Pahimmillaan salaisuus pitää mieltä yksityisessä, salatussa otteessaan silloin kun asia on uusi: sairaus, menetys, häpeä tai epäonnistuminen. Kun aika kuluu ja pääsemme pahimman myräkän yli, mieli selkenee ja uskallemme ehkä sanoa ääneen toiselle ihmisille mitä on tapahtunut, millaista kipua olen yksin kantanut. Ainakin se kannattaisi, koska siinä hetkessä tapahtuu ihme. Jakaminen ja avoimuus silittävät sielua, verho tipahtaa ja ihmisten kohtaamisesta syntyy elämää kannattelevaa vahvuutta. Jos sinulla ei ole ketään jolle puhua, ota rohkeasti yhteys johonkin järjestöön, joka tarjoaa sinulle sopivaa vertaisapua. Huumorintaju on yksi voimakkaimmista mielen suojaajista, parhaat naurut vastoinkäymisille nauretaan saman kokeneiden kanssa, siinäkin vertaistuen mystinen taika muuttuu näkyväksi lihaksi ja vereksi. Älä kulje siis tuskasi kanssa yksin, jakamalla kipu ei ehkä puolitu tai vastoinkäyminen häviä, mutta saat matkakumppanin, joka auttaa katsomaan asiaa toiselta puolelta. Samalla saat myös tilaisuuden auttaa häntä kysymyksissään. Koska siellä missä kaksi ihmistä kohtaa sydän ja mieli avoinna, on aina enemmän kuin nämä kaksi ihmistä. Olla joku jollekin, on ihmisen syvimpiä tarpeita. Olemme täällä ennen kaikkea toisiamme varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti