tahto onnistua uudessa tehtävässä. Aivan kuten hyvään avioliittoonkin tarvitaan molempien tahtoa. Yksinkin saa riidan tahtoessaan aikaan. Ystävyyteen ei tarvitse edes yltää, mutta sekin voi kasvaa vuosien saatossa entisten puolisoiden välille, jos kunnioitus säilyy osapuolten välillä.

Lähivanhempana olen vastannut arjen pyörittämisestä päävastuullisena. Muistan kuinka päiväkotivuodet tuntuivat pitkiltä, mutta koulun alettua aika rupesi kulkemaan kovempaa, kiihtyen.  Erilaiset kasvunvaiheet pääsivät aina yllättämään ja samalla kasvoi emokin, aina piirun verran pituutta haasteiden mukana. Ainoan vanhemman taloudesta puuttuu se suuri toinen, jonka läsnäolo tuo turvaa vaativissa tilanteissa. Muistan noina vuosinani lukeneeni ohjeen joltain kasvatusammattilaiselta. Hän kehotti suhtautumaan rankassa kasvatuspaikassa lasta kohtaan harjoitusvastustajana, sparraajana, jonka tehtävä on pysyä vahvana, ottaa iskut vastaan ja pysyä turvallisesti pystyssä. Minua se auttoi vaikeiden tilanteiden kanssa. Suurta helpotusta sain siitäkin, että eksältä riitti kannustusta ja tukea. Pahimpina hetkinä myös hoitovuoroista joustettiin ja sain odottamattoman lapsivapaan kun pinna kiristyi liikaa.

Lapsi katsoo vierestä ja oppii vanhemmiltaan sosiaalisia taitoja. Se kuinka vanhemmat kohtelevat toisiaan ja puhuvat toisistaan jättää joka tapauksessa jäljen, ollaan sitten yhdessä tai erottu. Kun pystyy laittamaan omien lasten tarpeet etusijalle elämässä, on helpompi suhtautua eksäänkin neutraalimmin. Tahto toimia rakentavasti entisen puolison kanssa on ennen kaikkea rakkautta yhteisiä lapsia kohtaan. Eroperhekin voi olla kokonainen.